sunnuntai 26. heinäkuuta 2020

Kesäinen retki menneeseen


Heinäkuu karkaa kohta käsistä. Kesät kuluvat aivan liian nopeasti. Vaikka yritän pitää niistä kaksin käsin ja ajatuksella kiinni, niin sinne ne vaan menevät, muiden kesien ja kesämuistojen joukkoon. Kaiken lisäksi vanhalla ihmisellä on niitä muistoja niin paljon (kuin tuhat vuotiaalla), että niitä ei aina löydä sieltä sumpusta tai niitä ei edes muista.




Muistista ja muistoista voisin kirjoittaa jopa kirjoja, niin mielenkiintoinen aihe se on. Aika ei vain riitä kaikkeen. En edes jaksa enää tehdä kaikkea, mitä olen ajatellut jaksavani ja mitä olen suunnitellut. Yritänkin olla itselleni armollinen ja ajattelen, ettei sillä ole loppujen lopuksi niin kauheasti väliä. Muut ihmiset eivät edes välitä. Meillä kaikilla on niin erilaisia ajatuksia, mielipiteitä ja suunnitelmia. 


Kaikki materiaalini, jota saatan tarvita eri tilanteissa, on tallella, mutten löydä sitä enää niin helposti tietokoneen ja kovalevyjen sokkeloista. Viimeksi etsin lapsenlapseni Alexin ensimmäisen elinvuoden videoita, joita hän erityisesti kaipasi. Tiesin niiden olevan tallella, mutta millä ulkoisella kovalevyllä?  Etsimme niitä yhdessä, mutta löysin ne vasta myöhemmin vuoden 2012 valokuvien joukosta, siis aivan loogisesta paikasta. Kävimme yhdessä ostamassa muistitikun niitä varten. 






USB-muistitikut ovat vielä hyvä väline jakaa joitakin tiettyjä kuvia, tarinoita tai muuta. Tallennusvälineet ovat eläneet kaikenlaisia vaiheita ja vaikkapa osa vanhoista muilta välineiltä siirtämäni aineisto on jo hävinnytkin. Omat tiedostojen arkistointisysteemit ovat kokeneet kovia, kun olen vaihtanut koneita. Viimeksi niin kävi viime vuodenvaihteessa. Olen monta kertaa ollut ymmällä.  En voi millään siirtää kaikkea Googleen tai OneDriveen, joihin meitä koko ajan ohjataan.





Kiertelin viikolla ystävän kanssa Hämeessä. Kävimme iki-ihanassa Hattulan vanhassa kirkossa kuten edellisenäkin vuonna. Vietimme siellä runsaasti aikaa. Sanoin jopa lähtiessäni, että voisin jäädä sinne vaikkapa koko yöksi. Oikeasti siellä pitää viettääkin aikaa ja tutkia kaikkia yksityiskohtia. Onneksi siellä ei ollut nyt paljon ihmisiä, muttei kyllä opastustakaan kuten viime kesänä. Joskus on hyvä syventyä asioihin omatoimisesti.  Viime kesästä lähtien minun on pitänyt viedä lapsenlapseni sinne ja nähdä, miten pelaamisesta innostunut 8-vuotias kokee mummin mielestä ihmeellisen rakennuksen täynnä värikkäitä piirroksia. Ehkä siitä jää jokin muistijälki.



Aioimme mennä Hämeen linnaan, mutta parkkipaikkaa oli mahdoton saada läheltä emmekä jaksaneet odottaa. Nälkäkin alkoi jo olla.  Kaupungin keskustasta löytyi kyllä autopaikkoja, joten kävimme siellä syömässä Popino-nimisessä ravintolassa.  Samalla kuljimme läpi ydinkeskustan. Marja on aikoinaan asunut keskustassa ja minulle kaupunki on ollut koulukaupunki. Jälkeen päin ajatellen matkan sisältö olisi ollut aivan toisenlainen, jos olisimme menneet kierrokselle Hämeen linnaan.



Vanha Hämeen härkätie kiinnosti ja halusin esitellä sen välillä Hämeenlinna – Renko, vaikka matka sitä kautta on pidempi. Ystäväni, joka toimi kuskina, halusi laittaa autonsa GPS-navigaattorin ohjaamaan, minä samalla kokeilin puhelimeni Google Mapsin ohjausta. Se olikin äärimmäisen hauska koe. Ohjaus toimii vain normaalien väylien kautta eli yritti koko ajan vääntää meitä takaisin Turuntielle huolimatta siitä, että ajoimme pitkin vanhaa Hämeen Härkätietä. Se oli sopivaa leikkiä vanhoille naisille. Samoinkin lopuksi, että kannattaa kyllä luottaa omaan intuitioonsa.  Kaiken lisäksi olen ennenkin kulkenut reitin.


Poikkesimme Rengon vanhalla hautausmaalla, jonne vanhempani ovat haudattu. Ystäväni ei ollut koskaan käynyt siellä. On joskus hyvä katsella itselle tuttuja paikkoja toisen silmien kautta. Meillä oli tarkoitus Riihimäellä käydä Marjan vanhempien haudalla. Mutta toisin kävi.



Ajoimme kotikyläni läpi. Pyntiön peltojen kohdalla oli pakko pysähtyä, koska kaukana pellolla oli iso lauma pitkäkoipisia lintuja. Lauma kurkia oleskeli pellolla. Olivatko ne muuttamassa jo etelään vai asuivatko ne siellä? Lintujen syysmuutto jakaantuu hyvin pitkälle ajalle.

Launosissa pälkähti mieleen poiketa  tutkimassa Launosten kartanoita, koska olimme keskustelleet aiheesta silloin tällöin ja Marja oli käynytkin siellä aikoinaan. Kaiken lisäksi olin viime kevään tajunnut, että sinne kulki aikanaan rautatie ja asemarakennus oli vielä tallella. Täällä linkki siihen blogiini, jossa kirjoitin aiheesta alun perin 23.4.2014 ja korjasin sitä huomautuksella 13.5.2020. 



Löysimme Ratatien, joka on jäljellä junaradasta Riihimäeltä aina Kesijärvelle saakka. Matkalla olimme jutelleet Kesijärvestä, jossa aikanaan Marjakin oli käynyt. Hän oli jopa kulkenut tuota rataa pitkin junan kyydissä. Isälläni oli myös kuvia järvestä, joka oli vielä 1930-luvulla suosittu retki- ja uintipaikka. Radan historiaan voit käydä tarkemmin tutustumassa täällä.  Olin usein miettinyt, miksi järvestä ei koskaan puhuttu lapsuudessani. Kävimme lapsuudessani uimassa joko Ojajärvellä tai Valajärvellä tai keskenämme pyörillä Kaartjoella.



Ajoimme sitten minulle salaperäisiksi jääneiden Launosten kartanoiden alueen läpi pitkin Santamäentietä, joka yllättäen johtikin hyvin tuntemalleni Lopen kantatielle. Ohitimme puiden peitossa olleen Santamäen kartanon, joka on ollut Paloheimojen omistuksessa.  Se oli Marjalle tuttu paikka. Minä olin siinä vaiheessa pyörällä päästäni, vaikka istuinkin kuljettajan vieressä. Alueella on nimittäin useita suuria rakennuksia, jotka kaikki kuuluvat tähän kartanoon. Täällä Museoviraston sivulla lisää tietoa.


Ajattelin nimittäin Launosten kartanoa, joka jäi nyt vielä katsastamatta, koska kuvittelin kartanoiden sijaitsevan lähempänä toisiaan.  Lähellä toisiaan ne sijaitsevatkin, mutta Launosten kartano on enemmän Vähikkäläntien varrella.  Jälkeenpäin tutkin sijainteja kartoilta. 



Olen aikanaan satoja kertoja ajanut siitä ohitse käydessäni vanhempieni luona, mutta en ole koskaan poikennut syrjäteille vaan ajanut suoraan joko Vähikkäläntien, Kartanontien tai Tervakosken kautta Renkoon. Lopen kantatieltä Santamäentien jälkeen lähtee Pehtoorintie, jota pitkin pääsisin myös oikaisemaan Vähikkäläntielle. Itse asiassa kartanonrakennukset näkyvät myös Vähikkäläntielle.  Pääset tutustamaan tämän kartanon historiaan tästä.


Itse asiassa Launosten kartanon historia sivuaa myös omaa kotikylääni jo varhaisemmilta ajoilta, sillä Brunow-suvun edustaja Göran Brynielsson Brunow sai 1600-luvun alkupuolella myös lapsuuteni kotikylän läänityksenä suvulleen. Kirjoitin blogissani 10.6.2013 aiheesta. Tässä linkki sinne ja tässä myös toiseen Brunow-suvusta tarkemmin kertovaan artikkeliin. Tosin näistä kerrotaan jo aiemman kartanon historiaan johtavan linkin takana.



Launosten kartano liittyy myös muulla tavalla sukuuni. Mielessäni kolkuttaa myös, mitä isäni on aikoinaan yrittänyt kertoa ajaessamme kartanon ohitse. En vain ollut silloin kiinnostunut.

Sittemmin olen tutustunut blogini kautta kaukana Amerikassa asuvaan Leenaan, joka on minulle lähintä tietä 4. serkku.  Muuta kautta olemme kaukaisempia serkkuja. Yhteinen lähin esi-isämme on räätälimestari David Gabrielinpoika Nålberg, joka syntyi Janakkalan Irjalan torpassa 30.12.1791 ja kuoli Rengon Vehmaisissa Siukolan Tammen torpassa 28.5.1863. Hänen vanhin poikansa Henric Juho oli tuolloin Siukolan isäntänä.  Hän oli isän isänisänisä.


Seuraavaksi lähin yhteys syntyy David Nålbergin vaimon, Hedvig Kustaantytär Nikkilän (1802–1870) kautta, jolloin yhteinen esiäitimme on tämän isoäiti Hedvig Erkintytär Härkälä (1749-1827).

David Nålbergilla oli kolme muuta lasta: Eric (1828–1858), Wilhelm (1831–1911) ja Karoliina (1837–1917).  Sukuselvityksessäni on kirjattuna heidän jälkeläisiään yhdeksässä sukupolvessa yhteensä 612 henkilöä. Luonnollisesti henkilöitä on paljon enemmän, mutta olen voinut kirjata ainoastaan oman sukuni jäsenet täydellisesti. Olen kautta aikojen kokenut tärkeämmäksi pyrkiä mahdollisimman kauas taaksepäin. Runsaat 100 vuotta nuoremmat tiedot ovat joka tapauksessa kiven alla.

Olen kirjoittanut useita blogeja Nålbergin suvusta. Kaikki sisarukset tuntuvat olleen erityisen edistyksellisiä. Samoin jälkeläiset ovat pärjänneet elämässä hyvin. Tässä linkkejä aiempiin blogeihini:


Lisäksi myös Anna Oreniaan (Orenius) liittyvät blogit ja sukututkimukset koskevat myös sukujamme. Hän oli aiemmin mainitsemani Hedvig Härkälän äiti.





Palaan aiemmin esittämääni kommenttiin siitä, miten Launosten kartano liittyy näihin asioihin kaukaisen serkkuni kautta.   Vilhelm Davidinpoika Nålbergin poika, kansakoulunopettaja Karl Henrik Vuori (1859-1922) avioitui 1883 opettaja Helma Augusta Tenlénin (s. 1856) kanssa. Helman isä oli Juho Josef Tenlén (1817– 1894) tämän 1. avioliitosta Amalia Charlotta Alftanin (1826 – 1867) kanssa. Amalian isä oli Gustaf Alftan, joka oli Launosten kartanon omistajasukua.  Tämä Helma Augusta on Amerikassa asuvan kaukoserkkuni isoisoäiti eli isänisänäiti.
Tenléneistä tuli sittemmin kartanon omistajia. Kun Amalia Charlotta kuoli 1867, Juho Josef nai nuoremman sisaruksen Amalia Olivian Alftanin (s. 1838). Nuoremmat kartanon omistajat ovat heidän poikansa Josef Arthur Tenlénin jälkeläisiä. 

Tässä vaiheessa me matkalaiset olimme jo niin poikki, että ajoimme suoraan Marjan kotiin kahville. Riihimäen hautausmaa jäi väliin, vaikka vielä suunnittelimme sinne menoa myöhemmin. Olin jopa ajatellut ajavani Hausjärven suuntaan tutkimaan edellisen blogini maisemia. Joskus vaan kuten nyt, käy niin, että ajantaju häviää. Minulta se hävisi kokonaan. Kesäillat ovat valoisia enkä muutenkaan seuraa kelloa paitsi, kun olen sopinut jotakin. Kotiin ajaessani olin melkein kauhuissani, kuinka olin vienyt ystäväni aikaa. Kaiken lisäksi hän oli koko retken ajan toiminut kuskina.

Marja on muuten kaukainen serkkuni useiden karjalaisten sukujen kautta. Simo Pentinpoika Sirkiän (ollessa yhteisenä esi-isänä, olisin ollut hänen äitinsä kanssa 6. serkkuja ja Marja olisi lasteni kanssa 7.serkku. Samoin Simon kautta tulee toinenkin yhteys. Lähin yhteytemme tulee Antti Olavinpoika Hietasen (1736–1797) kautta, jolloin olemme 6. serkkuja. Isoäitini Aino (1892-1959) ja Marjan isoäiti Maria Sofia Rusi s. Kesäläinen (1884-1952) olivat 4. serkkuja. Olemme myös noin 7. serkkuja pariakin kautta esi-isänä Lauri Muurinen (s. 1693).

Kuten lukija huomaa, niin tällaisen ajan jälkeen innostuu aivan liikaa pienistäkin retkistä. 



maanantai 13. heinäkuuta 2020

Sadepäivien harrastuksia


Välillä sade rummuttaa äänekkäästi vasten parvekelaseja ja ikkunoita. Piha ja kadut ovat toisinaan tulvillaan vettä. Suomen kesä pitää sisällään hyvin vaihtelevia säitä, kovasta helteestä voimakkaisiin sateisiin, joskus jopa paikallisiin myrskyihin. Se on silti aina kesä, se kovasti kaivattu.



Ihmisen mieli on myös vaihteleva. Joku päivä elämme rauhassa ja onnellisesti, toisena päivänä mielessä myrskyää. Syitä on monia. Vanha ihminen murehtii aiempaa voimakkaammin. Mieli menee raiteiltaan paljon helpommin kuin nuorempana. Takana on pitkä elämä erilaisine kokemuksineen. Iäkkäänä niitä on lopulta myös välillä jaksettava käsitellä. Joskus se on kuin eläisi useita kymmeniä vuosia sitten elämiään päiviä uudelleen. Siksi oman elämän syövereitä ei jaksa kaivella joka päivä. Kohokohdat voittavat.

Tämän hetken omassa elämässä ei myös ole kovin paljon käsiteltävää. Suurimmat murheet koskevat nuorempien perheenjäsenten nykyhetkeä ja tulevaisuutta. En pysty niihin paljon vaikuttamaan. Suru nykyhetkestä ja tulevaisuudesta, jota minä en välttämättä näe, koskettaa silti erityisen voimakkaasti. Se vie yöunet, se tulee unteni läpi. Joskus jopa minusta tuntuu, etten siksi jaksaisi enää edes elää. 



Suren jopa jo omaa tulevaa kuolemaani. Ja uskokaa ja älkää, niin suren sitä monesta näkökulmasta lähtien.  Samaako kokivat omat vanhempani ja heidän vanhempansa? Onko se sellainen taakka, joka meidän jokaisen on kannettava? Juuri se taakka pistää ajattelemaan. Siinä emme ajattele enää pelkästään itseämme. Pahinta on, jos unohtaa itsensä ja terveytensä kokonaan.

Voimme toki olla kovakuorisia ja keskittyä vain itseemme ja omiin tekemisiimme työntäen pakolla kaiken läheisiämme koskevan syvälle kauas meistä. Jos meillä ei ole lapsia ja lapsenlapsia, voimme toteuttaa tätä parhaiten. Kova ruumiillinen työ, runsas matkustaminen ja ajattelun välttäminen, auttaa myös. 

Pelottavia mielikuvia syntyy siis kovin helposti. Pakeneminen tuskin auttaa. 



Minulla on ollut aina apuna syventymiseni sukujen historiaan, aikoja sitten eläneiden ihmisten kokemukset ja niiden kuvittelu, koska useimmiten heistä ei ole saatavissa heidän itse jättämäänsä tietoa. Mietin omaa surumaailmaani heidän kauttaan, jos se on vain mahdollista.  On parhainta, jos löytää jonkin asiakirjan, jonka kautta pääsen entistä paremmin eläytymään.

Tarkoitukseni oli tutkia viime kesänä saamaani asiakirjamappia eteenpäin ja jatkaa pakollista kirjoitustani. Mutta kuten jo lapsuudesta saakka, vanha paheeni astui suunnitelmani tielle. Käännyn kulkemaan pitkin syrjäpolkua. Onhan polun varren tutkimuksesta hyötyä toisen kirjoituksen tunnelman luomiseen, hengen puhaltamiseen myös muiden, kauan sitten kuolleiden ihmisten persooniin, jotka useimmiten ovat vain nimiä. 

Kun tutkin jotakin asiakirjaa melkein suurennuslasin avulla, joudun siinä välillä koko ajan täydentämään sukuselvitystä. Kaikki lisätutkimus ei aina auta omien sukujeni lähes valmiita sukukarttoja, mutta ne auttavat ymmärtämään sitä verkostoa, jossa he ovat olleet osanen. He ovat tunteneet toisensa.  Me emme ole enää osa sitä verkostoa vaan olemme etääntyneet uusille vuosisadoille.

Virallinen asiakirja voi tuntua tylsältä ja kuivalta paperilta, muttei minusta.  Se vie matkalle aikaan, jota ei voi enää muulla tavoin tavoittaa.

Tänään aloittaessani mapin tutkimisen, juutuin taas kerran ensimmäiseen asiakirjaan, joka on ”ote Kihlakunnanoikeuden pöytäkirjasta, joka tehtiin lakimääräisissä talvikäräjissä siinä käräjäkunnassa Janakkalan tuomiokuntaa, johon kuuluvat Vanajan, Janakkalan ja Hausjärven pitäjät, majatalossa Riihimäen rautatieaseman läheisyydessä, Hausjärven pitäjän Karan kylässä huhtikuun 22 päivänä 1913.”

Aikoinaan Hausjärveä olleesta Karan kylästä ym. alueista tuli vasta 1922 Riihimäen kauppala, josta 1960 tuli kaupunki. Asuin muuten Riihimäellä kaksi vuotta 1973 - 1975 kadulla nimeltä Karankatu.



Jouluaattona 24.12.1912 kuoli Hausjärvellä Karhin kylän Rekolassa elänyt nainen nimeltä Maria Margareta Abrahamintytär Rekola s. Seppälä. Hän oli syntynyt 24.8.1827 Lammilla. 

Maria oli isäni isän äidinäidin eli Kalle Kustaa Kallenpoika Siukolan isoäidin Hedda Sofia Abrahamintytär Eskolan s. Seppälä neljä vuotta nuorempi sisar. 

Hedda kuoli keuhkotautiin vain 40-vuotiaana eli 2.11.1863. Hänen puolisonsa Rengon Vehmaisten kylän Eskolan isäntä oli kuollut jo useita vuosia aiemmin. Kirjoitin hänestä 20.10.2019 blogissani ”Kymmenen päivää kului”. Tästä linkistä pääset lukemaan Heddan kohtalosta ja myös siitä, miten hänen vanhin tyttärensä, äitinsä kuollessa vain 15-vuotias Heta Loviisa päätyi naapuriin Siukolaan emännäksi avioiduttuaan Kaarle (Kalle) Kustaa Siukolan kanssa.  Heistä tuli isäni isovanhempia.  

Maria Rekolalta ei jäänyt elossa olevia läheisiä perillisiä, mutta kylläkin useita kaukaisempia, jotka tulivat osalliseksi, kun hänen testamenttiaan valvottiin. Tutkimukseni mukaan, hän oli kuitenkin synnyttänyt ainakin viisi lasta. Oheisesta sukututkimuksen pätkästä voi lukea yksityiskohdista:

Antti Juho Vilhelminpoika Rekola, s. 11.11.1818 Hausjärvi, k. 11.9.1869 Hausjärvi, Karhi Rekola.
Puoliso: 29.6.1858 Lammi Maria Margareta Abrahamintytär Rekola o.s. Seppälä, s. 24.8.1827 Lammi, Syrjäntaka Seppälä, k. 24.12.1912 Hausjärvi. Maria muutti Hausjärvelle 1858 med betyg 145.

Vanhemmat: Abraham Seppälä, s. 18.11.1793 Lammi, Syrjäntaka Seppälä, k. 2.6.1868 Lammi, Syrjäntaka Seppälä ja Eeva Kaisa Huovila, s. 14.12.1802 Lammi, Kirkonkylä Huovila, k. 1840.

                      Lapset:
                      Maria Johanna Rekola, s. 24.6.1859 Hausjärvi, Karhi Rekola, k. 1860 Hausjärvi, Karhi 
                      Rekola.
                      Johan Seth Rekola, s. 14.1.1861, k. 11.5.1864 Hausjärvi, Karhi Rekola.
                      Maria Alina Palander o.s. Rekola, s. 15.12.1862 Hausjärvi, Karhi Rekola. Tauluun 2.
                      Anders Vilhelm Rekola, s. 28.11.1864 Hausjärvi, Karhi, k. 14.4.1867 Hausjärvi, 
                      Karhi Rekola.
                      Edla Vilhelmiina Rekola, s. 10.1.1867, k. 7.4.1868 Hausjärvi, Karhi Rekola.


TAULU 2

II  Maria Alina Antintytär Palander o.s. Rekola, Taulusta 1, (isä Antti Rekola), s. 15.12.1862 Hausjärvi, Karhi Rekola.

Puoliso: 29.12.1887 Hausjärvi Vilhelm Fredrik Palander, agronomi, s. 13.5.1857 Hausjärvi, k. 14.9.1890 Hausjärvi, Hikiä Kalke.

                      Lapset:
                      Väinö Vilhelm Palander, s. 6.9.1888, k. 19.10.1888 Hausjärvi, Hikiä Kalke.

Osallisia on pitkä lista, se sisältää 15 erillistä kohtaa.  Heitä edusti asiamies. Osa heistä sai testamentin perusteella rahaa. He olivat elossa olevia Marian ja hänen aiemmin kuolleen miehensä sukulaisia. Joistakin nimistä saan kiinni joko tutkimalla tai lähes arvaamalla ja sukuselvitys saikin tämän asiakirjan perusteella valtavan paljon lisätietoa.



Minulla on tapana jatkaa usein niin pitkälle menneeseen aikaan kuin pääsen. Se tuo yllättäen esille uusia entisten aikojen ihmisten välisiä yhteyksiä. Siihen kuluu paljon aikaa ja eri pitäjien rippikirjojen välillä kulkeminen vaatii keskittymistä. Virheitä saattaa tulla, mutta ne korjaantuvat myöhemmin. Tässä työssä saan surulliset ajatukseni joksikin aikaa etääntymään.

Vaikka Maria Rekolan ja hänen miehensä osalta suku sammui, niin monet varhaisemmat heidän sisarustensa ja sukunsa haarat saattavat edelleen elää elinvoimaisina.

Marian mies Antti Juho (kirkonkirjoissa Anders Johan) Wilhelminpoika Rekolan suku oli lähtöisin Janakkalan Kernaalan Sikalan tilalta. Hänen isoisänsä Johan Antinpoika syntyi 26.10.1757 Janakkalan Kernaalassa ja siirtyi jossakin vaiheessa ennen poikansa Wilhelmin syntymää 13.5.1787 Hausjärven Karhin kylän Rekolan taloon. Koska en tunne kummankaan talon historiaa, käyn asioita läpi lähinnä rippikirjojen kautta. 

Janakkalan Kernaalan kylän Sikalan tilalla oli käsittääkseni kaksi taloa, jotka molemmat olivat saman suvun hallussa. Taloa 1 hallitsi 1770-luvun alussa 1711 syntynyt Erkki Joosepinpoika ja tämän vaimo, 1714 syntynyt Beata Heikintytär ja taloa 2 Antti Joosepinpoika s. 1730 ja vaimo nro 2 Anna Yrjöntytär. Vanhin poika Matti jäi kotitaloon, mutta nuoremmat Antti ja Johan siirtyivät Hausjärvelle.  
Johan otti hoitaakseen 1790 luvulla toisen Hausjärven Karhin kylässä sijaitsevan Rekolan talon. Antti-veli oli ensin samassa paikassa, mutta rippikirjassa 1785–1795 hänen on mainittu avioituneen Selänojalle. Löydän hänet, mutta jälkeläisten jäljet häipyvät. Antti nimittäin kuoli 1814 Selänojan Iso Timberissä. 

Johanin poika Vilhelm syntyi siis 13.5.1787. Lautamiehenä ja kuudennusmiehenä toiminut Johan ja vaimo Maria Heikintytär kuolevat iäkkäinä 1830-luvulla. Silloin heidän poikansa Vilhelm on jo saanut Kärkölästä kotoisin olevan vaimonsa Helena Kallentyttären s. 1891 kanssa ainakin viisi lasta. Näistä toiseksi vanhimmasta 11.11.1818 syntyneestä Anders Johanista tulee siis lammilaisen Maria Margareta Abrahamintytär Seppälän puoliso 20.6.1858.




Anders Johan ja Maria saavat kyllä lapsia, mutta lukuun ottamatta yhtä, Alinaa, kaikki kuolevat pikkulapsina.  Asiakirjaa lukiessa selviää, että Alina on jo sitä laadittaessa kuollut, koska Maria huolehtii siinä myös haudan aidasta ja teksteistä hautakivessä.

Testamentista kirjoitettiin aikanaan myös sen ajan Suomen lehdissä siitä syystä, että Maria määräsi siinä mm. omistamiensa Kansallis-Osake-Pankin osakkeiden osingot köyhille ja siveille naisleskille. Siellä mainitaan myös, että osinkojen summa oli vuosittain 450 markkaa.

Sanomalehti Hämetär kirjoittaa 30.1.1913, että Maria oli tunnettu äärimmäisyyteen menevästä säästäväisyydestä ja kitsaudesta maallista tavaraa kohtaan.  Niinpä hän koonnut itselleen olosuhteisiin nähden suuren omaisuuden, joka oli perunkirjoitusten mukaan 306.000 markkaa, joka siis jaetaan etäisten sukulaisten kesken. Tuosta summasta menee valtiolle leimaveroa 18.000 markkaa.  Olihan siinä paljon rahaa, tämän päivän arvoon muunnettaessa siinä oli reilusti yli miljoona euroa.

Testamenttia luettaessa, pyydettiin myös lisäkorvausta herra Heikki Heinolle, joka oli hoivannut Mariaa yhdeksän vuoden ajan tämän pyynnöstä ilman mitään lisäkorvausta. Marian hoito oli loppuvuosina ollut erityisen vaivalloista. Lisäksi laaja sukulaisten piiri oli usein majaillut herra Heinon talossa pihan ollessa täynnä hevosia ja vaunuja. 




Helsingin Sanomien Aikakoneesta löydän pienen uutisen 7.11.1903, jossa kerrotaan, että leskiemäntä Maria Rekola on myynyt 3.11.1903 tehdyn kauppakirjan mukaan  omistamansa puolet yhdysviljelyksessä olleista Rekolan ja Pirjolan tiloista  Hausjärven Karhin kylässä maakauppias H. Heinolle ja entiselle talolliselle M. Kivekkäälle.  Hinta on ollut 115.000 markkaa. Lähes kaikki irtaimisto seurasi kaupan mukana. Testamentti on muuten tehty 30.11.1906 eli osa varallisuudesta oli kertynyt kiinteistön kaupasta.

Tammikuussa 1911 pidettiin tilalla vapaaehtoinen huutokauppa arentitilan luovuttamisen yhteydessä, jossa myytiin paljon talon irtaimistoa mm. 50 ayshire-, maatiais- ja sekarotuista lehmää, sonneja ja hevosia ja maatilan tarvikkeita, omistajana H. Heino. Loppu irtain omaisuus myytiin huutokaupalla marraskuussa 1913, koska tila myytiin eteenpäin. (ilmoitus HS 4.11.1913).

Maria oli kuollut jouluaattona 24.12.1912 Karhin Yli-Rekolassa ollessaan 85 vuotta 4 kuukautta vanha.  Pieni kuolinilmoitus julkaistiin ainakin Uudessa Suomettaressa 31.12.1912.



HS:ssa oli 14.1.1913 ilmoitus Marian jälkeen 22.1.1913 pidettävästä perunkirjoituksesta ja sitä seuraavana päivänä pidettävästä vapaaehtoisesta huutokaupasta, jossa myytiin vainajan irtain omaisuus, vaatteita, kulta- ja hopeatavaroita, taloustarvikkeita ja yhdet trillat (hevosvaunut). 

Aika paljon häneen liittyvää tietoa löysin sen ajan lehdistä.


Testamentissa lueteltuja summia:
 
                      sisar Leenastiina Abrahamintyttärelle (s. 1830) 5000 Suomen markkaa (kuollut)

sisarenpoika Abraham Antinpojalle (edellisen poika s. 1860) 5000 Suomen markkaa

sisarentytär Loviisa Antintyttärelle  5000 markkaa

sisarenpoika Otto Taloselle 5000 markkaa (Eskolan poika, äiti Hedda Sofia, Siukolan Heta Loviisan veli, joka avioitui Tammelan Portaan Talosen taloon. Tämä asiakirja johdatti minut tutkimaan ja löysin uutta tietoa)


sisarentytär Heta Siukolalle 5000 markkaa 

sisarentytär Eva Seppälälle 5000 markkaa. Hän on edellisten sisar.

sisarenpoika Juho Eskolalle 5000 markkaa.

miesvainajan veljenpoika Vilhelm Kolkkalalle 5000 markkaa

miesvainajan veljentytär Vilhelmiina Saunalalle 5000 markkaa

miesvainajan veljentytär Olga Malmgrenille 5000 markkaa

miesvainajan sisarenpojan leski Edla Kristiina Laskolalle 2000 markkaa, se on ne rahat korkoineen, mitkä hänen miehelleen Vilhelm Laskolalle ennemmin olen lainannut (mitätön)

Hausjärven seurakunnan köyhille ja siveästi eläville naisleskille pysyväiseksi omaisuudeksi

15 kappaletta Kansallis-Osake-Pankin osaketta, joista ainoastaan vuotuiset osinkotulot ovat jatkuvasti jaettavat vuosittain köyhimpien siveiden naisleskien kesken tasan. (maanviljelijä Viktor Miekkala Lavinnon kylästä hoitaa elämänsä ajan ja sen jälkeen edellisen hoitajan soveliaaksi katsoma luotettava henkilö)

Hausjärven seurakunnan Diakonaatti-rahastoon 200 markkaa

Oman talon isäntä Heikki Heinolle 1000 markkaa, joka on oleva korvausta ja vaivanpalkkiona minulle talossa pidettävistä tavallisista hautajaisista sekä piaano, mikä on pysyvä Rekolan talossa. Piaano on taasen oleva vastikkeena H. Heinolle siitä aidasta (epäselvä) ja sen kirjailusta, jonka hän minun ja tyttäreni hautakummun ympäri laittauttaa.

Asiakirjojen joukosta löytyi myös 4.2.1913 pidetyn perinnönjakotoimituksen pöytäkirja, joka kertoi yksityiskohtaisesti miten suuri omaisuus jakaantui lähimpien perillisten kesken.  Se sisälsi myös testamentin ja perukirjoituksen tiedot,

Lähimpiä perillisiä olivat: edesmennen sisaren Hedvig Sofia Abrahamintyttären  Erik Johan Eskolan kanssa siittämät jälkeläiset: tytär Hedvig Loviisa naimisissa eläkemies Kalle Kustaa Siukolan kanssa, poika talollinen Otto Talonen Tammelasta, tytär Eeva Sofia naimisissa Johan Seppälän kanssa Lopelta ja edesmenneen sisarenpojan Erik Johan Eskolan lapset: Erik Johan Eskola ja alaikäinen Lauri Juho Eskola.

Perijöitä olivat myös toisen edesmenneen sisaren Helena Kristiina Abrahamintyttären Anders Juhonpoika Rokkilan kanssa siittämät lapset: tytär Kristiina Loviisa naimisissa muurari Karl Alfred Lammin kanssa Tampereen kaupungista ja poika työmies Abraham Store Karan kylästä.

Suurimmat summat menivät sisaren elossa oleville lapsille. Siinä olikin näille mukava pesämuna.



Hämeen Hausjärvellä sijaitseva, ikivanha Karhin kylä sijaitsee melko lähellä Hausjärven kirkonkylää keskellä vanhaa kulttuurimaisemaa. Sinne ei ole myöskään Riihimäeltä pitkää matkaa, sillä Riihimäeltä on Hausjärvelle pitkin kantatie 54:ää matkaa vain noin 20 kilometriä. Karhin kylään poiketaan pitkin Karhinreittiä. En ole koskaan käynyt siellä, en edes ohiajanut.  Googlaamalla löysin muuta mielenkiintoista tietoa.

Juhani Aho perheineen oleskeli pari vuotta juuri Maria Rekolan aikana Yli-Rekolan tilalla, jossa hänellä ja Venny Soldan-Brofeltilla oli suuren talon toisessa päädyssä ensimmäinen yhteinen koti. Poika Heikki syntyi siellä 1895 kuten myös romaani ”Panu”. Talon toisessa päädyssä asui talon leski eli juuri Maria.  Vanhasta ajasta on jäljellä talon kellari, joka on kylän vanhin rakennelma, aina 1700-luvulta. Talo on sittemmin purettu. Sen paikalla on nykyään Jaakkolan tila, joka on järjestänyt avointen ovien päiviä. Viittaan edellä olevalla Ylen sivulta löytämääni tarinaan.


Joka tapauksessa Marian ja myös hänen miehensä suvun jäljet ovat Karhin kylässä jo kauan sitten ruohottuneet. En uskonut,  että Hausjärven vanhalta hautausmaalta edes löytyisi heidän hautojaan. Kävin selaamassa maanmainiota Facebookin ”Suomen kirkkoja ja hautausmaita”-sivustoa. Valitsin sukunimen Palander, koska sillä nimellä hänen aiemmin kuollut tyttärensä oli kulkenut. Maria huolehti testamentissa heidän yhteisestä haudastaan ja sitä ympäröivästä aidasta. Löysinkin kuvan haudasta, josta näin, että tytär oli kuollut 1903. Samassa hautakivessä on myös äidin nimi. Lainaan kuvan Facebookista tähän blogiini Marian muistoksi.



Helsingin Sanomien Aikakonetta selatessani, näin myös Päivälehden numerossa 11.7.1900 uutisen, jossa lueteltiin 1.-7.7.1900 Heinolan Vesiparannuslaitoksessa vierailleet kylpyvieraat. Heidän joukossaan olivat Hausjärveltä mm. emännät Alina Palander ja Vilhelmiina Pekkala. 

Päivälehdessä 12.2.1903 oli pieni uutinen: Kuolleita.  Agronoomin leskirouva Alina Palander t.k. 5 päivänä Hausjärvellä Rekolan tilalla 40 vuoden ikäisenä. Lähinnä jäi vainajata suremaan ijäkäs äiti. (H.S)

Tarkoitukseni oli liittää tähän myös taulu, joka sisältäisi Marian ja Heddan isän lammilaisen Abraham Abrahaminpoika Seppälän jälkipolvet, mutta jätän sen tekemättä. Joka tapauksessa sain tätä asiakirjaa tutkittuani paljon lisätietoa, jotka olen kirjannut sukuselvitykseeni. Marian sisaren Heddan tytär Heta Loviisa Siukola s. 21.4.1849 on minusta ja sisaristani vain kolmen sukupolven takana. 

Hetan hautakiveen Rengon hautausmaalla on kirjattu väärä syntymäpäivä 21.1.1849. Oikea päiväys löytyy syntyneiden ja kastettujen luettelosta. Hänet ja muutamaa vuotta myöhemmin kuollut kaksoisveli kastettiin samana päivänä 21.4. ja kummeina oli naapureita: Eenok Heikinpoika Marttila ja vaimo Justiina Fredrikintytär ja Heikki Juho Heikinpoika Marttila ja tämän vaimo Aquilina Erkintytär (Heta Loviisan täti).

Eipä muuta kuin Sic transit gloria mundi eli niin katoaa mainen kunnia. Tai oikeastaan, mitään emme saa tästä elämästä mukaamme,  sopisi paremmin. Kaiken lisäksi kuvat ovat taas sattumanvaraisia muutamaa lukuunottamatta.