Kuninkaiden takana

Luin alkuvuodesta Herman Lindqvistin viihteellisen teoksen ”Villit Vaasat”  (Lindqvist, Herman: Villit Vaasat [De vilda Vasarna]. WSOY. 2016. 465 sivua. ISBN 978-951-0-42708-8.) Herman Lindqvist kirjoittaa mukaansa tempaavasti, niin, että hänen tekstiään lukee kuin romaania ikään. Parasta kirjassa on se, että siinä myös Vaasa-suvun naiset ja muutkin naiset on otettu mukaan tarinoihin. Vakavissa historiateoksissa on perinteisesti käsitelty yleensä vain kuninkaita ja miehiä.

Otin kirjasta heti sen luettuani talteen muutamia asioita, joista ajattelin kirjoittaa joskus blogin.  Mikael Agricolan päivä 9.4. muistutti minua. Yleensä syntymäpäivästä tehdään merkkipäivä, mutta koska Mikael Agricolan tarkkaa syntymäaikaa ei tiedetä, päiväksi valittiin tarkasti tunnettu kuolinpäivä, joka oli 9.4.1557.  Päivä otettiin kalenteriin 1960 ja siitä tuli liputuspäivä 1980. Muutama vuosi aiemmin 1978 päivä oli saanut myös lisäyksen, että se on myös suomen kielen päivä.  

Kaarle XII , joka oli kuninkaana Vaasa-suvun jälkeen 1697-1718, kuului Pfalzin-sukuun kuten isänsä Kaarle XI. Kuvan patsas seisoo Tukholman Kunstträdgårdenin puistossa, jossa kuvasin sitä suunnilleen tähän aikaan vuodesta neljä vuotta sitten (16.4.2015). Silti hänkin kuten monet muutkin Ruotsin kuningassukuihin kuuluvat oli Kustaa Vaasan jälkeläisiä.

Linkit Mikael Agricolaan

Luvussa ”Kustaa Suomessa, Sota Iivana Julmaa vastaan ja Juhana herttuaksi Turkuun” (s. 161), kirjoittaja mainitsee, että Mikael Agricola, Turun piispa, joka oli satamiehisen rauhanneuvotteluvaltuuskunnan jäsen avustaen Sten Eerikinpoika Leijonhuvudia ja arkkipiispa Laurentius Petriä, kuoli kotimatkalla Moskovasta rekeensä. Hänen ruumiinsa tuotiin Turkuun.  Koska Herman Lindqvist ei yleensä mainitse lähteitä, en voi puuttua asiaan sen enempää. Meidän tietojemme mukaan Kuolemajärven Kyrönniemessä kuollut Mikael Agricola tuotiin Viipuriin ja haudattiin sinne. Matkan tuloksena saatiin aikaiseksi aselepo 40 vuodeksi, mutta epäselvyydet toivat myöhemmin uusia sotia.

Viipurin tuomiokirkon raunioilla jälleen kerran (6.6.2010)

Kari Tarkiaisen toimittama perinpohjainen kirja, Ruotsin ja Venäjän rauhanneuvottelut 1557 – Mikael Agricola Ruotsin lähetystön jäsenenä” (SKS.2007) kertoo Ruotsin lähetystön itinerariumin eli matkaetappien kuvauksen mukaan (Ruotsin valtionarkisto), Museovitica 554):

”Huhtikuun 9.päivänä kuoli maisteri Michael Agricola, Turun hiippakunnan ordinarius, Uudenkirkon pitäjässä, kylässä nimeltä Kyrönniemi. Hänet vietiin Viipuriin haudattavaksi huhtikuun 12. päivänä.” 

Kirja vilisee henkilöitä. Onneksi se sisältää kirjallisuusluettelon lisäksi henkilöluettelon. Ajattelin käydä läpi sen kaikki Mikael Agricolaa koskevat merkinnät. Sivulla 129 luvussa, joka paneutuu kuninkaallisten lasten kasvatuksesta kerrotaan, että Georg Normanin siirryttyä opettajana hallinnollisiin tehtäviin, itägötanmaalainen Ericus Petri peri hänen opettajanvirkansa.  Georg Norman, pommerilainen teologi, oli pestattu Ruotsiin suunnittelemaan prinssien koulutus Martti Lutherin ja Philip Melanchtonin suosituksesta. Hän toimi kirkollisasian ministerinä ja asiantuntijana. Alkuvaiheessa Ruotsiin tuotettiin paljon oppineita muualta Euroopasta, koska maassa ei ollut riittävästi koulutettuja ihmisiä.

Mikael Agricolan muistomerkillä Viipurissa maaliskuussa 2018

Ericus Petristä ei ole kirjassa muuta mainintaa enkä löydä hänestä muuallakaan merkintöjä. Edellä mainitussa yhteydessä mainitaan, että hän oli opiskellut Wittenbergissä ja Frankfurt an der Oderissa ja toi mukanaan kaksi Wittenbergin aikaista opiskelutoveriaan, Martti Teitin ja Mikael Agricolan, jotka molemmat olivat kotoisin Suomen Pernajasta. Martti Teitti ( n. 1510 – 1544) toimi myös kuninkaallisten lasten opettajana,  mutta Wikipedian mukaan oli myös lyhyen aikaa Maarian kirkkoherrana. Maarian kirkolla poikkesin parisen vuotta sitten ollessani kotimatkalla Turusta kotiin, samana päivänä, kun Turun torilla tapahtui se puukotus.

Mikael Agricola mainitaan myös luvussa ”Oluen latkijoita ja moukkamaisia roikaleita” (s. 141), jossa kerrotaan, että kaikkien piispojen oli lähetettävä teinejä palvelemaan kuninkaan kansliassa. Mikael Agricola sai Turkuun kirjeen, jossa kuningas kysyi, miksi teinejä ei ollut ilmaantunut paikalle. Hän myös uhkaili, että puuttuisi asiaan toisella tavalla, jolleivat teinit tulisi pian. Työntekijöistä oli näköjään kova pula, koska jopa kelvottomat ja huonotapaiset teinit kelpasivat.

Mikael Agricola mainitaan myös Jaakko Teitin (n. 1520 – 1596)  yhteydessä. Hän oli tämän lapsuudenystävä Pernajassa ja myös opiskelutoveri Wittenbergissä. Kuningas Kustaa nimitti Jaakko Teitin selvitysmieheksi aiheena tarkastaa kaikki Suomen osassa toimivien viranhaltijoiden toimet. Tuloksena syntyi ”Jaakko Teitin valitusluettelo Suomen aatelistoa vastaan 1555 -  1556”, joka sisälsi Suomen aatelin väärinkäytökset. Se johti mittaviin rangaistuksiin. Herman Lindqvist mainitsee erikseen Viipurin linnan päällikkö Maunu Niilonpojan, jolla oli useita laiminlyöntejä koskien linnan puolustusta ja sen rappeutumista. Suomen historiallisen seuran 1894 julkaisema valitusluettelo mielenkiintoisine johdantoineen löytyy netistä ja pääset siihen yo. nimen kohdalta.  Siinä olisi kyllä paljon mielenkiintoista tulkittavaa! Jaakko Teitti myös kirjoitti luetteloita Suomen teiden varsilla olevista majapaikoista, joista on ollut hyötyä 1500-luvun teiden tutkinnassa. Saatan palata tähän aiheeseen joskus myöhemmin. 

Prinssien ja prinsessojen kosintamenoista

Noihin aikoihin Juhana, Kustaa Vaasan nuori poika eli Turun linnassa loisteliasta elämää rakastajattarensa Kaarina Hannuntyttären kanssa. Heille syntyi siellä oloaikana lapsia. Juhana vietti aikaansa myös Lontoossa yrittäen auttaa veljeään Erikiä saamaan Englannin kuningattareksi juuri tulleen Elisabetin tämän puolisoksi.  Se ei onnistunut, sillä Elisabet halusi itse nähdä Erikin. Tämä lähtikin matkaan, mutta sai viestin Älvsborgin satamaan (josta näköjään aina lähdettiin purjehtimaan), että isä Kustaa oli kuollut. Elettiin vuotta 1560. Erik joutui palaamaan Tukholmaan, jossa hänet kruunattiin seuraavaksi kuninkaaksi. Neuvottelut Englannin Elisabetin kosinnasta aloitettiin uudelleen. Erik viritteli neuvotteluja myös muiden kanssa, mikä vaikutti negatiivisesti siihen, että Elisabet edes ajatteli suostuvansa Erikin puolisoksi.

Tässä vielä Kustaa III:n patsas Tukhoman Skeppbronilla. Kustaa III hallitsi Ruotsin valtakuntaa 1771 - 1792. Hän kului Holstein-Gottorpin sukuun.

Juhana-veli alkoi pian samoihin aikoihin suunnitella kosiomatkaa Puolaan. Hän onnistuikin lopulta. Katariina Jacellonicaa kosiskeli myös Venäjän Iivana IV eli Iivana Julma, joka ei myöhemmin koskaan antanut anteeksi häviötään. Juhanan ja Katariinan elo Turussa kesti tosi lyhyen ajan, vain muutamia kuukausia. Eerik-veli järjesti Juhanalle tuomion maanpetoksesta liittyen tämän toimiin Puolassa ja Baltiassa.  Perhe, Juhana, Katariina ja aviottomat lapset vietiin Ruotsiin Gripsholmiin vankeuteen, jossa he olivat neljä vuotta.

Mielenkiintoinen tarina oli veljesten sisareen prinsessa Ceciliaan liittyvä. Tämä oli railakas ja välillä hankala prinsessa, jolle myös etsittiin puolisoa ympäri Eurooppaa.  Hän oli kirjeenvaihdossa Englannin kuningatar Elisabetin kanssa ja oli tarjoutunut tämän palvelukseen. Tämä tapahtui jo siinä vaiheessa, kun Eerikin kosioyritykset olivat vireillä. Eerikin ja Juhanan riita aiheutti paljon erimielisyyksiä suvussa.

A Young Lady Aged 21, possibly a portrait of Helena von Snakenborg, circa 1569.

Helena Snakenborg

Kun Cecilia lopulta pääsi matkustamaan Englantiin, hän teki sinne matkaa kokonaisen vuoden ja mukana oli sadan hengen seurue. Sen enempää en käy Cecilian värikästä myöhempää elämää läpi. Hänellä sattui olemaan mukana 15-vuotias Helena Snakenborg. Tämä osasi järjestellä elämänsä Englannissa niin, että hänestä tuli rikas ja ihailtu henkilö. Hän avioitui ensin rikkaan markiisin kanssa, joka kuoli pian. Helenasta tuli sitten kuningatar Elisabetin lähin hovinainen. Hän avioitui kuningattaren äidin Anne Boleynin pikkuserkun kanssa. Pari sai loppujen lopuksi kahdeksan lasta, jotka varttuivat aikuisiksi. Helenasta tuli kantaäiti suurelle osalle Iso-Britannian nykyistä ylhäisaatelia.

Ihailin erityisesti hänestä tehtyjä maalauksia, jotka liitän tämän jutun yhteyteen.

Kun lapsena pääsin käymään Turun linnassa, siellä näytettiin huonetta polvenjälkineen, jossa vallasta syösty kuningas Eerik oli vankina. Jotenkin mieleeni on jäänyt kuva, että vankeus siellä kesti tosi pitkään. Niinhän ei todellisuudessa ollut vaan Eerik oli siellä vain 1570 – 1571 ja osan ajasta perheensä kanssa.

Marie Louise Gonzaga

Seuraava mielenkiintoinen tarina liittyi  Marie Louise Gonzagaan,  jota kutsuttiin myöhemmin Loviisa Mariaksi. Nimestä päätellen ymmärsin hänen liittyvän kuuluisaan Mantovan Gonzaga-sukuun, josta on olemassa 1400-luvun lopulta Andrea Mantegnan kuuluisa ja kiehtova maalaus, jota taidehistorian opiskelussa käsittelimme ja tulkitsimme. Siinä Mantovan hovin jäsenet poseeraavat maalarille noin 1471-74.

Energisestä Loviisa Mariasta tuli loppujen lopuksi viimeisen Vaasa kuninkaan Juhana Kasimirin puolisona Puolan kuningatar. Häntä pidetään Bona Sforzan lisäksi toisena merkittävänä Puolan kuningattarena. Bona Sforza oli Juhanan puolison Katariinan äiti.

Kruunusta luopunut ja katoliseksi kääntynyt Roomaan muuttanut Kustaa II Adolfin tytär Kristiina ja Juhana Kasimir, joka joutui luopumaan kruunustaan olivat viimeisiä Kustaa Vaasan isälinjan jälkeläisiä Ladislaus Constantinin lisäksi. Tämä oli Puolan kuningas Vladislav IV:n jälkeläinen. He kaikki tunsivat toisensa. 

Silti Kustaa Eerikinpojan eli Kustaa Vaasan sukulaisia on kaikissa Euroopan kuningashuoneissa ja muuallakin ympäri Eurooppaa, myös Suomessa. Kannattaa myös muistaa, että nämä kaikki olivat myös meidän kuninkaitamme, koska Suomi eli Ruotsin itäosa oli osa Ruotsin valtakuntaa.

Kirja oli mielenkiintoinen lukukokemus.  Kirjasta  löytyisi paljon muutakin aineistoa tutkittavaksi ja aiheita blogien kirjoittamiseen. Voi hyvin olla, että omia sukujuuria taaksepäin seuratessa päätyisimme myös Ruotsiin.

Olen käsitellyt aiemmin Vaasa-kuninkaita mm. Kustaa II Adolfia ja hänen tytärtään Kristiinaa. Kustaa II Adolfiin liittyvä blogi löytyy nimellä ”Turha joukkoko”. Tukholmaa, Roomaa ja kuningatar Kristiinaa käsittelee blogini ”Anima regni.”

Täältä löydät listan Ruotsin kuningasuvuista. 

Kiitos kaikille onnittelijoille syntymäpäivääni johdosta. Rakkaille ystäville kiitos kukista. Oli ihana viettää aikaa teidän kanssanne.

Anima regni

Tukholmassa oli aiemmin Kolmen kruunun linna (Tre kronor), vanha kuninkaan linna. Linna lienee rakennettu 1200-luvulla alunperin Birger Jaarlin aikana. Hän oli myös rakennuttamassa Hämeen linnaa  edeltävää Tavastborgia, joka lienee ollut Hakoisten linna (Herman Lindqvist).  Tukholman vanhasta kuninkaanlinnasta löytyy kuvia sekä 1500- että 1600-luvulla. Se paloi raunioksi toukokuussa 1697. Palossa tuhoutui myös valtionarkiston keskiaikaisia asiakirjoja.

Olisi mielenkiintoista käsitellä kaikkia Suomelle tärkeitä merkkihenkilöitä yksi kerrallaan, lähinnä tietysti vain siltä osin, kun tunnen heidän vaikuttaneen tavallisen suomalaisen historiaan. Mielenkiintoisinta on erityisesti aika, josta meillä on olemassa kirjallisia dokumentteja koskien omia sukutilojamme.

Tre Kronor 1500-luvulla

Birger Jaarli liitti Hämeen kristikuntaan. Senaikaisen Ruotsin ja Venäjän raja, jos sitä voi rajaksi vielä edes kutsua,  oli silloin Kymijoella. ”Ryssänkivi” oli merkkinä Kymijoen erään suuhaaran rannalla muistona tästä (Herman Lindqvist s. 48). Häme sijaitsi silloin suunnilleen ”suolamerestä suolamereen” eli Satakunnan rannikolta Uudenmaan rannikolle.

Oma synnyinkyläni lienee jo silloin ollut olemassa. Saattoi olla asumuksiakin.  Asutustietoja on kerätty  eri asiakirjoista 1500-luvulta (alkaen 1539) Jalmari Finnen rakentamaan historialliseen aineistokokoelmaan nk. Suomen asutuksen yleisluetteloon. Aluejako löytyy täältä.  Oman renkolaisen syntymäkotini ensimmäiset tiedot löytyvät 1539 alkaen täältä.

Tre Kronor  1661.

Häme on Suomen vanhimpia alueita. Noihin aikoihin 1200-luvulla Suomeen saapui paljon uudisasukkaita. Uutta väestöä tuli sitten koko ajan ja myöhemmin myös Karjalaan. Herman Lindqvistin kirja kertoo aiheesta hyvin monipuolisesti viitaten muihin tutkimuksiin.  Lienee aiheellista lukea myös Kari Tarkiaisen kirja ”Ruotsin Itämaa”.

Palaanpa taas alkuun, vuosisataan, jolloin Tukholman Tre Kronor-linna paloi. Kustaa II Adolf oli kaatunut 6.11.1632 Lützenissa vain 38 vuotiaana. Ruotsi lähti sotaan mukaan auttamaan Saksan luterilaisia mutta myös hakemaan omalle maalleen lisää valtaa.  Kolmekymmentä vuotta kestänyt sota päättyi vasta 1648 Westfalenin rauhaan. 

Ruotsalaiset olivat sodassa mukana loppuun saakka ja toivat sittemmin Ruotsiin valtavan määrän rikkauksia Euroopasta. He saivat myös valtaansa isoja alueita Saksan Itämeren rannoilta kuten Pommerista. Ruotsalaiset, siis myös suomalaiset ryöstivät mm. Prahan kaupungin. Rauhan jälkeen Ruotsi oli pohjoisen Euroopan mahtavin maa. Mutta vain alueellisesti.

Siinä vaiheessa Karjala kuului myös Ruotsin valtakuntaan jo aiemmin käydyn Venäjän sodan ja Stolbovan rauhan jälkeen. Tre Kronor –linnassa hallitsi kuninkaan kuoltua omassa kansliassaan tuolloin Axel Oxenstierna, jonka kanssa Kustaa II Adolf oli juhlinut aikoinaan kuninkaan 22-vuotis-syntymäpäivää Käkisalmen linnassa 1616 ja seuraavaa uutta vuotta Pähkinälinnassa.  Oxenstierna oli valtakunnankansleri, jonka toimistoa linnassa kutsuttiin otsikon nimellä ”Anima regni". Se tarkoittaa kuningaskunnan sielua. Kuninkaan kuoltua seuraava hallitsija hänen tyttärensä Kristina oli vasta 5-vuotias, joten Oxenstierna sai hallita maata ja suhteita vieraisiin valtioihin aina Kristinan täysi-ikäisyyteen saakka.

1600-luvun aikana kehitys valtakunnassa oli ripeätä. Suomessa hallitsi kenraalikuvernöörinä Pietari Brahe pariinkin otteeseen.  Pietari Brahe sanoi maassa viettämiensä vuosien jälkeen: ” Minä olin maahan ja maa minuun tyytyväinen.”

Samoihin aikoihin, kun Brahen aika Suomessa päättyi 1654 kuningatar Kristiina luopui kruunusta ja muutti. Roomaan. Siitä minun oikeastaan pitikin tänään kirjoittaa tai täydentää lähes pari vuotta sitten aloittamani teksti, mutta kävi vähän toisin. Elämä kun on yhtä opiskelua.

Kuningas tai kuningatarkin voi olla kuningaskunnan tai valtakunnan sielu. Tai mikä muu asia tai ihminen tahansa. Kaikki on taas kerran kiinni näkökulmasta. Kirjoittaessani annan kuitenkin mielikuvituksen viedä minua eteenpäin.

3.3.2014 aloitin kirjoittaa seuraavasti:

”Lienee taas aika kirjoittaa päivitystä. Toisaalta eihän tämä sellaista ole vaan paremminkin mielen ailahtelevaisuutta. Mihin minua viedään oman mieleni kierron mukaan, siksi sitä voin kutsua. Ne virikkeet ympärillämme ovat niin mahdottoman runsaat, että tänään on vaikea tietää, mitä huomenna ajattelee. En nyt tarkoita mitään ajankohtaista maailman tapahtumiin, päivän uutisiin tai ylipäänsä tämän hetkiseen omaan tilanteeseeni viittaavaa vaan sellaista täysin henkilökohtaista, oman pienen mielen ympärillä kuohuvaa. Joskus ne ovat niitä asioita, jotka herättävät kesken unien, joskus niitä on useita taistelemassa pääsystä pinnalle. Loppujen lopuksi sitten, kun sormet ovat asettuneet näppäimistölle kirjoittamaan, sitten vasta se valinta syntyy. Ihan itsekseen, pakottamatta. Toisinaan ei tahdo syntyä mitään, silloin onkin paras alkaa puuhailla jotakin muuta tai levätä.

Villa Corsinin ikkunasta kukkulalle päin.

Elän tavallaan erikoisessa murroskohdassa ja on jännittävä nähdä, mihin suuntaan elämäni tulee kiertymään.  Jos ulkoisissa olosuhteissamme tapahtuu jotakin, se on aina muutos, jolla on vaikutuksensa elämäämme.  Kun eilen lähdin käymään talolla katsomassa, missä vaiheessa siellä oltiin, tunsin olevani masokisti, joka aina välillä kiusaa itseään sillä hirveällä muutoksella, joka omaa kotiani on kohdannut. Näkisittepä rakennustyömaan!  Nyt jätelavat oli viety pois ja sisällä puhalsivat kuivauslaitteet. Seinien alaosat oli kokonaan purettu avoimiksi ja kaikki lattiat olivat betonia. Maallikon silmin tilanne näytti kohtuullisen hyvältä eikä asiasta ole mitään minulle päin kuulunut. Sanon kuitenkin, että mieluummin olisin tällaiselta asialta säästynyt ja käyttänyt siihen jatkossakin uhrattavan energiani johonkin muuhun.

Siitähän en edelleenkään kirjoita. Jostakin mieleni syvyyksistä viime keväinen Rooman matka lähettää pieniä väristyksiä. Näen itseni kulkemassa siellä Rooman yläpuolella Janunculus-kukkulalla ja miettivän, missä oikein on se palatsi, jossa meidän kuningattaremme silloin kauan sitten asui Roomassa. Jos olisin päässyt sisään kukkulan rinteessä olevaan puutarhaan, olisin voinut kulkea sitä pitkin siihen palatsiin. Kovin väärässä eivät ajatukseni olleet. ”

Tästä sitten jatkan tänään tammikuussa armon vuonna 2016.

Kuninkaiden ja kuningattarien jalanjäljillä on mielenkiintoista kuljeskella. Niin on aina ollut, lapsuudesta saakka. Nyt en kuitenkaan pohdi sukujuuria. Kaikki tietävät, että Kristina oli Ruotsin suuren kuninkaan Kustaa II Adolfin ainoa avioliitossa syntynyt tytär, jonka isä kuoli varhain ja josta tuli sitten kuningatar ja lopuksi hän luopui kruunusta ja muutti Roomaan.

Olen päässyt Roomaan vain kaksi kertaa ja molemmilla kerroilla olen aistinut voimakkaasti, että Kristina asui siellä. Tai oikeastaan olen tuntenut, että siellä on asunut monta tärkeää menneisyyden ihmistä., vaikkapa Pyhä Birgitta ja monta kuuluisaa taiteilijaa. Koko Rooma kuiskii heidän tarinaansa. 

Ensimmäisellä kerralla Roomassa oli erityisen vaikuttavaa kulkea Porta de Popolon läpi. Teimme niin joka ikinen aamu ja ilta, koska asuimme siinä lähellä. Porta del Popololle, jota aiemmin kutsuttiin Porta Flaminiaksi, johti ja johtaa edelleen pohjoisesta tuleva maantie Via Flaminia. 

Tuo mainitsemani teksti näkyy portissa takana vasemmalla.

Tätä tietä pitkin ja tuon portin kautta saapui kaupunkiin 23.12.1755 myös kuningatar Kristina ison seurueen kanssa.  Silloinen paavi Aleksanteri VII, joka muuten oli vasta samana vuonna valittu paaviksi, antoi kaivertaa portin sisäosaan Piazza del Popolon puolelle tekstin FELICI FAVSTOQ(ue) INGRESSVI ANNO DOM MDCLV. Se on käännettynä ”Onnelliselle ja suotuisalle saapumiselle Herran vuonna 1655.

Porta de Popolo ja aukio Piazza del Popolo ovat minusta erityisen mielenkiintoisia. Olisin ehdottomasti toisellakin Rooman käynnillä halunnut päästä asumaan sinne lähelle. Pakotin eräänä päivänä jopa opiskelutoverini aukiolle Galleria Borghesen käynnin jälkeen. Nimittäin aukion vieressä on yksi Rooman kukkuloista Pincion kukkula, jonka takana sitten aukeaa tuo Villa Borghesen puisto. Palasimme kaupunkiin sitä kautta. 

Tämä on kukkulalla ottamani kuva. Puutarhan portti oli suljettu, eli lienee koko puutarha ollut suljettu. Tästäkin olisi varmaan päässyt muuten sisään.

Kristina asettui Roomassa asumaan lopuksi Tiberin rannalla olevaan palatsiin Palazzo Riarioon, jossa hän asui kuolemaansa 1689 asti. Tuota palatsia ei ole enää jäljellä. Sen paikalle rakennettiin 1700-luvulla Corsinin suvun toimesta Palazzo Corsini.  Huvilan puutarhan vieressä sijaitsivat puutarhat, jotke lienevät myös aikoinaan kuuluneet paikalla olleille huviloille.  Nykyään puutarha Orto Botanico kuuluu Rooman yliopistolle. Palazzo Corsini kuuluu nykyään Italian valtiolle. Palatsiin on ”siirretty” vanhasta Riarion palatsista Kristiinan kuolinhuone.

Corsinin palatsin taidegalleriassa ei saanut kuvata. Vierailimme siellä samana päivänä, kun lähdimme kotiin. Olin ollut aiemmin viikolla yksin kävelyllä puiston toisella puolelle, korkean rinteen yläpuolella Janiculum-kukkulalla, siellä, missä sijaitsee Villa Lante. Tuo nykyään Suomelle kuuluva huvila on rakennettu jo 1531. Siellä kulkiessani mietin noita ajatuksia, joista aloitin sen blogin, jota en saanut koskaan valmiiksi.

Kirjailija signeeraa.

Tämän jutun otsikko ei ehkä ole sopiva, mutta se kuulosti niin hienolta. Olen lueskellut tässä (vihdoin) Herman Lindqvistin kirjaa ”Kun Suomi oli Ruotsi”. Se ilmestyi suomen kielellä 2014. Ostin kirjan kirjamessuilta samana vuonna ja kävin hakemassa siihen kirjailijan signeerauksen. Lukemiseni on yhtä hidasta kuin usein myös kirjoittamiseni. Monta muutakin kirjaa hyppää avukseni. Lennän paikkojen yllä Google Earthissä, tutkin valokuviani ja valitsen juttuuni sopivia. Ehkä sopivaa puuhaa, kun on vilustunut ja välillä väsyttää niin mielettömästi.

Kuningatar Kristiinan elämänkerran kirjoittanut Peter Englund (Silvermasken - en kort biografi över drottning Kristina, 2006) kertoo, että joulukuussa 1965 Kristinan hauta Pietarinkirkon alla olevassa kryptassa avataan. Miksi, sitä ei kerrota.

Villa Corsinin käytävää.