En ole ehtinyt/jaksanut edes kirjoittaa. Pari tylsää aloitusta olen saanut aikaan, mutta ne saavat jäädä silleen. Vuosi on edennyt jo kiirastorstaihin, vaikkei niin ehkä voi sanoa, sillä pääsiäinen on joka vuosi eri aikaan. Minusta on alkanut tuntua, että yksi vuosi jäi välistä. Lukijani voi kyllä tunnistaa, miksi. Olen vieläkin hiukan epäluuloinen, että selviän jatkosta vaurioitta. Mutta ihminen on sitkeä olento, jota elämännälkä siivittää lentoon yhä uudelleen.
Hyrylän helvetti tällä hetkellä. Maailma muuttuu monella tasolla. 22.3.2025.
Viimeisin viikko on ollut kiireinen enkä ole ehtinyt ollenkaan paneutua pakollisiin tehtäviini. Viime viikonloppu perjantai-iltapäivästä sunnuntai-iltapäivään meni Alexin kanssa. Myös vanhempi aikuinen lapsenlapsi piipahti. Meidän kaikkien välille syntyi keskusteluja, erityisesti uuden Minecraft-elokuvan takia. Tilattiin kallis Minecraft ateria Woltin kautta McDonald’silta. Alexin piti tallentaa kaikki siihen liittyvä siis mm. juoma- ja hampurilaisaterioiden kupit ja kääreet, koska niissä oli tekstinä Minecraft. Ne jäivät minun romumörskääni, koska äiti ei sellaisia hyväksyisi. Kyseinen peli on värittänyt Alexin lapsuutta ja nyt vielä jatkuu. Minäkin jouduin aikoinaan hankkimaan pelin omalle koneelleni, jotta hän saisi pelata sitä ollessaan luonani. Nyt hänellä on jo oma pelitietokone, joka kulkee mukana.
Yritin kertoa hänelle, kuinka kaikki pelijutut ovat alkaneet Suomessa. Olin juuri katsonut Yle Areenasta Raha-Suomen pari jaksoa mm. osan ”Nörttien kosto” ja ”Nokian nousu ja uho”, jotka olivat mielessäni. Historia ei vielä (tuskin koskaan myöhemminkään) kiinnosta nuoria, vaikka minulle tuli mieleen liian monia muistoja. Tosin pelimaailmaa seurasin vain sivusta. Elettiin 1980-2000-lukuja. Tosin minulla oli aina niin paljon muuta tekemistä työhön liittyvien tietokoneasioiden kanssa, etten jaksanut toden teolla kiinnostua peleistä. Nokia kännyköiden historia kiinnosti, koska se liittyi myös työelämääni ja edelläkävijyyteemme. Muistin, kun amerikkalaisia yritysjohtajia tuli käymään pankissa, ja he olivat kateellisia kännyköistämme. Samoin muistan, kuinka amerikkalainen lehti tuli tekemään artikkelia muistaakseni Mikrotelesyp-palvelusta.
![]() |
22.3.2025 |
No, "huippuaikani" ovat todella kaukana takanapäin.
En voi muuta ajatella. että olisinpa pitänyt työasioista päiväkirjaa tai
edes kirjannut kalentereihin enemmän asioita. Ajattelinhan joskus aikoinaan,
että olisi kiva kirjoittaa joskus maksuliikenteen historiaa
maksuliikeasiantuntijan näkökulmasta. Olin aikoinaan kovin ylpeä oman pankkini
palveluista ja työstä, jota tein.
Mutta elämme nyt tätä päivää. Ymmärrän entistä paremmin, että mennyt on mennyttä. Tällä hetkellä vuorovaikutus jälkiäni tulevien lastenlasten kanssa on parasta, mitä voi olla. Pari päivää viikonlopun jälkeen sain myöhään illalla pari WhatsApp-viestiä Alexilta. Olin jo nukkunut hetken, kun avasin viimeisimmän viestin. Menetin yöuneni pitkäksi hetkeksi. Hän oli lähettänyt toisen osan Wordilla tekemästään kirjasta. Ensimmäistä olimme käsitelleet viime marraskuun puolivälissä, jolloin autoin häntä joissakin asioissa, tekstin asettelussa, sivunumeroinnissa, sisällysluettelossa ja paperille tulostamisessa ym. Olin jo ajatellut, että hän olisi jo unohtanut asian.
Hän kirjoittaa Anime- Manga-tyyppistä kirjaa englanniksi. Siihen lienee tarkoitus lisätä myös kuvia. Nyt minuun iski epäusko. Olisiko hän hyödyntänyt tekoälyä? Nyt hän haluaa taas apua minulta? Ja kirja pitäisi jopa julkaista, pitäisi etsiä julkaisija. Hän kirjoittaa englanniksi. Lopulta rauhoituin ja päätin odottaa, että saamme keskustella rauhassa. Tekoälystä hän ei vielä tiennyt oikein mitään. Aikaakin oli kirjoittamiseen mennyt kuukausia.
Olen ällistynyt. Hänestä on nopeasti kehittynyt pikkulapsesta seuraava vaihe. Oliko se murrosikä? Vai mikä? Nyt hän pyytää vanhalta mummoltaan apua! Hän haluaa oikeaksi kirjailijaksi. Aivan kuin minäkin samanikäisenä. Kirjoitin käsin monia romaanien alkuja ja melkein kokonaisia. Joitakin on jäljellä, mutta ne tulen hävittämään. Eikä minusta tullut koskaan kirjailijaa, ehkä silti kuitenkin kirjoittaja. Tuntui hyvältä, että niin nuori ihminen, joka on tuntenut minut läheisesti syntymästään saakka, luottaa minuun ja uskoo, että voisin auttaa. Minun aikanani kirjailija- ja taiteilijaunelmat piti unohtaa kokonaan, kukaan ei tukenut sellaisia haihatuksia. Näihin mielipiteisiin kaatui kyllä samalla paljon muutakin liittyen opintoihin ja koko elämänkaareen. Palo ihmisen sisällä on vahva eikä se aina sammu kokonaan. Jäljelle jää eräänlainen epätoivo kelpaamattomuudesta. Minusta ei ole mihinkään.
Erotessamme Minecraftin jälkeen vein hänet kotipihalle, jolloin hän pyysi minua tekemään joitakin korjauksia otsikoihin. Sanoin epäileväni sitä, koska minulla ei juuri nyt ole aikaa. Olin sentään rauhoittunut. Menneisyydestä tullut mummeli on iloinen ja ylpeä, että saa vielä tässä elämässä seurata lapsenlapsensa eteenpäin menoa, jopa kaikkien vaikeuksien jälkeen.
Jatkaessani tätä tekstiä, on jo pääsiäismaanantai ja siis zombie- maanantai on alkamassa. Kyseisellä sanonnalla tarkoitan paria päivää Trexan-lääkkeen jälkeen. Näiden päivien takia jopa joskus aikoinaan kauan sitten jätin lääkkeen joksikin aikaa väliin, mitä ei olisi pitänyt tehdä. Nuokuin paikallani, nukuin istuen enkä saanut mitään aikaiseksi. Siitä ei nyt sen enempää, mutta onhan se riesa.
En ole viikkoon saanut tehtyö mitään hyödyllistä, olen suorittanut vain joitakin pakollisia juttuja. Yritin miettiä aamulla ja jopa tehdä pikku tehtävälistaa tälle viikolle. Tahdonvoima ei edes auta.
19.4.2025 |
Lauantaina sain jostakin voimaa lähteä ensimmäisen kerran tänä vuonna jokilaaksoon pikku lenkille. Onhan paikka ollut jo parikymmentä vuotta lempipaikkani. Oli mahdottoman hieno sää, siksi ajoitin sen juuri tuolle päivälle. Seurasin lintujen viserrystä ja lentoa, sitruunaperhosten liitoa, lehtien ja kukka-alkujen kehittymistä tuomien oksilla, rupisammakoiden tanssia lammikolla, joutsenen hautomista lammen saarella. Kovin pitkää kävelylenkkiä en tehnyt. Tapasin ensi askeleilla ystävän, johon olen siellä aikoinaan parisen vuotta sitten tutustunut. Rupatellessa meni aikaa, joten pidemmälle lenkille poluilla ei jäänyt paljon aikaa. Polvi alkoi tuntua epätasaisessa maastossa liikkuessani, sääkin oli lämmennyt, joten vaatteita oli pakko vähentää. Mutta kaiken kaikkiaan ulkoiluhetki oli erityisen ilahduttavaa.
Iltapäiväksi toinen ystäväni oli kutsunut minut syömään. Siinä oli ohjelmaa sille päivälle aivan riittävästi. Ajattelin, että tällaiset päivät ovat hyviä testipäiviä toipumieni tarkkailussa. Kaiken lisäksi seuraaville päiville oli luvattu rankkoja vesisateita.
Saamattomuuteni on sisältänyt myös vaikeuden kirjoittaa. Olen ajatellut, että lievä masennus kalvaa minua. Onhan se kovin tuttua kaukaisilta ajoilta, nimenomaan tässä vaiheessa kevättä. En aio takertua ajatukseen, vaikka takaraivossa on koko ajan ajatus, että jollen hoida ensisijaisesti itseäni, en saa aikaiseksi mitään muutakaan. Ihminen on outo olento ja loppujen lopuksi vain hän itse tuntee itsensä. Ikävä asia on, että ei ole montakaan ihmistä, jonka kanssa voin asiasta keskustella. Se on kai vanhuuden ongelma. Kuten myös se, että omat muistot on paras pitää sisällään eikä tyrkyttää niitä nuorille ihmisille. Kaivatkoot ne sitten joskus esiin, kun kiinnostuvat.
Olisiko tässä eräänlainen totuuden hetki? Monessa mielessä! Elämä on täynnä merkityksellisiä hetkiä, mutta pystymme arvioimaan niiden voimaa vasta jälkikäteen.