Kesämatka

Eilen tein ystäväni Kaarinan kanssa iki-ihanan kesämatkan minulle uusille seuduille.  Kaikista matkoista riittää tällaiselle lapsenmieliselle ihmiselle ammennettavaa pitkiksi ajoiksi. Kannattaa kuitenkin saada ensivaikutelmat ylös nopeasti, sillä uudet seikkailut odottavat. Kamerani näköjään kummasti keräsi aika ajoin ikäänkuin höyryä jonnekin sisäänsä, mikä valitettavsti näkyy kuvissa, jos niitä katselee tarkkaan. Mutta enhän valokuvauksellani enää pitkään ole tavoitellut mitään taiteellisuutta tai ammattimaista otetta vaan olen pyrkinyt vain rekisteröimään asioita oman näkemykseni mukaan. Välillä vaan innostun niin paljon, että kamerakin alkaa höyryyntyä (kuten viime kesän Karjalan matkalla). Ennen digi-aikaa ei tällaista nopeaa kuvien näppäilemistä tullut niin paljon harrastettua. Useinhan aika näyttää, mitkä kuvat kestävät aikaa.

Tapani mukaan aloin taas liukua sivuraiteille. Facebookissa tiedotinkin, että olin kotona vasta puolenyön tietämissä ajettuani eilen 440 kilometriä. Nivelreumablogissani kirjoitin, kuinka hienolta tuntuu mennä taas entiseen tapaan. Nyt arvostaa terveyttä entistä enemmän, kun myös tietää, kuinka hauras ja helposti tuhoutuva se on.

Pääkohteemme eilen oli Pirkanmaalla  Sastamalassa, joka suurkaupunki syntyi vuoden 2009 alussa Vammalan, Äetsän ja Mouhijärven yhdistyessä. Eli yhdistyminen tapahtui samana vuonna, kun kantahämäläinen lapsuuden ja nuoruuden kotikuntani Renko yhdistettiin Hämeenlinnaan. On mukavaa tutustua Suomen maantieteeseen vierellä istuvan oppaan seurassa.  Kaarina tuntee Sastamalan keskuspaikan entisen Vammalan kaupungin käytyään siellä kouluja. Lisäksi hän tuntee  alueen perinpohjaisesti, koska on tullut lapsena Kiikkaan, myös osa nykyistä Sastamalaa, Viipurin läänin Pyhäjärveltä perheensä evakkotien johtaessa sinne. Meidän päivämme venähtikin syystä, että lähdimme kiertelemään ympäristöä Kaarinan jalanjälkiä seuraten. Kotimatkalla Punkalaitumen ja Urjalan, Lopen kautta ajoimme iltamyöhään lyhyen matkaa Rengon alueella ja ohitimme pienen kiusauksen lähteä myös minun jalanjäljilleni. Pimenevä ilta (ei olisi enää saanut kunnon kuviakaan) kuitenkin esti meitä kääntymästä Lopen kirkon tienoilta vaikkapa Ojajärvelle.

Sastamalassa Sylvään koululla ja sen ympäristössä on perjantai-lauantaina jokavuotiset Vanhan kirjallisuuden päivät , jotka järjestettiin nyt 28. kerran. Teemana on tänä vuonna raha. Ehdimme kuuntelemaan kello 14 - 15.30 kolme mielenkiintoista esitystä aiheesta. Luennoitsijoina olivat:

•  Karo Hämäläinen, jonka esitys käsitteli pelon valtaa ja ahneuden voimaa ja sijoittajia romaanisankareina. Minulle tuntematon kirjailija. Nyt löysin hänen bloginsa netistä, jossa myös linkit Facebookiin. Varmaan monille tuttu, koska hän on kirjoittanut runsaasti jopa lastenkirjoja. Yleissivistyksessäni on paljon parannettavaa.
• Taina Haahti puhui aiheesta otsikolla Näkymättömänä läsnä. Tämä puheenvuoro oli minusta mielenkiintoisin syvällisyytensä vuoksi, johon jo otsikkokin viittaa. Linkin takaa hänen kotisivuiltaan löytyy lyhennelmä eilisestä. Mielenkiintoinen Taina Haahti on myös sikäli, että hänellä on pankkitausta SYP:stä erilaisissa johtotehtävissä ennen kirjailijaksi antautumistaan. En ole lukenut hänen romaanejaan. Kirjahyllystäni löytyy ystäväni Elisan Tuusulan kirjaston poistohyllystä ostama kirja, jonka kirjailija on kirjoittanut nimellä Taina Hyytiäinen. "Sankaripeluri" vuodelta 1999. Kirja jäi tänne, koska ei mahtunut Elisan matkalaukkuun. Taina Haahti asuu Tuusulassa.
• Anna Baijars käsitteli kustannustoiminnan haasteita puheenvuorossaan "Rahaa sanasta, sana rahasta."

Tämän jälkeen kiiruhdimme vastapäisellä niemellä Kallialan kylässä sijaitsevalle Tyrvään Pyhän Olavin kirkolle, joka oli minulle ihan must, koska en ole vielä ehtinyt siellä käydä.  Viime kesänä laskettiin, että kirkossa oli jo käynyt 200.000 henkeä. Kirkon historia erityisesti sen syyskuussa 1997 tapahtuneen tuhopolton jälkeen rakentamisineen on sellainen tarina yhteistyöstä, että kirkko on nähtävä.  Kirkkoon tulikin runsasti vierailijoita kuuntelemaan opastusta. Olin etukäteen lukenut kirkon historiasta sen verran, että lähdinkin kesken esityksiä kiertelemään. Auttamatta toukokuinen Ahvenamaan matka uuvuttavine kirkkokierroksineen tuli mieleen, kun siellä jouduin seisomaan kipeiden jalkojeni takia. Nyt kiipesin taas ketterästi lehterille kuvaamaan. Sain taas toteuttaa omaa tapaani tutustua paikkoihin perinpohjaisesti.

Lopuksi vielä kiertelin, kuten Ahvenanmaalla teimme, kirkon ympäriinsä. Ja jopa yritin salaa kuvata itseäni. Taustalle sain mahtumaan vain kirkon kuori-ikkunan, jonka ympärillä näkyy ulkokoristemaalauksia kirkon alkuperäiseltä rakentamisajalta 1510-luvulta. Markus Hiekkasen mukaan nämä kuori-ikkunan kaaresta vuonna 1999 löydetyt kalkkimaalaukset saattavat olla osa piispa Maunu III Särkilahden vaakunamerkkiä (Suomen keskiajan kivikirkot.Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007

Sitten piti vielä kuvata kirkkoa kaikilta tahoilta ja ottaa meistä yhteiskuva kirkon kanssa.

Matkalla minne tahansa, olisi ollut huimia kuvauskohteita, mutta  kuskina eikä toki matkustajanakaan voi pysähdellä tuon tuosta. Meillä oli kirkon jälkeen jo kiire takaisin Sylvään koululle, jossa oli vielä ohjelmaa. Itse ajattelin ohjelman sijasta hetken kierrellä antikvariaattien pisteissä, sillä aikaa tapahtuman sulkemiseen oli vain vajaa  tunti.

Puolelta päivin ennen luentoja olin jättänyt ruokailun ruuhkassa väliin. Olisittepa nähneet ne ihmismassat! Ehdin päivemmällä sentään lähettää parit kortit postin pisteestä, löytää yhden kirjan, jonka olisin halunnut ostaa. Odottaessani Kaarinaa juhlasalin ovella näin tutun hahmon kulkevan pihan poikki. Kiiruhdin siinä tervehtimään Karjala-yhteyksistäni tuntemaani Tuula Virsua, jonka muuten tapaan jälleen parin viikon päästä Seivästö-juhlilla Raisiossa.

Nytkään en malttanut mennä haukkaamaan mitään, vaikka armoton nälkä kurni vatsassani. Kiertelin yläkerran tietokirja-osastot läpi enkä ostanut mitään muuta kuin pari korttia. Koska olin elänyt niin säästäväiseti menin ostamaan sen kirjan, jota olin kuolannut aamulla. Olen yrittänyt saada sitä ja sen ensimmästä vanhempaa osaakin aiemmin siinä onnistumatta.. Se on Ester Kähösen kirjoittama "Vanha Äyräpää II". Kirja kun liittyy myös Kuolemajärven historiaan. Mutta siitä toisella kertaa.

Kun sitten lähdimme sulkemisajan jälkeen jatkamaan matkaa, poikkesimme syömään majatalossa vastapäätä asemaa. Nälkä oli jo sen verran mahtava, että kiinnostus ympäristöön oli  huomattavasti heikentynyt. Pari pöytää edempänä oli ruokailemassa erään suomalaisen kirjailijattaren seurue, mutta emme muistaneet nimeä paitsi, että minulla välähti yhtäkkiä, että etunimi on Pirjo ja sukunimi alkaa H:lla. Hän oli muuten Pirjo Hassinen.

Jaksoimmekin sitten vielä kiertää Kaarinan lapsuudenmaisemien kautta Kiikan kirkolle, jossa kävimme Kaarinan vanhempien ja veljen haudalla. 

Juotuamme termoskannukahvit kirkonrapuilla ja kerättyäni tämän kesän ensimmäiset ahomansikat 1939-1944 kaatuneiden muistomerkin juurelta  jatkoimme matkaa pikkuteitä pitkin. Pysähdyin kuvaamaan Kaarlo Sarkian kotimökkiä. Oppaani vierellä kertoi loppumattomia tarinoita matkan varren paikoista ja ihmisistä. Kiitos vaan!

Näitä ihania tienvarsia riitti matkalla. Päiväkakkaroita oli erityisen runsaasti.