Nörtti, friikki tai ei mitään

Joskus päivät vain hujahtavat ohitse, aika usein itse asiassa. Kun en ole ihan kunnossa, kun onnun vielä, on helpompi rankan päivän jälkeen istahtaa koneen ääreen. Joskus vain hurahtaa liikaa aikaa, varsinkin kun alkaa tehdä tekemättömiä "töitä". Laitoin sanan lainausmerkkeihin, sillä eihän eläkeläisellä ole enää oikeita töitä. Tänään olisin vihdoin järjestellyt Facebookissa olevat kuvani, mutta ei se ollutkaan mahdollista, en saanut perustettua albumeja, enkä pystynyt siirtämään kuvia eri kansioihin. Kun lisään jatkossa kuvia, minun pitääkin tarkemmin miettiä jo siinä vaiheessa niiden kansioita. Täytyy kuitenkin mainita, että kuvien osalta Facebook siis näyttää edelleen olevan lapsenkengissä, jos mainitsemani toiminnot eivät onnistu. Pitää yrittää vielä toisella koneella, jos se on vaikka käyttöjärjestelmästä kiinni.

Tässä juoksen komentelemaan kameraa, kun edes joku yhteiskuva on kiva olla olemassa. Facebook sai toisen kuvan, mutta tämä sopii tänne kuvaamaan eräänlaista norttiä kameransa kanssa. Olemme käyneet Lottamuseon kanttiinissa kahvilla.

Varmaan tuo nörtti ja friikki sopivat minuunkin, vaikkei aikoinaan ihmisiä lokeroitu tuolla tavalla. Tämän päivän Helsingin Sanomien kulttuurisivuilta sanat vain tulivat esille lukiessani Anna von Herzenin kirjoittamaa mielenkiintoista artikkelia "Exlibris on sielun peili".  Sen mukaan suomalaiset liimaavat exlibriksen kirjaan, mutta keskieurooppalaiset kehystävät sen tauluksi seinälle. Jutussa esiteltiin neljän eri henkilön exlibrikset, joista yksi oli nörttityttö ja toinen taas kenkäfriikki. Omien sanojensa mukaan edellinen oli myös hänen sarjakuviin viittaavan exlibriksen lukevan nörttitytön tavoin välillä vähän nörtähtävä. Kaipa me kaikki sitten olemme omissa jutuissamme nörttejä tai friikkejä.


Monissa maissa kuten siis Keski-Euroopassa exlibriksen hankintaan innostaa taide, jolloin usein valitaan exlibrikseen grafiikanvedoksia. Niitä pidetään liian arvokkaina kirjaan liimattavaksi, jolloin ne kehystetään tauluksi kirjastohuoneen seinälle. Tietoa exlibriksistä löytyy vaikkapa Exlibris Aboensis-yhdistyksen sivuilta. Aloinkin jo miettiä, mitä omaan exlibrikseeni laittaisin. Ajattelin kyllä tehdä sen itse kuten nuoretkin nykyään tekevät.

Tässä Mariikka ja Maj-Lis Eemil Karilan (1978) isokoisen Heavenly Beach II.2003 maalauksen edessä.

Toivottavasti opiskelijatoverini eivät loukkaannu, kun kirjoitan seuraavaksi, että meillä taidefriikeillä oli eilen tapaaminen Tuusulassa. Tuusulan museot myyvät kesän aikana taidepassia, joka on voimassa 31.8.2012 saakka.  Sillä voi vierailla 10 päivän aikana kolmessa museossa eli Halosenniemessä, Taidekeskus Kasarmissa ja Olympiakasarmissa. Onkin varmaan hyvä jaksa käyntejä useammalle päivälle, mitä me emme tehneet.  Nimittäin entisen varuskunnan alueella olevan Olympiakasarmin näyttelyssä oli esillä taidetta tupien täydeltä. Toisin sanoen kaksi samanlaista rakennusta kahdessa kerroksessa oli täynnä Aune Laaksosen ja myös Tuusulan kunnan kokoelmasta kerättyä taidetta.  On todella mahtavaa, miten taide oli vallannut rakennuksen. Keväällä kävin samassa paikassa katsomassa Keski-Uudenmaan teatterin esittämää Dostojevskin näytelmää "Rikos ja rangaistus". Se myös oli aikamoinen uudenlainen kokemus.

Tästä saa jotenkin kuvan, miten kerrokset sijoittuvat. Onneksi oli muutama tuoli, joissa saattoi hetken levähtää.

Tässä tutkitaan Nina Ternon teosta Loppuunajetut 1995. Pää jäi pois.

Muutkin näyttelyt olivat vaikuttavia. Erityisesti Halosenniemessä, kun astuu Pekka Halosen isoon ateljeehuoneeseen, luiskahtaa aina jotenkin toiseen ulottuvuuteen. Nyt siellä esillä oleva Ihana Italia -näyttely esitteli Pekka Halosen ja taiteilijatovereiden Italia-aiheisia maalauksia. 

Kävimme myös tutustumassa puutarhaan, jossa tapasin taas punaisen lastenkärryn. Sitäkin Pekka Halonen on (kuten puutarhan muutakin antia esim. tomaatteja)  maalannut. Lohdullista on, että nämä vanhat puutarhat muistuttavat minun puutarhaani villiydessään. Jotkut mieltäni kaivertavat asiat asettuvat kohdalleen.

Ainakin minulle ja varmaan muillekin päivä oli uuvuttava. Mutta ah, aivan ihana. Eräs sanoikin, että tuntuu ihanalta, kun on päässyt karkaamaan päiväksi pois kaikesta muusta. Niinhän se on. Taidetta hyvässä seurassa, se on saanut minutkin aina luiskahtamaan toiselle raiteelle. Otin taas jopa yhteisen Firenzen matkan esiin, josta olen puhunut aina silloin tällöin. Sitten joskus, mutta aina voi alkaa unelmoida lisää, suunnitella ja sitten se onkin jonakin päivänä totta.

Poukkoilua eri paikoissa ja ajoissa

Sanoin eilen ystävälleni viettäessämme päivää yhdessä ja parantaessamme tapamme mukaan maailmaa, että elän nykyään päivän kerrallaan, en uskalla sen kummemmin ajatella tulevaisuutta. Hän suositteli minua kuitenkin miettimään pahimman mahdollisen vision tulevasta valmiiksi, jotta se ei sitten yllättäisi minua. Itse asiassa olenkin aina tehnytkin niin, en ehkä pahimman kautta, mutta olen miettinyt, miten asiat voivat mennä.

Olen jatkanut kaiken muun toimintani rinnalla rentoutumista postikorteilla, vaikka en enää olekaan yltänyt entisiin määriin enkä ole pystynyt hoitamaan niiden synnyttämää yksityistä kirjeenvaihtoa. Postcrossingista ottamani osoitteet saavat odottaa joskus yli kymmenenkin päivää ennen kuin valitsen ja kirjoitan postikortin. Tästä linkistä pääsee katsomaan viimeksi lähettämiäni ja vastaanottajan rekisteröimiä postikortteja.  Juuri tänään matkalla on enää 6 lähettämääni korttia. Olen oikeutettu kerralla lähettämään 60 korttia. Mitä vähemmän lähetän, sitä vähemmän ilonpisaroita löydän päivittäin omasta postilaatikostani.

Tällä viikolla olen roikkunut taas pariin otteeseen Google Earthin taivaalla ja tutkinut paikkoja. Sehän on köyhälle ihmiselle nykyajan tekniikan tuoma tapa matkustaa helposti. En väitä sen mitenkään korvaavan oikeata matkustamista, mutta meillä itsekullakin on aikoja ja rajoitteita, ettei muunlainen matkustaminen ole mahdollista. Osan aikaa olen viettänyt Karjalan kannaksen yläpuolella. Sen Googlella olevat kartat eivät ole parhaita mahdollisia ja minun pitääkin tutkia, onko syy vanhassa versiossa. Sen sijaan vaikkapa Italian kartat ovat erinomaisia.

Olen jo pitkään haaveillut Italian matkasta. Tietenkin Pariisi on myös haaveissa mukana. Italiassa Roomassa vain sattuu koko ajan olevan noin 10 astetta lämpimämpää kuin Pariisissa. Puhuin jopa aikanaan opiskelutovereilleni, että olisi kiva lähteä yhdessä matkalle tutustumaan Firenzen taideaarteisiin.

Postcrossingin kautta olen jo pitkään vaihtanut kortteja amerikkalaisen eläkkeellä olevan Danin kanssa.  Vaihto tapahtuu yksi kortti kerrallaan niin, että minulla on jo mappi täynnä hänen lähettämiään kortteja, sähköpostiviestejä ja  kopioita omista lähettämistäni korteista  ja muuta kortteihin liittyvää informaatiota. Taide on ehkä eniten meitä yhdistävä tekijä. Hän osallistuu kotonaan Pennsylvanian osavaltiossa erilaisiin taidekursseihin ja käy paljon taidemuseoissa. Tänä keväänä hän tuli Eurooppaan, esi-isiensä maahan Italiaan, Firenzeen 4 viikon valokuvauskurssille asuen Firenzen keskustassa pienessä B&B hotellissa. Kurssin jälkeen hän suuntasi etelään käyden Caprilla (aah), Napolissa, Pompejissa ja Salernossa ja vieraili sitten pienessä kylässä, josta löysi vuonna 1893 syntyneen isoisänsä syntymätodistuksen ja talon, jossa tämä oli syntynyt.

Matkan jälkeen sain häneltä ihanan, mielenkiintoisen ja inspiroivan kortin, joka esittää englantilaisen  Henry Holidayn (1839-1927) maalausta Danten kohtaamisesta Beatricen kanssa. Keskiajan tunnettu kirjailija Dante Aliegheri eli 1265-1321.  Taiteilija on kuvannut kohtaamisen tapahtuvan Ponte Santa Trinita-sillan kupeessa. Taustalla näkyy Ponte Vecchion silta. Firenzen historiallinen keskusta on siinä lähellä. Dan asui lähellä kuvan paikkaa ja kurssipaikka oli myös siinä lähistöllä.

"La Vita Nuova",  Danten omaelämänkerrallinen teos, on innoittanut Holidayta maalaamaan aiheesta. Sama aihe on kiinnostanut myös monia muita taiteilijoita ja kirjailijoita kautta aikain, jopa turkkilaista suosikkikirjailijaani, nobelisti Orhan Pamukia. Omituisia teitä minuakin johdetaan.  Kirjahyllyssäni odottaa putoamaisillaan vuonna 1995 suomeksi ilmestynyt "Uusi elämä". Kirjan takakannessa on erään kriitikon lause: " Menneisyyden tulkitseminen nykyisyyden linssin läpi - ja toisin päin - on Pamukin tavoite Uudessa elämässä."

Christina, kävit meitä salaa kuvaamassa, kun otimme toissapäivänä päivätorkut.

Tämän ja seuraavan kuvan julkaisin jo Facebookissa. Luonto tarjoaa pienelle ihmiselle paljon uutta. Kunpa se vain olisi jatkossakin sinullekin yhtä tärkeä kuin isoäidillesi.

Sitähän me kaikki teemme, jollemme sitten vain elä ilman toivoa, unelmaa ja äärettömän kosketusta.

Kuvassa Beatrice on pukeutunut vaaleaan pukuun ja hänen seuralaisensa on Monna Vanna, Danten parhaan ystävän, myös firenzeläisen runoilijan Guido Cavalcantin rakastajatar. Takana kulkee palvelijatar.

Viime päivinä on moneen kertaan tullut mieleeni se, kuinka meidän historiamme on lyhyt. Amerikkalaiset julkkistähdet etsivät juuriaan ohjelmassa "Kuka oikein olet? Kun heidän juurensa johtavat Eurooppaan, he vaivattomasti pääsevät 1500-luvun ja sitä vanhempiin kirjallisiin tietoihin kuten  Ashley Judd eilen uusitussa jaksossa. Meillä on vaikea selvittää niin vanhoja tietoja ja tarkkoihin sukutietoihin voi olla mahdoton löytää katkeamatonta linkkiä nykyajasta taaksepäin. On tietenkin totta, että tavallisen ihmisen voi olla missä tahansa vaikea löytää juuriaan, kun mitään jälkeä ei ole jäänyt.

Samaan liittyen kun luin edellä mainitsemieni siltojen historiaa, suomenkielinen Wikipedia oikaisi ja jätti kertomatta esim Santa Trinitan vanhan puisen sillan historian. Nämäkin sillat ovat tuhoutuneet monta kertaa ja aina rakennettu uudelleen. Yritin eilen selvittää netistä Keravanjoen ylittävän  Keravan vanhan kivisen sillan historiaa käytyäni siihen tutustumassa, mutta en löytänyt. Jossakin lehtijutussa se oli Suomen vanhin kivisilta, jota arvoa käyttää myös tunnetumpi Espoon Kartanon kivinen Myllysilta vuodelta 1777.  Keravalla sillan lähistöllä olevan Keravan kartanon historia ulottuu 1640-luvulle, mutta Espoon kartanon 1500-luvulle.   Kivisiltoja ovat edeltäneet puusillat, sillä jotenkin jokien yli oli päästävä. Maailma näytti erilaiselta vuosisata tai vuosisatoja sitten.

Ehkäpä kirjasto auttaa näissä asioissa tai sitten ei.

Taustalla kohisee Helsinki-Lahti moottoritie. Aikoinaan sillan ylittävä tie vei Sipooseen.

Tuohon suuntaan mentäessä on aivan lähistöllä Keravan kartano eli silta lienee ollut sen mailla aikoinaan.