Turhautumista kesäkuussa

Aloitan tämän 15.6. Olen monta kertaa ajatellut, että alan kirjoittaa mielessäni olevia muita aiheita blogiksi, muita kuin minä itse ja elämäni tässä ja nyt.  Ei onnistu vielä. Sain viikolla kirjoitettua artikkelin Helsingin Kuolemajärvikerhon toiminnasta ja valitsin siihen valokuvat. Nyt se odottaa lähetystä. Aloitin myös toisen artikkelin, mutta en saa sitä kirjoitettua loppuun. Kuviakin olin jo valinnut. Minulle tuli paha olo.  Tuli kiire vapaaseen kirjoittamiseen. 

19.6.2013 kotipihalla

Eilen olin vielä aika hämmentynyt, allapäin ja väsynyt. En aio eritellä syitä, mutta niiden juuret ovat yhteiselossa lapsenlapseni kanssa. Taisin mainita sen edellisen postauksen lopussa. Kirjoitan helpottaakseni olotilaani ja  käsitelläkseni asioita. Samasta syystä olen kirjoittanut lapsesta saakka ajatuksiani päiväkirjaan. Tällä hetkellä voisin vaikka heittää kaiken aiemmin kirjoittamani ja tekemäni nuotioon ja polttaa pois.

Jos olen viimeisimmän vuoden aikana ollut kipeä ja vaivainen ruumiillisesti, niin se on myös vaikuttanut rankasti mielentilaani. Olen yrittänyt olla ystävällinen ja auttavainen, mutta ehkä mieleni tuska heijastuu  päällepäin.  Aiheestahan on lähes mahdotonta keskustella kenenkään kanssa. Tarvitsisin vanhan ihmisen terapiaa.  Siihen liittyisi tällä kertaa vahvasti koko perheeni. Tilanne eroaa kaikista aiemmista kuin vaikkapa noin 15 vuotta sitten kokemastani, jolloin sain vihjeen ottaa yhteyttä kirkon perheneuvontaan. Olin mahdottoman vaikeassa tilanteessa ja tuskainen. Keskustelusta terapeutin kanssa sain valtavasti apua, vaikka lopetin sen liian nopeasti ajatellen muita apua tarvitsevia. Ehkä liioittelen nyt. Missä kommunikaatio lapsenlapseni kanssa meni pieleen, kun hän alkoi mollata minua, ikääni, osaamistani, kaikkea? Olimmeko vain liian pitkään yhdessä? Viikko oli muutenkin stressaava muun perheen asioiden vuoksi, joista puhuttiin avoimesti, muttei ehkä tarpeeksi.  Minä käsittelin niitä jopa unissani.

Samaan aikaan, maailma muuttuu entistä sotaisammaksi ja vaikeasti hallittavaksi.  Valeuutiset lisääntyvät, ihmiset ovat kiukkuisia ja sekavia.  Tämä kaikki on raskasta meille kaikille.

Värjäsin tänään tukkani, harmaa tyvikasvu oli kovasti näkyvissä. Olen siivonnut. Rappukäytävää ja rappuja on tänään vahattu ja siellä kulkemista pitäisi välttää kello 17.00 saakka. Ihana kesä kulkee ohitseni. Nyt alan läpikäydä papereitani – jälleen kerran – yksi A4 muovitaskussa pitäisi löytää.

19.6.2005 kotipihalla

ti 17.6.2025 aamulla

Sekava olotilani on jatkunut. Kaiken lisäksi oikeaan silmääni iski jo viime viikolla pieni silmätulehdus. Oikea korvani eli korvakäytävä on oireillut jo pitkään, itse asiassa vuosia. Kuulooni se ei vaikuta, mutta on kiusallinen vaiva.

Järjestelin papereita, en tarpeeksi, sillä etsin edelleen sitä yhtä. En löytänyt. Tänään pitäisi olla kokous Zoomilla. Nämä alkuviikon päivät, siis ma-ti ovat lähes sietämättömiä. Kaikki kasaantuu silloin ja yritän vain luovia sen kaiken keskellä ja selvitä.

Minun tekisi juuri nyt mieli heittää kaikki asiat pellolle ja aloittaa alusta. Tunnen olevani umpikujassa. Haluaisin syntyä uudelleen. 

En koe olevani missään asiassa keskipiste tai tärkeä. Olen sitä vain omassa pienessä elämässäni. Olen tehnyt paljon ja saanut myös jotakin aikaan (huomaan sen ainakin paperi- ja mappimääristäni ja niiden sisällöstä), mutta olen nyt ymmärtänyt, ettei sillä ole mitään merkitystä. Olen ollut vain tuulenhenkäys, jonka kuljettua ohi, aurinko alkaa paistaa. Ja kaikki muu jatkuu kuten aina ennenkin. Sen olen tiennyt aina.

Taakkasiirtymä menneiltä sukupolvilta tuntuu myös jälleen vaivaavan. Olen varmaan kirjoittanut joskus myös näissä blogeissani, kuinka lapsuudessani kotipihalla istuessani kohtasin alitajussani heitä, jotka olivat aikoinaan ehkä kohdanneet ikäviä asioita. Olisi aika lähteä tutkimaan molempien sukujeni sukupuuta sen näkökulman kautta ja miettiä, mitä se on tuonut meille jälkipolville mukanaan ja mitä voisimme siitä oppia. Se on sellaista painolastia, mitä emme tajua edes tulevan niin kaukaa. Se olisi terapiaa. Kuinka kauas ajassa minun pitäisi mennä? Itse asiassa heitän nyt vain ajatuksen siitä - itämään.

13.6.2006 ystäväni kotipuussa. En kaipaa niitä aikoja takaisin, mutta valokuvaukseen olisi kiva taas paneutua.

 ke 18.6.2025 iltapäivä

Sataa kaatamalla. On pimeätä kuin syysiltoina. Salamat alkoivat välähdellä ja samalla ukkonen jyristä. Työntäyteinen päivä, kotitöitä on paljon rästissä, vaatteiden ja astioiden pesua, pientä siivousta.  Paljon jää tekemättä. Yritän rauhoittaa itseäni, koska olen koko ajan paniikissa. Sain Kuolemajärveläisen artikkelin ja kuvat lähetettyä, mutta sitä ennen korjasin vielä tekstiä, ja kuvien kanssa meni yllättävän paljon aikaa. Kaaospaniikki aiheuttaa tuskaa!

Meillä alkoi eilen myös sähköpostikokous Markkulan sukuseurassa, joka vaatii minulta myös toimenpiteitä, koska jatkan vielä sihteerinä. Ilmoitin jo, etten saa melkein lupaamaani artikkelia kirjoitettua. Ajattelin jo, että teen siitä jatkokertomuksen, mutta huomenillasta sunnuntai-iltaan Alex on luonani ja huomioni kiinnittyy auttamatta muihin asioihin.

Sukukirjaprojektin suhteen meillä oli eilen parin tunnin Zoom-kokous. En jaksa kirjoittaa siitä nyt, mutta ehkä on tullut selväksi, että ne asiat stressaavat erityisesti. 

 .

19.6.2025 vesisateessa

20.6. juhannusaatto

Varmaan jossakin syvällä sisimmästäni heijastuu mieleeni jotakin kauan sitten olleista juhannusaatoista. Ne eivät koske pelkästään minua vaan monia ystäviäni, joiden ponnisteluja juhlapyhien suhteen seurasin vierestä. Niistä selvittiin, ne jättivät silti jäljen, jota ei ehkä koskaan voi paikata.  Pieni väre niistä on siis mukana tänäkin juhannuksena.

Alex tuli eilen alkuiltapäivästä ja oli, ettei ikään kuin mitään erimielisyyksiä olisi ollutkaan. Tulen aina olemaan huolissani hänestä. Hän pärjää kyllä, haluaa tehdä kaiken itse. Minun sanomisillani ei ole paljon merkitystä. Illan suussa kävimme vielä kaupassa pienillä ostoksilla. Olin hoitanut muut juhannusostokset jo aamupäivällä. Vesisateessa kävimme Tuusulan Koskenmäen jäätelökioskilla syömässä kesän ensimmäiset yhteiset jäätelöt. Tänään valmistelimme ruoat yhdessä. Muistelin aikoja, kun oli tilaa säilyttää ruoat kylmäkomerossa, kattaa iso pöytä. Nyt käytimme mielikuvitusta. 

Sitten olemme vain olleet. Alex on pelannut kavereiden kanssa netissä jotakin peliä. Olen vain myötäillyt saamatta mitään aikaiseksi. Kaaos valitsee edelleen mielessäni, ihmettelen sitä, vaikkei siinä ole mitään ihmettelemistä. Minussa on valtava turhautuminen. Oliko tänään vuoden pisin päivä?

Kesän 2025 ensimmäinen jäätelötötterö

 21.6. lauantai

Olen aina yrittänyt loiventaa masennustani toiminnalla. Tunninkin toiminta saa minut nyt kasaamaan lisää kirjoja toimitettavaksi kierrätyskeskukseen. Siinä sivussa menee muutakin tavaraa odottamaan viemistä ja suoraan roskiin. Tämä toiminta saa minut ajattelemaan, mitä kaikkea olen joutunut jättämään syrjään elämäni suurien asioiden ja sukututkimusharrastuksen takia, josta tuli oikean työn kaltaista. Kirjoittaminen on useimmiten ollut ainoa pystyssä pitävä asia. Se auttoi minua selviämään menetyksistä, vaikeasta suhteesta, sairastumisesta, talon ongelmista, kuukausien remontista, rahavaikeuksista, pitkästä myyntiprojektista ja monista muista kolahduksista, joista en ole tehnyt numeroa.  Jouduin vähentämään ja katkaisemaan suhteitani joihinkin ihmisiin, lähiperhe jäi.

Tiedän, että ihmiselämä on juuri tällaista. Monella on paljon minua vaikeampaa. Kiltteys on oikeasti paha juttu. Olen ollut liian kiltti ihminen lapsesta saakka. Se on saanut ja antaa edelleen oikeuden muiden kävellä ylitseni.

Valitessani kirjoja kierrätykseen, ajattelen kaikenlaista. Teiden haarautuessa eri suuntiin muutostilanteissa, ei ole kiva olla.

Yritän olla väittelemättä lapsenlapseni kanssa. Olen aina kaikissa asioissa väärässä. Mistä kummasta hän on kaikki omituiset käsityksensä oppinut? Tämäkin merkitsee minulle muuttumista.

Tänään on ollut pilvistä, kylmää ja vähän satanut. Alexin kanssa olemme touhunneet kumpikin omiamme. Olen oppinut myötäilemään. 

Sopisiko tähän kesäiset kuvat kymmenisen vuotta sitten? 

Kirkkotien varrella 21.6.2005