Paljain jaloin...

Kaksi aihetta pyöri ajatuksissani koko edellisen yön. Nukun harvoin niin huonosti. Silti en millään malta keskellä yötä nousta kirjoittamaan, vaan yritän epätoivoisesti jatkaa uniani herätäkseni taas tunnin päästä samoihin ajatuksiin. Tässä kirjoitan siitä toisesta mieleeni jo viime viikolla tulleesta ajatusjumista.

Vastasyntyneen jalka.

Kun olen voinut paremmin kuin viime kesänä, kaipaan nyt entistä enemmän keskeytymätöntä aikaa kirjoittamiseen, lukemiseen ja ajatteluun. Toisaalta sama ajatus on kulkenut jo hyvin kauan mukanani ja olen siitä joskus turhautuneena maininnut. En voi sanoa sen silti olevan pahin luovuuden esteistä. Pahimmat ovat sellaisia, jotka estävät meitä omista sisäisistä syistämme.

Joka tapauksessa olen loppujen lopuksi itse este itselleni. Olen ollut sitä koko ikäni, koska en alun alkaen lähtenyt seuraamaan sitä polkua, jota minun olisi ehkä pitänyt. Meistä monille on käynyt niin. Itse asiassa se on täysin luonnollinen valinta. Missään nimessä minulla eikä kenelläkään muulla ole mitään aihetta katua tai voivotella. Sen voi todeta, koska toteamus saattaa johtaa johonkin uuteen ajatukseen. Tapahtunut valinta on myös luovuuden lähde kuten olen monta kertaa myös todennut. Se on myös kohta keskellä kaikkea ristiriitaisuutta, mitä elämämme on täynnä. Siinä on se ikuinen särmä.

Suomen talven keskellä on mukava matkustaa oman työpöydän ääressä. Tässä kuva 20.3.2012.

Aloin taas ajatella, että muuttaisin jonnekin kauas. Vanha ajatus Intiasta palasi mieleeni. Tätä kirjoittaessani olen sen jo taas hylännyt mahdottomana kuten aina ennenkin. Ajatus vain sattuu kiehtomaan minua aina uudelleen ja uudelleen, kunnes taas hylkään sen mahdottomana. Sen haaveeni olisin voinut nimetä olemaan ”paljain jaloin Intiassa”. Ajatus taisi syntyä joskus vuosien 2008 – 2010 välillä. Kirjoitin siitä vanhassa blogissani. Kerroin siitä postcrossingissa eräälle intialaiselle miehelle lähettämässäni postikortissa. Hän vastasi, että Intiassa on maan karheuden takia mahdotonta kävellä paljain jaloin. Mikä pettymys!

Ehkä tuo haaveeni on vain ihmisessä olevaa ikuista unelmaa jostakin saavuttamattomasta. Kukaan tuntemani ihminen, jolle olen tästä maininnut, ei missään nimessä haluaisi matkustaa Intiaan. Vain kerran työelämäni aikana tapasin erään naisen, joka rakasti Intiaa yli kaiken. Hän oli matkustellut siellä ristiin rastiin äitinsä kanssa.   

Kun nyt taas tutkin  matkoja netistä, en halua matkustaa yhtään minnekään. Liian paljon korkeita taloja, liian paljon ihmisiä, liikaa meteliä, liian hienoja hotelleja, kaikkea liian paljon.

Intia kiehtoo minua silti siitä syystä, että siellä vallitsee jonkinlainen kaaos, värien sekamelska ja ristiriitaisuus. Muita se ei kiehdo juuri samoista syistä, lisäksi usein mainitaan likaisuus, vaarallisuus, väenpaljous, köyhyys, hajut ja paljon muuta. 

Maailmalla matkailu aloitettiin seinällä olevan kartan kautta jo varhain. Tässä 4 kuukautta tullut täyteen. Kuva 20.6.2012.

Televisiosta tulleet erinomaiset sarjat kuten ”Indian summers” (Intian kesät) parisen vuotta sitten pisti minut edellisen kerran tutkimaan Intian matkatarjontaa.  Kyseinen sarja kuvasi elämää 1930-luvulla silloisen brittihallinnon kesäkaupungissa Simlassa, jonne vetäydyttiin aina 1864 alkaen kesäisin viileämpään vuoristoilmastoon. Simla sijaitsee aivan pohjoisessa Himalajan rinteillä yli 2000 metrin korkeudessa. Se on vielä 1700-luvulla ollut aivan metsäistä seutua. Kun nyt tutkin aluetta, se voisi itse asiassa ollakin hyvä kohde, sillä kaupunkia ympäröivät vihreät kukkulat ja valkeat vuorten huiput.

Intialaisia postcrossing-kortteja ei kertynyt minulle kovin paljon.  Tämän kortin lähettäjä kertoi, että värillisten pulverien myynti on isoa liiketoimintaa juhlittaessa Diwalia. Juhla oli lähestymässä ja heti sen jälkeen oli uusi vuosi. Tässä linkki juhlaa koskeviin tietoihin. Tv-sarjassa Hyvän karman sairaala on ollut juhlia, joissa pulvereita heitetään ympäriinsä. Siinä on kysymys keväällä pidettävästä Holi-juhlasta.

Televisiosta tulee parhaillaan brittiläinen draamasarja ”Hyvän karman sairaala”, jonka tapahtumat sijoittuvat jonnekin etelä-Intiaan meren rannan läheisyyteen. Sitä katsoessani haaveeni muuttui jälleen eläväksi.

 

Mutta molemmat sarjat on kuvattu muualla kuin Intiassa!  ”Ne Intian kesät” kuvattiin Malesian Penangin saarella. Liian kaukana.  ”Hyvän karman sairaala” on kuvattu Unawatunassa eteläisessä Sri Lankassa (entinen Ceylon). Sri Lanka yleensä on nykyään suosittu matkakohde. Ehkä alkaa olla liian suosittu ja vaikean matkan päässä.  En ala tutkia, kun en kuitenkaan lähde. Se siitä Intiasta!  Minulle riittäisi pieni mökki keskellä ei mitään. Silloin Suomi on paras paikka maailmassa.

Mutta voimme aina lukea. Kirjoitin ylös muutamia kirjoja, jotka voisin ensi kerralla lainata kirjastosta.  Pitäisi varmaan lukea vaikkapa M.M. Kayen romaani ”Kaukaiset paviljongit”, jonka kautta pääsee takaisin kaukaiselle 1800-luvulle. Olen kirjan varmaan aikoinaan lukenut, mutta en muista siitä mitään. Kaiken lisäksi kirjailija Mary Margaret Kaye syntyi 1908 Intian Simlassa. Kirjasta tehtyä elokuvaa en ole nähnyt.

Tässä postikortissa on Charminar, joka on Hyderabadin merkittävin nähtävyys. (rakennus on vuodelta 1591)

 

Tämä kirjoitus kuuluu sarjaani virtuaalimatkat, joita tulen jatkossakin aina välillä tekemään. Koko maailma on nykyään niin helposti tavoitettavissa muullakin tavalla kuin oikeasti matkustamalla. Suon sen toisen tavan kaikille muille mielihyvin. Lentäen olisit jo perillä ei aina ehkä pidä paikkaansa. 

Missä perillä? Näen asiat usein eri tavalla. Entisten aikojen matkateko hitaasti kiehtoo minua nykyään enemmän. Onkin mielenkiintoista lukea matkakertomuksia vanhoilta ajoilta.  On ehkä työlästä, mutta yhtä lailla kiinnostavaa kirjoittaa niistä.  Kirjahyllyni notkuvat niitäkin kirjoja.  

Kotona voi kaiken lisäksi matkustaa paljain jaloin, ainakin kesäisin. Talvisaikaan sisälläkin on sen verran viileää, että puen sukat jalkaani.

Kuvien valinta tähän blogiini oli taas vaikeaa. Omaa paljasta jalkapohjaani en halua esitellä. Silloin tuli mieleeni juuri syntyneestä lapsenlapseni jalasta ottama kuva. Yksi kuvista pääsi aikoinaan postikorttiini, tosin ei se kuva, jonka liitin tähän. Intialaiset postikortit kuten kaikki muutkin eri maista saamani postikortit sisältävät kokonaisen maailman ja laajan historian kuvien takana, historian, jota meidän suomalaisten menneisyyden rakennelmat hyvin harvoin tavoittavat. Noiden kahden kortin alta löytyvät linkit johdattavat ikivanhoihin kulttuureihin ja niiden rikkauksiin. Matkustaminen näinkin voi avartaa käsityksiämme!

Ensimmäinen kuukausi takana (16.3.2012)

Saluti da Italia - eräs matka Euroopassa

Tarkoitukseni oli kirjoittaa tämä blogini kesäkuun alun Karjalan matkasta. Mutta  kuten on jo usein käynyt ilmi, minulle käy yllättävän usein niin, että eteeni putkahtaa kesken kaiken muita juttuja.

Tässä olemme jossakin Italian maaseudulla San Marinon ja San Leon retken tauolla. Tuonne olisi voinut jäädä.

Alex, syksyllä koulun aloittava lapsenlapseni, tuli ensin perjantaina yökylään. Ilta ja yö laajenivat lauantaina Helsinkiin menoon, kun olin ajatellut, että hänen on nähtävä erilainen kirjasto, Oodi. Sattui sitten vielä, että Helsingissä oli alkamassa Pride-viikon suuri kulkue. Kaiken lisäksi tapasimme erään pitkäaikaisen ystäväni, joka oli nähnyt Alexin viimeksi melkein vauvana, neljä vuotta sitten. Yhdessä suuntasimme Aleksanterinkadulle seuraamaan värikästä kulkuetta.

Tämä kuva on ollut joskus aiemmassa blogissani esillä. Olemme jäätelöllä Pyhän Markuksen aukiolla Venetsiassa

Kotona olin jo tovin suunnitellut makuuhuoneen ja tavarahuoneen vaihtamista keskenään. Mainitsin siitä Alexin kuullen.  Hän olisi ryhtynyt heti ajatuksesta toimeen. En ollut siihen vielä valmis. Sensijaan hän intoutui järjestelemään kirjojani, tyhjentämään vielä käsittelemättömiä, alakerran häkkivarastosta tuotuja banaanilaatikoita, niitä, jotka ovat täynnä ”aarteita”. Eiväthän ne niissä olevat kirjat mahdu minnekään. Alex alkoi täyttää kirjahyllyjen aukkoja keräämällä ensin kaikki vanhoilta näyttävät kirjat ja sitten vielä nappaamalla kirjoja muualta. Kirjojeni järjestys, jota nyt ei oikein enää muutamaan vuoteen ole ollutkaan, on taas sekava. Yhtä sekava kuin minäkin.

Pienestä pojasta on tullut aika määrätietoinen. Helsingistäkin piti tulla takaisin junalla bussin sijasta. Vaikka en enää ole liikkuessamme huolissani hänen liikkeistään, olen kuitenkin tuollaisen rupeaman jälkeen niin väsynyt, etten jaksa yleensä seuraavana päivänä lähteä minnekään. Sehän ei toki ole mitään uutta.

Pari kirjoitusta ja muuta tehtävää odottaa minua. Aloinkin etsiä toiseen materiaalia varastohuoneesta ja sorruin kesken kaiken tekemään jo etukäteisjärjestelyjä, nimeämään laatikoita ja hävittämään turhaa paperia. Valokuvia, valokuvia, niitä tuli taas eteeni. Työelämän aikana otin valtavan määrän valokuvia. Matkoilta olen ottanut myös runsaasti kuvia.

Ajatella, matkalle lähdön päätösilta on myös ikuistettu. Huomaa, Italian lippu erään naapurin olkapäillä. Olisikohan silloin jalkapallomatseja. Italia ei kuitenkaan 1986 voittanut maailmanmestaruutta.

Eräs matka halki Euroopan

Nytjuhannusaattona ystävysten istuessa iltaa, muistelimme välillä aikaisempia juhannuksia. Tulimme kesään 1986, kun vietimme silloisen perheeni kanssa ikimuistettavan ajan Italiassa yhdessä naapureittemme kanssa. Asuimme silloin siellä samalla alueella, missä nyt olimme juhannuksena ja aivan samalla tavalla istuimme eräänä kesäiltana kotipihalla. 33 vuotta sitten!  Naapurit olivat lähdössä Italiaan Riminille heinäkuussa.  Teimme saman tien spontaanin ja hullunrohkean päätöksen lähteä Italiaan omalla autolla voidaksemme viettää myös Italiassa aikaa heidän kanssaan.

Alppien ylitys oli kyllä tosi mahtava kokemus. Ainutlaatuinen elämässäni. Uskomaton.

Löysin vanhan kalenterin, joka sisälsi vain asiakastapaamisia. Olin sentään merkinnyt, että lomani alkoi 16.6.1986 mutta en ollut kirjoittanut sanaakaan matkasta. Se olikin niitä ruuhkavuosia ja toisaalta myös vaikeita vuosia, jotka ovat melkein painuneet unohdukseen. Jollei olisi valokuvia, elämäni jatkuvaa dokumenttia, muistojeni virtaa, ei olisi mitään jäljellä. Varsinkin jos ne muistot unohtuvat. Usein käy silti niin, että kun alkaa muistella, pala palalta muistot täydentyvät. Niin kävi tätäkin blogia kirjoittaessani.

Muistaakseni lähdimme joko juhannusaattona (se oli silloin 20.6.) tai juhannuspäivänä, kun tiesimme, että laivoilla ei ollut ruuhkaa. Kaiken todennäköisyyden mukaan ajoimme ensin Turkuun, josta laivalla Ruotsiin. Sieltä Helsingborgiin, josta laivalla Helsingöriin. En ole aivan varma reitistä, mutta muistan hämärästi, että minäkin pääsin ajamaan autoa Kööpenhaminan tienoilla. Yövyimme jossakin työkaverini suosittelemassa merenrantahotellissa Tanskassa.

Seuraavana aamuna saatoimme mennä lautalla Saksan puolelle Fehmarniin, josta jatkoimme Kieliin saksalaisten sukulaisteni luokse. Heidän luonaan olimme yhden yön ja jatkoimme sitten nopeutta 180-220 km/t halki Saksan Sveitsin Baseliin Riehen-nimiselle paikkakunnalle, jossa asui silloisen mieheni serkku perheineen.

Olihan ajomatka tuskaista, kun piti vain istua vieressä toisen ajaessa hurjaa vauhtia pitkin suoraa moottoritietä. Nalkutin tietenkin naisten tapaan, jotta edes kerran pari pysähtyisimme. Oli pakkokin välillä syödä ja käydä veskissä.

Riehen. Sveitsi

Baselissa viivyimme ehkä parikin yötä. Löysin lähettämäni postikortin tyttärelleni, jossa kerroin, että tulimme Sveitsiin 24.6. illalla.

Oli aikaa levätä ja tutustua paikkakuntaan Kävimme paikassa, metsän keskellä, jossa kolmen maan rajat kohtasivat. Siihen aikaan tarvittiin vielä passeja, vaikka harvoin suomalaisten autoilijoiden tarvitsi niitä rajoja ylittäessään näyttää. Tuolla rajalla oli jännittävä poiketa ilman passia Sveitsin puolelta Saksassa ja Ranskassa. 

Tuosta postikorttikuvasta näkee hyvin, mistä suunnilleen lähdimme kipuamaan St Berhhardin solaa kohti.

Muistojen syvyyksistä putkahti tähän väliin jännittävä, ikivanha puusilta jossakin Sveitsissä. Tiedän, että minulla on siitä jossakin kuvia, postikortteja. Oletan, että kävimme sillalla lähdettyämme jatkamaan matkaa, vaikka muistan toistaalta, että olisimme käyneet siellä Sveitsissä asuvan perheen kanssa.  Ajoimme siis ehkä Luzernin kautta. Google auttaa jälleen. Täällä voit käydä tutustumassa tuohon uskomattomaan siltaan, Euroopan vanhimpaan puusiltaan, joka on rakennettu 1365. Ajatella, silta on palanut elokuussa 1993, jolloin suuri osa sillan maalauksista tuhoutui. Se taisi olla niin uskomaton silta, että lienen ollut kuin puulla päähän lyöty käveltyäni sen koko pituudelta.

Jatkoimme Geneven järvelle. Sieltä lähetin tyttärelleni postikortin 25.6. Kuvieni joukossa on myös valokuva Chillonin linnasta, joka sijaitsee saarella, niin lähellä maantietä, Bernin Alppien ja Genevenjärven välissä, että lienen kuvannut sen auton ikkunasta. Linna lienee ollut minulle tuttu kirjoista, koska se oli inspiroinut romanttisen ajan kirjailijoita ja runoilijoita mm. Victor Hugoa, Alexandre Dumasia ja lordi Byronia. Wikipediassa kerrotaan lisää tästä ikivanhasta linnasta.

Chillonin linna.

Olimme olleet vanhemmilleni 28.6. lähettämän postikortin mukaan Adrianmeren rannalla Riminillä jo pari päivää. Luettelen kortissa reitin Basel-Vevey-Montreux-St.Bernhard-Torino-Savonia-Genova-Pisa-Forlia-Rimini. Olimme lähteneet matkaan niin nopeasti, etten ollut ehtinyt tutustua paikkoihin etukäteen. Kuitenkin kävimme siis Geneven järvellä ja pääsin ylittämään Alpit St.Berhardin solan kautta (ei tunnelin kautta).

Pisassa

En mainitse kortissa, että yövyimme Italiassa. Muistan sen silti. Paikkakunta lienee ollut Varazze Ligurinmeren rannalla.  Välimeren puoleinen rannikko on jyrkkää, pudotus mereen oli pitkä.  Hotelli oli pieni, italialaisen, tavallisen kansan käyttämä, alkeellinen hotelli, jonka tyynyliinat haisivat niin pahalle, että jouduin peittämään ne omilla pyyheliinoilla.

Olin etukäteen päättänyt, että Genovassa haluan vierailla Kolumbuksen syntymäkodissa. Olin merkinnyt sen karttaan. Matkassa taisi olla äskettäin laatikosta kaivamani karttakirja, "Euroopan tiekartta. Kartat ja reittiselostukset.Automatkailijan opas. WSOY.1985. Siihen aikaanhan ei ollut vielä mitään GPS-palvelua.

No, kirjan väristä löytyy esite Hotel Bristol Varazze. Dachaun museon esite ja "Was, Wann, Wie § Wo" Hamburg von A bis F.

Genovan suuruus yllätti. Ei ollut mitään mahdollisuutta siinä ruuhkassa löytää kadunristeystä. Suunnilleen niillä paikoin käännyimme kapealle kadulle ja jouduimme jonnekin vuorille vievälle tielle, joka jyrkkeni ja kapeni. Oli pakko etsiä kääntymispaikka ja tulla takaisin. Jätimme etsimisen siihen ja suuntasimme Genovan ruuhkista ja suuruudesta pienempään Pisan kaupunkiin. Se olikin rauhoittava ja levollinen kokemus, vaikkemme edes yrittäneet lähteä kiipeämään vinossa olevaan torniin. 

Tänä keväänä pääsin käymään Sevillan katedraalissa, jossa säilytetään Kolumbuksen luita. Silloin 1980-luvulla ei vielä lienee ollut kyseenalaista, että hän ei ehkä ollut olleenkaan italialainen.

Siinä meidän porukka paitsi kuvaaja puuttuu. Oltaisiinko 2.7.1986 Venetsiassa tai?

Jatkoimme kohti Firenzeä, jonka myös ohitimme. Ehkä minulla oli jotakin näkemisen arvoista mielessä, mutta meille suomalaisille liikenne oli niin hurjaa sielläkin, että oli paras suoriutua eteenpäin maaseudun rauhaan. Kadut olivat täynnä skoottereita, jalankulkijoita ja tietenkin autoja. Ajoimme siis läpi Firenzen. Ylitimme Apenniinit, joiden maisemat olivat ihanan loivia verrattuna Alppien jyrkkyyteen ja lumisuuteen.

Tämä oli niitä ihania ruokailuhetkiä meren rannalla Cattolican suunnalla.

Päivän päätteeksi saavuimme Riminille ja otimme vastaan meille kadulla tarjotun yöpymispaikan, jossa viivyimme aina siihen saakka, kun ystävämme Tuusulasta saapuivat.

Kun he saapuivat, olimme muistaakseni vastassa lentokentällä. Samana iltana tuli valtava ukkosmyrsky. Olimme yhdessä syömässä jossakin ja mieheni lähti viemään ystäviämme heidän hotelliinsa. Myrsky yllätti jo matkalla. Hän oli vähällä ajaa mereen. Huoneemme ikkuna hajosi . Kattoparvekkeella kuivattamani pyykit lensivät taivaan tuuliin ja isot kiviset kukka-altaat kaatuivat. 

Olen skannanut osan matkan kuvista ja perustan niille oman kansion, jotta ne säilyvät. Kuvia tuli otettua paljon kuten matkoilta yleensä. 1980-luvulla valokuvaus oli kallista. Negatiiveista voi löytyä lisäkuvia!

Pari päivää myöhemmin muutimme heitä lähempänä olevaan hotelliin aivan junaradan viereen. Siellä junat kolistelivat ja hotellihuone tärisi. Mutta emmehän me siellä viettäneet muuten aikaa kuin yöt. Kiertelimme ympäröivää aluetta, mutta vietimme aikaa myös rannalla. Poikani oli 6-vuotias ja ystäväpariskunnan mukana ollut tytär noin 13-14-vuotias.

  

Kävimme päivän matkalla Venetsiassa. Ylitimme ison Po-joen, jonka muistan aina, koska oikein odotin sen ylitystä. Joki on 652 kilometriä pitkä. Se lähtee Alpeilta ja laskee Adrianmeren pohjoisosaan. Itse asiassa olimme ylittäneet sen jo Torinossa tulomatkallamme.



 

San Marinossa.

Kiertelimme jalkaisin ympäri Venetsiaa. Ajoimme rannikkoa etelään, söimme ihania merenantimia yksinäisessä paikassa rannalla, vietimme päivän pienessä, viihtyisässä San Marinon tasavallassa, joka oli täynnä viinikauppoja. Samalla tutustuimme lähistöllä olevaan San Leon linnoitukseen. Jostakin syystä yhdistin linnan Casanovaan ja hänen vankeuteensa linnassa. Asia ei kuitenkaan ole niin, vaan Casanova tunsi kirjailija Alexandre Dumasin tunnetuksi tekemän kreivi Alessando Cagliostron, joka kuoli vankina linnassa elokuussa 1795.  No, silloin ei ollut Googlea!

Valokuvat olivat kaikki sinistyneet huomattavasti. Jouduin poistamaan sinistä väriä huomattavan paljon kuvankäsittelyssä. Yleensä en muulla tavoin koskenut kuviin.

Ihana Italian maaseutu. Siellä ei ollut ruuhkia.

San Leon ikkunasta.

Palasimme takaisin kotiin Gardajärven, Itävallan, Münchenin (yöpyminen)ja Hampurin (toinen yö) kautta. Kotimatkalla vaikuttavin vierailemamme paikka oli Münchenin lähellä sijaitseva Dachaun keskitysleiri.

Tätä kirjoittaessani muistiini palaa matkan varrelta monia muita pieniä asioita, hetkiä, vaikkei niistä kaikista edes ole valokuvia. Kannattaa välillä rassata muistia ja yllättyä.

Tuskin enää edes haluan tehdä pitkiä ulkomaanmatkoja. Ne ovat monessa mielessä liian rasittavia. Minulle riittävät muistot, kirjallisuus ja Google maps. Niiden avulla voin matkustaa missä vain ja milloin vain. Jo lapsena matkustin karttojen ja kirjojen avulla, sitten oikeasti ja nyt nykytekniikka tarjoaa mahtavia mahdollisuuksia matkustamiseen. Kotimaa on kaiken lisäksi vielä suurelta osin kartoittamatta.

P.S. Kun kuvia katselee älykännykällä, ne ovat yllättävän keltaisia ja vääränvärisiä. Läppärillä kuvat näyttävt paremmilta. En tiedä, millä tavalla saisin niistä luonnollisen näköisiä molempiin laitteisiin.