Eräänä kesänä sateiden aikana

Soitin heti juhannuksen jälkeisenä maanantaina aamulla terveyskeskukseen, kun olin taas valvonut yöllä oikean korvani takia.  Kun satuin nukkumaan kyljelläni, korva tyynyyn päin, alkoi aina hirveä kutina, joka pilasi yöuneni pitkäksi aikaa. Korva tuntui silloin olevan tukossa ja puoli päätä kipeänä tai turtana. Olen vuosien mittaan valittanut korvastani, lähinnä vain ulkokorvasta monen monta kertaa, koska se on vaivannut ainakin yli 20 vuotta. Olen saanut aina vain ohjeen voiteista, jotka ovat auttaneet hetkellisesti. Nyt asia on edennyt pidemmälle, tulehdustila on levinnyt korvan sisään. Terveydenhoitaja varasi ajan tälle päivälle eli tiistaille katsoakseen korvaani. Lääkärille on mahdoton päästä enkä edes yrittänyt.  

29.6.2017

 

Olen yllättynyt, kuinka paljon blogipostauksiani luetaan enkä edes tiedä, ketkä lukevat.  Oikeastaan sillä ei ole edes väliä. Olisi vain kiva, jos lukijat saisivat kirjoituksistani jotakin ajattelemisen aihetta.  Sunnuntaina juttelin puhelimessa erään ikätoverini, vanhan työkaverin kanssa, joka soitti minulle tarvitessaan apua. Hän on soitellut ennenkin saman tapaisesta syystä. Hän on pudonnut ulkolaidalle eikä hallitse enää digitaalista maailmaa ja tarvitsee siinä apua. Minusta on ollut lähinnä keskusteluapua ja pieniä neuvoja, kunhan olen selvittänyt ensin, mistä on kysymys. Samanlaistaa apua olen antanut muutamalle muullekin.  Pelkään, että alan itsekin siirtyä sinne ulkolaidalle, varsinkin, kun en löydä jotakin paperia. Olenhan aina etsimässä jotakin. Sairaudet, loukkaantumiset ja yksinäisyys ovat viemässä jo ikätovereitani seuraavalle askelmalle. Sitten ihminen ei enää pystykään mihinkään. Onhan se pelottavaa ja ajattelemista herättävää.

Ajattelin ensin kävellä terveyskeskukseen, mutta koko aamun on satanut lähes kaatamalla, joten menen autolla.  

27.6.2014

25.6. ke

Kävin siis eilen terveyskeskuksessa mukavan hymyilevän sairaanhoitajan luona, joka tutkittuaan tilanteeni, kävi konsultoimassa lääkäriä, joka tuli tutkimaan korvani. Hän sattui myös olemaan sama lääkäri, jonka luona kävin huhtikuussa. Korvastani otettiin bakteeri- ja sieniviljelyt ja sain antibioottitippa-reseptin. Saamani palvelu oli erinomaista. En hakenut sitä saman tien, vaan menen tänään käymään apteekissa.  Jatkoin eilistä tiistaipäivää kuten tavallisesti alkuviikolla katselemalla Yle Areenasta sarjaa, tällä kertaa katselin uuden ”Monte-Criston kreivin”, joka oli yllättävän hyvä taltiointi. (https://areena.yle.fi/1-71896594) Alexandre Dumas vanhemman iki-ihana seikkailukirja tuli lapsena tutuksi. Ranskalainen kirjallisuus oli nuorena suosikkini, vaikken ole sen jälkeen usein enää palannut silloin lukemieni kirjojen pariin. Elokuvat eivät koskaan ole täysin pystyneet palauttamaan niiden kirjojen lumoa. Victor Hugon teos ”Kurjat” oli lapsuuteni tärkeimpiä kirjoja, minkä olen varmasti maininnut useita kertoja. Ranska ja Pariisi vievät  minut aina mennessään, joten yritän välttää aihetta, koska minun on keskityttävä muihin asioihin. Ehkä joskus myöhemmin?

Tämä päivä näyttää samanlaiselta kuin eilen. Paitsi nyt ei sada kaatamalla. Taidan kävellä apteekkiin. Kesäkin kävelee ohitseni. (En muuten kävellyt, tuuli aivan valtavasti ja parkkipaikalla tapaamani naapuri ehdotti, että menisin autolla.)

29.6.2015

 

26.6. to

Pian alkaa taa yksi kirjapalaveri, yksi monista. Olemme jo aika pitkällä. Sukutaulut ja artikkelit ovat koossa. Nyt alkaa kirjan kirjaksi tekemisprosessi. Ensin on käytävä läpi kaikki koottu aineisto, tehtävä korjaukset ja järjestettävä, tarkastettava jne.  Myöhemmin on hoidettavana kirjan taitto ja painattaminen. Se kaikki maksaa emmekä osaa tehdä sitä itse. Olen aikoinaan paljon ajatellut näitä asioita, kun vielä unelmoin oman kirjan tekemisestä. Sittemmin paljon on karissut, usko itseeni, kykyihini, aiheisiini ja osaamiseeni. Syitä on paljon ja kyllähän ne kaikki löytyvät näistä blogikirjoituksistani.  Toisin sanoen, minusta ei ole paljon hyötyä edessä olevaan prosessiin.

Tiedän, että minun olisi päästävä nousemaan masentavasta tilanteestani.  

27.6. pe

Nukuin yöni sikeästi. Olin aika väsynyt, tosin en työn tekemisestä, koska en eilen saanut paljon mitään aikaan.  Niin, vaikka koko ajan teenkin jotakin, vaikkapa vain ajatustyötä. 

Muistan ajatelleeni paljon sitä, miksi emme osaa kannustaa toisiamme emmekä antaa tukea toisillemme, vaikka tiedämme, että itse kukin meistä tarvitsee sitä. Emme kiitä hyvästä työstä ja tekemisestä yhteiseksi hyväksi. Olemme tuppisuita. Toisen kehuminen ja tukeminen ei maksaisi mitään eikä se ole meiltä itseltämme pois.

Herätessäni nyt aamulla, mielialani oli erityisen hyvä. Saattaa olla, että kaikki muuttuu paremmaksi. Iloitsen eniten siitä, että voisin mennä eteenpäin ja jalostaa omia tekstejäni.  Eilen jopa aukaisin erään aloituskirjoitukseni (aloitin sen 2021) kirjaksi ja pohdin, miten kehittäisin sitä omaksi kirjakseni.  Samalla kirjoitin siihen vähän lisää tekstiä. Inspiraation sain aamupäivän kokouksesta. Ainoastaan blogikirjoittamiseni on kestänyt kirjaprojektin varjossa.  Niistä löydän kyllä materiaalia aivan uusien tekstien tueksi.  

Iloitsen myös huomisesta ystävän tapaamisesta. Pitäisi vähän siivota… se ei kuitenkaan ole tärkeintä.

Aamulla sain terveydenhoitajan viestin, jossa hän kertoi, että bakteeri- ja sieninäyte korvastani on tutkittu. Sientä ei löytynyt, mutta bakteerikasvua kyllä, johon saamani lääke on aivan oikea.  Ehkä tämä kesä pääsee vihdoin alkamaan.  Tiedän, että mieleni on äärimmäisen herkkä ja mikä tahansa saattaa saada sen järkkymään. Huolehdin silti koko ajan omasta osuudestani olemalla hyvä ihminen kaikille.  Nyt on hiukset pestävä.

24.6.2015

 

29.6.2025 su

Sataa kaatamalla ja ukkonen jyrisee. Eilen tavatessani hyvän ystäväni oli sen verran huono keli, että muutimme alkuperäisiä suunnitelmia ja tulimme minun luokseni rupattelemaan ja kahville, jonka nautimme kaiken muun kesäisen syötävän kanssa. Ja juttelimme ja juttelimme.  Ja rapsutimme Minni-kissaa.

Olisi aika vihdoin paneutua taas töihin.  Tovin vietin tutkimalla läppärini salaisuuksia, opettelemalla asioita, jotka ovat olleet tehtäväjonossa. Olen sen verran väsynyt, etten tiedä, jaksanko tänään tehdä paljon mitään. Lukijani, olette ehkä ymmärtäneet, että tarvitsen paljon aikaa, josta suuri osa kuluu miettimällä kaikkea, mitä minun pitäisi vielä tehdä.  Siis tässä elämässä. Pohdimme eilen myös sellaisia asioita ja elämän haurautta. Monet ystävistämme ja itsekin olemme kokeneet sairauksia.

Teen, mitä ehdin. En pysty enää olemaan sellainen tekemisen supersuorittaja kuten olen aikoinaan ollut. Ystävän kanssa voi keskustella avoimesti elämän ja tapahtumien käännekohdista. Miten ihminen on joskus ollut sokea ja toisaalta vietävissä. Olen kirjoittanut näissä blogeissani paljon elämäni käänteistä. Olen ehkä antanut kuvan, ettei minulla ole mitään salattavaa eikä varsinaisesti olekaan. Päiväkirjani ovat myöhemmin vapaasti luettavissa kuten myös kirjeeni. On silti jonkin verran kirjeitä, jotka odottavat hävittämistä. Suurin osa elämääni on ollut kaunista ja hyvää, mutta minulla on ollut suhteita, jotka haluan unohtaa kokonaan ja hävittää melkein kaiken, mikä liittyy niihin mm. kirjeet ja ottamani kopiot omista kirjeistäni. Ihmisen rakkauden nälkä on joissakin elämän vaiheissa säälittävää. Sitä ei vain silloin ymmärrä.

Tänään tuli kahdeksan vuotta täyteen siitä päivästä, kun myin omakotitalon, jossa olin asunut 17 vuotta. Siitä kirjoitin toukokuussa. Kaikki toistuu uudelleen ja uudelleen. Eilen selasin muistikirjaani, johon olin ennen pandemiaa, sen aikana ja jälkeen kirjannut aiheita, joista voisin kirjoittaa. Lopetin aiheiden tallentamisen heinäkuussa 2024.  Itse asiassa olin aloittanut paksun muistikirjan jo 2009 lopussa. Sitten alkoivat terveysongelmat ja muut kiireet ja unohdin koko kirjan. Luin kirjaa ystävälleni kaiken muun keskustelun lomassa.

Käsittelimme myös Mihail Siskinin esseekokoelmaa  "Sota ja rauha, kirjoituksia Venäjästä ja lännestä", jota myös luin ääneen. Se oli minulla vähän kesken. Suosittelen sitä kaikille. Miten sokeita me tavalliset ihmiset olimme Venäjän oikealle luonteelle?  

Mitä kaikkea minulta onkaan jäänyt väliin? 

24.6.2015

 

Turhautumista kesäkuussa

Aloitan tämän 15.6. Olen monta kertaa ajatellut, että alan kirjoittaa mielessäni olevia muita aiheita blogiksi, muita kuin minä itse ja elämäni tässä ja nyt.  Ei onnistu vielä. Sain viikolla kirjoitettua artikkelin Helsingin Kuolemajärvikerhon toiminnasta ja valitsin siihen valokuvat. Nyt se odottaa lähetystä. Aloitin myös toisen artikkelin, mutta en saa sitä kirjoitettua loppuun. Kuviakin olin jo valinnut. Minulle tuli paha olo.  Tuli kiire vapaaseen kirjoittamiseen. 

19.6.2013 kotipihalla

Eilen olin vielä aika hämmentynyt, allapäin ja väsynyt. En aio eritellä syitä, mutta niiden juuret ovat yhteiselossa lapsenlapseni kanssa. Taisin mainita sen edellisen postauksen lopussa. Kirjoitan helpottaakseni olotilaani ja  käsitelläkseni asioita. Samasta syystä olen kirjoittanut lapsesta saakka ajatuksiani päiväkirjaan. Tällä hetkellä voisin vaikka heittää kaiken aiemmin kirjoittamani ja tekemäni nuotioon ja polttaa pois.

Jos olen viimeisimmän vuoden aikana ollut kipeä ja vaivainen ruumiillisesti, niin se on myös vaikuttanut rankasti mielentilaani. Olen yrittänyt olla ystävällinen ja auttavainen, mutta ehkä mieleni tuska heijastuu  päällepäin.  Aiheestahan on lähes mahdotonta keskustella kenenkään kanssa. Tarvitsisin vanhan ihmisen terapiaa.  Siihen liittyisi tällä kertaa vahvasti koko perheeni. Tilanne eroaa kaikista aiemmista kuin vaikkapa noin 15 vuotta sitten kokemastani, jolloin sain vihjeen ottaa yhteyttä kirkon perheneuvontaan. Olin mahdottoman vaikeassa tilanteessa ja tuskainen. Keskustelusta terapeutin kanssa sain valtavasti apua, vaikka lopetin sen liian nopeasti ajatellen muita apua tarvitsevia. Ehkä liioittelen nyt. Missä kommunikaatio lapsenlapseni kanssa meni pieleen, kun hän alkoi mollata minua, ikääni, osaamistani, kaikkea? Olimmeko vain liian pitkään yhdessä? Viikko oli muutenkin stressaava muun perheen asioiden vuoksi, joista puhuttiin avoimesti, muttei ehkä tarpeeksi.  Minä käsittelin niitä jopa unissani.

Samaan aikaan, maailma muuttuu entistä sotaisammaksi ja vaikeasti hallittavaksi.  Valeuutiset lisääntyvät, ihmiset ovat kiukkuisia ja sekavia.  Tämä kaikki on raskasta meille kaikille.

Värjäsin tänään tukkani, harmaa tyvikasvu oli kovasti näkyvissä. Olen siivonnut. Rappukäytävää ja rappuja on tänään vahattu ja siellä kulkemista pitäisi välttää kello 17.00 saakka. Ihana kesä kulkee ohitseni. Nyt alan läpikäydä papereitani – jälleen kerran – yksi A4 muovitaskussa pitäisi löytää.

19.6.2005 kotipihalla

ti 17.6.2025 aamulla

Sekava olotilani on jatkunut. Kaiken lisäksi oikeaan silmääni iski jo viime viikolla pieni silmätulehdus. Oikea korvani eli korvakäytävä on oireillut jo pitkään, itse asiassa vuosia. Kuulooni se ei vaikuta, mutta on kiusallinen vaiva.

Järjestelin papereita, en tarpeeksi, sillä etsin edelleen sitä yhtä. En löytänyt. Tänään pitäisi olla kokous Zoomilla. Nämä alkuviikon päivät, siis ma-ti ovat lähes sietämättömiä. Kaikki kasaantuu silloin ja yritän vain luovia sen kaiken keskellä ja selvitä.

Minun tekisi juuri nyt mieli heittää kaikki asiat pellolle ja aloittaa alusta. Tunnen olevani umpikujassa. Haluaisin syntyä uudelleen. 

En koe olevani missään asiassa keskipiste tai tärkeä. Olen sitä vain omassa pienessä elämässäni. Olen tehnyt paljon ja saanut myös jotakin aikaan (huomaan sen ainakin paperi- ja mappimääristäni ja niiden sisällöstä), mutta olen nyt ymmärtänyt, ettei sillä ole mitään merkitystä. Olen ollut vain tuulenhenkäys, jonka kuljettua ohi, aurinko alkaa paistaa. Ja kaikki muu jatkuu kuten aina ennenkin. Sen olen tiennyt aina.

Taakkasiirtymä menneiltä sukupolvilta tuntuu myös jälleen vaivaavan. Olen varmaan kirjoittanut joskus myös näissä blogeissani, kuinka lapsuudessani kotipihalla istuessani kohtasin alitajussani heitä, jotka olivat aikoinaan ehkä kohdanneet ikäviä asioita. Olisi aika lähteä tutkimaan molempien sukujeni sukupuuta sen näkökulman kautta ja miettiä, mitä se on tuonut meille jälkipolville mukanaan ja mitä voisimme siitä oppia. Se on sellaista painolastia, mitä emme tajua edes tulevan niin kaukaa. Se olisi terapiaa. Kuinka kauas ajassa minun pitäisi mennä? Itse asiassa heitän nyt vain ajatuksen siitä - itämään.

13.6.2006 ystäväni kotipuussa. En kaipaa niitä aikoja takaisin, mutta valokuvaukseen olisi kiva taas paneutua.

 ke 18.6.2025 iltapäivä

Sataa kaatamalla. On pimeätä kuin syysiltoina. Salamat alkoivat välähdellä ja samalla ukkonen jyristä. Työntäyteinen päivä, kotitöitä on paljon rästissä, vaatteiden ja astioiden pesua, pientä siivousta.  Paljon jää tekemättä. Yritän rauhoittaa itseäni, koska olen koko ajan paniikissa. Sain Kuolemajärveläisen artikkelin ja kuvat lähetettyä, mutta sitä ennen korjasin vielä tekstiä, ja kuvien kanssa meni yllättävän paljon aikaa. Kaaospaniikki aiheuttaa tuskaa!

Meillä alkoi eilen myös sähköpostikokous Markkulan sukuseurassa, joka vaatii minulta myös toimenpiteitä, koska jatkan vielä sihteerinä. Ilmoitin jo, etten saa melkein lupaamaani artikkelia kirjoitettua. Ajattelin jo, että teen siitä jatkokertomuksen, mutta huomenillasta sunnuntai-iltaan Alex on luonani ja huomioni kiinnittyy auttamatta muihin asioihin.

Sukukirjaprojektin suhteen meillä oli eilen parin tunnin Zoom-kokous. En jaksa kirjoittaa siitä nyt, mutta ehkä on tullut selväksi, että ne asiat stressaavat erityisesti. 

 .

19.6.2025 vesisateessa

20.6. juhannusaatto

Varmaan jossakin syvällä sisimmästäni heijastuu mieleeni jotakin kauan sitten olleista juhannusaatoista. Ne eivät koske pelkästään minua vaan monia ystäviäni, joiden ponnisteluja juhlapyhien suhteen seurasin vierestä. Niistä selvittiin, ne jättivät silti jäljen, jota ei ehkä koskaan voi paikata.  Pieni väre niistä on siis mukana tänäkin juhannuksena.

Alex tuli eilen alkuiltapäivästä ja oli, ettei ikään kuin mitään erimielisyyksiä olisi ollutkaan. Tulen aina olemaan huolissani hänestä. Hän pärjää kyllä, haluaa tehdä kaiken itse. Minun sanomisillani ei ole paljon merkitystä. Illan suussa kävimme vielä kaupassa pienillä ostoksilla. Olin hoitanut muut juhannusostokset jo aamupäivällä. Vesisateessa kävimme Tuusulan Koskenmäen jäätelökioskilla syömässä kesän ensimmäiset yhteiset jäätelöt. Tänään valmistelimme ruoat yhdessä. Muistelin aikoja, kun oli tilaa säilyttää ruoat kylmäkomerossa, kattaa iso pöytä. Nyt käytimme mielikuvitusta. 

Sitten olemme vain olleet. Alex on pelannut kavereiden kanssa netissä jotakin peliä. Olen vain myötäillyt saamatta mitään aikaiseksi. Kaaos valitsee edelleen mielessäni, ihmettelen sitä, vaikkei siinä ole mitään ihmettelemistä. Minussa on valtava turhautuminen. Oliko tänään vuoden pisin päivä?

Kesän 2025 ensimmäinen jäätelötötterö

 21.6. lauantai

Olen aina yrittänyt loiventaa masennustani toiminnalla. Tunninkin toiminta saa minut nyt kasaamaan lisää kirjoja toimitettavaksi kierrätyskeskukseen. Siinä sivussa menee muutakin tavaraa odottamaan viemistä ja suoraan roskiin. Tämä toiminta saa minut ajattelemaan, mitä kaikkea olen joutunut jättämään syrjään elämäni suurien asioiden ja sukututkimusharrastuksen takia, josta tuli oikean työn kaltaista. Kirjoittaminen on useimmiten ollut ainoa pystyssä pitävä asia. Se auttoi minua selviämään menetyksistä, vaikeasta suhteesta, sairastumisesta, talon ongelmista, kuukausien remontista, rahavaikeuksista, pitkästä myyntiprojektista ja monista muista kolahduksista, joista en ole tehnyt numeroa.  Jouduin vähentämään ja katkaisemaan suhteitani joihinkin ihmisiin, lähiperhe jäi.

Tiedän, että ihmiselämä on juuri tällaista. Monella on paljon minua vaikeampaa. Kiltteys on oikeasti paha juttu. Olen ollut liian kiltti ihminen lapsesta saakka. Se on saanut ja antaa edelleen oikeuden muiden kävellä ylitseni.

Valitessani kirjoja kierrätykseen, ajattelen kaikenlaista. Teiden haarautuessa eri suuntiin muutostilanteissa, ei ole kiva olla.

Yritän olla väittelemättä lapsenlapseni kanssa. Olen aina kaikissa asioissa väärässä. Mistä kummasta hän on kaikki omituiset käsityksensä oppinut? Tämäkin merkitsee minulle muuttumista.

Tänään on ollut pilvistä, kylmää ja vähän satanut. Alexin kanssa olemme touhunneet kumpikin omiamme. Olen oppinut myötäilemään. 

Sopisiko tähän kesäiset kuvat kymmenisen vuotta sitten? 

Kirkkotien varrella 21.6.2005

 

Yhteiseloa ja erimielisyyksiä

6.6.2024 perjantai

Aamuyöllä kello 4.03. Heräsin makeiden unien jälkeen ja ajattelin kauhuissani, mitähän olen julkaissut viimeisimmässä blogissani. Oli pakko nousta korjaamaan tekstiä.

Alex on ollut seuranani tiistaista saakka eli tänään on jo neljäs päivä menossa. Hermoni ovat muutenkin kireällä ja hänen kanssaan ne ovat joissakin tilanteissa entistä kireämmällä.  Mutta tällä kertaa hän haluaa jäädä luokseni pidemmäksi aikaa, joten meidän molempien on opeteltava itsehillintää. Olemme siitä sopineet. Toisaalta minulla on hänestä välillä apua, jonka hän muistaa mainita, kun meillä on erimielisyyksiä.

Kesä on jo pitkällä. Paljon on jäänyt minulta väliin.

Olemme keränneet kirjoja, jotka viemme kierrätyskeskukseen tai Järvenpään Prisman autohallin boxiin, jonka sijainnin tarkistin viime lauantaina siellä käydessäni. Lienee käynyt selväksi, että minulla on hurjan paljon kirjoja. Olen aiemmin kerännyt jo paljon kirjoja vietäväksi pois, mutta siihen kasaan sekaantui myös muita kirjoja, joita nyt selvitimme. Kävimme monen monta keskustelua erinäisistä kirjoista. Kerroin kirjojen tarinoita. Kerroin, mistä ne olivat tulleet minulle.

Samalla Alex siivosi tyhjäksi kulmakirjahyllyn, jonne hän asetteli kirjoja, jotka vielä säilytän. Hän siirsi printterin työpöydälle skannerin viereen ja saimme ison määrän valokuva-albumeita printterin entiselle paikalle. Olen kiittänyt hienosta työstä. Mieluisaa on erityisesti, jos annan luvan hävittää jonkun kirjan kokonaan. Ne ovat yleensä kirjastosta ostettuja kirjoja, jotka eivät ehkä kelpaa kierrätykseen. Välillä on tehtävä muita juttuja.

Kerroin aiemmin, että stressitasoni on korkea syynä sukukirjaprojekti. Yritän tänään ottaa taas viimeisen tekstini käsittelyyn. Aiemmin keräsin jo listaa lähdetiedoista. Jouduin lähettämään tekstin ennen viimeistelyäni ja sain aikamoisen vyörytyksen, oikoluvut ja korjausehdotukset, jotka minun on käsiteltävä.

Todennäköisesti en ehdi kirjoittaa Markkulan Viestin enkä Kuolemajärveläisen artikkelia, koska molempien pitää olla valmiita ennen juhannusta. Nyt taidan mennä jatkamaan uniani.

 9.6.2025

On kulunut useita päiviä siitä, kun kirjoitin edellisen tekstin. Aika tuntui kyllä paljon pidemmältä. On aamupäivä. Alex nukkuu vielä. Minulla on pieni hetki kirjoittaa. Heräsin noin kello 7. Aamutoimet on tehty ja niitä on Alexin täällä ollessa enemmän.

Päivät ovat vaihtelevia. Murrosiän kynnyksellä olevan kanssa tulee jatkuvasti erimielisyyksiä. Hän on joko väsynyt, ei jaksa mitään, ei ota neuvoja vastaan, ei kuuntele, ei halua syödä samaan aikaan. Jos pari päivää alussa menee sovussa, niin muut päivät tuovat mukanaan vaikka mitä. Molempien itsehillintä on toisinaan koetuksella.

Elämäni on erilaista verrattuna yksin viettämiini päiviin. Päivät ovat pidempiä ja vaihtelevia, mutta ehdin tehdä paljon vähemmän. Eilen tajusin, miten hän vedättää minua tekemään kaikenlaista varsinkin, kun on kysymys tietotekniikasta. Välillä tarvitaan myös isoveljeä, mutta sekin minun välitykselläni. Sanoin hänelle huomanneeni hänen manipuloivan ja käyttävän minua hyväkseen. Vastaus oli, että hän tekee niin, koska osaan asioita. Toisin sanoen tutkin oleellisia tietokoneasioita hänen puolestaan. Hän on oppinut kaiken ilman lukemista ja tutkimista ja kun esiintyy ongelmia, niin silloin minut tarvitaan apuun. Pelitietokoneen tallennustila on täynnä, se on ollut jo kerran aiemmin. Nyt hän vain ei kuulemma saa enää poistaa mitään, toisin sanoen tarvitaan lisää SSD-muistia. Kirjan tekeminen, sitä tutkimme taas. Hänellä on tietenkin ongelmana myös se, ettei ole rahaa mihinkään. Tietenkään 13-vuotiaalla ei ole eikä kesätöillä ansaitseminen ole mahdollista. 

Yhteistä meille on se, että minäkin opettelin aikoinaan tietotekniikkaan liittyvän kaiken yksin tekemällä, mutta olin silloin jo aikuinen. Niistä ajoista kaikki on muuttunut niin paljon, että jonkin yksittäisen ongelman tutkimiseen menee minultakin aikaa.

On niin paljon muutakin tekemistä.  Yleensä joudun kaikille aina selvittämään, miksi teen vielä ”töitä”. Alexille voin kertoa taustaa ja hän tuntuu ymmärtävän. Olenkin sanonut, että kun saan muut projektit valmiiksi, keskityn omiin asioihini. Sehän on samaa kuin kaikki muu tekemäni, lukemista, tutkimista ja kirjoittamista. Se tapahtuu omilla ehdoillani ilman aikataulua. Kuolema on päätepiste.

Veimme jo osan kirjoista kierrätykseen Prisman boxiin.  Parvekkeen sänky romahti ja satutin varpaani. Tutkin, miten pääsen sängystä eroon. Alex korjasi sen kiinnittämällä jalat uudelleen, mutta sen hävittäminen on kyllä edelleen mielessä. Silmäni osuivat siinä samassa isoon räsymattoon, jonka historiaa en tarkkaan tiedä, mutta epäilin sen olevan äitini tekemä. Omakotitalossa se oli minulla lattialla, mutta nyt se on ollut kasassa parvekkeella. Kaiken lisäksi se vaati pesua. Pitkistä räsymatoista olen päässyt eroon, koska ne ovat kelvanneet lapsenlapselleni. Laitoin kuvan omalle FB-sivulleni ja siitä syntyi keskustelu. Loppujen lopuksi sain maton jakoon Kreetalla asuvan serkkuni välityksellä.

Nyt ennen kello 10 Alex heräsi, paistoin hänelle croissantit. Itse alan tehdä muita juttuja.

ke 11.6.2025 aamulla

Edessä on kaksi sateista päivää. On sovittu, että Alex on luonani vielä perjantaihin saakka, mutta tulee takaisin juhannukseksi.

Eilen sain hänet lähtemään kanssani lenkille jokilaaksoon. Luontolenkin ja Kukkatalossa käynnin jälkeen olin poikki, mutta iloinen siitä, että pystyn sentään jo tekemään pitkähkön kävelyn ilman sauvaa vaikeassa maastossa ja hoitelemaan sen jälkeen  muitakin asioita. Kaiken lisäksi pystyn samalla kiistelemään asioista kaikkitietävän lapsenlapseni kanssa. Minulla ei ollut Kukkataloon mitään asiaa, mutta Alexilla oli mielessä kasvin hankkiminen. Mukaan lähti värinokkonen ja sille ruukku. Hän istutti kasvin heti kotiin palattuamme.

Sain eilen kirjoitettua tekstin Helsingin Kuolemajärvikerhosta ja valittua kuvat sitä varten.  Ehkä en tällä kertaa saa muuta aikaiseksi. Mielessäni on ollut kirjoittaa otsikolla ”Tammikon tiellä”, mutta inspiraationi sisältö on loitontunut jonnekin. Ehkä se palaa.

13.6. 2025 

Vaikka tämä teksti oli odottamassa blogipohjalle, niin en saanut sitä julkaistua. Meillä on ollut yllättävän paljon erimielisyyksiä näiden viimeisten yhteisten päivien aikana. Olemme varmasti molemmat loukanneet toisiamme. Sulattelen kaikkea.  En halua kirjoittaa niistä vielä. On ollut kaikkea muutakin. Viikonlopun aikana alan kirjoittaa seuraavaa, ehkä...