sunnuntai 24. lokakuuta 2021

Jotakin aivan muuta

Joskus ihmettelen kiinnostuksen aiheitani. Tai toisaalta en ihmettele. Ihmisen pitää välillä rentoutua ja ajatella jotakin muuta kuin juuri nyt ajankohtaisia asioita.  Äskettäin Yle Teemalta tuli 6-osainen dokumentti Ernest Hemingwayn elämästä.  Se näyttää olevan vieläkin katsottavissa Yle Areenan kautta, mutta vain Suomessa. Hemingway on jostakin kumman syystä kiehtonut minua aina. Kirjailijana, joka on taitava tuottamaan tiivistä tekstiä, eleetöntä, merkitsevää ja taitavaa.Toisaalta hänen elämäntarinansa on myös hyvin kiehtova. Aiemmin haalin häntä koskevaa kirjallisuutta. Myöhemmin kuljin hänen jalanjäljillään Floridan Key Westissä ja Pariisissa. Olin halunnut keskenkasvuisena nuorena lähteä aloittamaan haaveilemaani taiteellista uraani kirjailijana ja elokuvaohjaajana. Rakas lukijani, saat tässä kohdin hymyillä ja nauraa, koska tiedät, ettei minusta ollut siihen. Kaiken lisäksi kukaan lähiympäristöstäni ei ymmärtänyt sellaista haihatusta eikä ollut valmis tukemaan minua.  Mutta muistetaan, että ihmisen on hyvä unelmoida suuresti.  Silloin voi sentään vielä vanhana haaveilla menneistä, koskaan saavuttamattomista loiston päivistä.

 

Palais et jardin du Luxembourg vers 1860 Pariisista ostamani postikortti. Maria de´Medici rakennutti palatsin 1615-1645. 1920-luvulla se toimi vielä taidemuseona, jonne Hemingway usein poikkesi katselemaan Cezannen, Manetin ja Monetin ym. maalauksia. Palatsissa toimii nykyään Ranskan senaatti.

Ja että vielä nytkin kiihdyn, kun saan muistutuksia sieluni syvyyksiin kaivertuneista asioista. Ne elävöittävät päiviäni edelleen ja toivottavasti aina. Kunpa meillä kaikilla olisi samankaltaisia unelmia! Ehkä kaikilla muillakin on, minä en vain tiedä sitä, koska emme puhu siitä koskaan. 

Shakespeare & Company -kirjakauppa oli myös aikanaan Hemingwaylle tärkeä kiintopiste. Nykyään se sijaitsee tosin eri paikassa kuin 1920-luvulla. Kuva syyskuulta 2002.

 

Eräänä iltana aloin etsiä reittiä osoitteesta Rue du Cardinal Lemoine 74 osoitteeseen Rue de Fleurus 27. Sen kävelee noin 21 -25 minuutissa, kulkee sitten iki-ihanan Luxembourgin puiston läpi tai sen laitoja pitkin puiston ollessa yöaikaan suljettuna. Todellisuudessa minulta kuluisi osoitteiden väliseen matkaan pidempi aika, koska ottaisin matkalla valokuvia. Tai saisin jopa ajatuksen poiketa välillä Closerie de Lilasissa kirjoittamassa ajatuksiani päiväkirjaani. Ravintola sijaitsee aivan lähellä Luxembourgin puistoa. Aiheesta olenkin kirjoittanut jo maaliskuussa 2017 täällä, joten en kertaa tässä postauksessa siellä kirjoittamiani asioita. Paikka oli erityisen tärkeä Hemingwaylle, sillä siellä  Hemingway kirjoitti osan ensimmäisestä suuresta romaanistaan ”Ja aurinko nousee”. Se ilmestyi 1926.

            Kuva 20.9.2002

Meidän unelmiemme Pariisi! Hemingway palasi kirjoittamaan Pariisin muistoistaan 1921-1926 vielä kehäraakkina 1950-luvulla. Dokumentin mukaan teksti taisi jäädä kesken. Kirja ”A Moveable Feast” ilmestyi 1964 ja jo samana vuonna suomeksi nimellä ”Nuoruuteni Pariisi”. Miten järisyttävä on ero 1920-luvun aikaisen nuoren viattoman elämän ja myöhemmän kaiken kokeneen, sairaan miehen välillä! Viimeiset vuodet ovat traagisia, alkoholihuuruisia ja mielisairaita. Hemingway mainitsee esipuheessa, että lukija voi halutessaan pitää teosta kaunokirjallisena kuvitelmana, joka ehkä jossain määrin valaisee todenmukaisia muistelmia.

Baudelairen haudalla Montparnassen hautausmaalla 27.9.2002

 

Mutta kuten monta kertaa olen todennut, muistelmat ovat vaihtelevia, muuntuvia, henkilön omia.  Jo kauan Pariisissa asuva amerikkalainen Gertrude Stein asui osoitteessa Rue de Fleurus 27, jonne Hemingwayn askeleet usein johtivat kirjoittamisaamun jälkeen hänen ja puoliso Hadleyn ensimmäisestä kodista osoitteessa Rue de Cardinal Lemoine 74. Näitä käyntejä ja opettavaisia keskusteluja hän erityisesti muisteli kirjoittaessaan ajastaan Pariisissa. Kirjassaan ”Ja aurinko nousee” alkusivulle hän kirjannut Gertrude Steinin vuorosanan ”Olette kadotettua sukupolvea kaikki.” Cardinal Lemoinen asunto oli itse asiassa Hemingwayn aivan ensimmäinen asunto Pariisissa. Lisäksi hänellä oli kirjoitusstudio.  Tässä vaiheessa elettiin vasta vuotta 1922.


 

Kun Hemingwayt palasivat Kanadasta 1924 vauvansa (Bumby) kanssa, he joutuivat hankkimaan uuden asunnon, joka löytyi osoitteesta 113 rue Notre-Dame-des Champs. Tämä osoite oli viereisellä kadulla kahden minuutin matkan päässä em. Closerie de Lilasista, joka oli osoitteessa 171 Bd du Montparnasse. Kaikki kolme kohdetta, koti, ravintola ja Gertrude Steinin talo sijaitsivat tällöin aivan lähekkäin. Muistellessaan Pariisin aikoja ja Getruden lausetta kadotetusta sukupolvesta hän istui sitä miettimässä ravintolassa ja katseli kenraali Neyn patsasta ja tämän fiaskoa Waterloossa todeten, että jokainen sukupolvi on jostakin syystä kadotettua, oli aina ollut ja oli jatkossakin oleva. Ärsyttävästä lauseesta huolimatta hän totesi Gertruden kuitenkin olleen herttainen, opettavainen ja hyvä ystävä.

Luen minulla olevat Hemingwayn kirjoittamat kirjat ja niihin liittyvät muiden kirjoittamat teokset uudelleen. Olisi kiva myös palata hetkeksi sinne Key Westiin elokuun alkupuolella 1984 ja muistella tarkemmin uudelleen kahta käyntiäni Hemingwayn  ja hänen toisen vaimonsa Paulinen kodissa. Ehkä sekin onnistuu, kunhan ensin saan kirjoitettua muuta.

Suuren kirjailijan elämä on jotakin muuta kuin vaatimattoman suomalaisen naisen, jolla vain unelmat ovat olleet suuria, uskomattomia tai myös mahdottomia. Koska asuimme Pariisin käynneillämme aivan lähistössä (hotellia ei taida enää edes olla), kulkeminen Hemingwayn jalanjäljillä jäi kovin puutteelliseksi. Muistan, että osuimme parikin kertaa Rue du Fleurusille. Poikkesimme myö Gertruden haudalla, josta lienee kuva noissa linkittämissäni postauksissa. Epäilen suuresti, että vielä joskus osuisin Pariisiin, mutta minulla on karttasovellukset, kirjat, valokuvat ja matkapäiväkirjat. 

Meille kaikille on inspiriroivaa ja voimauttavaa palata menneisiin matkoihin ja tapaamisiin. Siitä kirjoitan joskus lisää.
 

Minulla ei ole oikeastaan koskaan ollut idoleita, jollei nyt näitä historian, surkeita, alkoholisoituneita, kuppasairaita taitelijoita ja kirjailijoita voi jostakin syystä pitää eräänlaisina unelmaidoleina (esim. Baudelaire). Ihailin myös suuria sotasankareita ja hallitsijoita, maailmantutkijoita, vallankumouksellisesti ajattelevia miehiä ja naisia. Ehkä ne kuvaavat osaltaan rohkeutta poiketa normaalista, säännellystä, turvallisesta elämästä. Siitä oli hyvä haaveilla nuorena tyttönä ajatellessani paperikarttojen äärellä ensin vaikkapa tutkimusmatkailijan uraa.  

Kaikki nämä palaavat mieleen vielä nyt, kun olen ihastunut sellaisten ihmisten elämäntarinoihin.  Se jokin voi olla myös historian ajankohta, rakennus, kirja, taideteos, rakennus, kaupunki, seutu, maisema. En edes tiedä tarkalleen, mistä ne ovat iskostuneet minuun niin syvästi. Tällaiset unelmat tai vain pelkät haaveet kuvina ja mielikuvina pitävät ihmistä elävänä ja elossa.

Tässä linkit aikaisempiin tähän aiheeseen liittyviin blogipostauksiini.

https://unikkopellossa.blogspot.com/2015/02/muutoksen-siipien-havinassa-kutsu.html

https://unikkopellossa.blogspot.com/2015/04/muistin-polujen-varsilla.html

https://unikkopellossa.blogspot.com/2017/03/mielessani-matkustin.html

 

Versaillesin Grand Trianonin portailla kirjoittamassa matkapäiväkirjaa 25.9.2002 kuva HL

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti