Juho Juhonpojat ja muut sukunimettömät

En aloita koskaan uuden blogin kirjoittamista suurilla odotuksilla. Harvoin sytyn niin paljon, että jatkan kerralla sitkeästi loppuun saakka. En ota itselleni useista yrityksistäni mitään paineita. Elämä kun on joka tapauksessa aina mahdottoman täyttä. Usein ehdimme myllätä pienessä hiekkalaatikossa tai kuplassamme päivät pitkät. Saamatta mitään aikaiseksi.

Rengon kirkon kiviaitaa 7.6.2013

 

Monesti olen maininnut erityisesti unieni inspiroivan minua. Onhan aiheita paljon muitakin, ehkä ei lukijoille yhtä tylsiä kuin uneni, vaikkapa vanhat blogini. Ei ole siis mikään ihme, että vapaaseen kirjoittamiseen löytyy aina aihe. Jossakin hakemistossa odottaa edelleen monta sukututkimukseen liittyvää aihiota.

 

Vanhempiemme haudalla 7.6.2013. Kirjoitin silloisesta kesäkuun 2012 retkestä blogissani kesäkuuss1 2013. Näin jälkikäteen huomaan käyttäneeni lähes samoja valokuvia kuin silloin.

Äskettäin sorruin taas tutkimaan erään kauan sitten eläneen ihmisen sukujuuria. Syy etsimiseen on usein hetken mielijohde, joka pälkähtää mieleeni, usein jostakin lukemastani. Kun alan tutkia, saatan nopeasti lopettaa ja/tai siirtyä johonkin toiseen. Tämä kaikki on harjoittelua ja taidon ylläpitämistä. Jos joku toinen täyttää sanaristikoita, niin minä kuljen rippikirjoissa ympäri maata. Sukujutuista on uskomattoman kiva kirjoittaa, jos löytää jonkin sopivan kohteen.

Muistini juoksee niin vauhdikkaasti, etten nyt edes muista, mistä aloitin tutkimukseni juuri tällä kertaa. Mutta puoliyö oli mennyt, kun vihdoin maltoin lopettaa. Sukututkimus on siitä kiva, että sen voi aivan hyvin jättää kesken mihin tahansa kohtaan. Joka kerta pienikin pätkä, usein minulle tuntematonta sukua saattaa pian johtaa tietojen yhdistämiseen aiemman tutkimuksen kanssa. Hyvä paikka on lopettaa, kun en enää löydä useiden pitäjien rippikirjoissa pyöriessäni, minne henkilö tai perhe muuttaa. 

Vanajan kirkon hautausmaalla 7.6.2012. Heikki Heikinpoikia...

 

Hämeessä on lukematon määrä vaikkapa Johan Johanssoneja. Usein isä on samanniminen ja myös poika ja pojanpoika.  Sukunimet tulivat Hämeessä käyttöön vasta 1800-luvun lopulta alkaen. Aluksi ne muuttuivat koko ajan, usein talon tai torpan mukaan. Joskus taloon vävyksi tullut mies alkoi käyttää sukunimenä vaimon talon nimestä johdettua sukunimeä.

Nyt siis osuin jälleen erääseen Juho Juhonpoikaan. Useimmiten käännän Johan Johanssonin suomalaiseen muotoon. Sen opetti sukututkimuksen opettajani Teuvo Ikonen Tuusulan kansalaisopiston peruskurssilla 2011. Aiheesta väitellään usein erityisen kiivaasti Facebookin sukututkimusryhmissä ja yleensä voittaa vaihtoehto, jossa halutaan ehdottomasti käyttää ruotsinkielisten pappien kirjaamaa muotoa. Joskus tekstiä kirjoittaessani saatan käyttää molempia versioita. Todennäköistä on kuitenkin, että talonpoikaiset ihmiset olivat aikoinaan täysin suomenkielisiä. Annetaan kaikkien kukkien kukkia!

Irjalaan matkalla 7.6.2013. Näkymä Haapaniemenjärvelle, joka yhdistyy Rehakanjärveen/Irjalanlahteen kapean kanavan kautta.

 

Nyt seuraamani Juho Juhonpojan isä oli myös Juho Juhonpoika. 1700–1800-luvulla talollisten suurista lapsijoukoista useimmat joutuivat lähtemään rengeiksi ja piioiksi joko oman pitäjän taloihin tai naapuripitäjiin. Siinä onkin sitten etsimistä, jos lähtee jotakin sukunimetöntä jäljittämään. Useimmiten henkilön jopa kadottaa välillä, jollei hän sitten sattumalta ja yllättäen tule taas eteen. Koska samannimisiä vain patronyymillä olevia henkilöitä on paljon, voi helposti tehdä myös virhepäätelmiä. Joskus tulee myös tilanteita, ettei voi olla varma. Kirjaan silloin epäilykseni henkilön tietoihin.

Loppujen lopuksi löysin tämän vanhemman Juho Juhonpojan s. 1778 Janakkalan Irjalan säteristä renkinä. Menen mieluiten aina tutkimuksessani taaksepäin ennen kuin etenen kohti uudempaa aikaa.

Tämän kuvan olen ottanut 7.6.2013 ajaessamme poispäin saman pikkusillan yli.

 

Säteriksi kutsuttiin Suomessa Ruotsin vallan aikana rälssille kuulunutta tilan kartanoa. Omistajat olivat usein aina 1800-luvulle saakka aatelisiä. Rälssitilojen omistajat olivat olleet kautta aikojen vapautettuja veroista. Alun perin suku oli saanut tilan läänityksenä. Samaan rälssiin kuului aikoinaan useita kartanoita ja tiloja ja jopa kokonaisia kyliä. Hämeessä, erityisesti Janakkalassa ja Vanajassa oli paljon suuria kartanoita. Niihin osuu auttamatta sukututkimusta tehdessään. Lampuodit hoitivat tilojen viljelyksiä. Sekavaksi tilanteen tekee, että välillä kartano muuttuu rustholliksi. Se tarkoitti sitä, että tila oli sotilashenkilön rusthollina. Rusthollari oli tuolloin talonpoika, joka hoiti tilan viljelyksiä.

Kääntymäpaikalla sateen yllättäessä Irjalantiellä. Edessä näkyy kartanon rakennuksia. 7.7.2013

Palaan Irjalaan, jota kutsuttiin myös nimellä Irjala Gård. Samaan aikaan Juho Juhonpojan kanssa siellä oli piikana Liisa Heikintytär s. 1773.  Liisan jälkiä oli yllättäen paljon helpompi seurata kuin Juhon. Ne veivät Janakkalan Sauvalan kartanon Leipijärven torppaan. Se sijaitsi Vähikkälän kylässä. Sauvalan kartano kuului aina 1800-luvun vaihteeseen samalle suvulle kuin Haapajärven ja Rehakanjärven välisellä kannaksella pohjoisempana sijaitseva Irjalan kartano.

Vähikkälä oli Rengon Vehmaisissa olleen syntymäkotini naapurikylä Janakkalassa. Irjala sijaitsi myös lähellä. En lapsuudessa ja nuoruudessa kiinnittänyt näihin asioihin sen enempää huomiota. Täällä voi käydä tutkimassa aluetta. Tilanne lienee ollut toinen aiempina vuosisatoina.

Pian edellisen kuvan jälkeen. Taustalla Rehakanjärven Irjalanlahtea. 7.6.2013

 

Juho Juhonpojan osalta vaikeuksia tuotti erityisesti hänen syntymäaikansa, joka oli merkitty rippikirjoihin 2.2.1778. Loppujen lopuksi ajattelin, että se ei välttämättä ole aivan oikein. Samalla sivulla Irjalassa oli renkinä Juhon jälkeen eräs Erkki Juhonpoika s. 24.5.1781, joka oli sittemmin lähtenyt Turkuun. Merkintä viittasi, että pojat olivat Vanajasta ja veljeksiä. Vanhemmat löytyivät Vanajan Kodjalasta.  Kylä löytyy nykyään Janakkalan Koljalan kylänä. Sen alue kuului aikoinaan Harvialan kartanon alueeseen. Poikien isä oli reservin rakuuna Juho Mikonpoika Karp s. 1750 ja äiti Leena Kustaantytär s. 1754. Vihkimisen aikaan mainitaan isän tiedoissa Janakkalan Kiipula. Pian sen jälkeen perhe on Vanajalla. Jätin syntymäperheen ja muut lapset tällä erää oman onnensa nojaan.

Juho Juhonpojan syntymäaika on Vanajassa 4.11.1778. Veljen Erkki Juhonpojan syntymäaika on oikein.

Vanajan kirkolla 7.6.2013

  

Perheet liikkuvat pitäjien välillä. Osa lapsista syntyi Irjalassa ja loput Hausjärven Karan säterillä. Juho Juhonpojalla on hyvä rengin virka, koska hän näyttää olevan renkien pomona. Juho Juhonpoika ja Liisa Heikintytär vihittiin 30.12.1800 Irjalassa.

Miksi tämä on mielenkiintoista minulle? Samoihin aikoihin, kaksi vuotta aiemmin 1798 läheisessä kartanon Nuoran torpassa kuoli esi-isäni isoisä Gabriel Gabrielinpoika. Hän oli syntynyt 1752, myös Irjalan kartanon mailla, koska hänen isänsä Gabriel Mikonpojan perhe asui silloin siellä isän ollessa kartanossa lampuotina.

Vanajan kirkon 1500-luvulla Antwerpenissä Flanderissa valmistettu kolmiosainen alttarikaappi. 7.6.2013

 

Samaan aikaan eläneet ihmiset lienevät tunteneet toisensa. Paljon väkeä oli tullut Irjalaan Sauvalan kartanon torpista, koska kartanot kuuluivat samoille omistajille.  Edellä mainitun Juho Juhonpojan vaimo Liisa Heikintytär s. 1773 oli siis lähtöisin Sauvalan Leipijärven torpasta, kun taas edellä mainitsemani sukulaisen Gabriel Gabrielinpojan vaimo Sofia Antintytär s. 1758 oli läheisestä Sauvalan Hyvälammin torpasta. Seuraavankin Nuoran torpparin vaimo oli samaisesta Hyvälammin torpasta. Hän oli Sofian isosisko vuonna 1753 syntynyt Maria Antintytär.

Juho Juhonpoika taisi olla kovin kysytty ammatissaan, koska pian hän siirtyi Irjalasta Hausjärven Karan säterille isäntärengiksi. Siellä perheen muut lapset syntyivät, mm. poika Juho Juhonpoika 6.12.1808.

 

Vanajan kirkko 7.6.2013

Tähän päästyäni muistin, miksi jouduin näihin Juho Juhonpoikiin. Jostakin syystä olin tutkimassa tai täydentämässä jotakin pikkuasiaa Lopen Topenolla. Jouduin siellä Juliaana Kustaantytär Hurriin s. 1769, joka oli avioitunut 1792 Hausjärven Karan Anttilan pojan Heikki Erkinpoika Anttilan s. 1760 kanssa. Heidän tyttärensä Helena Heikintytär s. 1804 meni vuorostaan naimisiin tämän nuoremman Juho Juhonpojan kanssa 8.10.1830.

Siihen jätin tällä kertaa sekoiluni vieraassa sukuhistoriassa. Koko perherypäs muutti jostakin syystä Nurmijärvelle Hyvinkäälle 1831.  Tutkiminen vaikeutui, vaikka löysin heidät vielä Nurmijärveltä. Todennäköisesti he muuttivat sieltä jälleen eteenpäin.

Rengon kirkko 7.6.2013

 

Tämä kirjoitukseni kuvaa sitä, miten sukututkimus vetää minua, milloin minnekin. Innostun vielä lisää, jos löydän yhteyksiä tuntemiini, kauan sitten eläneisiin omien sukuhaarojeni ihmisiin. Liikenne etelä-Hämeen pitäjien välillä on ollut erityisen vilkasta. Ensin 1700-luvun puolivälissä väkeä on ollut vähän, mutta 1800-luvulle päästessämme, kaikissa taloissa on isäntäväen perheen lisäksi valtavan paljon työväkeä, niitä renkejä ja piikoja.  

Minulle on vielä paljon epäselviä asioita eli opiskeltavaa riittää loppuelämäksi.

Itse asiassa edellisenä yönä näkemäni uni johdatti minut kirjoittamaan. Koska olin koko illan tutkinut, niin tietenkin uneksin tutkimisesta. Unet haihtuvat nopeasti, jollei niitä kirjaa ylös. Niin kävi nytkin. Kuningasajatukseni on jo kadonnut.

Irjalassa 7.6.2013

 

Vaikka olen aika tarkkaan tutkinut kotitalooni 1800-luvun puolivälissä isännäksi tulleen Henric Johan Davidinpoika Nålbergin sukujuuria, niin jostakin syystä palaan niihin aina uudelleen milloin mistäkin suunnasta. Edellä mainitun Gabriel Gabrielinpojan poika David Gabrielinpoika hyppäsi suuren askeleen ryhtyessään käsityöläiseksi, hänestä tuli pitäjän räätälimestari.

Liikennettä oli lähiseudun kylien välillä paljonkin. Tähän vaikuttivat suuresti ihmisten väliset suhteet. David Gabrielinpoika otti sukunimen Nålberg. Ennen avioitumista Rengon Ahoisten Nikkilän tyttären Hedvigin kanssa hän asui Vähikkälän Tuomolan rälssin torpassa tai alueella. Hänellä on Vähikkälässä neljä räätälioppilasta. Hän otti silloin sukunimen Nålberg. Tästä ehkä jatkan joku toinen kerta. Syvemmälle sukellus kun tuo mukanaan aina yllätyksiä ja uutta ymmärrystä.

Tätä kirjoittaessani huomasin myös jälleen kerran, kuinka vaikeata on käsitellä sukujen useita sukupolvia ja vielä vaikeampaa on kirjoittaa niistä. Aivotreenausta parhaimmillaan! Tätä kirjoittaessani tajusin tehneeni virheen seuraavaan Markkulan Viestin numero 55 lähettämääni artikkeliin. Onneksi taitaa korjaus vielä ehtiä.

Katso myös karttaa täältä. 

Tuusulanjoen tulvaa Mikkolassa 22.11.2020

 

 

Kaikuja menneisyydestä

Seuraavaksi päiväksi oli luvattu kaatosateita.  Edeltävä päivä oli kaunis päivä. Olotilani oli ehkä myös lämmön ansiosta parempi kuin aiemmin viikolla.  Istutin auringonkukkien taimet eri paikkoihin.  Olin tyhjentänyt vanhojen siemenpussien jäljelle jääneet siemenet itämään ja osa itikin hyvin.  Tein pientä siivousta pihalla ja sain ystäväni kaivamaan kuopat kovaan kukkapenkkiin. Se kukkapenkki pitäisi joskus käydä läpi, tuli mieleeni. Mutta niin monta muutakin asiaa pitäisi käydä läpi ja tehdä.

Sen päivän jälkeen onkin vain satanut ja satanut. Mutta sadepäiviksi riittää aina kyllin muuta tehtävää, pelkästään olemista tai mietittävää. Niistä lähtee monta kirjoituksen juurta. Joskus  ne ikään kuin alkavat elää omaa elämäänsä omilla raiteillaan.

Usein hautausmailla käydessäni mietin sinne haudattujen elämää. Silloin tällöin miettiminen johtaa pieneen tutkimukseen, joka usein jää kesken En ehkä löydä niin paljon tietoa kuin haluaisin tai en vielä oikein tiedä, millä tavalla käsittelisin minulle aiemmin vieraita ihmisiä.  Moni kalmistokäyskentelystä liikkeelle lähtenyt aihe odottaa juuri siksi myöhempää paneutumistani. Uusia blogikirjoituksen aiheita löytyi jopa edellisellä viikolla käydessämme Rengon vanhalla hautausmaalla.

Nålbergit Vanajan kirkon palveluksessa

Kirjat, nehän tunnetusti kantavat mukanaan vaikka mitä! Löysin tällä viikolla yllättäen Vanajan historiaa (Raili Rytkönen. Vanajan historia II. Hämeenlinnan kaupungin julkaisuja. Gummerus 1992)  selatessani  1800-luvulla eläneen sukulaisen valokuvan.  Vanhat valokuvat ovat sen verran arvokkaita, että niihin on heti puututtava.

Isäni isoisänisän Heikki Taavetinpoika Nälbergin  kaksi nuorempaa veljeä Erkki ja Vilhelm  toimivat Vanajan kirkolla koulumestareina ja kirkon suntioina. Olen sivunnut heitä parissakin kirjoituksessani mm.  2.11.2014, jolloin aamuvarhain ojensin käteni historiaan ja vielä tarkemmin aiemmin 5.12.2013 . 

Historiateoksen II-osan sivulla 466 mainitaan lukkarin sijaisena koulumestari Vilhelm Nålberg (1831-1911), joka oli hyvin pidetty mies. Seuraavalla aukeamalla sivulla 468 on hänen valokuvansa. Kuvan alla kerrotaan hänet valitun 1858 tilapäiseksi ja 1860 viralliseksi suntioksi isänsä, suntio ja koulumestari David Nålbergin jälkeen.  Tämä toimi tarkoitti sihen aikaan lukkarin apulaisen tehtävää, jota myös aiemmin oli kutsuttu unilukkariksi. He nimittäin herättelivät nukahtaneita kirkossa kävijöitä.

Tekstissä on kuitenkin virhe.  Virhe toistuu myös pari sivua myöhemmin.  Heidän isänsä David Nålberg ei ollut koskaan Vanajan kirkon palveluksessa vaan toimi Rengon pitäjän räätälimestarina.

Pitäjänkoulua kutsuttiin myös lukkarinkouluksi. Ne olivat kansakoulujen edeltäjiä.  Akseli Salokanteleen Vanajan kirja I (Wanaja-seuran julkaisuja . 1955) kertoo  s. 454 alkaen, että Vanajassa Harvialan kartanon omistaja, maaherra ja valtioneuvos Knut voin Troil rakennutti huoneiston lähelle kirkkoa koulua varten. Vaikka se rakennettiin jo 1800-luvun alkupuolella, sitä alettiin käyttää kouluna vasta 1800-luvun puolivälissä, jolloin lukkarin apulaiset, toimien samalla opettajina asuivat talossa.  Pitäjän koulumestarin toimi oli yhdistetty lukkarin apulaisen eli suntion toimeen aina vuoteen 1858, jolloin ne erotettiin toisistaan. Koulurakennus sijaitsi Paikkalan Mattilan talon mailla Tilimäessä. 

Erkki (Eric) Nålberg (1828- 1858) tuli koulumestariksi ja suntioksi Ferdinand Murenin jälkeen 1840.  Hän oli isäni isoisänisän nuorempi veli.  Minua ihmetyttää erityisesti se, miten 1828 syntynyt Erkki voi 12-vuotiaana tulla koulumestariksi. Aiemmin olen kirjoittanut hänen tulleen tähän tehtävään 1849, mikä pitää paremmin paikkansa, sillä silloin hän on ollut 21-vuotias. Silti hän kuoli jo 2.5.1858 vain 30-vuotiaana. Sisareni hallussa on Erkin Uusi Testamentti. Sen kuva löytyy blogistani  5.3.2014. 

Kun kesällä 2013 poikkesimme Vanajan kirkolla sisareni kanssa, olin siinä vaiheessa niin poikki, etten saanut aikaiseksi yhtään kunnon kuvaa. (Huomautus myöhemmin lisätty:  omituista, että tässä kuvassa kesältä 2013 olen jo kuvannut Erik Nälbergin haudan melkein kuvan keskellä kirkon kupeessa. Tajusin sen käytyäni haudalla myöhemmin kesällä 2016.)

Vilhelm oli sitten veljeksistä seuraava (1831 - 1911). Juuri hänen kuvansa löytyy Vanajan historiasta. Lisäksi kirjassa on kuva suntio Nålbergin mökistä, jossa myös pitkämatkalaiset yöpyivät kirkkoon tullessaan. Kirkonkirjoissa Nålbergit asuivat kirkonmäellä, missä muutkin työntekijät, Paikkala lienee sijainnut vieressä.  Tästä näkee heidät  rippikirjassa.  Vähän myöhemmin heidät löytää täältä.  Torppari joutui varmaan tekemään muutakin elääkseen.  Vilhelmin mainitaankin  olleen spannmålstorpare eli muonamies, muonatorppari. Kirjassa mainitaan hänen lähteiden mukaan olleen” hyvin pidetty mies” (s. 466) 

Veljesten pikkusisko Karoliina on muuttanut marraskuussa 1847 Rengosta Vanajaan piiaksi, ilmeisesti avuksi veljiensä talouteen. Hän meni 1859 naimisiin Hauhon Alvettulasta olevan Erkki Annanpojan kanssa .

Nålbergin sisarusten isä David Gabrielinpoika on syntynyt Janakkalan Irjalan kartanon Nuoran torpassa 30.12.1791. Hän tuli Renkoon pitäjänräätäliksi ja meni naimisiin Hedvig Kustaantytär Nikkilän kanssa  3.11.1822. Hedvig oli syntynyt 1802 Ahoisten Nikkilässä. 

29.6.2010 poikkesin paluumatkalla pohjoisesta tapaamassa isäni puoleista sukua, serkkuani. Arttu, tyttäreni poika oli matkaseuralainen ja sai kuvata harvinaista tilaisuutta.

Hedvig Kustaantyttären sukua

Tässä kohden menen aina aivan sekaisin ja minun on tukeuduttava isäni serkun Olavi I. Nikkilän selvityksiin omasta suvustaan.  Olen aiemmin pohtinut tätä samaa asia  ja jäänyt koukkuun.  Sen verran vaikeita ovat koukerot.

Hedvig Kustaantytär Nikkilän äiti oli 1773 syntynyt Ulrika Heikintytär Ylöstalo Janakkalan Kuumolasta. Ulrika meni naimisiin 1796  Ahoisten Nikkilän talollisen 1774 syntyneen Kustaa Yrjönpoika Nikkilän kanssa.

Kustaa Yrjönpojan äitiä Hedvig Erkintytär Härkälää Janakkalan Nuolialasta pidetään koko Nikkilän suvun kantaäitinä.  Hän oli avioliitossa kahteen kertaan. Aiemmin mainitsemani Hedvigin isä Kustaa Yrjönpoika oli hänen ensimmäisestä avioliitostaan. Toisesta avioliitosta myös Yrjö-nimisen miehen kanssa syntyi  1779 Antti Juho Yrjönpoika.

Ensimmäisen avioliiton suku asui Ahoisten Nikkilässä, mutta 1837 tapahtui talojen vaihto, kun Oinaalan Ali-Sipilän talosta vaihdettiin Nikkilään, jolloin Hedvig Erkintytär Härkälän toisen pojan Antti Juho Yrjönpojan pojan Kustaa Antinpoika Nikkilän perhe jatkoi sukua Ahoisten Nikkilässä.   Antti Juhon vaimo ja Kustaa Antinpojan äiti oli Sipilän tytär Juliaana Jaakontytär.

Maisemaa Irjalan mailta (2013)

Molemmista haaroista tulee linja minuun, sisaruksiini ja jälkeläisiimme

Vaikka edellä olevasta voi olla mahdotonta ottaa selvää piirtämättä asiaa paperille kuten kerran aiemmin olen tehnytkin, niin liitymme Heikki Davidinpoika Nålbergista tai hänen äidistään lähtevään sukuhaaraan ja myöhemmin Nikkilästä tulee toisen haaran kautta Siukolaan isoäitini eli isäni äiti, Lempi Maria.

Nikkilän Kustaa Yrjönpoika  (eli pitäjänräätäli David Gabrielinpoika Nålbergin kanssa avioliitossa olevan Hedvigin isä) ja Ulrika Ylöstalo saivat  ainakin kuusi lasta, kunnes Ulrika sitten kuoli toukokuussa 1822 vain 49 vuoden iässä.

Ulrikan sukujuuret vievät Markkulan suvun juurille, sillä hänen isovanhempansa olivat Sipi Heikinpoika Markkula ja Liisa Sipintytär Rengosta, joista Markkulan suku saa alkunsa 1600-luvun puolella. Markkulan sukuseuran sivuilta täällä voi käydä vilkaisemassa (tai juuttumassa)  suvun yhdeksää sukupolvea. 

Tammen torppa

Räätälimestari David Gabrielinpoika Nålberg asui Siukolan Tammen torpassa. Kun joskus tutkin näitä asioita iltamyöhään ennen nukkumaan menoa, ne palaavat mieleen myös yöllä herätessäni. Olen miettinyt Tammen torpan paikkaa.  Koko Vehmaisten kylä joskus kauan ennen meidän aikoja on minulle vielä suuri salaisuus.  

Yritin etsiä netistä vanhoja karttoja. Tässä linkki erääseen karttaan 1600-luvulta, jossa ollaan hyvin lähellä kylää. Se on maakirjakartta vuodelta 1591 Irjalasta Janakkalassa. Jossakin vaiheessa lähden tutkimaan karttoja maakunta-arkistoon. Maanmittaushallituksen historiallisesta kartta-arkistosta löytyy useita karttoja, joista Vanajan pitäjän aluetta (i nedre Hollola härad af Tavastehus län) kirkon ympäristöstä  myös  Hämeenlinnan kaupungin aluetta v. 1842 voi käydä katsomassa täälla.

Tammi-niminen paikka on edelleen Rasintien varressa Topenolle päin mentäessä. Muistan sen hämärästi jopa lapsuudestani ja se löytyy nykyisistä kartoista. Silti se tuntuu olevan hurjan kaukana varsinaisesta Siukolan talosta. Jotenkin olen halunnut kuvitella, että isovanhemmat asuivat aivan talon nurkilla.

Kesän värejä puutarhssani nyt.

Heikki Nålbergin myöh. Siukola perhettä

Heikki Nålbergin vanhin lapsi Kaarle Kustaa, isänisäni  isä syntyi 1851. Hänen äitinsä  Leena Maija oli lapsen syntyessä vasta 18-vuotias. Hän oli Siukolan talon vanhan isäntäperheen vanhin tytär ja sai sisaruksen Josefiinan vielä oman ensimmäisen lapsensa synnyttyä.   Leena Maijan vanhemmat  Juho Juhonpoika  s. 1796 ja Maija Leena (Maria Helena) Kallentytär  s.  1809 Vanajan Miemalan Nikkilästä ja iso liuta sisaruksia asuivat myös Tammen torpassa.

Vaimon äidin Maija Leenan isä Kalle Kallenpoika s. 1792  oli mennyt  Rengon Vehmaisten Kukkolan torpasta vävyksi Miemalan Nikkilään.  Kalle Kallenpojan isä Karl Kustaanpoika s. 1742 on saattanut tulla Renkoon Janakkalan Viralasta, mutta äiti  Hedvig Gabrielintytär s. 1755 oli Vehmaisten Junnilasta.

Voin jatkaa samalla tavalla loputtomiin ja kytkeä ennen kytkemättömiä sukulaisuussuhteita yhteen, mutta joskus on jätettävä asiat puolitiehen. Mutta kuten edellä olevasta voi päätellä, Vehmaisten kylän yhteydet ovat olleet vilkkaita sekä Vanajaan että Janakkalaan. 

Voi tuntua omituiselta, että palaan usein juuri tähän vaiheeseen. Samalla mietin sen ajan olosuhteita. Täältä voit käydä vilkaisemassa Hämeen läänin henkikirjaa Vehmaisten kylän kohdalta vuonna 1850, niihin aikoihin kun Heikki Davidinpoika Nålberg oli juuri tullut taloon vävyksi ja tulevaksi isännäksi.

  

Isovanhempien kuolemat

Emme todellakaan tiedä yhtään mitään näiden henkilöiden ulkonäöstä emmekä luonteesta.  Olen ehkä aiemmin maininnut, että rippikirjan sivuilta voi joskus tulla esille asioita, joista voi tehdä omanlaisiaan päätelmiä vaikkapa ihmisen luonteesta. Minullekin on pinttynyt päähän käsitys, että Juho Juhonpoika Siukolalla oli erikoinen ja vaikea luonne, joka sitten periytyi hänen tyttärenpoikaansa isäni isoisään. Ehkä meidän sukumme jonkinlainen kiivaus tulee jo hyvin kaukaa.

Juho Juhonpoika Siukola kuoli syksyllä 1861 keuhkotautiin.  Olen ymmärtävinä rippikirjasta hänen olleen sitä ennen sairaalahoidossa.  Hän on kuollessaan 65-vuotias.  Hänen vaimonsa Vanajasta tullut Maija Leena tai Maria Helena henkäisee viimeisen henkäisynsä 69-vuotiaana syksyllä 1878. En löydä häntä kuolleiden luettelosta, joten en pysty tarkistamaan kuolinsyytä. Mutta tuolloin minun ikäiseni naiset olivat jo vanhoja ja saattoivat hyvinkin kuolla vanhuuteen.

David Gabrielinpoika Nålberg, tuo räätälismies, kuoli toukokuun lopussa 1863  vanhuuteen ollessan 75 vuoden iässä. Hänen vaimonsa Ahoisten Nikkilän Hedvig  kuoli 1868 halvaukseen 68-vuotiaana.

Jälkipolvet

David Nålbergin koulumestari- ja suntioveljesten suvut jatkuvat.  

Nuorena kuollut Erkki (Eric)  on mennyt 1851 naimisiin sepän tytär Amanda Emilia Weckströmin kanssa.  He saavat kaksi lasta, joista nuorempi syntyy vasta isänsä kuoltua. Amanda Augusta syntyi 1853 ja Juho Fredrik 1859. He muuttavat Vanajasta Pälkäneelle äitinsä mukana. Äiti kuolee Pälkäneellä 1917. Jossakin vaiheessa perheen sukunimeksi tulee Nuora tai Kallio. 

Amanda Augusta nai  1876 Venäjän Jaroslavista  alun perin olevan Sergei Kuismin Garoffin ja heidän kahdeksasta lapsestaan lähtee syntymään laaja suku.

Juho Fredrikistä tulee opettaja ja pankinjohtaja. Hän käyttää ilmeisesti sukunimeä Nuora.  Minulla ei ole tietoa hänen sukunsa jatkumisesta.

Vilhelm Davidinpoika Nålberg, hän, jonka kuvasta tämä kirjoitus alkoi, elää pitkän elämän, sillä hän kuolee 79-vuotiaana 1911 Vanajassa. Hän solmii kaksi avioliittoa. Ensimmäisen vaimon Rengon Kuittilan Vahteriston myllyltä olevan  Maija Leena Emmanuelintyttären kanssa hänellä on neljä lasta. Tämä vaimo kuolee vain 36-vuotiaana. Toinen vaimo oli Hämeenlinnan Hätilästä, Vilhelmiina Rekola tai Stenfors ja hekin saivat vielä yhden lapsen. Näistä lapsista lähtee sukuhaaroja ympäri Suomea joukossa paljon sukunimellä Vuori.

Myös veljesten pikkusisar Karoliina meni naimisiin kuten aiemmin totesin  ja hänenkin kauttaan suku jatkuu elinvoimaisena. Sukunimeksi on otettu Kallio.

Kaikki nämä myöhemmät sukulaisuudet ovat minulle täysin vieraita ja olisikin kiva joskus tavata niinkin kaukaisia sirpaleserkkuja  (4. serkku) kuin näiden veljesten lapsenlapsenlapsenlapset ovat  minulle. On nimittäin niin, että sukulaisuuden tunne tulee helposti vielä kaukaisempia sukulaisia tavatessa kuten kävi viimeksi Rengon hautausmaalla.  Ryhdyin juttusille erään naisen kanssa ja loppujen lopuksi olimme sukulaisia. Kotona tarkistin asian ja olemme todella hyvin kaukaisia pikkuserkkuja eli hän olisi ollut isäni kanssa 7. serkku.