Näytetään tekstit, joissa on tunniste matkat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste matkat. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 24. lokakuuta 2021

Jotakin aivan muuta

Joskus ihmettelen kiinnostuksen aiheitani. Tai toisaalta en ihmettele. Ihmisen pitää välillä rentoutua ja ajatella jotakin muuta kuin juuri nyt ajankohtaisia asioita.  Äskettäin Yle Teemalta tuli 6-osainen dokumentti Ernest Hemingwayn elämästä.  Se näyttää olevan vieläkin katsottavissa Yle Areenan kautta, mutta vain Suomessa. Hemingway on jostakin kumman syystä kiehtonut minua aina. Kirjailijana, joka on taitava tuottamaan tiivistä tekstiä, eleetöntä, merkitsevää ja taitavaa.Toisaalta hänen elämäntarinansa on myös hyvin kiehtova. Aiemmin haalin häntä koskevaa kirjallisuutta. Myöhemmin kuljin hänen jalanjäljillään Floridan Key Westissä ja Pariisissa. Olin halunnut keskenkasvuisena nuorena lähteä aloittamaan haaveilemaani taiteellista uraani kirjailijana ja elokuvaohjaajana. Rakas lukijani, saat tässä kohdin hymyillä ja nauraa, koska tiedät, ettei minusta ollut siihen. Kaiken lisäksi kukaan lähiympäristöstäni ei ymmärtänyt sellaista haihatusta eikä ollut valmis tukemaan minua.  Mutta muistetaan, että ihmisen on hyvä unelmoida suuresti.  Silloin voi sentään vielä vanhana haaveilla menneistä, koskaan saavuttamattomista loiston päivistä.

 

Palais et jardin du Luxembourg vers 1860 Pariisista ostamani postikortti. Maria de´Medici rakennutti palatsin 1615-1645. 1920-luvulla se toimi vielä taidemuseona, jonne Hemingway usein poikkesi katselemaan Cezannen, Manetin ja Monetin ym. maalauksia. Palatsissa toimii nykyään Ranskan senaatti.

Ja että vielä nytkin kiihdyn, kun saan muistutuksia sieluni syvyyksiin kaivertuneista asioista. Ne elävöittävät päiviäni edelleen ja toivottavasti aina. Kunpa meillä kaikilla olisi samankaltaisia unelmia! Ehkä kaikilla muillakin on, minä en vain tiedä sitä, koska emme puhu siitä koskaan. 

Shakespeare & Company -kirjakauppa oli myös aikanaan Hemingwaylle tärkeä kiintopiste. Nykyään se sijaitsee tosin eri paikassa kuin 1920-luvulla. Kuva syyskuulta 2002.

 

Eräänä iltana aloin etsiä reittiä osoitteesta Rue du Cardinal Lemoine 74 osoitteeseen Rue de Fleurus 27. Sen kävelee noin 21 -25 minuutissa, kulkee sitten iki-ihanan Luxembourgin puiston läpi tai sen laitoja pitkin puiston ollessa yöaikaan suljettuna. Todellisuudessa minulta kuluisi osoitteiden väliseen matkaan pidempi aika, koska ottaisin matkalla valokuvia. Tai saisin jopa ajatuksen poiketa välillä Closerie de Lilasissa kirjoittamassa ajatuksiani päiväkirjaani. Ravintola sijaitsee aivan lähellä Luxembourgin puistoa. Aiheesta olenkin kirjoittanut jo maaliskuussa 2017 täällä, joten en kertaa tässä postauksessa siellä kirjoittamiani asioita. Paikka oli erityisen tärkeä Hemingwaylle, sillä siellä  Hemingway kirjoitti osan ensimmäisestä suuresta romaanistaan ”Ja aurinko nousee”. Se ilmestyi 1926.

            Kuva 20.9.2002

Meidän unelmiemme Pariisi! Hemingway palasi kirjoittamaan Pariisin muistoistaan 1921-1926 vielä kehäraakkina 1950-luvulla. Dokumentin mukaan teksti taisi jäädä kesken. Kirja ”A Moveable Feast” ilmestyi 1964 ja jo samana vuonna suomeksi nimellä ”Nuoruuteni Pariisi”. Miten järisyttävä on ero 1920-luvun aikaisen nuoren viattoman elämän ja myöhemmän kaiken kokeneen, sairaan miehen välillä! Viimeiset vuodet ovat traagisia, alkoholihuuruisia ja mielisairaita. Hemingway mainitsee esipuheessa, että lukija voi halutessaan pitää teosta kaunokirjallisena kuvitelmana, joka ehkä jossain määrin valaisee todenmukaisia muistelmia.

Baudelairen haudalla Montparnassen hautausmaalla 27.9.2002

 

Mutta kuten monta kertaa olen todennut, muistelmat ovat vaihtelevia, muuntuvia, henkilön omia.  Jo kauan Pariisissa asuva amerikkalainen Gertrude Stein asui osoitteessa Rue de Fleurus 27, jonne Hemingwayn askeleet usein johtivat kirjoittamisaamun jälkeen hänen ja puoliso Hadleyn ensimmäisestä kodista osoitteessa Rue de Cardinal Lemoine 74. Näitä käyntejä ja opettavaisia keskusteluja hän erityisesti muisteli kirjoittaessaan ajastaan Pariisissa. Kirjassaan ”Ja aurinko nousee” alkusivulle hän kirjannut Gertrude Steinin vuorosanan ”Olette kadotettua sukupolvea kaikki.” Cardinal Lemoinen asunto oli itse asiassa Hemingwayn aivan ensimmäinen asunto Pariisissa. Lisäksi hänellä oli kirjoitusstudio.  Tässä vaiheessa elettiin vasta vuotta 1922.


 

Kun Hemingwayt palasivat Kanadasta 1924 vauvansa (Bumby) kanssa, he joutuivat hankkimaan uuden asunnon, joka löytyi osoitteesta 113 rue Notre-Dame-des Champs. Tämä osoite oli viereisellä kadulla kahden minuutin matkan päässä em. Closerie de Lilasista, joka oli osoitteessa 171 Bd du Montparnasse. Kaikki kolme kohdetta, koti, ravintola ja Gertrude Steinin talo sijaitsivat tällöin aivan lähekkäin. Muistellessaan Pariisin aikoja ja Getruden lausetta kadotetusta sukupolvesta hän istui sitä miettimässä ravintolassa ja katseli kenraali Neyn patsasta ja tämän fiaskoa Waterloossa todeten, että jokainen sukupolvi on jostakin syystä kadotettua, oli aina ollut ja oli jatkossakin oleva. Ärsyttävästä lauseesta huolimatta hän totesi Gertruden kuitenkin olleen herttainen, opettavainen ja hyvä ystävä.

Luen minulla olevat Hemingwayn kirjoittamat kirjat ja niihin liittyvät muiden kirjoittamat teokset uudelleen. Olisi kiva myös palata hetkeksi sinne Key Westiin elokuun alkupuolella 1984 ja muistella tarkemmin uudelleen kahta käyntiäni Hemingwayn  ja hänen toisen vaimonsa Paulinen kodissa. Ehkä sekin onnistuu, kunhan ensin saan kirjoitettua muuta.

Suuren kirjailijan elämä on jotakin muuta kuin vaatimattoman suomalaisen naisen, jolla vain unelmat ovat olleet suuria, uskomattomia tai myös mahdottomia. Koska asuimme Pariisin käynneillämme aivan lähistössä (hotellia ei taida enää edes olla), kulkeminen Hemingwayn jalanjäljillä jäi kovin puutteelliseksi. Muistan, että osuimme parikin kertaa Rue du Fleurusille. Poikkesimme myö Gertruden haudalla, josta lienee kuva noissa linkittämissäni postauksissa. Epäilen suuresti, että vielä joskus osuisin Pariisiin, mutta minulla on karttasovellukset, kirjat, valokuvat ja matkapäiväkirjat. 

Meille kaikille on inspiriroivaa ja voimauttavaa palata menneisiin matkoihin ja tapaamisiin. Siitä kirjoitan joskus lisää.
 

Minulla ei ole oikeastaan koskaan ollut idoleita, jollei nyt näitä historian, surkeita, alkoholisoituneita, kuppasairaita taitelijoita ja kirjailijoita voi jostakin syystä pitää eräänlaisina unelmaidoleina (esim. Baudelaire). Ihailin myös suuria sotasankareita ja hallitsijoita, maailmantutkijoita, vallankumouksellisesti ajattelevia miehiä ja naisia. Ehkä ne kuvaavat osaltaan rohkeutta poiketa normaalista, säännellystä, turvallisesta elämästä. Siitä oli hyvä haaveilla nuorena tyttönä ajatellessani paperikarttojen äärellä ensin vaikkapa tutkimusmatkailijan uraa.  

Kaikki nämä palaavat mieleen vielä nyt, kun olen ihastunut sellaisten ihmisten elämäntarinoihin.  Se jokin voi olla myös historian ajankohta, rakennus, kirja, taideteos, rakennus, kaupunki, seutu, maisema. En edes tiedä tarkalleen, mistä ne ovat iskostuneet minuun niin syvästi. Tällaiset unelmat tai vain pelkät haaveet kuvina ja mielikuvina pitävät ihmistä elävänä ja elossa.

Tässä linkit aikaisempiin tähän aiheeseen liittyviin blogipostauksiini.

https://unikkopellossa.blogspot.com/2015/02/muutoksen-siipien-havinassa-kutsu.html

https://unikkopellossa.blogspot.com/2015/04/muistin-polujen-varsilla.html

https://unikkopellossa.blogspot.com/2017/03/mielessani-matkustin.html

 

Versaillesin Grand Trianonin portailla kirjoittamassa matkapäiväkirjaa 25.9.2002 kuva HL

 

 

lauantai 4. syyskuuta 2021

Hetki kaaoksessa

Yritän joinakin päivinä epätoivoisesti järjestellä arkistojani. Aloitan, keskeytän, aloitan uudelleen, vaivun epätoivoon, en jaksa. Uskon, että monella ikätoverillani ja minuakin nuoremmilla on sama pulma. Blogissani käsittelen kuitenkin vain omaa urakkaani. Voit ohittaa voivotteluni, sillä useimmiten kirjoitan itselleni selventääkseni ajatuksiani. 


 

Tarkoituksenani on järjestelyssä kerätä esimerkiksi valokuvat yhteen paikkaan, päiväkirjat omaansa ja niin edelleen. Tilaa minulla tähän kaikkeen on aivan liian vähän, vaikka suurin osa lukuun ottamatta alakerran verkkovarastossa olevia kirjoja, tauluja ja muuta vastaavaa, mahtuukin asuntooni. Kun sitten paneudun johonkin, unohdun lukemaan ja joskus lukemastani syntyy kirjoitusta. Osan papereista hävitän, kunhan ensin olen perehtynyt siihen. Toisaalta, jos hävitän, niin enhän edes osaa kaivata niitä papereita takaisin. 

27.8.2021 Lottamuseon pihalla

 

Etsimiseen menee myös paljon aikaa, koska en aina voi kerätä jotakin aineistokokonaisuutta omaan ryhmäänsä. Hyvä aloitus kaatuu usein erilaisiin häiriötekijöihin, joita en aio selvittää tässä sen enempää.

Nyt aion ensin setviä pääosan valokuvista. Olen tehnyt sitä jo aiemmin ja jakanut joitakin kuvia fyysisesti eteenpäin. Siksi kerään kaikki kymmenet valokuva-albumit olohuoneen lattialle. Entä negatiivikansiot? Kaikki tärkeät kuvat pitäisi saada digitoitua. Olen vuosien mittaan tehnyt sitä työtä ennenkin. Netti, Googlet ja OneDrivet pursuvat myös valokuviani, mutta eiväthän ne sielläkään ole ikuisesti turvassa.

Alex piirtämässä 18.3.2015 (3 vuotta)

 

Toisaalta olen iloinen, että olen aina ottanut paljon valokuvia ja kirjoittanut päiväkirjoja.Kuten lukijani ovat ehkä havainneet,olen pitänyt arvokkaana ja syttynyt myös valokuvien erityisen eläviksi herättämien muistojen löytymisestä kirjallisesta materiaalista. Tämä havainto koskee myös isäni jälkeensä jättämiä valokuvia. Valokuvat innoittavat minua erityisesti. Siksi ne ovat niin tärkeitä.  

6.4.2015

 

Toivon pystyväni jatkamaan kesäkuussa aloittamaani aihiota liittyen vanhempieni historiaan, johon aion kytkeä mukaan oman historiani.  Erilaisia alkuja ja yrityksiä on ollut ennenkin ja kaikki ovat tallessa, mutta en ole saanut mitään vietyä loppuun. Kirjoitusta kyllä tulisi. Liikaakin.  Lähteitä on paljon, omat päiväkirjani kautta vuosien. Blogeistakin saisin koottua vaikka mitä, niitä on pian 500 ja paljon lisää, jos laskee sen vanhan, hävinneen ”Polulle kauas” – blogialustan. Niistäkin olen aloittanut aineiston keräämisen ja keskeyttänyt.  Myös kysymys, valitsenko tiukan oman totuuteni vai kirjoitanko osittain autofiktiota, kalvaa minua.

9.6.2013 Merjan pihalla

 

On niin paljon kaikkea muutakin.  Joka päivä jatkan pätkän eteenpäin, mutta ehdin vain vähän. Sellaistahan tämä elämä on. Loppujen lopuksi tulee seinä vastaan, lopullinen seinä.

Välillä on myös keskityttävä kirjoittamaan tekstejä julkaisuihin. Mietin parhaillaan, mitä kirjoittaisin seuraavaan Markkulan Viestiin, joka ilmestyy marras-joulukuussa. Viime kevään julkaisuun en kirjoittanut vaihteeksi mitään. Minulla oli silloin työn alla teksti Kuolemajärveläiseen.  Siinä paneuduin äitini kotikylän Kuolemajärven Seivästön kylän tapahtumiin viime vuosisadan alkupuolella, aikaan, kun Suomi oli itsenäistynyt. Ensin saksalaiset ja sitten englantilaiset kävivät Suomenlahdella asemapaikkana Koivisto suojaamassa maamme itsenäisyyttä. Kirjoitukseni innoittajana oli tapahtumiin liittyvä kysely ja liitin siihen myös ystäväni Niilo Marjakin suvun ja hänen itsensä tarinan.  Lehti ilmestyi tämän viikon alussa.

10.8.2021 Kukkatalo, kuvaaja Alex

 

Edellä mainitsemani kirjoitukset vaativat paljon tutkimusta ja asioiden tiivistämistä luettavaksi. Julkaistut jutut sisältävät paljon elementtejä, joista voisi kirjoittaa uuden artikkelin. Olen myös täällä blogeissani kirjoittanut monta tarinaa, joista voisin laatia lehtikirjoituksen. Vaikkapa äitini salaperäisen isoisän tarina voisi olla sellainen. Löydät sen täältä

18.6.2013 päivänkakkarahullun kotipihalla

Blogien kirjoittaminen on helppoa verrattuna kaikkeen muuhun. Voin jopa myöhemmin korjata niihin kirjoittamiani asioita, täydentää niitä uudemmalla tiedolla. Ne eivät myös noin vain häivy minnekään.

Kotini on siis juuri nyt hirveässä kaaoksessa. Tarkoitukseni on vielä pestä kaksi ikkunaa ennen talven tuloa. Tarkoitus oli pestä ne jo keväällä. Tuon parvekkeelta sinne siirtämiäni huonekasveja vähitellen sisälle. Mihin se kesä meni? Kaikki pöydät ovat täynnä kirjoja, papereita, mappeja. Sotkussa ei ole mukava keskittyä. Yritän välillä siivota, mutta siivoaminen sotkee selvittämisjärjestykseni. Siivoaminen on aina kesken. Silloin minun on taas aloitettava alusta.

29.6.2017. taisi olla kaupantekopäivä, kun omistusoikeus ei enää ollut minulla. Onneksi se jäi minulle ikiajoiksi kuvien kautta, koska niitä ei enää ole muualla kuin kuvissa.

 

Syksyn alkaessa pitäisi myös viettää paljon aikaa ulkona. Odotanjo pimeitä marraskuun päiviä, jolloin voin kaikessa rauhassa keskittyä muihin puuhiin. Mennä talviunille?  Sitä ennen on vielä paljon käytännön tekemisiä, joita en edes ala luetella. Ehkä korona-ajan estämät harrastukset saavat myös tänä syksynä alkunsa. Viitteitä on.

Kun välillä luon katseen taaksepäin, huomaan, että samanlaisessa kaaoksessa olen elänyt jo pitkiä aikoja. Olen jopa maininnut pitäväni kaaoksesta ja vihaavani rutiineja. Onhan siinä pieni totuuden poikanen, vaikka olen henkilönä aika "normaali".

1.7.2019 tapaaminen ennen Oodiin menoa. Kaikki on ikuistettu

Tällä viikolla muistelin puhelimessa kaiken muun lisäksi erään, kaukana asuvan ystäväni kanssa menneitä aikoja. Olin jo kuukauden ollut soittamassa hänelle, mutta jotakin tuli aina väliin. Kun soitto onnistui, hän kertoi nähneensä minusta unta. Asuimme aikoinaan naapureina tässä lähistöllä. Tutustuimme bussissa työmatkalla istuessamme kirjat edessämme. Olisiko ollut jo 1991, kun he muuttivat Savoon asuen sitä ennen välillä Keravalla. Nykyään he asuvat Joensuussa. Kävin sielläpäin viimeksi 11 vuotta sitten juhannuksen alla lapsenlapseni kanssa ollessamme matkalla Tornioon. Kuvia ja vähän tekstiäkin siitä matkasta ja jotakin tekstiä löytyy blogistani 24.7.2017 Keskellä kauneita suvea. Pääset lukemaan sen täältä. Ystäväni on kyllä käynyt etelässä silloin tällöin. 

voi sentään 27.8.2021

 

Vuosiin mahtuu paljon, tapahtumia, ihmisiä, tunteita, kokemuksia. Ajattele sinäkin, mitä kaikkea olet ehtinyt, kuinka paljon ihmisiä tuntenut. Loppujen lopuksi olet ollut koko ajan kuitenkin sama ihminen, joka sitkeästi vaeltaa tässä maailmassa. Toivon nyt, että keksin seuraavaksi jotakin mielenkiintoisempaa kirjoitettavaa. Mutta menköön tämä julkaisuun, kunhan ensin keksin valokuvat.



Joillakin voi olla tämä kuvani pankkikortissaan.  Kuva 3.7.2021 selfie.