Maalaiskylän väkeä

Jokin kumma vetää minut lähes päivittäin katsomaan rippikirjoja Suomen Sukuhistoriallisen yhdistyksen sivuilta. Yhdistyksen jäsenenä näen pidemmälle ja enemmän, mutta vaikka näenkin vuoden 1899, siihen on yli 100 vuotta. Lienee aiheellista laatia lähiaikoina jonkinlainen kartta tutkimussuunnistani. Säännöllisesti tätä lukeva ei voi olla huomaamatta, että koko ajan sekoilen paikasta toiseen. Välillä olen 1500 - 1700 luvuilla voudinkirjoissa Karjalassa ja sitten hetken päästä kuten tänään olen Hämeen sydämessä kirkonkirjoissa tutkimassa kylän käsityöläisiä. Harharetkistä on toki hyötyä opin kannalta, koska oma sukututkijan historiani vasta kovin lyhyt verrattuna monen muun vuosikymmenien työhön.  Kirjoittamalla tulee tehtyä myös pikku pätkä esityötä. Muistan, kuinka sukututkimuksen peruskurssin opettaja Tuusulan kansalaisopistossa Teuvo Ikonen puhui jännästä asioiden paikalleen loksahtamisesta. Sitähän tämä kaikkinensa on. Löydän hetkessä oikeat sivut kylineen ja taloineen. Kun sitten jätän asian hetkeksi lepäämään, yhtäkkiä ilmaantuu jokin asia, joka yhdistää entiset tiedot uuteen tietoon.

Saapuminen Vehmaisten kylän keskelle Hämeenlinnan ja kirkonkylän suunnasta. Tuossa kylän keskellä olivat käsityöläisten talot. Oikealla oli meidän Kempon peltoja. Pikkutyttö on tyttäreni Christina joskus 1970-luvun alkuvuosina.

Tässä jokin aika sitten kävin taas kurkistamassa Renkoon. Oman kotikyläni Vehmaisten käsityöläiset ovat oma kokonaisuutensa. Vuosina 1889 – 1899 rippikirja oli jo muuttunut suomenkieliseksi. Edellinen 1874 – 1883 on vielä ruotsiksi kirjoitettu.  Missä muuten on muutama välivuosi 1885 – 1888?

Rengon Vehmaisten kylässä asui tuossa vuosisadan vaihteessa seuraavia käsityöläisiä:

Kylän seppä

Johan Helenius oli lähtöisin Pusulasta, missä hän oli syntynyt  1855. Vaimo Hilma Pamilia Kallentytär oli syntynyt 1859 Tammelassa.  Heidän vanhin lapsensa tytär Rosa Pamilia oli syntynyt Somerolla 1880. Toisin sanoen he olivat kiertäneet useissa paikoissa ennen Renkoon tuloaan.  Rengossa syntyi kolme lasta Lydia Cecilia  1882, Hilda 1884  ja poika Arthur Brynolf 1893. Kaksi nuorinta lasta kuoli pieninä. Erikoinen nimi tuo Pamilia, ensi kertaa näen sen.

Yllättävä yhteys omaan sukuuni

Huhtikuun alussa 1901 (2.4.1901) vihitään Rengossa talonpoika Kaarle Fredrik Sydänmaa (Nålberg/Siukola/Saari) Vehmaisten kylästä sepäntytär Rosa Pamilia Heleniuksen kanssa.  Kaarle Fredrik  on syntynyt  Daavid Heikinpoika Nålberg/Siukolan ja tämän Lopen Launosista olevan vaimon Amalia Maria Joosefintytär Skyttälän  poikana 1879. 

Kaarle Fredrik sattuu olemaan isoisäni serkku ja oman isäni pikkuserkku, sillä hänen isänsä Taavetti (David) on syntynyt  1853 Siukolan talossa isoisäni Kalle Kustaa Siukolan (s. 1879) isän myös nimeltään Kalle Kustaa nuorempana veljenä 1853.

Heidän isänsä oli alkuperäiseltä nimeltään Heikki (Henric) Johan Davidinpoika Nålberg, mutta naidessaan Siukolan talon tyttären Leena Maria Juhontyttären hän siirtyi myös tämän sukuun ja Nålberg-nimi jäi pois.  Se oli perua hänen isältään, joka oli tullut Janakkalan Irjalasta Nuoran torpasta pitäjän räätälimestariksi ja oli nainut  Rengon  Ahoisten Nikkilän isännän Kustaan tyttären Hedvigin. Olisiko Nålberg ollut erityisen sopiva räätälin nimeksi viitatessaan neulaan?

 Daavid Sydänmaan ja Amalia Marian haudan olin sattumalta bongannut Rengon vanhan hautausmaan vanhimmasta osasta, takanurkasta.

Taavetti oli sittemmin  siirtynyt  Sydänmaan Ilopakan isännäksi joskus 1870-luvulla naimisiin mentyään .  Hänen kaikki lapsensa ottavat jostakin syystä eri sukunimen. Tämä Kaarle Fredrik näyttää tulevan myöhemmin esiin sukunimellä Saari.  Sydänmaan nimellä suku myös jatkuu, mutta se on myöhempien tutkimusteni asia. Isoisäni isä taas ei kuulemma koskaan suostunut ottamaan Siukola - nimeä. 

Kalle ja Rosa Pamilja Saaren hauta on Rengon uudella hautausmaalla.

Löydän isäni serkun  Olavi I. Nikkilän aikanaan tekemästä sukututkimuksesta tämän isäni pikkuserkun myöhemmät vaiheet  ja huomaan, että hän ja hänen vaimonsa ovat kuolleet kaukaisella 1950-luvulla, lapsuudessani. Ei mitään mielikuvia.  Kaarle  Fredrik 1950 ja Rosa Pamilia 1957.

Sitten olenkin jo ajassa, jonka muistan.  Saaren perheeseen, Kaarle Fredrikin ja Rosan poikaan ja pojanpoikaan isäni piti yhteyksiä.  Heitä asui samassa ja naapurikylässä.  Ehkä tiesin silloin, että he ovat jotakin sukua, mutta lapsena se ei sen enempää kiinnostanut. 

Kun olin tämän kaiken kirjoittanut, ajattelin tarkistaa viime kesäkuussa Rengon hautausmailla ottamiani kuvia.  Olin sattumalta kuvannut lähes sattumanvaraisesti niitä hautoja, joita esiintyy tässä kirjoituksessa. Siksi olen liittänyt tähän myös Rosa Pamiljan ja Kallen (huomaa nimien käytetty muoto) ja heidän  poikansa Arvon hautojen kuvat. Tiesin kyllä kuvaavani oman kyläni ihmisten hautaa, mutta noinkin läheinen sukulaisuus ei juuri silloin tullut mieleeni.

Puuseppä

Maurits Wilhelm Lehtinen oli syntynyt paikkakunnalla 1851. Vaimon hän oli löytänyt Lopella samana vuonna syntyneestä Amanda Maria Kjällströmistä.  He saivat 1872 – 1889 yhteensä 11 lasta, joista tuolla aikavälillä näyttää vain kaksi kuolleen. Yksi pojista on saanut arvan n:o 11, joka liittyy Suomessa autonomian aikana 1878 säädetyn lain perusteella  1881 toteutettuun yleiseen asevelvollisuuteen.  Miehet kutsuttiin kutsuntoihin sinä vuonna, kun he täyttivät 22 vuotta. Mitä arvan numerot merkitsevät, sitä en tässä yhteydessä ole vielä tutkinut.

Kylän räätälit

Wilhelm Sacklin oli syntynyt Lopella jo 1835 ja kuoli tarkasteluajanjaksona 1897.

Toinen kylän räätäli oli samaa ikäluokkaa eli Rengossa 1834 syntynyt Erik Johan Nyman. Hänelle on merkitty kirjoihin vain vaimo renkolainen Eeva Helena Eerikintytär. Molemmat ovat tuossa vaiheessa olleet jo 70 ikävuoden paikkeilla.

Suutarit

Entinen suutari, leski Henrik Lindroos asui myös vielä kylässä. Hän oli syntynyt rengin poikana Hausjärvellä 1828. Hänen 1875 kuollut vaimonsa oli ollut häntä parikymmentä vuotta vanhempi, 1808 syntynyt Albertina Enokintytär. Heidät on vihitty 1849.

Lopen Ourajoella syntynyt Albertina on ollut avioliittoon mennessään Rengon pitäjän räätälin Adolf Lundanin leski. Adolf Lundan oli kuollut edellisenä vuonna alle 40 vuoden iässä keuhkotautiin. 1850 oli syntynyt Henrikin ja Albertinan tytär Amanda Wilhelmiina äidin ollessa 42- vuotias. Toinen tytär Henrika syntyi 1854 ja oli jo 1889 muuttanut Lopelle. Saiko uusi käsityöläinen paikan avioitumalla lesken kanssa?

Kun tutkin lisää mennyttä aikaa, löydän, että Albertinalla oli ensimmäisen miehensä räätäli Adolf Lundanin kanssa useita lapsia, jotka ovat syntyneet 1830- 1840-luvuilla. Näiden, Otto Wilhelmin, Enokin, Adolf Fredrikin, Susannan ja Karlin kohtalot jätän tutkimatta.

Kuva Vehmaisten kylän keskustasta  1992, suunta kohti Rengon keskustaa ja Hämeenlinnaa.

Henrik Lindroos asui samassa taloudessa tyttärensä Amanda Wilhelmiinan Janakkalasta tulleen miehen Johan Johaninpojan kanssa. Heillä oli liuta lapsia, neljä poikaa suunnilleen samaa ikäluokkaa kuin minun lähistöllä asuva 1879 syntynyt isoisäni Karl Gustaf ja nuorimmaisena tytär Amanda. Suosittuja nimiä pojille oli näköjään Gustaf, Karl, Henrik ja Johan, nimiä, jotka oudosti ovat esillä edelleenkin myös sukuni nimissä.

Myöhemmin löysin yllättäen sanomalehtiarkistosta tekstin, joka saattaa valaista erään edellä mainitsemani henkilön tulevaisuutta. Adolf Lundan, mahdollisesti juuri entisen suutari Henrik Lindroosin vaimon Albertinan poika edellisestä avioliitosta olikin muuttanut paikkakunnalle ja hänen kuoltuaan pidettiin kesällä 1910 huutokauppa, jossa myytiin asuinhuone, riihi, karjalato ja talli. Ohessa ilmoitus Hämeen Voimasta 28.7.1910. Adolf Fredrik oli syntynyt 1.3.1841 Vehmaisten Rasissa.

Eskolan vanha talo, oman kotitalon pihaltä lähdettäessä ohitin tämän näkymän. Komea talo on jo aikoja sitten purettu.

Kylän varsinainen suutari lienee kuitenkin ollut Janakkalassa 1869 syntynyt Johan Lehtonen, joka oli tullut Renkoon 1893 ja vihitty samana vuonna renkolaisen 1872 syntyneen Wilhelmiina Hellmanin kanssa. Johan Lehtoselle on näköjään kutsunnoissa osunut arpa n:o 20. He saivat neljä tytärtä ja yhden pojan. Siellä tyttärien joukossa on joukossa myös Lempi Maria, samanniminen kuin naapurikylässä Ahoisten Nikkilässä 1891 syntynyt isoäitini Lempi Maria Nikkilä, joka meni myöhemmin naimisiin edellä mainitsemani isoisäni Kalle Kustaan kanssa. Näitä omia isovanhempiani en koskaan tavannut, koska molemmat kuolivat jo kauan ennen syntymääni.

Kun sitten muuta etsiessäni selasin syntyneiden luetteloita ja näin nimen Lempi Maria, itse asiassa useampaan kertaan, mutta 22.11.1895 syntyi em. suutarin tytär. Olisiko hänen nimeensä vaikuttanut se, että hätäkasteen oli antanut pari päivää myöhemmin 24.11 Kalle Siukola eli isoäitini tuleva appiukko, jolla oli myös isänsä kautta sukulaisuussuhde isoäitini Lempin kotitaloon Ahoisten Nikkilään. Toisaalta nimi Lempi oli noihin aikoihin hyvin suosittu. Tämä suutarintytär Lempi Maria kuitenkin kuoli pian synnyttyään kuten kolme hänen jälkeensä syntynyttä lasta.

Muut kyläläiset

Kylällä asui tuolloin myös on iso liuta löysäläisiä, itsellisiä, renkejä ja piikoja ja joitakin naishenkilöitä, joilla oli jopa äpäriä ja joita oli ripitetty salavuoteudesta. Kylän taloissa asui myös hyvin paljon palvelusväkeä ja aiempaa sukupolvea. Koska en pysty tutkimaan yhtään tuoreempaa tietoa, en voi seurata, josko osa näistä ihmisistä olisi jatkossakin asunut kylällä ja olisi samalla tulevan sukupolven esivanhempia, niitä, joita minä saattaisin muistaa.

Käsityöläiset olivat aikoinaan tärkeitä henkilöitä omassa kyläyhteisössään. Vehmainen oli sen verran pieni kylä, että matkat kylän taloista toisiin eivät olleet pitkiä. Usein kuitenkin työt mentiin tekemään taloihin. Vaatteisiin käytettiin talon hankkimia kankaita, kenkiin omien eläinten nahkoja ja samalla hoidettiin koko talonväen tarpeet. Sepällä saattoi olla oma paja, mutta varmaan seppä haettiin paikalle isompiin taloihin.

Näin kaukaa on vaikea tavoittaa sen ajan käsityöläisten elämää, ammattikuntien merkitystä, miten oppipojaksi päästiin, kisälliaikaa ja mestarin arvon saavuttamista. Jonkinlaisen kuvan antaa oheinen historiikki Hämeenlinnan kaupungista, johon tuo käsittelemäni alue, noin 30 kilometrin päässä sieltä nykyään kuuluu. Löysin tietoa myös tuosta Hausjärvellä syntyneen Henrik Lindroosin elämästä Seppo Palanderin Hausjärven suutareista tekemästä sosiaalisesta sukututkimuksesta.Tässä linkki tekstiin. Huom. tässä kappaleessa olevat linkit eivät toimi enää (toim. huom. 23.11.2018)

Kylässä oli vielä 1950-luvulla joitakin näiden ammattien harjoittajia kuten suutari ja seppä. Heidän kuoltuaan käsityöläisten ”ammattikunnat” katosivat kokonaan maaseudulta maailman jo sitä ennen muututtua teollisuuden vaikutuksesta. Tämän päivän kylä näyttää muutenkin aivan toiselta kuin sata vuotta sitten.

Olisiko perunanistutusta vai perunankeruuta ennen muinoin. Taitaa juuri suutari Peltonen olla äärimmäisenä oikealla.

Löytyykö lisää yhteyksiä?

Kun olin saanut tämän jutun eilen lähes julkaisukuntoon ja etsiskelin sopivia kuvia, jouduin lähtemään  Tuusulan sukututkimuskerhon tilaisuuteen kuuntelemaan  kansalaissodan vaikutuksista Keski-Uudellamaalla.  Ja siellä liittyen samaan aiheeseen,  mieleeni välähti kylän myöhempi suutari, jonka vielä itsekin muistan ja josta isäni kuvien joukossa on valokuvia.  Jatkoin hänen taustojensa tutkimusta ja siinä hurahti taas aikaa oikein kunnolla.

Hänestä löytyy työväen museoiden arkistoissa muutama valokuva, joista laitan tähän linkin yhteen kuvaan. Kuvassa siis Etelä-Rengon työväen yhdistyksen jäsen Väinö Brynolf Peltonen seisoo punakaartin asepuvussa sapeli ja pistin kädessään.   Sieltä löytyy myös muita valokuvia hänestä, joita halutessan voi selailla.

Seurasin sitten hiukan hänen syntyperäänsä miettiessäni, että liittyisikö se mahdollisesti näihin aiempiin käsityöläisiin.  Tutkintani johti ensin hänen isäänsä Kalle Juhonpoikaan,  joka Väinö Brynolfin syntyessä 1896 oli muonamiehenä kotitaloni naapurissa Eskolassa. Vuoteen 1899 päättyvään rippikirjaan oli jo kirjoitettu sukunimi, joita ilmeisesti tuohon aikaan otettiin jo ahkerasti käyttöön.

Kun Kalle Juhonpoika syntyi 1862 hänen isänsä Juho Nikolai Juhonpoika vastaavasti oli Siukolassa tilan vuokraajan (landesbonde) veljen ominaisuudessa. Olisiko sitten sen aikaisen Siukolan emännän Leena Maijan (syntynyt 1833) isä eli isoisäni isän Kallen äiti  ( syntynyt 1851) jopa tälle sukua?Salapoliisin työtä tehdessäni joudun nimittäin jo Lopelle Haalan torppaan, jossa tuo Juho Nikolai oli syntynyt 1836.  Tutkimus jääköön nyt siltä osin kesken.

Huh hoijaa, sukututkimuksen verkostot ovat moninaiset.  Luettuna tekstini, se tuntuu jopa minusta itsestäni monimutkaiselta, mutta yritän kirjoittaa sen viitteineen vielä erikseen puhtaaksi, jotta voin sitä myöhemmin hyödyntää ja ymmärtää.  Täytyy lisäksi muistaa, että aiemmin naisten sukuja ei seurattu taaksepäin. Tätä periaatetta aiemmat sukututkijat ovatkin noudattaneet. Naiset on työnnetty historiassa sivuosaan, haamuksi ovenpieleen. Siukolan osalta nykyisen suvun katsottiin lähtevän Heikki Juho Taavetinpoika Nålbergista, joka nai Siukolan tyttären.  Minä seuraan kuitenkin kaikkia polkuja.

On taas aika palata Karjalan kannakselle, jossa talonpoikien elämä kulkee pitkälti samalla tavalla. Tai sitten vaihteeksi aivan muihin juttuihin.

Minulle niin mahdottoman rakas kuva on isäni ottama kotipihalta kauan sitten. Nuo rakennukset tuolla taustalla olivat minun lapsuudessani purettuja , mutta 1803 rakennettu aitta seisoo todennäköisesti vieläkin paikallaan.

Innostavia lähteitä

Viikonlopun sukututkimuskurssi, josta kerroin edellisessä kirjoituksessani, aiheutti minussa ylenpalttisen tutkimusinnostuksen. Täytyy kuitenkin sanoa, että asian vieressä kuljeskelen edelleen. Mutta eikö opiskelu vaadikin oman aikansa? Sen piikkiin haluan laittaa viimeaikaiset rääppimiset sukututkimusympäristössä.

Tässä me ahkerat Tuusulasta tulleet opiskelijat istumme etupenkissä. Oikealta Kaarina Pärssinen, minä ja Arja Heikkilä. Meillä kaikilla on karjalaisia sukujuuria.

Lauantainen kurssin kotitehtävä sattui koskemaan Kuolemajärven Seivästön kylää. Otimme selvää kylän talon n:o 3 henkilöistä vuoden 1754 väestöluettelon mukaan. Eri aikojen käsialat ruotsin kielellä kirjoitettuna vaativat erityistä paneutumista. Mitä enemmän tekstejä tutkii, sitä paremmin ne alkavat avautua. Tuttu aihepiiri ehkä hiukan helpottaa. Lisäpotkua antoi se, että samaisen väestöluettelon sivulla oli myös oman tutkimukseni kohde, Karjalaisten kylän talo n:o 1.  Olen nyt hakenut koko Kuolemajärven väestöluettelon tuolta vuodelta Vanhan Suomen Viipurin provinssin luettelosta Kansallisarkiston digitaaliaarkistosta. Eilen ja sunnuntaina ehdin jonkin verran kaivamaan muita henkikirjoja voudintileistä ja maakirjoja.

Tosin en ole ehtinyt siihen sen enempää paneutua, kun yllättäen eilen jouduin vaihteeksi Hämeeseen, Renkoon, omalle synnyinseudulleni, isäni suvun ainaisille asuinsijoille. Useinhan olen siellä tutkinut jotakin pätkää seuraten vaikkapa jotakin henkilöä, joka ei ehkä ole edes sukua. Suuri osa aineistosta vaatii luvan ja menon Kansallisarkistoon.  Kaikki seurakunnan mielenkiintoiset ja tutkimista auttavat materiaalit eivät ole vielä vapaasti tutkittavissa vaan vaativat erillisen luvan. Jouduin Rengon kirkonkokouksen pöytäkirjoihin, joita selasin aikani. Maaliskuun 21 päivänä 1841 käsiteltiin oman kotitaloni silloisen isännän Johan Johanssonin eli Juho Juhonpojan ongelmaa sisarensa Justiina Juhontyttären aviottoman pojan Eric Johanin eli Erkki Juhon osalta. Suoraan sanoen en aivan ymmärtänyt tekstiä, mutta käsitin hänelle myönnetyn viiden ruplan setelin mahdollisesti pojan hoitoon.

Tämä kuva lienee 1930-luvulta. Takimmainen osa aittarakennuksesta on rakennettu päädyssä olevan kaiverruksen mukaan vuonna 1803. Taustalla vasemmalla iso kivi, jonka päällä usein istuin haaveillen. Kuusen oksat ulottuivat maahan asti ja sen alle hautasimme kuolleet linnut.

1700-luku päättyy

Lähdin hiukan seuraamaan tilannetta arkistolaitoksen digitaaliarkiston muista lähteistä kunhan ensin harhailin vanhemmassa ajassa. Talon vanha isäntä talopoika Antti Juhonpoika kuoli 4.8.1794 ollen 73 vuotias. Vainajan nimen perässä kuolleiden ja haudattujen kirjassa (Renko 1777-1839) oli talonnimi ikäänkuin sukunimenä, vaikka siihen aikaan ei vielä sukunimiä käytetty.Talon emäntä Anna Antintytär kuoli neljä vuotta myöhemmin tammikuussa 1798 näivetystautiin.

1800-luvun alkupuoli

Heidän poikansa oli Juho Antinpoika oli sittemmin isäntänä, mutta oli väistynyt jo 1824 mennessä, jolloin talonisäntänä oli hänen vuonna 1796 syntynyt edellä jo mainittu poikansa Juho Juhonpoika, joka siis toi sisarensa Justiinan pojan asian kirkonkokoukseen.  Justiinalla, joka on syntynyt  1792 näyttää olleen myös toinen avioton lapsi. Samoin hänen vuonna 1802 syntynyt pikkusiskonsa Cecilia Juhontytär näyttää saaneen aviottoman lapsen, mutta on jo vuonna 1832 itse kuollut. Tyttöjen isä Juho Antinpoika kuolee 1833 melkein täsmälleen saman ikäisenä (73) kuin isänsä. Tytär Justiina kuolee kylmänvihoihin tai kuolioon 48-vuotiaana 9.11.1840. Jatkan muista perheyhteyksistä myöhemmin, koska nyt keskityin vain tähän kohtaan.

Kirkonkirjan rivien välissä on merkintöjä Juho Juhonpojan kohdalla, jotka viittaavat mahdollisesti oikeusjuttuihin vuonna 1829. Hän saa äkkiseltään laskien 9 lasta Vanajasta olevan Maija Leena Kallentyttären kanssa vuosien 1833-1849 välillä, joista vanhin Leena Maija sitten on jatkossa talon emäntä ja isäntä tulee hänen naidusta miehestään Heikki Juho Nålbergistä. Siitä olenkin aiemmin kirjoittanut Kuvablogin puolella.

Tämä kuva on 1950-1960-luvun vaihteesta ja isäni ottama. Minä poistun kuvasta oikealle ja sisareni Raija istuu ruohikolla hoitelemassa kissoja kuten nykyäänkin.

Myöhempien aikojen valossa  

Kaikki poikkeamat normaalin tasaisesta arkirutiinista auttavat selvittämään vanhoja asioita, värittämään ja valaisemaan niitä. Juho Juhonpoika ja hänen perheensä edesottamukset auttavat ehkä minua selvittämään myös niitä tuntemuksia, joita itselläni on ollut nuoresta saakka eläytyessäni  kotipihallani vanhan 1803 rakennetun aittarakennuksen rapuilla tunnelmiin. En voi mitään sille, että  nuoruudessani koin joskus  haamujen kulkevan pihalla ja huutavan apua.

Justiina ja Cecilia ovat sukuani Hämeestä. Samoin Juho Juhonpoika, joka merkintöjen mukaan näyttää sairastuneen mieleltään ja kuolleen syksyllä 1861 vain 65-vuotiaana. Entä  jo aiemmin ruotuvaivaisena 28-vuotiaana, päivälleen tasan 100 vuotta ennen omaa syntymääni  kuollut Erkki Juho. Myöhemmät kirkonkokousten pöytäkirjat ehkä selventävät hänen kohtaloaan.

Kun tutkimme noiden aikojen tapahtumia, on hyvä ottaa rinnalle historian suuremmat kuviot. Kurssin aikana  kuvittelin useaan otteeseen, kuinka joskus parin sadan vuoden päästä joku tutkii meidän aikaamme.  Maailma on muuttunut niin paljon, että mikään entinen ei enää päde. Ehkä tutkimme itse jo kaiken valmiiksi, mutta jätämme johtopäätösten teon tuleville polville. Se edellyttää, että tässä välillä ei tapahdu mitään suurta katastrofia, joka tuhoaisi kaiken materiaalin.

On mielenkiintoista tutustua Tiina Miettisen juuri tarkastettuun väitöskirjaan " Ihanteista irrallaan. Hämeen maaseudun nainen osana perhettä ja asiakirjoja 1600-luvun alusta 1800-luvun alkuun". Tässä linkki Tampereen Yliopiston sivuille, jonka takaa voi myös ladata väitöskirjan luettavaksi. Kirjan muodossa sen voi myös jatkossa hankkia. Se selittänee minulle ehkä myös tuon ajan olosuhteita oman sukuni  "kvinnspersonien" (lyhennys qp) osalta, kun vaikkapa kirkonkirjat kertovat vain omaa karua kieltään liian lyhyesti.

Ollaan ehkä jo 1970-luvun alkupuolella. Päättelen niin kalaverkoista, jotka roikkuvat aitan seinällä. Näissä  kaikissa kuvissa aitassa on vielä peltikatto. Kaikki aittakuvat olen julkaissut aiemmin kuvablogissa, mutta nyt  sitten uudelleen.