Isoisovanhempani Heta ja Kalle Siukola Rengon Vehmaisten Siukolasta, osa 1

Mietin, mistä kohdasta aloittaisin. Tarkoitukseni on pyrkiä ensin aikaan noin 100 vuotta sitten. Käsittelin näitä asioita, kun olin kirjoittamassa tekstiä Kaloisten kyläkirjaan.  Kuten viime vuosien teksteistäni on käynyt ilmi, kyläkirjojen ja sukukirjojen kirjoittaminen on hektistä puuhaa. Kun ollaan kirjoitusvaiheessa, on kiire saada valmista. Tutkimus on usein tehty kiireellä, vaikka siihen olisi pitänyt käyttää paljon enemmän aikaa. Lopputulos tuskin on koskaan paras mahdollinen. Olisi ollut ehkä viisainta olla sekaantumatta tällaisiin projekteihin. 

 

Mutta enhän ole pystynyt olemaan erossa.  Kaloisten kyläkirjaa oli yritetty saada aikaiseksi jo vuosia ennen kuin tulin mukaan (2017). Aloitus sattui juuri samaan aikaan, kun olin tekemässä muuttoa omakotitalosta vuokra-asuntoon kerrostalossa. Sen jälkeen koimme yhden projektin vetäjän kuoleman ja korona-ajan.  Aineistoja oli jo paljon valmiina ja kokenut kirjojen tekijä Pekka Peltotalo veti projektin loppuun ja kirja ”Kaartjoen rannoilta – Elämää ja ihmisiä Kaloisten seudulla” julkaistiin kesäkuussa 2022. 

Tekovaiheessa tapasin vanhoja luokka- ja koulukavereita kansakouluajoilta 1950-luvulla. Olin mukana useassa muistelutilaisuudessa. Rohkenin mennä vanhaan kotiini. Avasin ensimmäinen päiväkirjani vuodelta 1957, josta kirjassa julkaistiin otteita. Huomasin, että olin edennyt kauas niistä ajoista. Kuljin koulumatkani uudelleen isäni omina kouluaikoinaan piirtämän kartan kanssa. Sain vanhoja asiakirjoja käsiini. En ollut nähnyt niitä koskaan aiemmin. Palasin kotikyläni historiaan. Jouduin lopettamaan tekstin 1980-luvulle, koska en saanut mainita tilalla sittemmin asuvia. Julkistustilaisuus 11.6.2022 meni vahingossa ohitse, se olisi ollut ainoa tilaisuus pieneen juhlaan. Huomasin, etten ollut edes merkinnyt sitä kalenteriini. Eräs kirjoittajista on menehtynyt kirjan valmistumisen jälkeen. 

Tehdessäni tutkimuksia pitkään artikkeliini "Paluu Vehmaisten kylään ja Siukolan talon historiaan", kirjoitin myös blogipostauksia joistakin aiheeseen liittyvistä asioista, olinhan kirjoittanut niistä jo usein aiemminkin. Samanaikaisesti olin jo pitkään tutkinut edelleen äitini sukua ja kotiseutua Karjalan kannaksen Kuolemajärvellä. Olen kirjoitellut vapaamuotoisia tekstejä kannustaakseni itseäni, keskustellen sillä tavalla itseni kanssa, koska minulla ei ole oikeastaan koskaan ollut aiheisiin liittyen muita keskustelukumppaneita. 

Sirkiän sukukirjan tekemisestä päätettiin syyskuussa 2020 eli molempien kirjojen osalta mentiin ristiin. Kalentereitani selatessa huomaan, että minulla oli samoihin aikoihin paljon muutakin tekeillä, kursseja, matkoja, artikkeleita, pöytäkirjoja, kokouksia, tutkimuksia. Pyörryttävää, kun nyt ajattelen.

Olisi ollut ja olisi edelleen kiva pysähtyä kaiken sen ääreen, mitä on tehnyt. Siihen ei ole koskaan ollut aikaa tai minusta ei ole ollut siihen.  Kaiken lisäksi arkistoni ovat sekaisin, ovat asiakirjat sitten mapitettuja tai tiedostoissa. Niiden järjestämiseen ei ole myöskään koskaan ollut aikaa. Ne ovat hallittavissa, mutta teettävät paljon runsaasti työtä. 

 

Samaan aikaan aina tähän hetkeen saakka ja vielä eteenpäin olen elänyt useita vaikeita aikoja, jotka kyllä tulevat esiin blogeissani. Sellaista ihmiselämä on kaikessa kauneudessaan ja kauheudessaan! 

Omat vaikeuteni eivät kuitenkaan ole mitään verrattuna sukujeni aiempien sukupolvien elämään.

Kyläkirjaan kirjoittaessani tallensin vastaisen varalle oman perheeni ja Vehmaisten kylän kannalta mielenkiintoisia asiakirjoja tiedostoihin ja osan kopioin mappeihin.  Nyt ajattelen, että aloittaisin jostakin asiakirjasta ja antaisin sen johdattaa minua eteenpäin. Kirjoittaminen käy ehkä hitaammin kuin kuvittelen. Kun jakaa asiat pienempiin osiin, voi tekstiä hallita helpommin. Ehkä sen helpommin sanottu kuin tehty?

Ensimmäiseksi osuin kopioon Heta Siukolan perukirjasta. Olin ottanut kopion alkuperäisestä asiakirjasta, joka oli minulla lainassa. 

Ensimmäinen sivu perukirjasta.

Heta Loviisa (virallisesti Hedda Lovisa) Erkintytär Siukola s. Eskola kuoli Rengon Vehmaisissa 6.6.1922. Hän oli syntynyt Siukolan talon naapurissa Eskolassa 21.4.1849. Rengon vanhan hautausmaan hautakivessä hänen syntymäajakseen on merkitty 21.1.1849, mikä päiväys on väärä.  Olisiko aikoinaan kulunut kultaus uutta tehtäessä luettu väärin? Hautauspäivä ei ole vielä saatavissa digitaalisesti kirkonkirjoista, ei Kansallisarkistosta eikä SSHY:stä. Kuolinsyy lienee vanhuus, olihan kuollessaan 71 vuotias. Entä keuhkotauti, tuberkuloosi, johon todennäköisesti myös hänen poikansa Kalle Kustaa kuoli kolme vuotta myöhemmin. 

Hetan mies Kalle Kustaa Heikinpoika Siukola oli syntynyt 7.3.1851 ja kuoli ennen vaimoaan 24.5.1917. Avioliittoon heidät oli vihitty 7.4.1872. Heta oli silloin 21-vuotias. Ensimmäinen lapsi Edla Sofia syntyi 8 kk myöhemmin 4.12.1872.

Hetan äidinpuoliset sukujuuret olivat Lammilla Syrjäntaan kylässä, jossa Heta ja hänen nuoremmat holhottavat sisaruksensa oleskelivat isoisänsä luona omien vanhempiensa kuoltua varhain.  Osan tarinasta olen kertonut blogissani, kun Hetan äidin rikas sisar Maria Margareta Rekola s. Seppälä  kuoli Hausjärvellä, Karhin kylässä ja jätti jälkeensä ison perinnön muistaen testamentissaan  lähes kaikkia sukulaisiaan kuten Hetaa.

Hetalla oli kaksoisveli Kustaa Erkinpoika Eskola, joka kuoli 5-vuotiaana 9.5. 1854 pudottuaan kaivoon. Se lienee ollut nk. rajakaivo, joka sijaitsi minunkin aikanani Eskolan ja Siukolan tonttien rajalla. Hetan seuraavaksi syntyneestä, isänsä mukaan nimensä saaneesta veljestä Erik Johan Erkinpojasta s. 1850 polveutuivat sitten Eskolan tulevat isännät.  

Sisarukset Heta ja Erik Johan asuivat sittemmin naapureina ja näkivät toistensa elämää läheltä. Erik Johanin perheessä murheet jatkuivat, sillä hänen ensimmäisen vaimonsa, Ahoisten Eskolasta olevan Ulrika Adolfintytär Eskolan s. 1850 kanssa saaduista 10 lapsesta kaikki, lukuun ottamatta vanhinta, seuraavaa Erkki Juhoksi nimettyä s. 1871, kuolivat, useimmat ensimmäisenä vuotenaan syntymän jälkeen välillä 1875–1885. Kahden viimeisimmän syntymä- ja kuolinajat ovat rippikirjassa epäselviä.  Äiti Ulrika kuoli 36-vuotiaana vuonna 1887.  Murheita oli runsaasti molemmissa perheissä ja taloissa, jotka seisoivat lähes rinnakkain kylässä. 

Perimätieto ei ole kertonut meille jälkipolville oikeastaan mitään.  Kirkonkirjat eivät paljasta paljon enempää. Kun myöhemmin tutustun muihin säilyneisiin asiakirjoihin, tiedän enemmän. 

Meidän on vaikea kuvitella, miten ihmiset niihin aikoihin selvisivät. Siitä tuskin edes keskusteltiin vaan hampaat purtiin yhteen ja kestettiin. Ehkä me jälkipolvet kannamme taakkana sen ajan läheisten ihmisten hurjia kokemuksia mielessämme, traumoissamme, tunteissamme.  Mielessäni palaan joskus lapsuuteni /nuoruuteni tunteisiin kotipihalla, kun koin vahvan aavistuksen siitä, että menneisyys kätkee meiltä jälkipolvilta paljon tärkeitä asioita. Jospa vaikkapa Hetan kengät oli heitetty hänen kuoltuaan vanhan aittarakennuksen keskellä olevaan romuhuoneeseen. Emme kuitenkaan olleet kovin innokkaita tutkimaan pölyisiä vanhoja tavaroita.

Siukolassa Hetan ja Kallen perheeseen syntyi Edla Sofian lisäksi viisi muuta lasta, joista neljä kuoli vauvana tai pikkulapsina. Edlan lisäksi isoisäni Kalle Kustaa s. 7.4.1879 jäi eloon.

Edla Sofia Siukola avioitui 1893 Lopen Topenolle Tirran sukuun. Hän synnytti kahdeksan lasta, joista vain yksi Arvo Aleksanteri s. 8.4.1904 ja kasvoi aikuiseksi. Hänestä en tiedä sen enempää kuin, että hänet mainitaan joissakin asiakirjoissa.

Edellä mainitsemassani kyläkirjassa on luonnollisesti puutteita. Esimerkiksi Eskolan tila mainitaan kirjassa vain parissa kohtaa mm. kirjoittamassani artikkelissa. Kirjoitin isojaon jälkeen ja myöhemmin tehdyistä talojen siirroista, jossa nimenomaan Eskolan päärakennus ynnä muita rakennuksia siirrettiin kyläkeskuksen oltua mahdottoman ahdas. Isojako oli pitkä prosessi ja se oli Rengossa suunnilleen valmis 1852. Sen jälkeenkin tapahtui kaikenlaista, jotka muuttivat kylämaisemaa.  Kotimäessä oli pitkään talojen kiviperustuksia, joissa leikimme. Samoin puutarhojen kukkia kasvoi erikoisissa paikoissa. Aikaa on kulunut aivan liian pitkään. 

Isäni kirjoittama teksti kuvan alla

 Koska monet asiat liittyvät toisiinsa, olisikin  hyvä ottaa selville, miten pitkät maastoprosessit talojen siirtoineen vaikuttivat em. perheiden elämään. Tiedän itsekin kokemuksesta, miten ahdistavia asuntoon ja asumiseen liittyvät asiat ovat.  Asumisolosuhteet olivat aika ajoin surkeat, joten taudit pääsivät iskemään. Siinä olisi tutkimissarkaa. Kiinnostavaa olisi myös tutkia mäkitupatorppien sijainteja. Ne ovat suurimmaksi osaksi hävinneet maastosta jo aikoja sitten.

Selatessani vanhoja lehtiä, osuin Hämeen Sanomien 12.6.1889 julkaistussa numerossa 47 uutiseen, että Rengossa oli kotivalkeasta syttynyt tulipalo 27.5., jossa paloi Maarpakan torppa kokonaan, torpassa oli uutisen mukaan 19 huonetta. Se oli yksi Eskolan torpista. Torpissa asui yleensä talollisten perheisiin kuuluneita ihmisiä. 

Talo, jossa Siukolan perhe asui 1800-luvun loppupuolella, tulee näkyviin muutamassa isäni 1930-luvulla ottamassa kuvassa. Oletan, että pitkäomainen talo purettiin 1940-luvulla sotien jälkeen ennen syntymääni. Uusi talo vanhuksia varten rakennettiin 1911 ja tämä talo oli myöhemmin lapsuutemme koti. Tarkoitus oli käsittääkseni rakentaa uusi, iso talo, mutta siitä ei tullut mitään. Olisiko se ollut parinkin sukupolven mielessä?  Isoisäni kuoli 46-vuotiaana oman isäni ollessa vasta 7-vuotias. Hänen sisaruksensa olivat nuorempia.

Tästä kertomuksesta huomaa, että moni lapsi jäi aikanaan pienenä orvoksi.  Paineita tuli monelta taholta. Edellisten sukupolvien taakka saattaa painaa meitäkin hyvinvointiyhteiskunnan ihmisiä.

Etenin kauas alkuperäisestä. Olkoon tämä ensimmäinen osa jatkokertomuksesta. Pohdintani lähti isoisoäitini perukirjasta. Seuraavassa osassa aion kertoa lisää, kunhan ensin kerään, mietin ja sisäistän asioita ja omia päätelmiäni.

Hetan kuolinilmoitus oli Helsingin Sanomissa ja Hämeen Sanomissa 19.6.1922

 

Perukirjojen kautta ihmisten elämään

 

”Vuonna 1870 toukokuun 25 päivänä 1870 piettii perunkirjoitus vierasmies Juoseppi Stenholmin kanssa torppali Tavit Kirjosen perästä Hatjalahen kylässä Kuolemajärven pitäjässä. Kuoli vuonna 1869 elokuussa.”

Näin lähes sanatarkasti alkaa perunkirjoitus Taavetti Gabrielinpoika Kirjosen jälkeen. Hän oli äitini isänpuoleisen mummon Eeva Taavetintytär Kirjosen isä. Perukirja oli tehtävä, vaikkei sitä aina tehty, mutta ainakin se oli laadittava, kun Taavetin leski Helena Abrahamintytär Riski halusi avioitua uudelleen.  Asialla olikin kiire, koska kuulutukset olivat edessä ja avioliitto solmittiin jo 19.6.1870.

1. sivu ko. perukirjasta

Perukirjaa tehtäessä ei kuitenkaan edes muistettu tarkkaa Taavetin kuolinaikaa, joka rippikirjan ja kuolleiden ja haudattujen luettelon merkintöjen mukaan oli edellisenä vuonna eli 31.7.1869. Hautaus kirkkomaalle oli tehty 2.8.1869.  Taavetti oli kuollessaan 47 vuotta ja 8 kuukautta. Kuolinsyyksi on mainittu hermokuume, joka lienee ollut hermosto-oireita aiheuttanut vakava kuumetauti kuten lavantauti tai pilkkukuume.

Taavetti Kirjosen ja Helena Riskin avioliitto ja Taavetin kuolema

Taavetti ja Helena olivat avioituneet 17.9.1843. Helena oli Abraham Fredrikinpoika Riskin ja Valpuri Bertilintytär Kalan tytär ja oli syntynyt Kuolemajärven Karjalaisten kylän Lautarannassa 29.11.1824. Hänen isoisänsä Fredrik Abrahaminpoika Riski oli tullut Lautarantaan Uudenkirkon Uskelasta noin 1778, jonne hänen isänsä oli aikoinaan tullut Koiviston suunnalta sepäksi.  Kaikki Uudenkirkon ja Kuolemajärven Riskit ovat sukua toisilleen.

Kun tulostin Fredrik Abrahaminpoika Riskin sukukirjatiedoston Sukujutut-ohjelmasta, niin näin, että olin kirjannut yhteensä 282 sukutaulun verran henkilöitä, joita riitti 10 polveen saakka eli 805 jälkeläistä. Kaikenkattava se ei tietenkään ole, koska nuoremmat henkilöt pääsääntöisesti puuttuvat. Olin jälleen kerran yllättynyt siitä (mikä ei ole tietenkään enää uutta), että monet Sirkiän suvun jäsenet tulivat usein kahtakin kautta tähän sukuun eli myös puolisoiden kautta. Sama koskee myös Kirjosen sukua. Näitä valtavia sukuverkostoja on hyvin vaikea selittää suusanallisesti. Siksi otan yleensä pienen palan mukaan tarinaan, mitä sääntöä en ole tosin aina noudattanut. Tuskin onnistun tässäkään tarinassa.

Taavetti ja Helena saivat yhdessä kahdeksan lasta vuosina 1845–1861, joista vain kolme Katri s. 1848, Eeva s. 1850 ja Maria s. 1853 kasvoivat aikuisiksi ja perustivat perheet. Taavetin kuollessa Katri oli jo avioitunut eli häntä ei mainita perukirjassa. Nuoremmat tyttäret mainitaan.

Perhe asui Hatjalahti 5:n jakamattomalla tilalla omassa torpassaan, sillä Taavetin mainitaan olleen torppari. Hänen isänsä Gabriel Juhonpoika Kirjonen ja isoveli Yrjö Gabrielinpoika olivat toimineet peräjälkeen tärkeässä luottamustehtävässä eli kirkon kuudennusmiehenä aina vuoteen 1866 saakka. Taavetin isä oli kuollut vuonna 1840 vain 52 vuoden iässä kuumeeseen ja veli Yrjö vuonna 1866 vain 55 vuoden iässä.  Elämä oli kovaa ja omien lapsien kuolemaa varsin nuorina oli kauhea katsella (oma ajatukseni).  

Taavetin jälkeensä jättämä omaisuus oli hyvin vaatimaton:

*rautaa ja malmia olivat kattila, kirves, viikate, sirppi ja puukkoveitsi, kaikkia 1 kappale ja perukirjaan merkittiin erittely ja yhteisarvoksi 6 markkaa.

*astioita oli 5 markan edestä ja huonekaluja 8 markan edestä. Ne laskettiin yhteen vaatteiden kanssa, joita oli turkki 6 mk, viitta 8 mk, palttoo 6 mk, 3 paitaa 6 mk ja kahdet housut 4 mk.

* seuraavalle sivulle siirretään 49 mk, missä lueteltiin lisää vaatteita: hattu 4 mk, vyö 4 mk, 1 pari saappaita 8 mk ja 1 pari rukkasia. Koko omaisuuden arvoksi tuli 66 mk.

* summasta vähennettiin ulosmaksuja eli maksu tuomarille 80 senttiä, vaivaisen rahaa 8 senttiä ja perukirjasta 80 senttiä. Yhteissumma oli pyöristetty ollen 1 mk, vaikka piti olla 2 mk. Täten pesään jäi omaisuutta 64 markan arvosta.

 

Laskin tilastokeskuksen laskurilla nykyarvon sekä 1868 ja 1869 mukaan, joka oli 336,46 e ja 369,69 e.

(Elinkustannusindeksin muutos ja inflaatio valitulla aikavälillä

Vuonna 1869 elinkustannusindeksi: 81.
Vuonna 2023 elinkustannusindeksi: 278 191.

Muutos vuodesta 1869 vuoteen 2023: +343 345,68 %.

Keskimääräinen vuotuinen inflaatio tällä aikavälillä: 5,43 %. Lähde: https://stat.fi/tup/laskurit/rahanarvonmuunnin.html)

 

Perheellä ei ollut maaomaisuutta. Henkikirjan mukaan he asuivat Taavetin äidin Maria Jaakontytär Kirjosen (1792–1870) kiinteistöllä talon erillisessä mäkituvassa (backstuga).  Marian isä Jaakko, oli ollut hänen miehensä Gabrielin pikkuserkku. Marian talo oli täynnä hänen muiden lastensa perheitä ja lapsia, yhteensä yli 20 henkeä.  Henkikirjan 1868 mukaan Taavetti Kirjosen mökissä olivat enää vaimo ja nuorin tytär.  Suvun kiinteää omaisuutta jaettiin samana vuonna Marian kuollessa 1870, mutta se on toinen tarina.

Helena Riskin uusi avioliitto lesken kanssa 

Taavetin leskeksi jäänyt vaimo Helena Abrahamintytär Riski avioitui 19.6.1870 Karjalaisten kylään Samuel Abrahaminpoika Rusin (1824–1884) kanssa. He olivat molemmat syntyneet 1824 ja lienevät tunteneet toisena jo lapsina. Samuel oli jäänyt leskeksi 18.5.1868, kun hänen puolisonsa Eeva Matintytär Kipinoinen (1831–1868) oli kuollut. Samuelin ja Eevan Perheeseen oli syntynyt viisi lasta, joista ensimmäiset kaksoistytöt olivat kuolleet pian syntymänsä jälkeen. Kolme poikaa oli vielä alle 10-vuotiaita ja tarvitsivat varaäitiä.  Vanhin näistä oli nimeltä Abraham (1862–1925). Hän meni 1881 naimisiin Sirkiän sukuun eli Katriina Joosepintytär Sirkiän (1862–1934) kanssa. Ystävälläni Malla Karapalolla on kuva Katriinan hautajaisista tammikuussa 1934.  Abraham ja Katriina Rusi olivat hänen äitinsä isovanhemmat.  

Lienee ollut Katriina Sirkiän hautajaispäivä 6.121925, kun perhe on kokoontunut avoimen arkun äärelle.

Eeva Kipinoisen perukirja on tehty 15.1.1869. On sydäntä särkevää lukea, että hänen jälkeensä jäi lesken lisäksi 7-, 4- ja 2-vuotiaat lapset.  Omaisuuden arvo on selvästi suurempi kuin Taavetti Kirjosella.  Kaikkia työvälineitä oli useampia kappaleita kuten vaikkapa 5 viikatetta ja 5 sirppiä ja 2 atrainta (maanmuokkaukseen käytetty aura).  Oli kaksi hevosta, 5 maitolehmää, 5 lammasta, hevoskärryt, muut kärryt, ajoreki ja kaksi työrekeä. Vainajan vaatevarasto on runsas ja arvo 42 markkaa. Kun kulut on vähennetty, niin pesän omaisuuden arvo oli 732 markkaa. (2023 arvossa 4 228,28 euroa)

Kirjoitukseni varrella tulee jatkuvasti linkkejä tuntemiini ihmisiin. Jätän ne pois, koska en voi kirjoittaa elossa olevista ihmisistä ilman lupaa. Muutenkin yritän hillitä itseäni, koska kirjoitukseni tunnetusti paisuvat.

Edellisestä tuli mieleeni, oliko Samuel Rusin perheellä jo tuolloin tontti lähellä merenrantaa ja Ahvijokea. Se on todennäköistä. Ollaanhan jo aika lähellä nykyaikaa. Sillä paikalla olen päässyt käymään 2017 Mallan ja hänen poikiensa kanssa. Isojako Karjalaisten kylässä oli toimitettu vv. 1833–1837.  Siihen aion jossakin vaiheessa tutustua tarkemmin.

1. sivu Eeva Kipinoisen perukirjasta

Taavetti Kirjosen ja Helena Riskin lapset ja heidän elämänsä

Entä Taavetti Kirjosen ja Helena Riskin kolme tytärtä, joista yhdestä tuli äitini isänpuoleinen isoäiti, jonka oma äitini muisti.  

Taavetin tyttäristä 1848 syntynyt Katri eli Katariina Kirjonen (1848–1921) oli avioitunut Karjalaisten kylän Lautarannassa asuvan Tahvo Erkinpoika Kukon (1838–1898) kanssa joulukuussa 1864 ja siirtynyt äitinsä lapsuuden maisemiin.  Perheeseen syntyi 11 lasta aikavälillä 1866–1886, joista kuusi kuoli lapsena.

Katri Kirjonen-Kukko kuoli sydänongelmiin 14.11.1921 ollessaan 73-vuotias. Katrin lapset olivat siis äitini ja tämän sisarusten pikkuserkkuja, joista osa oli äitini ikätovereita ja joita hän tietääkseni tunsi.

Nuorin tyttäristä Maria Taavetintytär Kirjonen (1853–1909) avioitui myös Karjalaisten kylään Matti Samuelinpoika Kilkin (myöhemmin Kirjonen) (1849–1924) kanssa. Matti oli lautamies ja muutti sukunimen 1912.  Heille oli syntynyt 11 lasta aikavälillä 1873–1893. Ikävä kyllä näistä lapsista seitsemän kuoli pikkulapsina. Yksi lapsista avioitui serkkunsa kanssa.

Eeva Taavetintytär Kirjonen syntyi 13.11.1850 Hatjalahden kylässä ja kastettiin 17.11.1850. Kummeina olivat Salomon Sinkkonen, Regina Mellanen ja Maria Frisk (Riski). Näistä Maria s. 1820 oli lapsen äidin Helenan vanhempi sisar.  Salomon Sinkkonen s. 1814 oli Marian puoliso. Tämän pariskunnan kaikki 1843–1853 syntyneet 5 lasta olivat kuolleet lapsina.  Yläkirjolasta oleva Salomon Sinkkonen oli tärkeä henkilö, koska hän oli lautamies.

Eeva Kirjonen (1850–1931) avioitui Karjalaisten kylän Sirkiän talon pahnanpohjimmaisen eli Abraham Joosepinpoika Sirkiän kanssa (1849–1903) 24.9.1871. He saivat kymmenen lasta aikavälillä 1872–1895. Näistä Maria-niminen tytär syntyi 27.12.1874, ehdittiin kastaa parin päivän ikäisenä, mutta kuoli melkein saman tien ja haudattiin 2.1.1875.

Perheeseen syntyi kahdeksantena lapsena poikalapsi 12.6.1890, mutta hän ehti kuolla vain parin minuutin ikäisenä ja kastamattomana. Hänet haudattiin kirkkomaalle 14.6. Häntä ennen 1887 oli syntynyt isoisäni Abraham Abrahaminpoika Sirkiä (1887–1870), jonka olen tuntenut. On uskomatonta, miten yli vuosisata syntyneiden lasten kuolemat ovat sukututkijalle merkitseviä.

Abraham ja Eeva Karjalaisista Seivästön Tammikkoon

Abraham Joosepinpoika Sirkiä muutti vaimonsa Eevan ja Karjalaisten kylässä syntyneiden kolmen vanhimman lapsen kanssa loppujen lopuksi Seivästölle Tammikkoon, josta he saivat asuintilan Fredrik Riskin ja tämän vaimon Beata Vyyryläisen talosta.  Fredrik oli juuri kuollut eikä Riskeillä ollut omia lapsia.  Abrahamin ja Eevan lapset syntyivät siellä ja juurtuivat sinne. Kuten näköjään myöhemmin äitini sisaruksineen ja minäkin tunsin joskus, että olen syntynyt siellä.

Äitini eläessä minulle ei vielä selvinnyt, miksi he muuttivat pois Karjalaisista. Mutta kun myöhemmin tutkin maanomistusoloja ja jopa kirjoitin siitä artikkelin Kuolemajärveläinen 2020 lehteen, niin koko kuvio selvisi minulle. Myönnän, että joissakin yksityiskohdissa on edelleen tutkittavaa. 

Karjalaisten kylän Sirkiän tila oli kylän suurin. Suku oli asunut tilalla jo 1600-luvulla. Maanomistusolojen muuttuessa ja kun 1800-luvulla tuli mahdolliseksi ostaa kruununtila perinnöksi, niin se tapahtui. Alkuperäisestä omistajasuvusta oli jäljellä kaksi Jooseppi Tahvonpoika Sirkiän poikaa, Samuel s. 1827 ja Abraham s.  1849, jotka hakivat tilan osuuden perinnöksi 1901. Sen jälkeen samana vuonna Abraham myi oman osuutensa  veljelleen.  Lehteen olen valitettavasti kirjannut Abrahamin kuolinvuodeksi 1901, mutta hän kuoli keuhkotautiin vasta 1903. Samuel Sirkiä kuoli 1906 vanhuuteen.

Sukuhaaramme ovat tavallaan yhdistyneet sukua tutkiessani ja sukukirjaa tehdessä. Olen siitä hyvin kiitollinen. Olen saanut tutustua Samuel Joosepinpoika Sirkiän jälkipolviin ensin Karjalan matkoilla ja sitten sukuseuran puitteissa. Edes äitini ei ollut heihin niin läheisissä väleissä kuin minä, mutta todistin, tarkkasilmäinen kun olen, joitakin lyhyitä virallisen tuntuisia kohtaamisia Kuolemajärven pitäjäjuhlissa. 

Lisää perukirjasta

Taavetti Kirjosen mitätön omaisuus siirtyi Eevalle ja Marialle. Heidän äitinsä vahvisti sen. Eno Fredrik Riski otti omaisuuden tyttärien puolesta vastaan.  Salomon Sinkkonen vahvisti perukirjan, jonka Jooseppi Stenholm oli kirjoittanut. Perukirja löytyy Kuolemajärven seurakunnan arkistosta kohdasta perukirjat s. 230–231 vuodet 1858–1871. Olin aiemmin kirjoittanut digihakemiston etusivulle perukirjojen sivunumeroita. Nyt poistin ne, koska Kansallisarkistossa oli tehty uusia digitointeja ja väliin oli tullut paljon uusia perukirjoja. Eeva Kipinoisen perukirja (s. 223–224) tekijöinä Ristian Pentikäinen ja Salomon Sinkkonen.  Perunkirjoituksessa läsnäolleet ovat uskottuja miehiä.

Kaikki tiedot olen kirjannut linkkeineen Sukujutut-ohjelmaan haettuani ne alkuperäisistä lähteistä. En enää kirjaa tänne linkkejä, koska ne muuttuvat aika ajoin. Muistutan myös, että 1800-luvun esivanhempamme käyttivät alkuperäisiä sukunimiään eli naiset kulkivat usein omalla syntymäsukunimellään ehkä aina niin pitkälle, kunnes sukunimilaki pakotti vaihtamaan sukunimen miehen mukaan (1930).

Lopuksi pieni kommentti Taavetti Kirjosen perukirjaan. Sen vahvisti siis Salomon Sinkkonen, joka ilmeisesti oli kirjoittanut perukirjan paperille. Hän oli Helena Riskin siskon jo kuolleen Maria Riskin aviomies. Jooseppi Stenholm (1832–1912) oli Eenokki Stenholmin poika. Eenokki oli syntynyt vuonna 1792 Janakkalan Vähikkälän kylän Haapamäen torpassa ja muuttanut sittemmin rengiksi Kuolemajärvelle, jossa avioitunut Kristiina Gabrielintytär Potinkaran kanssa.  Tarina löytyy täältä .

Huvittavaa on, että tätä kirjoittaessani löydän koko ajan lisää yhtäläisyyksiä ihmisten välillä. Ehkä loppujen lopuksi ne linkit menneen ajan ihmisten ja nykyään elävien välillä ovat voimakkaampia kuin osaamme kuvitella.

Tässä pari linkkia blogeihin, jossa olen käsitellyt osittain samoja sukuja.

https://unikkopellossa.blogspot.com/2018/04/sukunimena-kala.html

https://unikkopellossa.blogspot.com/2021/07/valpuri-skytta-suuren-suvun-esiaiti.html