Aloittaessani 2.3. ajattelin kuten alla kirjoitan:
Josko kirjoittamalla saisi sisäisen kiihkon sammumaan, niin se olisi hyvä. Kirjoitan, jotta selviäisin elämässä eteenpäin. Välillä tuntuu tosi vaikealta. Valvoin melkein koko viime yön. Tuliko eteen hetki, kun kamelin selkä katkesi. Päivällä olin ajatellut käydä kuvaamassa, kun Tuusulan kunnantaloa puretaan. Rakennus on tunnetun arkkitehdin Arto Sipisen suunnittelema ja se on valmistunut Hyrylän keskeiselle paikalle 1980. Muutin Tuusulaan, aika lähelle Hyrylän keskustaa, juuri vähän ennen sen valmistumista loppuvuodesta 1979. Ajatus jäi mielen pinnalle ja räjähti yöunien aikana. Niin käy minulle silloin tällöin. Se on kai vanhuuden ongelma.
 |
| sunnnuntaina 26.2.2023 koko etelä-Suomi tuntui kokoontuneen Tuusulanjärvelle. Jopa Suomen presidentti oli siellä luistelemassa. |
https://www.hs.fi/kaupunki/tuusula/art-2000007782340.html
Siinä oli se hetki. Olen pitkään pantannut mielessäni aihetta, jossa kertoisin, miten koko entinen elämäni, kotini, kouluni ja muut tärkeät rakennukset on tuhottu yksi kerrallaan. Koen se jotenkin sanomaksi itselleni: kaikki on katoavaista. Muut vain nauravat ja puhuvat rötisköistä ja ovat tyytyväisiä, kun tilalle rakennetaan korkeita kerrostaloja, parkkipaikkoja, palvelutaloja. Olen käynyt kuvaamassa, mutta en ole saanut kirjoitusta aikaiseksi, olen saattanut mainita, mutta siihen on jäänyt. Olen kerännyt tuhoa! Kirjoittaminen auttaa yleensä.
 |
| Minulla oli lapsenlapsi mukana. |
Yritän selvitä järjissäni. Ymmärrän entistä paremmin sodan alle jääviä ihmisiä, joiden kodit, koulut ja kaikki merkityksellinen infra tuhoutuu. Menetän silloin tällöin unen hellän hoivan, kun jokin ajatus alkaa olla ylitsevuotavan iso. Tämä asioihin juuttuminen on mielestäni seurausta pandemian ajasta. Sanon nyt usein itselleni, älä ajattele, tee ja mene. Ajatteleminen, kuvitteleminen ja asioiden pilkkominen pienemmiksi ja ymmärrettäväksi, olivat eräänlainen selviämiskeino yksin ollessa. Itse asiassa olen huomannut samanlaisen vaikutuksen muissa läheisissä ja tuntemissani ihmisissä, myös nuoremmissa. Voisin kuvata sitä eräänlaisena vieraantumisen, arkuuden ja sisäänpäin kääntymisen lisääntymisenä. Toki, jos sen ottaisin puheeksi, ei sitä ehkä myönnettäisi.
 |
| 1.3.2023 taustalla näkyy Tuusulan kohta purettava ostari, jonka takana on tori ja kunnantalo. Minulla on kyllä kuvia paikasta ennen pilvin pimein. |
Nyt maaliskuun alussa paikallinen Keski-Uusimaa-lehti tiedottaa: ”Hyrylässä alkaa pian iso myllerrys – 40-vuotias ostari nuijitaan maan tasalle. Purku-urakoitsija valitaan teknisessä lautakunnassa maalis-huhtikuussa.” Suuri hävitys alkaa vapun tienoilla. Olen aiemmin lukenut jostakin, että purku maksaa ainakin 600.000 euroa.
Vanhan ostarin paikalle rakennetaan massiivinen palvelukeskus, johon tulee HOK-Elannon Prisma ja muuta liiketilaa, kokoontumistiloja ja työtiloja Tuusulan kunnan työntekijöille ym. Se sai jo asukkaiden ehdottaman nimen ”Särmä”. Minua huvittaa, sillä nimi on kuin varastettu minulta, tein 1960-luvulla lehteä nimeltä Säro. Siis ei aivan sama. Olen siitä joskus kirjoittanut, ehkä vanhassa blogissani, voisin etsiä lehdelle suunnittelemani kansikuvan tähän kuvitukseksi. Kuntalaiset olivat ehdottaneet eri nimiä ja Särmä voitti. Nyt uudesta nimestä iloitaan, koska se on loistava nimi palvelukeskukselle kuvaten Hyrylän uuden maamerkin muotokieltä.
Ajatelkaa, enhän minäkään keksinyt avoimen yliopiston taidehistorian opinnoissa laatimassani proseminaarityössäni koskien Hyrylän toria mitään sen kummempaa uutta yhdistävää toimintaa kuntalaisille. Nimeksi tuli ”Hyrylän tori Tuusulassa" ja esittelin sen 10.4.2012. Minun vaatimattoman luomukseni perusta tuhoutuu uuden palvelukeskuksen muodossa lopullisesti. Kuntalaiset saavat uuden ja uljaan kauppakeskuksen. Minusta sellaisia ei enää nykyaikana tarvita. Mutta nuori polvi onkin eri mieltä. Tässä linkki postaukseeni, joka koskee nimenomaan tuota proseminaarityötäni. Oli aika huvittavaa, että olin silloin melkein pakotettu valitsemaan aiheen kotiani läheltä. Nyt on hurjaa ajatella, miten kaikki onkaan sen jälkeen kehittynyt. Kun vasta suunnittelin tehtävää, otin mukaan koko Rykmentinpuiston alueen, mikä ei tietenkään käynyt, koska aiheen piti olla tarkoin rajattu. Kymmenen vuotta meni eikä aluetta enää tunne entiseksi.
 |
| Helmikuu 2018 hävisi kotitalo Rengon kirkonkylällä 1960-luvulta, josta äskettäin kirjoitin. Kuva ei ole itse ottamani, kuten yleensä kaikki kuvat ovat. |
Koko Hyrylä muuttuu ensi kesänä pölyiseksi. Aluehan on kivenheiton päässä nykyisestä kodistani. Hyrylässä ja lähiympäristössä on edelleen koko ajan rakenteilla monia uusia kerrostaloja, kouluja ja vastaavaa. Maisema muuttuu koko ajan. Muutokset eivät jää tähän.
Olen maininnut aiemmin, että lähes kaikki entiset kotini ovat tuhoutuneet tavalla tai toisella, entinen kouluni purettiin viime vuonna, maisemani häviävät. Ei tarvittu edes sotaa tuhoamaan rakennuksia, puistoja ja metsiä. En aio nyt jatkaa tällä aiheella, ehkä sitten, kun aiheet taas lähestyvät minua ja alkavat ahdistaa.
Yritän jatkaa muutamaa päivää myöhemmin, mutta inspiraatio kirjoittamiseen loppui ruokailun jälkeen. Nyt on mukava asettua sohvalle kissa kainalossa katsomaan jotakin kesken jäänyttä sarjaa. Saan usein aamuisin ideoita, joihin olisi aika paneutua. Ideat ja aineiston valtava koko ovat joskus rasite, kun väsymys iskee.
Siihen toimintani useimmiten jää. Tätä postausta jatkan seuraavana päivänä. Jos viivytän pitempään, teksti joutuu julkaisemattomien blogien hakemistoon.
 |
| Kuva 4.3.2023 Miksi Tuusulan kirkon rinteessä seisovista kuusista toinen on kaadettu? Olin ulkoiluttamassa koiraa, joten en pystynyt keskittymään riittävästi kuvaamiseen. |
Aloin aamulla turkia arkistojani ja samalla heittää pois lehtileikkeitä ja kopioimiani tekstejä. Tekemiseni sillä saralla on kuin hiiren kakka, sillä mahdottoman vähän paperia lähtee kerralla roskiin. Sen sijaan mielessäni viriää uusia ideoita. Onneksi järjestin suurimman osan papereista johonkin itse ymmärtämääni järjestykseen, kun muutin pariin otteeseen ja viimeksi pian kuusi vuotta sitten. Omaa järjestystäni tuskin kukaan muu ymmärtää, sotkenkin sitä koko ajan. Mielessäni on kuitenkin saada edes jotakin tehtyä, päiväkirjat, kalenterit, työaikaiset kuvat ja materiaalit, kouluajoista jääneet paperit, kirjeet jne. Sitten on kaikki muu, kymmeniä mappeja, joita olisi hyvä osittain purkaa.
 |
| 3.1.2022 molemmat kuuset |
Löysin kuitenkin sen 1962 tekemäni Särö-lehden kannen. Koska se on aivan kokonainen lehti kuvineen ja artikkeleineen, muistin, että aivan varmasti olen kirjoittanut siitä. Sitten löysinkin sen. Olen kirjoittanut lehdestäni blogissani 25.10.2015, jonka pääset lukemaan täältä.
En aio tässä jauhaa aiemmin kirjoittamastani sen enempää. Vanha nainen on usein tyrmistynyt maailman menosta, metsien, puiden ja rakennusten kiihkeästä hävitysvimmasta. Mitään en sille voi, vaikka se joskus tulee häiritsemään uniani kuten viime viikolla. Sittemmin olenkin nukkunut kuin pikku lapsi.
 |
| Tässä 28.8.2018 |
Minä olisin varmaan vain osittainen ihminen, jos en olisi säilyttänyt sitä kaikkea, mitä säilytin. Sitten, kun aika minusta jättää, voin käyttää rakastamaani lausetta: Olen aika, joka katosi. Käytin sitä blogissani 13.2.2015, mutta silloin tarkoitin ”Mutta minä kuten me kaikki olemme aika, joka katosi, jos olemme hiljaa ja piilotamme itsemme.” Se on siis aika sopiva lause moneen vaiheeseen elämässä ja jota voi laajentaa (kuten otsikossa) ja supistaa. Pääset tästä lukemaan em. blogini.
Lohdullista.
