Äitini ja ikätoverit

Palaan kauan sitten aloittamaani tekstiin.  Aloitin sen nimittäin joulukuun lopussa 2021, mutta syystä tai toisesta en saanut sitä aiemmin valmiiksi ja julkaistua. Tänä vuonna 2023 maaliskuun lopussa tulee 20 vuotta äitini kuolemasta.  Kun muistan sen nyt, niin melkein hätkähdän. Voiko siitä olla jo niin kauan? 

Kun vanhempamme kuolevat meistä tulee orpoja, tapahtuma on vaikuttava, ikimuistettava. Olen kirjoittanut äitini kuolemasta silloin tällöin, mutta ehkä enemmän hänen elämästään. En muista, olenko kirjoittanut hänen syntymästään, josta on 21.3.2023 kulunut 108 vuotta. Äidilleni hänen lastensa syntymäpäivät olivat aina tärkeitä. Niin myös meidän lasten omien lasten syntymäpäivät ovat nyt tärkeitä.

En ehtinyt julkaista tätä kirjoitustani 21.3. kuten oli tarkoitus. Sairastin helmikuussa flunssan, josta toivuin parissa viikossa, mutta jostakin syystä sain sen uudelleen, ehkä vähän lievempänä enkä ole jaksanut tehdä paljon mitään. Tänään torstaina oli pakko lähteä liikkeelle, käydä kaupassa ja samalla äänestämässä.

Olen vähän ihmetellyt, miksi ihmeessä kaikki päivämäärät ja vuosiluvut ovat tulleet minulle erityisen tärkeiksi. Ihmiset eivät yleensä välitä niistä ollenkaan. Tässäkin postauksessa on paljon päivämääriä. Virheitäkin voi olla, mutta en jaksa enää tarkistaa.  Monikerroksellisuus ja toisto voi myös häiritä; milloin aloitin, milloin kirjoitin, kaikki muut syntymäpäivät, mitä tein silloin… 

29.12.2021 kirjoitin

Olin ajatellut meneväni kameran kanssa kävelylle Tuusulanjärven jäälle. Olin nähnyt hienoja valokuvia leveästä auratusta väylästä, johon mahtuisi myös kävelijöitä. Kaiken lisäksi kuvissa ei yleensä edes näkynyt ihmisiä. Sopisin minäkin sinne jalkaisin kulkemaan. Sitten alkoi tupruttaa lunta ja maisema muuttui harmaaksi, vaikka lämpötila olisi ollut ulkoiluun sopiva.  Sittemmin säät ovat vaihdelleet luvattoman paljon, mutta se on jo toinen juttu.

Sen sijaan, aloin tutkia huvikseni Kuolemajärvellä äitini syntymäkuukautena, maaliskuussa 1915 syntyneitä lapsia, heidän vanhempiaan, sisaruksiaan ja kummeja. Nyt kun vanha Suomen alue Karjalassa on lähes saavuttamattomissa meille, on entistä tärkeämpi muistaa näitä vanhoja asioita. On jopa anteeksiantamatonta, että kun jotakin esitetään Suomesta, vaikkapa tilastoja tai muuta vastaavaa, ennen sotia 1944, niin melkein aina Karjalan alue jätetään pois.

Päätin julkaista blogin vasta äitini syntymäpäivänä 21.3. Lapsuudenperheeni syntymäpäivät alkoivat aina äitimme syntymäpäivästä, kevättalvella. Seuraavana oli sisareni Päivikki 23.3. Minä olin sitten seuraava ja kesäkuun puoleenväliin mennessä kaikkien seitsemän synttärit oli vietetty. Päivikki, kolmas sisarussarjasta kuoli tammikuussa 2011 ennen kun ehti edes täyttää 60 vuotta.

Nyt, kun vanhempieni jälkipolvet ovat kasvaneet, niin syntymäpäivät asettuvat kaikkiin kuukausiin ja vuodenaikoihin. Äkkiä katsottuna vanhemmillani on yhteensä 20 jälkeläistä neljässä sukupolvessa. (myös 2022 syntynyt tyttö on otettu huomioon). Tämän postauksen kirjoittaja sattuu olemaan koko suvun vanhin elossa oleva. Sillähän ei taida enää nykypäivänä olla mitään merkitystä. Sukumme ei pääsääntöisesti ole koskaan edes juhlinut mitään. Kaikki juhlat ovat olleet poikkeus säännöstä.

 

Lähden siis Kuolemajärvelle maaliskuussa 1915. Koko Suomi, Karjalankannas ja siellä sijaitseva Kuolemajärven pitäjä kuuluivat silloin vielä Venäjän alaisuuteen Suomen Suuriruhtinaskuntana. Lähteenäni on ollut mainitsemani Kuolemajärven syntyneiden ja kastettujen luettelo aikaväliltä 1907–1920. Pääset tarkastelemaan luetteloa digitaaliarkistosta. Luettelo alkaa tilastolla, jonka pappi on laatinut. Sen mukaan 1915 syntyi 81 poikaa ja 81 tyttöä. Maaliskuussa syntyneitä oli 5 poikaa ja 4 tyttöä.

Koska halusin täydentää tietoja, tarvitsin myös siltä ajalta olevaa lastenkirjaa ja myös rippikirjaa ja useita muitakin lähteitä. Samanaikaisesti tutkin sukututkimustietojani, joita ylläpidän ainoastaan SukuJutut-ohjelmassa, jota käytän omalla tietokoneellani. Arkistoissa olevat vuotta 1920 olevat vanhemmat tiedot ovat kenen tahansa tutkittavissa. Tätä linkkiä seuraten pääset tarkistamaan keräämiäni pappien kirjaamia tietoja maaliskuussa 1915 syntyneistä. Olen kirjannut lapset tähän siinä järjestyksessä, kun ne ovat syntyneiden luettelossa.  Lähes jokaisen syntyneen lapsen osalta olen lisännyt tutkimiani tietoja vähän enemmän vanhempien, kummien ja tulevan ajan osalta sen mukaan, mitä olen löytänyt. Selvyyden vuoksi, kirkonkirjat ovat auki vuoteen 1920 saakka ja vapaasti kenen tahansa tutkittavissa.

Maaliskuussa 1915 syntyneet:

1) Wilho Toivonen

2.2.1915 syntyi 3.2.1915 kasteessa Wilho-nimen saanut poika, jonka vanhemmat olivat Herman Toivonen ja Heleena Nikkanen kotoisin Hatelahden talosta N:o 5. Kummeina olivat Kustaa Jääskeläinen, Anna Mari Loukonen ja Nikolai Toivonen. Kastajana oli K. A. Wikman.

Lisätietoja:

Isä Herman Mikonpoika Toivonen oli syntynyt 17.7.1890 Kuolemajärven Hatjalahdessa Mikkel (Mikko) Mikonpoika Toivosen ja Maria Tahvontytär Rangin poikana. 

Isovanhemmat Mikko Mikonpoika Toivonen oli syntynyt Uudenkirkon Toivolan kylässä ja muuttanut avioiduttuaan Kuolemajärven Hatjalahden kylästä olevan Maria Tahvontytär Rangin kanssa Hatjalahteen, jossa perheen lapset olivat syntyneet.Isoäidinisä Tahvo Sakarinpoika Ranki oli alun perin Seivästön kylästä ja tullut Hatjalahteen mentyään naimisiin Helena Paulintytär Kirjosen kanssa.

Äiti Helena Benjaminintytär Nikkanen oli syntynyt 15.3.1894 Muolaan Taaperniemessä, josta hän muutti 13.4.1914 Kuolemajärvelle. Hermanin ja Helenan avioliitto solmittiin 13.4.1914

Koska olen tutkinut Kirjosen sukua, niin Herman Toivosen vanhempien suvut olivat kirjattuina. Molempiin sukuihin löytyy sukuyhteys äitini isän suvun kautta. Tässä yhteydessä oli hyvä täydentää tietoja. Perheeseen syntyy toinenkin poika Arvo Taito 1916. Perhe muutti 2.4.1921 Valkealaan, joten heidän tiensä tutkijan osalta päättyy siihen.

Kummit: Kustaa Mikonpoika Jääskeläinen oli tullut Kuolemajärven Hatjalahteen avioiduttuaan Anna Maria Abrahamintytär Loukosen kanssa 1905. Hänen isänsä Mikko Heikinpoika oli toisen vaimonsa kanssa ja sisaruksiaan tullut 1800-luvun lopulla Uudenkirkon Talpolasta Kuolemajärvelle Hatjalahti 10:een. He olivat tosin kuolleet jo vuosisadan alussa. Toisena kummina olikin Kustaan vaimo Anna Maria. Nikolai Toivonen oli isä Hermanin 1892 syntynyt veli, joka kuoli pari vuotta myöhemmin 10.8.1917 keuhkotautiin.

Kastajana toiminut pappi oli Karl Adolf Wikman, myöhemmin Wiika, joka ilmeisesti tuurasi seurakunnassa ennen nimitystään 1918 kappalaiseksi.  Karl Adolf Wiika toimi sittemmin vuodesta 1929 lähtien seurakunnan lopetukseen saakka 1950 Viipurin läänin Pyhäjärven pitäjän kirkkoherrana.

Aino Laura Merisalo

12.3.1915 syntyi ja 28.3.1915 kastettiin Aino Laura Merisalo. Vanhemmat olivat kaupanhoitaja August Merisalo (rippikirjassa Anton August Kristianinpoika) ja Aino Valtonen (rippikirjassa Aino Pekantytär Valtonen) Kuolemajärven Karjalaisten kylästä. August oli syntynyt 2.3.1888 Virolahdella ja Aino 23.4.1892 Ruokolahdella. He olivat muuttaneet kotipaikoiltaan samana vuonna 1915 Kuolemajärvelle. Perhe muutti jo kesällä 1917 Viipurin maalaiskuntaan.

Kummina olivat Hilda ja Anton Junnola ja Hilma ja Artur Markkula. Pappi oli sama kuin edellisessä kasteessa. Anton Junnola oli tullut Viipurin maaseurakunnasta 1912 Kuolemajärven Karjalaisten kylään kansakoulunopettajaksi.  Hilda oli todennäköisesti Anton Junnolan sisar.  Varma en ole paitsi, että hänellä oli Hilda Maria-niminen sisar, joka oli syntynyt 1882. Anton Pekanpoika Junnola oli syntynyt 31.10.1884 eikä hänellä näytä olleen Kuolemajärvelle tullessa vaimoa. Tässä yhteydessä selvisi myös, että Hatjalahdelle 1920 kansakoulunopettajaksi tullut Antti Junnola oli Anton Junnolan pikkuveli, joka oli syntynyt 1886.

Hautahaut ovat erinomaisia lähteitä tutkia ihmisiä.  Löysin sen kautta näiden Merisalojen haudan Helsingin Hietaniemen hautausmaalta.  Anton August ja puoliso Aino ovat molemmat haudattu sinne. Anton August kuoli 1954 ja Aino 1971. Kaiken lisäksi 1915 syntynyt tytär Aino Laura myöhempi sukunimi Sundqvist on samassa haudassa, hän kuoli 1999.

Taimi Ida Kukko

7.3.1915 syntyi ja 28.3.1915 kastettiin Taimi Iida Kukko. Vanhemmat olivat Manuel Joosepinpoika Kukko (1875-1951) ja Iida Maria Joosepintytär Kurki, myöhemmin Kukko (1883 -) Iida Maria oli tullut Koiviston Humaljoelta lyhyen avioliiton jälkeen leskeksi jääneen Manuel Kukon vaimoksi. Pariskunta sai yhteensä 10 lasta, joista Taimi Ida oli kahdeksas.  Hän ja usea hänen sisaruksistaan on elänyt pitkän elämän.

Kummeina olivat Loviisa Sirkiä, Varpu Vartiala ja Niklaus Kukko.

Oletan, että Loviisa Sirkiä oli Taimi Idan isän sisko, alun perin Loviisa Joosepintytär Kukko (1871–1921, jonka aviomies oli Salomon Samuelinpoika Sirkiä. Toisaalta tuohon aikaan, naiset kulkivat vielä pääasiassa omilla sukunimillään, niin toinenkin Loviisa on mahdollinen eli Loviisa Villentytär Sirkiä (1883–1964), jolla oli myöhemmin miehensä sukunimi Rumpunen. Hänen perheensä muutti 1923 Uudellekirkolle. Molemmat Loviisat olivat montaa eri kautta sukulaisia.

Varpu Vartialaa en löydä mistään. Niklaus Kukko (1864–1924) oli lapsen isän vanhin veli. Pappi oli sama kuin edellä.

Taimi Iida Kukon isä oli äidilleni Helville lähintä kautta kolmas serkku, koska Emanuelin isoisän isä Gabriel Paavonpoika Kukko ja äitini isoisän äiti Helena Paavontytär Kukko olivat sisaruksia. Tietojeni mukaan Taimi Kukko kuoli vuonna 2000.

Armas Veikko Lerkki

16.3. 1915 syntyi ja 21.3.1915 kastettiin Armas Weikko Lerkki. Vanhemmat olivat talollinen Kaapriel (Joosepinpoika) Lerkki (1870- ) ja Matilda (Paavontytär) Rastas (1884- ). Inkilän kylässä asuvat vanhemmat olivat avioituneet vuonna 1900. Heille oli jo aiemmin syntynyt kolme lasta.

Vastasyntyneen perhe, Lerkit oli vanhaa kuolemajärvistä sukua, joka oli kautta aikain asunut Inkilän kylässä. Suvussa oli myös paljon Inkisiä, toista vanhaa sukua samasta kylästä. Sukuyhteys omaan äitini isän sukuun Sirkiöihin löytyy Kukkojen kautta, sillä Kaapriel Lerkin isänpuoleinen isoäiti oli Vappu (Valborg) Tahvontytär Kukko (1795–1863). Äiti Matilda Rastaan suku on pääosin lähtöisin Johanneksen pitäjästä, vaikkakin isän perhe oli jo pitkään asunut Kuolemajärven Taatilan kylässä.

Kummeina olivat Taavetti Hovi, Karoliina Lerkki, Nikolai Rastas ja Loviisa Savolainen.

Karoliina Lerkki lienee ollut Karoliina Joosepintytär Lerkki (1853–1923), joka oli lapsen isän vanhin sisar. Tämä oli ollut aviossa Herman Olavinpoika Akkasen (1852–1914) kanssa ja heillä oli ainakin kolme lasta, jotka kaikki olivat jo tuossa vaiheessa avioituneet.

Taavetti Hovi oli Risto Joosepinpoika Hovin 1896 syntynyt, naimaton poika, joka asui naapurissa. Nikolai Rastas oli äiti Matildan isoveli, joka oli syntynyt 1882 ja Loviisa Savolainen (s. 1886) oli Nikolain puoliso.

Kastajana edelleen sama pappi kuin edellä

Helvi Tyyne Sirkiä

21.3.1915 syntyi ja 28.3.1915 kastettiin Helvi Tyyne Sirkiä. Hänestä tuli 1947 äitini. Olen aiemmin äitini kertomukseen viitaten kirjoittanut, että Helvi syntyi maaliskuun 21. päivänä 1915 Suomen suuriruhtinaanmaahan tai kuten sitä myöhemmin kutsuttiin Suomen suuriruhtinaskuntaan. 22-vuotias Aino-äiti oli toisen lapsensa synnytyksen alkaessa navettahommissa. Talvi ei ollut vielä hellittänyt vaan pakkanen oli kova. Pari vuotta aiemmin syntynyt Lempi sai pikkusiskon. Isä oli Abraham Abrahaminpoika Sirkiä s.1887.

Juuri syntynyt lapsi sai 28.3.1915 kasteessa nimen Helvi Tyyne.  Kastajana toimi K.A. Wikman, myöhemmin Kaarle Adolf Viika, jonka mainittiin toimineen Kuolemajärvellä ylimääräisenä virallisena apulaisena 1918–1926.  Kuolemajärvi oli juuri silloin vailla kirkkoherraa, kun edellinen Heikki Hukkanen oli kuollut 1914.  Tämän tytär oli Viikan puoliso. Kaarle Adolf Viika vaikutti sittemmin 1929 alkaen Pyhäjärvi Vpl:n kirkkoherrana aina seurakunnan lopettamiseen saakka.

Helvin kummeina olivat läheiset naapurit Anna Kristiina Riski, jota kutsuttiin Anna Stinaksi ja tämän puoliso Aleksanteri Riski.  Kolmantena kummina oli Taavetti Montonen. Kirkolle oli matkattu hevoskyydillä. Helvi kertoi myöhemmin, että mieskummi oli oikeasti nimenomaan Taavetti Montonen.

Anna Stina Riski s. 1877 kuului Akkasen sukuun. Hänen isänsä oli Niclaus Samuelinpoika Akkanen ja äitinsä Beata Jaakontytär Laasonen. Annastinalla oli vanhempi sisar Anna Leena, joka oli naimisissa Taavetti Nikodemuksenpoika Montosen kanssa. Tämä oli Kuolemajärven kirkolla suntiona. Rippikirjoista näen, että Annastinan ja Aleksanterin vanhimmat tyttäret Loviisa ja Olga Maria olivat ”ottotyttärinä” Taavetti Montosen perheessä. Itseasiassa he olivat ehkä Kuolemajärven entisen suntion Niklaus Samuelinpoika Akkasen taloudessa, joka oli heidän isoisänsä eli Annastina Riskin isä.  Tyttäret olivat syntyneet 1899 ja 1901 ja heidän apuaan ehkä tarvittiin vanhan pariskunnan perheessä rippikoulun jälkeen. Lienee ollut suuri järkytys perheelle ja lähisuvulle se, että punaiset murhasivat Taavetti Montosen kolme vuotta myöhemmin Pentikkälän kankaalla 26.3.1918 vain kilometrin päässä Kuolemajärven asemalta.

Luin äskettäin jostakin, että nimet Helvi ja Tyyne eivät ole vielä kokeneet uutta tulemistaan eivätkä ole haluttujen lastennimien listalla. Minun toinen nimeni on Helvi ja kolmas Tellervo.

Anna Leena Bergström

23.3.1915 syntyi ja 12.4.1915 kastettiin Anna Leena Bergström. Vanhemmat olivat renki Kaarlo Kaarlonpoika Bergström (1872–1918) ja Helena Heikintytär Tikka (1877–1916). Kummit Anna Mari Tikka ja Ville Ilonen. Anna Mari oli Helenan sisar ja Ville Ilonen tämän puoliso. Vastasyntyneellä oli useita vanhempia sisaruksia, mutta miten hänen ja sisarusten kävi, kun äiti hukkui seuraavana vuonna ja isä kuoli pari vuotta myöhemmin?

Kaarlo Bergströmin vanhempien sukua oli tullut aikanaan Viipurista Kuolemajärvelle ja sinne heitä myös myöhemmin siirtyi. Viipurin kirjoja on vain niin paljon hävinnyt. Nimiäkin saatettiin muuttaa.

Eero Reinhold Reiman

17.3.1915 syntyi ja 7.4.1915 kastettiin Eero Reinhold Reiman Huumolan kylästä. Vanhemmat olivat Filemon Reiman ja Hilda Maria Wirenius. He olivat avioituneet 1910. Eero Reinhold oli toinen lapsi.

Filemon Reiman oli Nikodemus Joosepinpoika Reimanin ja Maria Taavetintytär Valtosen 1889 syntynyt poika. Reimanin suku oli alun perin Johannekseksesta, josta Nikodemuksen isä Jooseppi Jaakonpoika Reiman s. 1801 tuli Kuolemajärvelle ja meni 1828 naimisiin Huumolasta olevan tosi nuoren eli 15-vuotiaan Anna Tuomaantytär Iivosen kanssa, joka kuoli 1831 synnyttäessään lasta. Sitten Jooseppi avioitui Maria Matintytär Iivosen s. 1814 kanssa ja he saivat neljä lasta, joista ilmeisesti kaikki kuolivat vauvoina tai pikkulapsina ja ainoastaan nuorin lapsista 1845 syntynyt Nikodemus jäi jatkamaan sukua.

Filemon Nikodemuksenpoika Reimanin vaimon Hilda Maria Wireniuksen suku oli lähtöisin Viipurin maalaiskunnan Yläsommeesta, josta hänen isänsä Joonas Juhonpoika Wirenius s. 1847 oli tullut Huumolaan avioiduttuaan 1867 Loviisa Jaakontytär Hörkön kanssa. Tämän isä oli tullut Johanneksesta vävyksi mentyään naimisiin Maria Abrahamintytär Iivosen kanssa 1840.

Kummeina olivat kansakoulun opettaja Elias Enok Tiera ja tämän rouva Sylvia. Rippikirjassa Elias on syntynyt 1887 Heinjoella ja vaimo on Signe Silvia Johanneksentytär Lind on syntynyt 1890 Valkjärvellä. Muita kummeja ovat neiti Anna Koolgren ja talonpoika Johannes Hörkkö. Vauva hätäkastettiin laillisesti Joonas Wireniuksen toimesta. Joonas oli lapsen äidin veli. Amalia, joka toimi todistajana lienee ollut äidin sisar 1870 syntynyt Amalia. Kasteen vahvistajana toimi Jooseppi Mustakallio.

Eero Reinhold Reiman ehti ennen sotia naimisiin, mutta hän kaatui talvisodan aikana kuolemajärveläisistä kootun vahvistetun erikoispataljoona 7:n joukoissa Viipurin maalaiskunnassa Sommeen kylässä 22.2.1940 alle 25 vuoden iässä. Hänet haudattiin sittemmin Koijärvelle.

 

Huuko Johannes Törne

24.3.1915 syntyi ja 8.4.1915 kastettiin Huuko Johannes Törne. Vanhemmat olivat mökkiläinen Johan Evert Törne s. 21.8.1881 ja tämän puoliso Loviisa Ristontytär Ranki s. 13.1895 Seivästön nro 2:sta. Kummeina olivat Jooseppi Tykki, Taavetti Ranki, Hanna Kääriäinen ja Eeva Ranki.

En tiedä, miksi Törnin suvussa käytettiin sukunimenä sekä Törneä ja Törniä. Suvun juuret, ne, jotka minäkin pystyn selvittämään ovat Antrean Noskuan sahalla, josta osa suvusta lähti Johanneksen Koskijärven sahalle; Rokkalaan ja paikallisille tehtaille ja osa taas Viipurin Yläsäiniöön, suurin osa sahahommiin ja joku myös mylläriksi tai tilanhoitajaksi.  Suvussa oli Mikko-nimi erityisen pidetty. Suoraa linjaa Antrean Mikko Mikonpojasta oli myös kuuluisa sotilas Lauri Törni, jolle tämä 1915 syntynyt Huuko oli kaukainen serkku.

Rangin suku puolestaan on ikivanhaa sukua Seivästöllä.

Tapio Kullervo Marttila

19.3.1915 syntyi ja huhtikuussa (päivämäärä epäselvä) kastettiin Tapio Kullervo Marttila. Vanhemmat olivat työmies Juho (Juho Kustaa Juhonpoika) Marttila ja Anna (Anna Sofia Kaaprielintytät) Pulkanen Huumolasta. He olivat tulleet muualta Kuolemajärvelle. Juho Marttila oli syntynyt Lapualla ja Anna Pulkanen tai Putkonen Viipurissa. Putkonen on Katihan mukaan oikea sukunimi.  Heidät oli vihitty Viipurin maaseurakunnassa 5.7.1914. He muuttivatkin 1922 Viipurin maaseurakuntaan.

Kummeina olivat Taavetti ja Vilhelmiina Akkanen, Henrik Pulkanen (Putkonen), neiti Anna Ikävalko ja Saimi Marttila

Kastaja oli Lauri Laitinen, joka oli ollut Uudellakirkolla vt. kirkkoherra 1911-1913.

 

 

Elokuvissa ja sukututkimusta

Taisin vilustuttaa itseni viikon alussa (13.3.) elokuvateatterissa. Elokuva ”The Fabelmans” kesti kaksi ja puoli tuntia. Olin riisunut takin, jonka lopuksi vedin päälleni, kun olin jo jonkin aikaa palellut. Elokuva oli äärimmäisen kiehtova.  Jollakin tavalla jopa yhdistin ikätoverini Steven Spielbergin lapsuuden ja nuoruuden elämän omaan elämääni, vaikka eihän niillä ollut muuten muuta yhteistä kuin minun unelmieni suhteen. On niin, että vanhempien osuus lasten tulevaisuuden ja erityisesti unelmien toteutumisen kannalta on tärkeistä tärkeintä.  Tuesta huolimatta matkalle tulee aina odottamattomia esteitä.  Aina tarvitaan kuitenkin intohimo, joka ei myöskään aina auta, että asiat menisivät ihanteellisella tavalla.

Heinäkuussa 2015 eli 4.7.2015 pääsin jo aika lähelle paikkaa, missä isoäitini syntyi.

Nuoruus on aina äärimmäisen tärkeä aika tulevaa silmällä pitäen. Merkittävä amerikkalainen elokuvaohjaaja Steven Spielberg teki vanhempiensa kuoltua elokuvan omasta lapsuudestaan. Ratkaisevaa oli, kun hän 6-vuotiaana 1952 pääsi ensimmäisen kerran elokuviin. Elokuva oli Cecil B. DeMillen ”Suuri maailmansirkus”, englanniksi ”The Greatest Show on Earth” (Wikipedian teksteihin pääsee nimien kohdalta).  Kannattaa mennä katsomaan, en jatka juonesta sen enempää.

Tammikuussa 1957 tuli Suomessa ensi-iltaan elokuva ”Pikku Ilona ja hänen karitsansa”. Se oli minun näkemäni ensimmäinen elokuva. Isä vei meidät lapset (en muista, ketkä kaikki olivat) mukana sitä katsomaan Hämeenlinnaan. Muistaakseni olen maininnut sen päiväkirjassani, mutta en nyt löytänyt sitä kohtaa Saatoimme käydä seuraavana vuonna katsomassa myös ”Pienen luutatytön”. Molemmissa oli sama nuori lapsitähti Riitta Hämäläinen. Isäni sanoi minun muistuttavan häntä. Jommallakummalla matkalla kotiin, auton tuulilasiin lensi kivi, joka rikkoi lasin tuhansille säröille. Siihen piti kaivaa aukko, jota kuljettaja eli isäni näki ajaa. Oli talvi ja pakkasta.

En jaksa kirjoittaa enempää, ajatukset eivät kulje. On todella ihmeellistä, jos sain uuden flunssan näin pian edellisen jälkeen. Nyt vaan paljon lepoa.

 

Myöhemmin viikolla jatkan. Olinkin jo ennen nenän vuotamista hyvässä vireessä ja mielessä oli paljon asioita. Yhtäkkiä olen vain vanha rätti, jonka nenä valuu. Kaikki hyvät aikeet valuivat pois. Lamaannuksen tila on nyt päällä, kovin tuttu viimeisimpien vuosien ajalta. Se on tietenkin ohimenevää. Olin helpottunut, kun viimeisimmän blogini jälkeen ajattelin, että en enää stressaa sellaisilla asioilla kuin ympäristön tuhoaminen. Olin helpottunut, sillä romukoppaan meni muitakin ahdistusta aiheuttavaa asiaa. Kaiken lisäksi hidastan entisestään. Kaikessa. No, tästä kirjoitin todella jo aiemmassa blogipostauksessani.

Hyvin salattiin niihin aikoihin myös Leninin oleskelu samoilla paikoilla. Onneksi matkalla oli mukana henkilöitä, jotka tiesivät paikan, missä Lenin oli aikoinaan asunut. Kuva on 8.7.2017

Fortumilta tullut tarjous uudesta määräaikaisesta sopimuksesta on aiheuttanut pohtimista. Vanha kahden vuoden sopimukseni (Takuu) menee umpeen 31.8.2023. Se on ollut todella edullinen. Lisäksi olen osallistunut Pikku-juttu-etuohjelmaan ja saanut palkkioksi paljon ilmaisia kWh-tunteja.

Kun tutkin asiaa, huomasin, että sopimus oli itse asiassa voimassa kolme vuotta, sillä sain muistaakseni eräässä liikkeessä tekemäni ostoksen varjolla loppukesästä 2019 tekemääni sopimukseen alennusta ja samalla se pidensi sopimusaikaa. Liike hoiti asian. Koska syyskuuhun on vielä aikaa, en taida hyväksyä vielä uutta tarjousta. Uumoillaan, että sähkön hinnat ovat laskussa eli ehtinen vielä saada uudenkin tarjouksen. Mutta olen kyllä käyttänyt luvattoman paljon aikaa tutkiessani sähköasioita. Monet muut ovat pähkäilleet niitä aiemmin paljon enemmän. Fortumin kirje alkoi: ”Hyvä asiakkaamme, Olet saanut nauttia määräaikaisen sähkösopimuksen kiinteästä hinnasta jo pidemmän aikaa. Toivottavasti olet ollut sopimukseesi tyytyväinen. ” Sitten minulle ehdotettiin Fortum Duota tai Fortum Takuuta. Hidastan sopimista, vaikka Fortum haluaisi solmia sopimuksen viimeistään 19.3.

Aikanaan seivästöläiset olivat luterilaisia. Venäläiset ovat rakentaneet korkealle mäelle ortodoksisen kirkon. kuva 8.7.2017

Palelin koko eilisen päivän ja menin jopa paksu takki, kaulahuivi ja villasukat päällä nukkumaan. Onneksi olotilani ei kovin paljon huonontunut, mutta on ehkä paras jättää lauantainen menoni väliin. Rakas ja hyvä lukijani, ethän pahastu, kun olen tässä jutussa taas oman napani ympärillä. Sitähän kaikki muutkin ovat, kun ei oikein voi kertoa muista ihmisistä rikkomatta lakia. Minun osaltani tuo itsestä kirjoittaminen vain lisääntyi pandemian aikana. Kaiken lisäksi, monet muut aiheet vaativat niin paljon tutkimista tehden usein kirjoittamisesta vaikeampaa.

Kirkko sisältä 8.7.2017

 

Jokunen päivä sitten koin mahdollisesti eräänlaisen läpimurron koskien äitini äidin tuntematonta karjalaista isoisää koskien.  Pähkäilin asiaa blogissani 29.12.2019 otsikolla ”Sukutarina, joka meni ihon alle”. Pääset lukemaan sen tästä linkistä.  Koska tutkimukseni on kesken, en aio kirjoittaa siitä vielä. On ikävä, että ihmiset eivät ole tehneet perinteistä sukututkimusta tarpeeksi, jotta voisin vielä paremmin kartoittaa epäilemäni yhteydet. Tässä tapauksessa voi olla myös niin, etteivät henkilöt ole tienneet taustoistaaan. Paljon apua olisi myös, jos omat serkkuni tekisivät autosomaalitestin.

Nuhapäiväni on mennyt pähkäilyyn ja sukutaulujen tutkimiseen. Kyseinen sukuhaara, jota epäilen, hävisi Kuolemajärveltä 1900-luvun alkupuolella eikä esim. minulla ole sukuun mitään varsinaisessa sukututkimuksessa todettuja yhteyksiä. Perheen lapset olivat mummoni ikätovereita ja asuivat samoissa nurkissa Seivästöllä. Jäin miettimään, oliko jokin syy aiheuttanut, että suvun jäsenet muuttivat kylästä muualle. Ikään kuin olisivat lähteneet pakoon. Yllättävää minulle on, että ko. sukuhaara ei ole yhtään sukua edes kauempaa kuten tilanne on yleensä Kuolemajärvellä, jossa kaikki olivat moninkertaisesti sukua keskenään. Se tullee helpottamaan tutkimusta jatkossa.

Rusin mäellä Seivästön Peräkylässä oli eräänlainen sotamuseo. Siltä mäeltä lähti tie, jota pitkin olisin tulevaisuudessa löytänyt tien Heinonmäelle, mutta sellaista aikaa ei enää taida tulla

 

Salaisuudet aiheuttavat surua monille, mutta totuutta on yli sadan vuoden jälkeen vaikea kaivaa enää esille. Vielä tänäkin päivänä monet vanhat ihmiset vaikenevat. Niin tekevät myös nuoremmat.  Aviottoman lapsen syntyminen oli kaikille osapuolille suuri häpeä. Kukaan ei osannut aikoinaan arvata, että jonakin päivänä salaisuudet tulevat julki, koska DNA ei valehtele. Eivätkä salatut asiat ole ollenkaan niin pahoja kuin millaisina niitä pidettiin. Muistan hyvin, kuinka äitini ja yksi hänen nuoremmista veljistään jännittyivät ja ilmapiiri sähköistyi, kun he erään Karjalan matkan yhteydessä aikoivat paljastaa minulle suuren salaisuuden. Taisi kuitenkin olla niin, että he olivat uskoneet, mitä heidän oli haluttu uskovan. Salaisuus oli pysynyt tiukasti edellisten sukupolvien tiedossa. Taisi olla myös niin, että koko kylä vaali salaisuutta.

Olen lopettamassa tätä toivotonta postaustani. On jo sunnuntai ja olotilani on parantunut. Olen nukkunut erinomaisen hyvin.  Tänä aikana olen hoitanut vain joitakin pieniä toimia ja levännyt mahdollisimman paljon. Sitä voi kyllä suositella kaikille, jotka vilustuvat ja saavat flunssan. Täytyy myöntää, että edellisen asian tutkiminen on aina keskeyttänyt kaikki tekemiseni.

Blogiani on luettu viime aikoina todella paljon. Maaliskuun aikana sitä on tähän päivään mennessä luettu 1585 kertaa, mikä on huima luku. En mainosta tätä missään, mutta aika hyvin jollakin hakusanalla putkahtaa myös Unikkopellossa esiin. Kommentteja ei tule kuin muutama ja useimmat ovat anonyymejä.

Saan rauhassa kirjoitella silloin kun haluan ja keskeyttää milloin haluan, kun tulee muuta mielenkiintoista eteen. Eipä minulla ole valittamista. Päivät vain kuluvat aivan liian nopeasti.