Matkalla labyrinttiin

11.6.2026 Minni-kissa meni syötyään lepäämään sängyn alle niin, että hän oli siellä vain puolittain, jotta saattoi seurata ympäristöään eli minua. Hän on tyytyväinen, kun olen kotona ja puuhailen jotakin. Olen useimmiten kotona ja puuhailen koko ajan jotakin. Maailmani meni lisää sijoiltaan parisen vuotta sitten. Nyt on aika sopeutua kaikkeen, mitä tässä välillä on tapahtunut. Suurin syyhän oli oma sairauteni, jota on koko ajan valvottava, sillä sen alamäet ovat aika ajoin aiheuttaneet ongelmia, joita minun on ollut aina tapana katsoa ohitse. Raskas vuosien työrupeama oli myös pakko viedä loppuun. Sitten alkoi myös ulkopuolinen maailma entistä nopeammin muuttua. Jotkut ystävistäni tai tuntemistani ihmisistä ovat pudonneet pois joukosta eri syistä, moni vanhemmista ystävistäni poistui taivaan sineen. Lapsenlapset kasvoivat, ympäristö muuttui rajusti. Sen kaiken jo tiedättekin, vaikken voi aina kirjoittaa kaikesta täysin avoimesti. Maailman pinnallisuus tuntuu nykyään tosi pahalta. 

 

On ollut pakko hiljentää omaa vauhtia, karsia tehtäviä, yrittää toipua ottaen omat rajoitteet huomioon. Pahinta on ollut huomata, että joistakin minua nuoremmista on tullut vanhoja ja avustettavia. Muutokset ovat tapahtuneet usean vuoden aikana ja ihmiset osaavat pitkään tavalla tai toisella piilottaa niitä.

14.6. sunnuntai. Olen ikuinen pohdiskelija. Olen ollut sellainen lapsesta saakka. Sisimpäni ei ole muuttunut. Ehkä niin on meidän kaikkien osalta, vaikka nykyään usein tuntuu lukiessaan ihmisten tuntemuksista, että he ovat hajonneet muutosten ja kokemusten keskellä ja kadottaneet itsensä. Elämä ei ole aina helppoa. Minäkin olen ollut välillä hukassa, harhaillut, yrittänyt löytää tietäni ja selvitä takaisin omalle polulleni, joka on ollut koko ajan sisälläni.  Oma tulevaisuuteni on saattanut olla välillä hukassa ja olen ollut yhtä hämmentynyt kuten nykyään monet nuoret ja vanhemmat ovat. Se voi tuntua pelottavalta.

Paras työkaluni kautta aikojen on ollut kirjoittaminen ja ajattelu. Siitä olen usein kirjoittanutkin ja suositellut sitä monille. Oman kirjoittamiseni katkoista näen selvästi, miksi ne ovat sattuneet juuri katkon aikana.  Olen ollut hämmentynyt ja menettämässä oman itseni. Ajattelin, että aikoinaan blogieni alussa käyttämä ”naiivi nainen” viittaa juuri lapsenomaiseen, yksinkertaiseen uskooni maailman ja ihmisten vilpittömyydestä ja ystävällisyydestä. Kokemukseni ovat paljastaneet toisenlaisen todellisuuden, joka on vain ajan myötä vahvistunut.  Niinhän tahtoo käydä kaikille ihmisille kullekin omalla tavallaan. Jokaisen on käsiteltävä kokemuksensa itsekseen menettämästä omaa ydintään.

Kysymys ”mitä sinulle kuuluu” on aika tyhmä kysymyksenä. Jos joku esittää sen minulle, hän ei oikeasti ole kauhean kiinnostunut, oletan. En edes oikein osaa vastata, vaan saatan kertoa jonkun juuri äsken minua askarruttaneen asian. Kuten lääkkeeni toimitusvaikeudet ja Kelan liittyminen niihin. Jouduin nimittäin viime viikon alussa soittamaan Keusoteen, oman tiimini hoitajalle, joka oli vihainen, koska olin määritellyt asiani kiireelliseksi. Kerroin, etten enää saa Trexania mistään ja kysyin, voinko lopettaa, pitää taukoa tai syödä taas pillereitä. Hän otti kuitenkin yhteyttä lääkäriin ja näin myöhemmin, että tämä oli määrännyt vastaavan sytostaatin, Metojectin. Kävin viikolla apteekissa, koska sunnuntaina (eli tänään, kun kirjoitan tätä) minulle olisi viikon pistospäivä ja tarvitsin injektiopakkauksen sitä ennen. Apteekissa kerrottiin, että heillä ei ole sitä varastossa nyt eikä myöhemminkään vaan sen tilaamisesta pitäisi aina sopia erikseen. Olisin saanut taas yhden Keravan apteekista, mutta jos hakisin ja käyttäisin sen, niin Kela ei antaisi seuraavalla viikolla ostaa omaan apteekkiini tilaamiani injektioita. Päätin siinä, että jätän väliin ja tilataan ensi viikolle neljän viikon tarve ja sovitaan sitten jatkosta.

Mitä muuta minulle kuuluu?  Edellisessä postauksessani kerroin, että Fred (tyttäreni isä) ja hänen vaimonsa Karin ovat Suomessa ja olimme juuri käyneet heidän vuokraamallaan mökillä. Tytärtäni he ovat tavanneet tässä välilläkin vieraillessaan toistensa luona. Olin lapsenlapseni Artun kanssa sopinut perjantaina, että lähdemme lauantaina käymään mökillä Hollolassa. Artun töiden takia emme päässeet aiemmin. Lähdimme autollani, sovimme, että ajan menomatkan ja Arttu paluumatkan. Matkaa sinne on lähes 80 km. Molemmilla matkaosuuksilla satoi runsaasti vettä emmekä mökillä voineet oleskella ulkona vaan terassin suojassa, siis osittain ulkona. Oli mukava vielä kerran tavata. Lähes koko jälkeläisjoukko oli taas koossa (8 henkeä ja minä). Fred ja Karin lähtevät maanantaina kotimatkalle, tällä kertaa laivalla. Nämä ovat tärkeitä kohtaamisia. Suunnitelmissa oli jo ensi kesä.

Minulta jäi jälleen käynti Hollolan kirkossa tekemättä. Ajaessani ohitse näimme, että parkkipaikalle oli kertynyt häävieraita ja aiemmin aamupäivällä siellä oli ollut hautajaiset. Kesäkukat jäivät myös kaatosateessa keräämättä. Maisemat upeine tienvarsineen vain vilahtivat ohitse.

Juhannusviikko on alkamassa. Katsotaan, rohkenenko lähteä jonnekin kuvaamaan, ei muuta. Yksin olen joka tapauksessa.

 19.6. Juhannusaatto tuli nopeasti. Puuhailen aina niin paljon kaikenlaista väsymykseen saakka, etten sitten ehdi kirjoittaa, usein en edes avaa läppäriäni. Puuhailuun kuuluu myös suunnittelu ja tutkiminen. Se on hidasta. Saan koko ajan uusia ajatuksia ja ideoita, joita tulen ehkä tarvitsemaan. Siitä ei nyt enempää.

Kävi taas niin, että Alex tuleekin juhannukseksi jälleen luokseni. Äidilleen olin jo sanonut, että ei, mutta kun hän itse sitä eilen kyseli, lupasin. Viikolla ostin hänelle uuden kännykän, josta hän maksoi osan ja maksaa lisää vähän kerrallaan. Pitäähän se nähdä.

Projektini, tyhjentäminen ja hävittäminen etenevät hirveän hitaasti tai olen tavallaan tauottanut ne nyt hetkeksi. Olen ehkä maininnut aiemmin monta kertaa, kuinka aiemmat kirjaprojektit veivät minut pohjamutiin asti. Koska uudet suunnitelmani sisältävät myös kirjoittamista, on ollut tärkeätä toipua niistä ja niiden tuomasta pahasta mielestä. Ne olivat osasyynä terveysongelmissani, univaikeuksissani, liiassa suunnittelussa. Yritän nyt ottaa kevyemmin ja ottaa vastaan uusia asioita. Toipuminen on hidasta.

On uskomatonta, kuinka paljon olen tehnyt virheitä elämässäni, koska olen aina uskonut hyvää muista ihmisistä. Tulee olemaan raskasta käydä niitä vaiheita läpi, mutta tulen tekemään sen askel kerrallaan. Asiahan on ollut kautta aikain niin, että joudumme opiskelemaan elämää saamatta siihen tuskin ollenkaan valmennusta. Tässä joudun käymään läpi myös syntymässä perimäni/saamani ”minä itte”-mentaliteetin. Olen innoissani, mutta etenen tässäkin hitaasti. 

 

21.6. Juhannus on ohi. Aika Alexin kanssa meni tällä kertaa rauhallisesti. Kävimme kaupassa, söimme ja nukuimme hyvin, hellimme Minniä. Eilen juhannuspäivänä sain hänet lähtemään pienelle kiertoajelulle, jossa osuimme Järvenpään puolella olevaan Vanhankylänniemeen. Olisin mielelläni lähtenyt liikkeelle aiemmin aamupäivällä välttääkseni ihmisiä, koska tiesin, että juhannusaaton jälkeen ihmiset pääsevät hitaasti liikkeelle. Kun saavuimme niemelle ja kävelimme siellä olevia väyliä pitkin, tuntui, että koko Järvenpää oli lähtenyt pyöräilemään juuri sinne. Me erosimme joukosta, koska kävelimme rauhallisesti valokuvaten ja tutkien kuvakulmia. Valokuvauksesta liittää kertomista ja tutkimista. Alex otti kuvia uudella kännykällään. Joitakin saatan jakaa myös blogeissani.

 

Alueelle rakennettava Anni-tädin kylä ei näytä edenneen yhtään, vaikka sitä hehkutetaan paikallislehdessä koko ajan. Yritin poimia kesäkukkakimpun pitkäksi kasvaneiden ruohojen seasta ilahduttaakseni sillä kotiin jäänyttä Minniä. Tarinoin kaikenlaista Alexille. Muistot lapsuudesta, ihmisistä ja yleensä kaikesta vyöryvät nykyään jatkuvasti mieleeni. Niiden välissä, pohdin koko ajan, mistä aloittaisin ”kirjani”. Kuinkahan mones aloitus se olisi. Kirjassa jossakin muodossa kaikki minusta ja minuun vaikuttaneista asioista. Viivyttelen sen aloittamista, juutun aloitussanaan. Toki sen voi aina korvata jollakin toisella. Kirjasta ei tule romaani vaan nonfictiota minusta ja kaikesta minuun, ihmisiin, ympäristöihin ja sukuihin liittyvästä.  Sen sisältöä olet osittain lukenut näistä blogeistani, jos satut lukemaan näitä.

Kunhan pääsen alkuun. Otin eilen illalla taas pinkan papereita käsiteltäväksi. Ne liittyivät taidehistorian opintoihin välillä 2009–2013. Osan olen jo aiemmin hävittänyt. Papereita riittää edelleen. Opiskelu oli ihana aika, joka sai minut usein unohtamaan kaikki sinä aikana kokemani uskomattomat vaikeudet elämässäni. Olin ylpeä opinnoistani, joista saamani arvio oli erinomainen. Opintoaika ja silloin tapaamani ihmiset, kokemukset ja retket olivat oma kokonaisuutensa, jota yritin vähän sen jälkeen vaaliakin. Pikkuhiljaa kontaktit jäivät taakse. Tosiasia on, että niin kävi monille muillekin ihmissuhteille. Oman elämäni vaikeudet karsivat niitä rankalla kädellä. Lopulta aina aloin hävetä kokemuksiani, kun ensin olin halunnut mennä rohkeasti suoraan kohti.

Paljon papereita, kansioita ja vihkoja jäi vielä odottamaan seuravaa karsintaa.  Paperien joukossa oli paljon kiintoisaa tekstiä, tutkimusaineistoa, omia esseitäni, opettajien ja opiskelukavereiden kommentteja, että en vielä halunnut heittää kaikkea menemään.

Tarkoitukseni oli aikanaan myös jatkaa opintojani joko kirjallisuutta (jonka opiskelun keskeytin jo 60-luvulla) ja/tai historiaa. Eteeni kasautuneiden vaikeuksien takia, en pystynyt aloittamaan. Paneuduin sitten itseopiskeluun sukututkimuksen parissa, jota jatkan toki vieläkin.

Toivon teille kaikille ja itsellenikin hyvää kesäaikaa kehittävien harrastusten parissa. Jatkan omaa etenemistäni ja kirjoitan näitä blogipostauksia jatkossakin. Some (facebook, Instagram ym) herättää minussa useissa tapauksissa myötähäpeää muiden puolesta. Siksi en enää viihdy siellä.

 

22.6. Yritän viedä tämän postauksen julkaisuun tänään tai huomenna. Juhannus on taas kerran vietetty, omaan tapaani mahdollisimman huomaamattomasti, ilman paineita. Vaikeita juhannuksia kyllä riitti aikoinaan vuosikymmeniä sitten. Ne kuuluvat surullisena osana elämäkertaani, koska ne jättivät jälkensä myös moniin minulle läheisiin ihmisiin.

Tänä aamuna ajattelin sitä, että elämämme koostuu hetkistä, jokainen hetki on hetki. Niitä hetkiä yritetään tallentaa vaikkapa Instaan siinä kuitenkaan oikein onnistumatta. Hetken sisällä on ajatus ja/tai ajatuksia, joita olisi hyvä jäädä käsittelemään. Instan hetket eli postaukset osoittavat, kuinka alkeellinen ihmisen mieli on. Hetkiä jaetaan myös Treadsissä. Ihmisillä on patoutuneita hetkiä kaukaa menneisyydestä, jotka kaikki yritetään tuoda julki ja keskusteltavaksi. Keskustelu niistä on sitten vain sitä, että muut kertovat omista vastaavista kokemuksistaan ja yrittävät olla myötätuntoisia. Ne eivät ole hetkiä vaan yhteenveto isosta määrästä hetkiä ja kokemuksia. Kaikkien kuvausten tarkoitus on olla mahdottoman lyhyitä. Usein jotkut yrittävät laajentaa kertomuksiaan videoilla, jotka jatkuvat pitkään. Hetki voi myös olla lyhyt tai pidempi tarina.

Minun aiemmat postaukseni ennen muutoksia, sisälsivät kuvien kera oikeita lyhyitä väläyksiä elämästäni. Kirjasin niihin kuvaushetken päivän ja melko lyhyen tekstin aiheesta. Ne kaikki olivat myös elämäni osia, sellaisia, jotka olin halunnut kuvata. Ne kaikki ovat vielä tallella, mutta en halua enää jakaa niitä, koska Instagramissa  eikä Facebookisa kukaan ei ole kiinnostunut yksittäisen ihmisen historiasta ja jostakin muusta riittävän räiskyvästä.

Huomenna talossa tehdään viemärihuuhteluita ja kuvauksia. Oma vuokra-asuntoni on myös kohteena. Sitä varten on tyhjennettävä keittiön lavuaarin allaskaappi ja jätettävä tilaa kylpyhuoneen lattiakaivon ympärille. Viime viikolla oli toisen firman kuntotarkistus, joka vaati myös erinäisiä asioita. Sitä ei kuitenkaan tehty asunnossani. Kissan takia joudun tekemään enemmän järjestelyjä. Tarkkaa ajankohtaa ei ilmoiteta, mutta toimenpiteet tapahtuvat klo 8.00–15.00 välisenä aikana.

23.6.  En eilen jaksanutkaan julkaista tätä postaustani. Nyt odottelen koko päivän noita viemärihuuhteluita. jotka ovat jo meneillään alimmissa kerroksissa. Minni on vähän hermostunut, koska joudun siirtämään hänen ruoka- ja vesikuppinsa muualle kuten myös veskin. Sisällä on jälleen hirveän kuumaa. Otsikoksi valitsin "Matkalla labyrinttiin". Miksi, se valkenee tekstiksi myöhemmin.