Turhautumista kesäkuussa

Aloitan tämän 15.6. Olen monta kertaa ajatellut, että alan kirjoittaa mielessäni olevia muita aiheita blogiksi, muita kuin minä itse ja elämäni tässä ja nyt.  Ei onnistu vielä. Sain viikolla kirjoitettua artikkelin Helsingin Kuolemajärvikerhon toiminnasta ja valitsin siihen valokuvat. Nyt se odottaa lähetystä. Aloitin myös toisen artikkelin, mutta en saa sitä kirjoitettua loppuun. Kuviakin olin jo valinnut. Minulle tuli paha olo.  Tuli kiire vapaaseen kirjoittamiseen. 

19.6.2013 kotipihalla

Eilen olin vielä aika hämmentynyt, allapäin ja väsynyt. En aio eritellä syitä, mutta niiden juuret ovat yhteiselossa lapsenlapseni kanssa. Taisin mainita sen edellisen postauksen lopussa. Kirjoitan helpottaakseni olotilaani ja  käsitelläkseni asioita. Samasta syystä olen kirjoittanut lapsesta saakka ajatuksiani päiväkirjaan. Tällä hetkellä voisin vaikka heittää kaiken aiemmin kirjoittamani ja tekemäni nuotioon ja polttaa pois.

Jos olen viimeisimmän vuoden aikana ollut kipeä ja vaivainen ruumiillisesti, niin se on myös vaikuttanut rankasti mielentilaani. Olen yrittänyt olla ystävällinen ja auttavainen, mutta ehkä mieleni tuska heijastuu  päällepäin.  Aiheestahan on lähes mahdotonta keskustella kenenkään kanssa. Tarvitsisin vanhan ihmisen terapiaa.  Siihen liittyisi tällä kertaa vahvasti koko perheeni. Tilanne eroaa kaikista aiemmista kuin vaikkapa noin 15 vuotta sitten kokemastani, jolloin sain vihjeen ottaa yhteyttä kirkon perheneuvontaan. Olin mahdottoman vaikeassa tilanteessa ja tuskainen. Keskustelusta terapeutin kanssa sain valtavasti apua, vaikka lopetin sen liian nopeasti ajatellen muita apua tarvitsevia. Ehkä liioittelen nyt. Missä kommunikaatio lapsenlapseni kanssa meni pieleen, kun hän alkoi mollata minua, ikääni, osaamistani, kaikkea? Olimmeko vain liian pitkään yhdessä? Viikko oli muutenkin stressaava muun perheen asioiden vuoksi, joista puhuttiin avoimesti, muttei ehkä tarpeeksi.  Minä käsittelin niitä jopa unissani.

Samaan aikaan, maailma muuttuu entistä sotaisammaksi ja vaikeasti hallittavaksi.  Valeuutiset lisääntyvät, ihmiset ovat kiukkuisia ja sekavia.  Tämä kaikki on raskasta meille kaikille.

Värjäsin tänään tukkani, harmaa tyvikasvu oli kovasti näkyvissä. Olen siivonnut. Rappukäytävää ja rappuja on tänään vahattu ja siellä kulkemista pitäisi välttää kello 17.00 saakka. Ihana kesä kulkee ohitseni. Nyt alan läpikäydä papereitani – jälleen kerran – yksi A4 muovitaskussa pitäisi löytää.

19.6.2005 kotipihalla

ti 17.6.2025 aamulla

Sekava olotilani on jatkunut. Kaiken lisäksi oikeaan silmääni iski jo viime viikolla pieni silmätulehdus. Oikea korvani eli korvakäytävä on oireillut jo pitkään, itse asiassa vuosia. Kuulooni se ei vaikuta, mutta on kiusallinen vaiva.

Järjestelin papereita, en tarpeeksi, sillä etsin edelleen sitä yhtä. En löytänyt. Tänään pitäisi olla kokous Zoomilla. Nämä alkuviikon päivät, siis ma-ti ovat lähes sietämättömiä. Kaikki kasaantuu silloin ja yritän vain luovia sen kaiken keskellä ja selvitä.

Minun tekisi juuri nyt mieli heittää kaikki asiat pellolle ja aloittaa alusta. Tunnen olevani umpikujassa. Haluaisin syntyä uudelleen. 

En koe olevani missään asiassa keskipiste tai tärkeä. Olen sitä vain omassa pienessä elämässäni. Olen tehnyt paljon ja saanut myös jotakin aikaan (huomaan sen ainakin paperi- ja mappimääristäni ja niiden sisällöstä), mutta olen nyt ymmärtänyt, ettei sillä ole mitään merkitystä. Olen ollut vain tuulenhenkäys, jonka kuljettua ohi, aurinko alkaa paistaa. Ja kaikki muu jatkuu kuten aina ennenkin. Sen olen tiennyt aina.

Taakkasiirtymä menneiltä sukupolvilta tuntuu myös jälleen vaivaavan. Olen varmaan kirjoittanut joskus myös näissä blogeissani, kuinka lapsuudessani kotipihalla istuessani kohtasin alitajussani heitä, jotka olivat aikoinaan ehkä kohdanneet ikäviä asioita. Olisi aika lähteä tutkimaan molempien sukujeni sukupuuta sen näkökulman kautta ja miettiä, mitä se on tuonut meille jälkipolville mukanaan ja mitä voisimme siitä oppia. Se on sellaista painolastia, mitä emme tajua edes tulevan niin kaukaa. Se olisi terapiaa. Kuinka kauas ajassa minun pitäisi mennä? Itse asiassa heitän nyt vain ajatuksen siitä - itämään.

13.6.2006 ystäväni kotipuussa. En kaipaa niitä aikoja takaisin, mutta valokuvaukseen olisi kiva taas paneutua.

 ke 18.6.2025 iltapäivä

Sataa kaatamalla. On pimeätä kuin syysiltoina. Salamat alkoivat välähdellä ja samalla ukkonen jyristä. Työntäyteinen päivä, kotitöitä on paljon rästissä, vaatteiden ja astioiden pesua, pientä siivousta.  Paljon jää tekemättä. Yritän rauhoittaa itseäni, koska olen koko ajan paniikissa. Sain Kuolemajärveläisen artikkelin ja kuvat lähetettyä, mutta sitä ennen korjasin vielä tekstiä, ja kuvien kanssa meni yllättävän paljon aikaa. Kaaospaniikki aiheuttaa tuskaa!

Meillä alkoi eilen myös sähköpostikokous Markkulan sukuseurassa, joka vaatii minulta myös toimenpiteitä, koska jatkan vielä sihteerinä. Ilmoitin jo, etten saa melkein lupaamaani artikkelia kirjoitettua. Ajattelin jo, että teen siitä jatkokertomuksen, mutta huomenillasta sunnuntai-iltaan Alex on luonani ja huomioni kiinnittyy auttamatta muihin asioihin.

Sukukirjaprojektin suhteen meillä oli eilen parin tunnin Zoom-kokous. En jaksa kirjoittaa siitä nyt, mutta ehkä on tullut selväksi, että ne asiat stressaavat erityisesti. 

 .

19.6.2025 vesisateessa

20.6. juhannusaatto

Varmaan jossakin syvällä sisimmästäni heijastuu mieleeni jotakin kauan sitten olleista juhannusaatoista. Ne eivät koske pelkästään minua vaan monia ystäviäni, joiden ponnisteluja juhlapyhien suhteen seurasin vierestä. Niistä selvittiin, ne jättivät silti jäljen, jota ei ehkä koskaan voi paikata.  Pieni väre niistä on siis mukana tänäkin juhannuksena.

Alex tuli eilen alkuiltapäivästä ja oli, ettei ikään kuin mitään erimielisyyksiä olisi ollutkaan. Tulen aina olemaan huolissani hänestä. Hän pärjää kyllä, haluaa tehdä kaiken itse. Minun sanomisillani ei ole paljon merkitystä. Illan suussa kävimme vielä kaupassa pienillä ostoksilla. Olin hoitanut muut juhannusostokset jo aamupäivällä. Vesisateessa kävimme Tuusulan Koskenmäen jäätelökioskilla syömässä kesän ensimmäiset yhteiset jäätelöt. Tänään valmistelimme ruoat yhdessä. Muistelin aikoja, kun oli tilaa säilyttää ruoat kylmäkomerossa, kattaa iso pöytä. Nyt käytimme mielikuvitusta. 

Sitten olemme vain olleet. Alex on pelannut kavereiden kanssa netissä jotakin peliä. Olen vain myötäillyt saamatta mitään aikaiseksi. Kaaos valitsee edelleen mielessäni, ihmettelen sitä, vaikkei siinä ole mitään ihmettelemistä. Minussa on valtava turhautuminen. Oliko tänään vuoden pisin päivä?

Kesän 2025 ensimmäinen jäätelötötterö

 21.6. lauantai

Olen aina yrittänyt loiventaa masennustani toiminnalla. Tunninkin toiminta saa minut nyt kasaamaan lisää kirjoja toimitettavaksi kierrätyskeskukseen. Siinä sivussa menee muutakin tavaraa odottamaan viemistä ja suoraan roskiin. Tämä toiminta saa minut ajattelemaan, mitä kaikkea olen joutunut jättämään syrjään elämäni suurien asioiden ja sukututkimusharrastuksen takia, josta tuli oikean työn kaltaista. Kirjoittaminen on useimmiten ollut ainoa pystyssä pitävä asia. Se auttoi minua selviämään menetyksistä, vaikeasta suhteesta, sairastumisesta, talon ongelmista, kuukausien remontista, rahavaikeuksista, pitkästä myyntiprojektista ja monista muista kolahduksista, joista en ole tehnyt numeroa.  Jouduin vähentämään ja katkaisemaan suhteitani joihinkin ihmisiin, lähiperhe jäi.

Tiedän, että ihmiselämä on juuri tällaista. Monella on paljon minua vaikeampaa. Kiltteys on oikeasti paha juttu. Olen ollut liian kiltti ihminen lapsesta saakka. Se on saanut ja antaa edelleen oikeuden muiden kävellä ylitseni.

Valitessani kirjoja kierrätykseen, ajattelen kaikenlaista. Teiden haarautuessa eri suuntiin muutostilanteissa, ei ole kiva olla.

Yritän olla väittelemättä lapsenlapseni kanssa. Olen aina kaikissa asioissa väärässä. Mistä kummasta hän on kaikki omituiset käsityksensä oppinut? Tämäkin merkitsee minulle muuttumista.

Tänään on ollut pilvistä, kylmää ja vähän satanut. Alexin kanssa olemme touhunneet kumpikin omiamme. Olen oppinut myötäilemään. 

Sopisiko tähän kesäiset kuvat kymmenisen vuotta sitten? 

Kirkkotien varrella 21.6.2005

 

Irrallisia merkintöjä 2 ja elämän iloa ja tuskaa

27.2.2025 torstai

Muistivihot, -kirjat ja -kansiot, niitä riittää.  Olen joskus myös blogeissani purkanut niitä. Muistin ainakin 17.2.2023 kirjoittamani Irrallisia merkintöjä 1, jonne tässä linkki. Kaikki pitää paikkansa ja herättää minussa muistoja, jotka ovat surullisen kipeitä. Myös oma vanhenemiseni tulee näkyviin. Se muuten herätti minut tänäänkin kirjoittamaan. Huomaan, että tulee hetkiä, kun kaaos iskee päälleni. En löydä jotakin muistivihkoa, muistiinpanoa. Eilen en löytänyt irrallisilta kovalevyiltä tiettyjen vuosien ennen 2016 valokuvia, jollen sitten ole siirtänyt niitä muualle. Sama ongelma eri muodoissa on monella ikäiselläni, mutta myös nuoremmalla. Palaan siihen aiheeseen myöhemmin.

Kuva 10.4.2005 on herättänyt paljon keskustelua lapsenlapsenlapsieni kanssa, koska mansikka on heidän äitinsä kädessä

 

Kesken jääminen iskee myös aika ajoin. En pysty pelastamaan kaikkea. Nyt voisi tekoäly olla apuna, mutta sillekin pitää asioita valmistella. Siitäkin kerron myöhemmin.

Edessäni on paksu vuoden 2009 alussa aloittamani muisti/ideakirja, josta löydän vaikka mitä. Siellä on alkuja myöhemmin toteutuneille asioille, monille sellaisille, joita olen sittemmin lopettanut. Eläkkeelle lähtö ja jo aiemmin sen lähestymisen, nostattivat minussa hurjan aallon kaikelle tekemiselle, mitä voisin harrastaa. Kirjoittaminen on kulkenut jo kauan mukana. Kaikki ideat eivät pysy päässä, joten niitä on kirjattava jonnekin. Valokuvista kortteja-projekti oli ollut jo pitkään vauhdissa muun postikorttiharrastuksen lisäksi.  Äitini ja isäni historia oli tutkittavana. Taidehistorian opiskelu. Monista asioista olen aiemmin kirjoittanut näissä blogeissani ja myös hävinneissä ”Polulle kauas”-teksteissä.

Kirjaan luettavia kirjoja, kommentteja, historiallisia yksityiskohtia, henkilöitä. Ne kaikki pätevät edelleen, vaikken ole aina ehtinyt tutustua jok’ikiseen juttuun.

Missä muuten oli Tuusulan Nykytaiteen museo, jossa avattiin uusi kokoelmanäyttely 22.1.2010 ”Tila-tunne”? Siellä oli esillä 60 maalausta, veistosta, installaatiota ja grafiikkaa. Oliko se entisen kasarmin alueella Olympia-talossa? Tuusulallahan oli silloin Aino Laaksosen kokoelma, jonka tämä oli suutuspäissään lahjoittanut Tuusulan kunnalle. Myöhemminhän Tuusula palautti kokoelman Keravalle. Ja sittemmin Tuusula on vähät välittänyt taiteesta. Kohta voisi kysyä myös, missä oli aikoinaan Tuusulan kasarmialue.

Luovuus tarvitsee tilaa…

22.3.2010 kirjoitin jonkun muun henkilön lausahduksen ”kirjoittaminen on tavallaan itsensä häpäisemistä”. Tuttua varsinkin nykyään muillekin kuin minulle. Samalla viikolla olin koko ajan nähnyt leivosia kävelytiellä.

Luin paljon taidekirjoja, myös siksi, että opiskelin parhaillaan taidehistoriaa. Ostin niitä, nappasin lauseita sieltä täältä. Yhtälö, jossa mielikuvitus ja todellisuus punoutuivat yhteen, kiinnosti erityisesti.  Ajatus oli kuin minulta itseltäni.  Viittasin kirjaan ”Minä palaan jalanjäljilleni”. Nyt olisin valmis luopumaan lähes kaikista taidekirjoistani.

28.2.2025 perjantai

Taas on illansuu. Alex soitti iltapäivällä ja oli halukas tulemaan jälleen yökylään. Se tarkoittaa silloin kahta yötä ja päivää perjantai-iltapäivästä sunnuntai-iltapäivään. Pistin aluksi hanttiin, sillä tarkoituksenani oli tehdä töitä niin, että saisin sukukirjan artikkelit siihen kuntoon, että voisin lähettää ne eteenpäin. Olin pyytänyt apua joidenkin asioiden täsmentämiseen ja sainkin, mutta se tuskin selvensi asiaani mutta aiheutti lisäpohdintaa. Tekstiä pitää siis muotoilla uudelleen. Muut tekstit ovat sikäli valmiita, että vaativat ainoastaan lopputarkistuksen.

27.2.2025 Karjalatalon aulassa oli näyttely "Karjalaisevakkojen matkassa vuosina 1939-1945", jota pysähdyimme tutkimaan ennen kerhoiltaa.

 

Eilen meillä oli helmikuun Helsingin Kuolemajärvi-kerho, aiheena oli suomalaisten ja venäläisten luonnonsuojeluyhteistyö. Paikalla oli asiantuntija, joka oli toiminut pitkät vuodet yhteistyöorganisaation puheenjohtajana. Mielenkiintoinen ja laaja, ison joukon asiantuntijoita ja muita toimijoita työllistänyt projekti tuli sitten eräänä päivänä päätökseen, kuten arvata saattoi Venäjän tilanteen kärjistyessä jo ennen hyökkäyssodan alkua, jolloin kaikki ulkomaiset toimijat muuttuivat ulkomaisiksi agenteiksi. Kuuntelimme mielenkiintoista esitystä aluksi hiiren hiljaa, kunnes keskustelua alkoi syntyä. Varmaan meistä useimmat eivät olleet kuulleet tällaisesta valtioiden ympäristöministeriöiden välisestä toiminnasta luonnonsuojelun alueella. Saavutukset olivat mittavia ja alueet isoja. Nyt vihreä vyöhyke maiden itärajalla on muuttunut rautaiseksi ja suljetuksi.

Kaiken kaikkiaan kerhoillat ovat aina inspiroivia. Iloitsen muiden tapaamisesta, vaikkemme ehdi paljon jutellakaan. Ystäväni Malla tulee Riihimäeltä iltapäivällä ja juomme ennen Karjalatalolle lähtemistä kahvit. Viime torstai oli minulle jälleen olotilan takia raskas päivä, olin väsynyt ja palelin. Mutta illalla kotiin palatessani veri taas virtasi. Hyvä fiilis on jatkunut myös tälle päivälle. Olen ollut ihmeissäni. Kävin kaupassa ja apteekissa ja postissa.  Rupattelin siellä ostaessani uuden satsin Trexan injektioita, olin iloinen, että terveyskeskus oli uusinut reseptin nopeasti. Kaupasta lähtiessäni juutuin keskusteluun käytävällä olevan nuoren miehen kanssa. Kuljin kevyesti.

Olihan kerrankin vähän iloa elämän synkkyyden ja vaivojen välissä. Ajattelin jo eilen, kuinka yhden jalan kipeytyminen vaikuttaa kaikkeen muuhunkin. Kaksi viimeisintä viikkoa on ollut todella aaltoilevaa, välillä takapakkia. Pian en uskalla sanoa asiasta mitään.

2.3.2025

 3.3. maanantai

Postaukseni otsikko oli alun perin Irrallisia merkintöjä 2, mutta koska se olosuhteiden muuttuessa jäi kesken, uusi otsikko on hakusessa.

Värikäs viikonloppu on ohitse. Alexin lähdettyä olin mahdottoman poikki ja nukuin pitkän yön. Lauantain olimme koko ajan menossa, koska halusin vaihtaa autoni rikkoutuneen takalasin pyyhkijän sulan. Ehdotin käyntiä Motonetissa Keravalla. En ole koskaan käynyt ko. kaupassa ja meiltä meni pitkä tovi tutustuessamme liikkeen tarjontaan. Lopulta löysimme paikan, mistä saimme oikeanlaisen sulan. Mutta kuten arvata saattaa, kiersimme koko suuren kaupan läpi ja mukaan tarttui kaikkea muutakin. Olen liian hellämielinen, että sorrun ostamaan Alexin tarvitsemia tavaroita. Itselleni löysin sentään uuden taskulampun. Sitten ajoimme Hyrylään Musti ja Mirri-liikkeeseen ostamaan kissan valjaat. S-kaupan ympäristössä oli hulinaa emmekä käyneet siellä muualla. Kotona sitten Alex yritti totuttaa Minniä valjaisiin. 

Tällaiset viikonloput ovat minulle lähinnä ruoasta huolehtimista, jälkien korjaamista ja päivän päätteeksi olen niin väsynyt, että mieluiten kaatuisin suoraan sänkyyn. Keskustelumme loppuvat usein siihen, että maailmamme ovat mahdottoman kaukana toisistaan. Keskustelemme toki paljonkin, mutta kyllä siinä korostuu se, että ikäeromme on 65 vuotta. Tiedän kyllä jättäväni häneen vaikutuksen, koska olemme olleet kiinteästi toistemme kanssa koko hänen ikänsä ajan.

Tällä viikolla on useita sukuseuran kokouksia, sukukirjaa koskeva ja varsinainen hallituksen kokous. Onneksi juuri nyt ei ole ongelmia sään suhteen. Jo pitkään on vallinnut keväinen sää, lumi on poissa ja lämpötilat lähes koko ajan plussan puolella. Se helpottaa olotilaani. Odotan tervehtymiseni edistyvän, jotta ainakin jo huhtikuussa pääsen luonnon keskelle liikkumaan. Toipuminen vaikuttaa positiivisesti myös kaikkeen muuhun, käsien ja jalkojen toimintaan, näkemiseen ja autolla ajamiseen.

Ja tärkeätä on myös saada setvittyä arkistojani ja viimeistellä keskeneräiset asiat, mihin jaksamiseni ei ole kuukausiin riittänyt. Miksi ihminen kerää kaikenlaista liiallisuuteen asti ja sitten kun on aika karsia, se onkin vaikeata tai mahdotonta, koska ei enää jaksa? Aina on tärkeämpää tekemistä, joka positiivisten puolien lisäksi olla toisinaan kuormittavaa ja ahdistavaa, mikä taas vaikuttaa terveydentilaan. 

1.3.2025

 Vihdoin saan tämän julkaistua. Hengästyneenä toivotan kaikille lukijoilleni hyvää kevättä. Juuri nyt 4.3. aamupäivällä aurinkokin paistaa pitkästä aikaa.