Uupuneena temppelin suojassa

Pohjaton uupumus iski jo eilen. Nukuin edellisen aamuyön huonosti kaiken maailman outojen ajatusten vallassa. Nousin lopulta ylös ja luin edellisenä päivänä tulleen Helsingin Sanomien tammikuun kuukausiliitteen. Siinä olikin mielenkiintoisia kertomuksia kuten toimittaja Ilkka Malmbergin viimeinen, kesken jäänyt kirjoitus otsikolla ”Luvattu lehmä”.  Ilkka Malmberg kuoli 3.12.2016. Saman vuoden elokuussa hän oli kuullut sairastavansa parantumatonta haimasyöpää. Tämä kirjoitus jäi keskelle lausetta. 

Kuvitan blogiani vanhoilla aiemmin hylkäämilläni kuvilla.

Aihe kosketteli samaa asiaa, jota olen myös silloin tällöin jäänyt pohtimaan, jopa keskellä yötä, koska aihe on mahdottoman kiinnostava. Löydät ne tekstit seuraavista aiemmista kirjoituksistani ”Uneton Jerusalemissa” ja ”Ihanan kevään kuohuja”, joihin pääset otsikoita klikkaamalla.  En siksi aloita enää siitä aiheesta uudelleen. 

Ilkka Malmbergin juttu pisti minut taas muistamaan nämä asiat ja sen kiihkeyden, jolla olen näihin aiheisiin aiemmin suhtautunut. Artikkelissa kuvataan kaikki Jerusalemin kolme temppelivaihetta ja kahden ensimmäisen temppelin ainoata jäänyttä osaa, roomalaisten tuhottua temppelin vuonna 70 jKr niin, ettei siitä jäänyt kiveä kiven päälle aivan Jeesuksen ennustuksen mukaan. Kappale läntistä ulkomuuria jäi ja sitä kutsutaan nykyään Itkumuuriksi. Malmberg kirjoittaa itkumuurin olevan vielä nyt maailman kuumimpia pisteitä. ”Se on kuin täytekakku alimpana Salomonin temppelin rauniot, sen päällä Toisen temppelin rauniot ja niiden päällä mahtavat Al-Aqsan moskeija ja Kalliomoskeija, kaksi muslimien pyhää paikkaa.”

Lehmätarina vei Malmbergin aina Amerikan Nebraskaan asti etsimään täydellistä punaista lehmää. Vanhassa testamentissa ennustetaan, että kun jossakin syntyy tällainen täydellinen punainen lehmä, Jerusalemin kolmas temppeli rakennetaan ja Messias tulee.  Tähän tarinaan liittyy vielä myös henkilö Valter Juva, johon osuin äskettäin Hannes Sihvon yhteydessä.  Hän mainitsee kirjassa ”Vanhoilla urilla” olevassa Hämeenlinnan lyseon pojista kertovassa (1998) kirjoituksessa mm. Valter Juvan eli Walter Henrik Juveliuksen ja tämän veljen (Johan Wilhelmin), jotka molemmat olivat kareliaaneja. Myös Hannes Sihvo oli Hämeenlinnan lyseon kasvatteja.

”Jo Karjalan kunnailla lehtii puu” on Valter Juvan (1865 - 1922) sanoittama laulu, mutta väitöskirjansa tämä teki juutalaisten ajanlaskusta ja sai aikoinaan aikaiseksi retkikunnan Jerusalemiin etsimään Salomonin temppeliä. Malmbergin jutusta käy ilmi lisää. Juva oli aikoinaan mukana retkikunnassa, jossa tosin oli paljon muitakin. Jerusalemissa syntyi levottomuuksia, joita kansainvälinen lehdistö sitten pui artikkeleissaan.

Tuon mainittu meidän karjalaisten erityisesti rakastaman laulun alun perin Pyhäjoelta Pohjois - Pohjanmaalta syntyisin oleva Valter Juva kirjoitti vuosisadan alkuvuosina ja se kuvasi kaipuuta kotiin, omille juurille.  Laulusta on tullut sittemmin epävirallinen karjalaisten tunnuslaulu. Näin Ilkka Malmbergin mukaan. Tästä Juvasta voisi kaivaa lisää tietoja, koska hänen loppuelämänsä liittyy Viipuriin, jossa hän toimi mm. Viipurin kaupunginkirjaston hoitajana 1918 - 1922.

Poikkesimme eilen iltapäivällä Järvenpäässä pikkuasioilla ja siellä oikein tajusin vasta uupumukseni ja toisaikaisuuteni. Oli aivan pakko ajatella, miten kestän ja miten ystäväni kestää tämän ruljanssin loppuun.  Eikä tämä kaikki ole edes vielä loppu, kun kaikki on pakattu ja vien matkalaukkuni ja muutaman laatikon kirjoja, mappeja ja papereita, tietokoneen, printterin ja skannerin autoon ja lähden ajamaan jättäen kotini taakseni. 

On kauheata tietää, että lapsenlapseni synnyttää minä päivänä tahansa, ehkä juuri sinä päivänä, kun minun on lähdettävä. 

Mutta miltä tuntui kaikista niistä ihmisistä, jotka aikoinaan joutuivat lähtemään vain parin tunnin varoituksella ja jättämään kaiken taakseni? Miltä tuntuu ihmisistä, jotka palaavat kotiin matkalta todetakseen kotinsa palaneen? 

Eräs iäkäs ystäväni soitti eräänä päivänä uudelleen, kun olin kertonut tilanteestani aiemmin ja kyseli, kuinka paljon minulla on niitä muuttotavaroita. Hän taisi tarjota paikkaa kotonaan. Hänkin oli lapsena joutunut jättämään kotinsa. Sitten hän kertoi, kuinka paljon myöhemmin hänen talonsa oli palanut salaman iskusta ja piti rakentaa uudelleen. Uskomatonta, miten tällaiset tarinat lohduttavat ja pistävät oman jutun pienenemään. 

Joka päivä saan kuitenkin tehtyä jotakin. Eilen illansuussa kannoin ne isot kasvit keskimmäiseen makuuhuoneeseen, toinen ulottuu kattoon saakka. Tiistaina meillä on aloituspalaveri valvojan ja remontintekijän kanssa. Maanantaina käyn huollattamassa autoni. Sitten alkaa loppurutistus. Kunhan vain jaksaisin. Eilen tuntui niin vaikealta. Ehkä se oli vain väsymystä,

Tänään

En jaksanut eilen illalla julkaista tätä blogiani. Viime yönä valvoin taas tunnin puolitoista ja siivosin joitakin papereitani. Ajattelin, että kaipa tällaiset muutokset ovat vaikeimpia, kun on jo nähnyt riittävästi elämää, kun on ikää. Ajatelkaapa, miltä tuntuu todella vanhoista ihmisistä, kun heitä heitellään paikasta toiseen. Voi myös olla niin, että olen niin herkkä, että koen itsessäni kaikkien esiäitieni vastaaviin tilanteisiin liittyvän tuskan, se on kirjoitettu minun geeneihini. Sekin on vain lahja menneiltä sukupolvilta, josta minun pitää olla kiitollinen.

Toinen vaihtoehto on, että olen sekoamassa. Kun ajattelen nykyaikaa ja aikamme ihmisiä, se on se todennäköisempi vaihtoehto. Kun minulle sanotaan, että kaikki onnistuu ja sitten taas kaikki on hyvin ja niin edelleen, voin melkein huonosti, koska tiedän, että sitten alkaa uusi rutistus. 

Ihmisellä on selviytymiskeinoja, kullakin omansa. Minulla ne ovat mielikuvitus ja luovuus. Tämä tilannekin ruokkii juuri niitä ja avaa minulle samalla näkymiä muiden ihmisten kokemuksiin ja maailmoihin.  

Olen lapsesta saakka osannut paeta temppelin suojiin miettimään asioita. Se temppeli on useimmiten ollut kotimetsä tai kotipiha. Nyt metsät ja pihat ovat laajentuneet. Toiveeni  tulla heitetyksi minne tahansa maailmaan ovat toteutuneet, mutta minä taidan olla pienentynyt, kun nämä tapahtumat nyt juuri tuntuvat niin vaikeilta kestää. 

 

Uneton Jerusalemissa

Tämän postaukseni otsikko ei viittaa tähän hetkeen, tähän aurinkoiseen lauantaipäivään lokakuussa vaan kolmen vuoden takaiseen päivään. Olen tässä koko aamun puuhaillut kaikenlaista kuten tyhjentänyt loput liinavaatteet mustista jätesäkeistä liinavaatekomeroon kodinhoitohuoneen vieressä, Toisaalla tyhjentelin lisää vaatteitani vaatehuoneeseen. Minulla ei ole enää paljon mitään, mistä tarvitsisi luopua, mutta haluan sijoittaa tavarat jo tulevaisuudessa muodottomana häämöttävää seuraavaa muuttoa varten. Huomasin kaipaavani evakkoasuntoni tilavaa vaatehuonetta ja vaatekomeroita, jonne helmikuussa suurin osa tavaroistani sujahti helposti paikalleen. Nyt tavaroiden kaivaminen ja sijoittaminen tuntuu tuskallisen hitaalta. Välillä etsin jotakin mappia, erityisesti kaikki Karjala-aiheiset mapit ja kirjat pitäisi saada lähiympäristöön. Piha odottaa haravoijaa ja onhan siellä  (kuten täällä sisälläkin) vielä paljon muutakin tehtävää, Enpä siis taida olla täällä koskaan niin valmis, että voisin istahtaa ja ihailla valmista omaa maailmaani ympärilläni. En ollut aiemmin enkä ole nytkään. Elämäni olisi kauhistus täydellisyyttä tavoittelevalle ihmiselle. Mutta tämä onkin minun oma ihana elämäni.

Otin tuon aiempaan blogiini kirjoittamani postauksen esille jo aiemmin viikolla. On hyvä aina palata ja muistaa. Mieleen virtaa sekä hyviä että huonoja asioita. Olen oppinut tällä välin suojelemaan itseäni. En ole enää niin altis kaikille ympäristön ärsykkeille. Oma mielenrauha on se kaikkein tärkein. Vaikka nytkin kaikki ne hajottavat elementit ovat ympärilläni, pysyn kovana ja valitsen vain sen verran kuin jaksan kantaa ja kestää. Kun kävin nyt tutkimassa tuon syksyn valokuvia valitakseni tänne jonkun kuvan vaikkapa lokakuulta, huomaan olleeni koko ajan menossa opiskelujen  ohella. Joskus vaan sitten tarvitaan sairastuminen, jotta ihminen saadaan pysäytettyä.

Toisaalta kuitenkin huomaan, että ne samat asiat kuin kolme vuotta sitten ovat niitä rakkaita. Olen vain ohjeistanut itseäni lisää ja ehkä oppinut jotakin.

Jerusalemissa en ole ollut, mutta Roomassa sentään. Tosin en voi ylpeillä runsailla matkakokemuksillani. Maaliskuussa 2008 kiipesin sisareni kanssa Pietarinkirkon huipulle

23.9.2011

Uneton Jerusalemissa

Tällä viikolla olen tuntenut monta kertaa itseni erityisen vanhaksi. Vaikka yli 60-vuotias on toisaalta elämänsä kunnossa, niin hän on jo huomattavasti hauraampi, kun jokin vaikka kuinka pienikin vaiva iskee. Hän myös väsähtää nopeammin ja tarvitsee aina joskus enemmän lepoa jaksaakseen eteenpäin.

Minun vaivani oli korvien tukkeutuminen. En keksinyt mitään muuta kuin, että olen pihatöissä ollessani yrittänyt kaivaa korviani multaisilla sormillani ja multamöykky oli sitten sujahtanut korvakäytävääni. Onneksi lääkäri poisti mustan mönjän korvastani ja olo helpottui. Toisaalta tämä asia ei edes ole sen arvoinen, että siitä pitäisi kirjoittaa blogiin. Mutta miksei sitten ei?

Siellä Pietarinkirkon katolla saimme ihailla näin idyllista paikkaa. Kuva on päässyt jopa omiin postikortteihini.

En edes oikein muista, mitä kaikkea olen tehnyt tällä viikolla. Tulevan sunnuntain sukukokoukseen valmistautuminen on joka päivä teettänyt työtä. Eilen sain sukuseuran web-sivut siihen kuntoon, että voin esitellä ne sunnuntaina. Siinä on vierähtänyt useita tunteja, kun olen miettinyt sovelluksen toimintaa/ominaisuuksia. En vieläkään ole ratkaissut kaikkia kysymyksiä, mutta asioiden kannattaa antaa levähtää välillä.  Koin tässä vaiheessa tärkeämmäksi laatia kuvauksen sivujen rakenteesta ja esityksen kokoukseen, jos se nyt katsotaan edes aiheelliseksi. Ainakin olen valmistautunut.

Syyskuussa 2011 Mikkolantielle vienottain kotitonttiani vastapäätä rakennettiin kunnan vuokrataloa.

Tulevan sukukokouksen painaessa ajatuksiani ja viedessä aikaani, olen joutunut pakosti työntämään opiskelutehtäväni syrjään. Viime tiistain luento Pyhästä Maasta koukutti minua kuitenkin niin paljon, että seuraavana yönä menetin jopa sen takia yöuneni. On hyvin harvinaista, että herään yöllä hetkeä pidemmäksi ajaksi, mutta nyt olikin pakko nousta ja levittää pöydälle Israelin kartta. National Geographic-lehden välissä oli aikoinaan iso kartta nimellä ”Historian takomo”, joka esittää  koko alueen ja kartan toisella puolella on tarkat piirrokset Jerusalemin pyhistä paikoista. Kirjoitin aiheesta jo 6.1.2009 otsikolla ”Kuohuva maailmankolkka”.  Muistan silloin tutkineeni aluetta myös Google Earthin avulla. Nyt tämän viikon luennolla professorimme J-P Airas kävi aihetta läpi eri historiallisten lähteiden kautta.

Työpöytäni (yksi niistä) sijaitsi silloin syyskuuss 2011 takkahuoneessa.

Vanhasta testamentista löytyvät mm. tarkat kuvaukset Salomonin temppelistä, jonka tämä rakensi isänsä Davidin valitsemalle paikalle sen valmistuessa noin vuonna 960 eaa. Temppelin pyhimpään sijoitettiin liitonarkki, joka hävisi historian hämärään, kun kuningas Nebukadnessar tuhosi temppelin ja karkotti juutalaiset Babyloniaan. Persian kuningas Kyyros Suuri vapautti alaisenaan olevat juutalaiset ja antoi heille luvan rakentaa temppelin samalle paikalle. Tämä temppeli otettiin käyttöön noin 516 eaa.  Myöhemmin Herodes Suuri Rooman valtakunnan Juudean kuninkaana laajensi temppeliä. Tällöin elettiin Jeesuksen aikaa. Tämän temppelin roomalaiset Tituksen johtamana tuhosivat perinpohjin vuonna 70.  Tituksen historiatietoja löytyy täältä. Kaikki tiet vievät siis lopulta Roomaan.  Satuin muuten Roomassa käydessäni keväällä 2008 kiertämään kaukaa Tituksen triumfikaaren, jota paikkaa myös juutalaiset Rooma-oppaiden mukaan välttävät.

Opiskeluihin kuului syksyllä 2011 sekä taidehistoriassa että sukututkimuksessa vierailuja arkistoihin. Tänne Kansallisarkistoon kuten  myös Kansalliskirjastoon olisin voinut jäädä asumaan. Pitääpä kohta alkaa käydä taas....

Jerusalemin temppelin paikalla on nykyään muslimien Kalliomoskeija. Yhtä kaikki, paikka on pyhä meille kaikille, juutalaisille, kristityille ja  muslimeille. Taas niin ajankohtaista kun seuraa uutisia koskien Palestiinaa ja Israelia. Voitto Viron ” Pyhän maan matkaopas” ( WSOY vuodelta 1963), jonka olen joskus löytänyt antikvariaatista ja kuluu karttojen lisäksi myös usein käsissäni. 

Virtuaalimatkustaminen sattuu nykyään olemaan hintansa puolesta minulle sopivin vaihtoehto. Onneksi se on nykyään mahdottoman antoisaa. Tietotekniikka on mahdottoman hyvä apuväline monellakin mittarilla mitattuna. Kun vaan osaa nähdä sen niin. Ja kaikkihan eivät koskaan osaa.

Kuolemajärvi. Tuossa edellisen kuvan  salissa olivat seinät täynnä paikallishistorioita. Ei ihme, jos siellä voisi vaikka istua niitä lukemassa koko päivän.

Toinen asia sitten on, mitä kaikkea vanhat kuluneet aivoni pystyvät säilyttämään. Onneksi ovat kirjat, joihin tukeutua ja etsiä tietoa. Opiskelun edetessä tunnen itseni jälleen kerran todella pieneksi kaiken sen valtavan tiedon edessä, jota joudun kohtaamaan. Ymmärrän, että en voi koskaan oppia kaikkea. Loppujen lopuksi ison kokonaiskuvan luominen on tärkeintä kuten myös tiedon soveltaminen ja erilaisten yhteyksien näkeminen. Se on muutenkin aina ollut vahvuuteni nippelitiedon sijasta. Pidän myös tärkeänä käytännön taitojen hallitsemista. Niitä olenkin viime viikkoina tarvinnut roppakaupalla.

Kaiken lisäksi nukkuminen on tärkeätä. Pitää muistaa mennä ajoissa nukkumaan tai ottaa päivätorkut ja välttää erityisesti sukujen tutkimista iltaisin. Pihatyöt jätän suosiolla ensi viikkoon.

No niin, sinne....

Ihanan kevään kuohuja

Pihalla on narsissien meri ja metsissä, ojanvierillä ja pelloilla valkovuokot virtaavat jokina ja ryöppyävät koskina.  Äitienpäivä on täynnä tunteita ja muistoja.  Itkin tänään ajaessani tyttäreni luokse syömään. Itkin haikeuttani, joka aivan liian usein valtaa mieleni. Yksin elävä nainen tuntee varmaan kouriintuntuvammin vanhenemisensa ja mitä se on jo tuonut ja tuo vielä mukanaan. Usein silloin samaistun myös omiin vanhempiini, erityisesti äitiini, mutta isänikään tuntemukset eivät ole minulle vieraita. Itkin sitä, että jätin pihalleni naapurini äitienpäivävieraat pystyttämään uutta pyykinkuivaustelinettä, jonka edeltäjän joku heistä oli alkuviikosta rikkonut katkaistessaan sen päällä roikkunutta isoa männynoksaa.

Kuvat eivät tarkoituksella täsmää tarinan kanssa. Mutta koska tänään skannailin muutaman valokuvan, käytän niitä tässä. Taitaa olla talvi 1974 ja olemme maalla Vehmaisissa viettämässä hiihtolomaa. Christina ja äitinsä päiväkirja. Vanhat kuvat ovat omiaan lietsomaan haikeutta.

Naapurissani asuvalla itseäni lähes parikymmentä vuotta vanhemmalla pariskunnalla on ainakin viisi lasta. Siinä on sitten juhlapäivinä porukkaa paikalla vaikka kuinka paljon.  Itkin ihmisten ystävällisyyttä.  Jollei minulla olisi omissa asioissani niin paljon puurtamista, auttaisin muita ihmisiä paljon enemmän.  Viime talvena pari kertaa tein naapurilleni lumitöitä avaamalla lumiauran peittämän pihan sisäänkäynnin. Saat sitä, mitä toivot. Niinhän se menee.

Naapurini Pauli Huuhtanen oli tuolloin juuri julkaissut uuden kirjan, josta oli kirjoitettu Keski-Uusimaassa (22.12.2012).  Hän oli aiemmin kääntänyt kreikasta suomeksi Flavius Josefuksen ” Juutalaissodan historian” (WSOY.2004). Tuo työ jätti hänelle paljon materiaalia, joita hän sittemmin käytti  kahden aiheeseen liittyvän romaaninsa aineksina.  ”Herodes” ilmestyi 2008  (Kesuura) ja ”Masadan piiritys” nyt 2012 (Kesuura) ennen joulua.  Sain yllätyksenä itselleni kiitoksena lumen kolaamisesta postilaatikkooni tämän viimeisimmän kirjan.  ”Herodeksen” ja vuonna 2009 ilmestyneen kirjoittajan oman karjalaisen perheen vaiheisiin liittyvän romaanin ”Sodan varjossa” olen saanut aiemmin ja ne olen ehtinyt lukeakin.

Koska tänään oli äitienpäivä, muistelin äitiäni kuten myös tyttäreni muisteli mummoaan ja  myymäläautolla käyntejä. Tässä kuvassa hän odottaa myymäläautoa vanhan kaupan luona Vehmaisissa Rengossa äitini kanssa. Nummisen Fanny eli Nummiska on tullut paikalle potkukelkalla. Olin kuvaajana mukana. Talviloma 1980.

Sitten onkin jo kesä.

Olen kirjoittanut Pauli Huuhtasesta muutaman kerran aiemmassa blogissani.  Kesällä 2007 kävi nimittäin niin, että saatuani tietää hänen taideharrastuksestaan, pyysin häntä yhteisnäyttelyyn Tuusulan kunnantalolle, josta olin varannut näyttelytilan kahdeksi viikoksi.  Nyt jälkikäteen ajateltuna, nuo ajat, jolloin rohkenin laittaa valokuviani esille, olivat mahtavan hienoja.  Keskustelut muiden kanssa antoivat paljon ja auttoivat astumaan vaikeiden asioiden ulkopuolelle. En varmaan enää edes pystyisi siihen, koska olen astunut tavallisen taapertajan maaperälle. Nyt voin välillä vain unelmoida siitä tilasta pilven reunalla, jossa olin aina hetken näyttelyjemme avajaisissa.  Aika aikaa kutakin.

Kirjoitin aiheesta myöhemminkin tutkiessani Huuhtasen romaanien aluetta Google Earthin avulla. Ja sittemmin kävi vielä niin, että taidehistorian opiskelussa käytiin hyvin tarkkaan läpi Jerusalemin temppelin vaiheita. Menetin niiden professori J-P Airaksen luentojen takia jopa yöuneni.  Minun oli silloin pakko nousta tutkimaan tuossa alla olevassa tekstissä  mainitsemaani karttaa alueen eri vaiheista. Temppelivuori on pyhä paikka sekä juutalaisille, kristityille että muslimeille. Liitänkin taas vaihteeksi tähän vanhan  blogitekstin, kun kerran tämä kirjoitus siihen johti.

”6.1.2009

Kuohuva maailmankolkka

Jerusalemista ei ole pitkä matka Masadan linnoitukselle lähellä Kuolluttamerta. Betlehem, Jeesuksen syntymäkaupuni, on Jerusalemin lähettyvillä ja sinne näkyy Herodiumin kukkula.  Israelissa ei ole minnekään pitkä matka, onhan maa pieni. Autiomaissa teitä risteilee harvakseltaan. Kiehtova maa on taas uutisissa Gazan kriisin johdosta, mikä ei ole mitään uutta tuolla maailmankolkalla. Alue on muutenkin  elänyt niin pitkälle kuin tiedämmekään dramaattisia vaiheita eri kansojen taistellessa sen hallinnasta. Olen jo aiemmin tutkinut aluetta kartalta Jeesuksen näkökulmasta. Nyt tuli aika katsoa, miltä maassa näytti ennen Jeesuksen syntymää. Silloinkin siellä eri heimot taistelivat vallasta, mutta samaan aikaan toteutettiin isoja rakennustöitä.

Nimittäin, naapurini, teologian tohtori Pauli Huuhtanen on kirjoittanut tänä syksynä kirjan Herodeksesta, jonka sain juuri luettua loppuun.  Kopion tähän kirjan esittelyn Suuri Kuu-kirjakaupan sivuilta:

Teol.tri, dosentti, Käpylän entinen kirkkoherra Pauli Huuhtanen on kirjoittanut historiallisen romaanin nimeltä Herodes, Herodes Suuren aikakaudelta (73-4 eKr). Pauli Huuhtanen on tutkinut Uuden testamentin ajan historiaa. Hän on aiemmin koonnut samojen kansien väliin juutalaissotaa koskevia tutkimustuloksia, sekä luennoinut aiheesta pääasiassa Helsingin yliopistossa. Hän on suomentanut kreikan kielestä Flavius Josefuksen juutalaissodan historian. Hänen muissa tutkimuksissaan kuvataan Palestiinan poliittista tilannetta Uuden Testamentin aikana, Jeesuksen ajan juutalaisia uskonnollisia ja poliittisia ryhmiä, sekä Uuden Testamentin ajan sosiaalista tilannetta sekä juutalaisten diasporaa. Nyt tiedemies yllättää historiallisella romaanilla, jossa Herodes Suuren ja hänen sukunsa kuvaus tihkuu lihaa ja verta kaunokirjallisessa muodossa. Historiallinen romaani kuvastaa hyvin aikaansa ja sen julmuutta, mutta myös ihmisten välistä rakkautta ja toisistaan välittämistä. Valta turmelee, tai ainakin kyynistää. Herodes-romaania voinee lukea myös allegoriana tähän päivään. Herodes Suuri "Juudean kuningas Herodes tunnetaan monissakin antiikin ajan historiallisissa lähteissä. Erotukseksi jälkeläisistään hän on saanut lisänimen Suuri. Merkittävin tämän kuninkaan tuntijoista on juutalainen historioitsija Flavius Josefus. Hänenkin tiedoistaan huomattava osa perustuu tosin Herodeksen hovihistorioitsijan Nikolaos Damaskoslaisen kirjoituksiin. Niitä ei ole säilynyt sellaisinaan, vaan ne ovat luettavissa Josefuksen teoksista. Herodeksen maine julmana hallitsijana heijastuu mm. Uuden testamentin kertomasta Betlehemin lastenmurhasta. Kuitenkin on todettava myös tämän Juudean kuninkaan monet ansiot. On tosiasia, että hänen aikanaan Juudea, joka oli Rooman Syyria-provinssin osa, sai viettää suhteellisen rauhallista elämää. Herodes osasi pitää yllä hyviä suhteita imperiumin johtajiin vaihtaen joustavasti puolta aina sen mukaan, kuka Roomassa oli kulloinkin vallassa. Hallituskautenaan 37-4 eKr. Herodes suoritti valtavia rakennustöitä maassaan. Niistä on erityisesti mainittava Kesarean satamakaupunki, jolla oli suuri merkitys merenkululle Välimeren itäosissa. Juutalaisten uskonnon kannalta tärkeä oli Jerusalemin temppelin uudisrakennus. Siinä Herodes ylitti jopa itsensä kuningas Salomon temppelin loistokkuuden. Lisäksi hän rakennutti monia linnoituksia, joista jotkut olivat samalla myös huviloita. Suurilla rakennustöillään Herodes ei kuitenkaan saavuttanut kansan jakamatonta suosiota. Vaativathan ne valtavia kustannuksia, jotka perittiin kansalta veroina. Huomattava osa kansasta vastusti tämän puolipakanallisen idumealaissyntyisen nousukkaan kuninkuutta myös siksi, että se piti makkabien eli hasmonien kuningassukua oikeana ja laillisena. Näiden vastustajiensa kanssa Herodeksen oli kamppailtava koko halituskautensa ajan. Olettamiensa vastustajien eliminoimisessa hän oli armoton. Niinpä hän tapatti kolme poikaansa, yhden vaimonsa, kaksi ylimmäistä pappia ja lukuisan määrän em. hasmonisuvun jäseniä ja kannattajia. Edellä esitettyihin historiallisiin kehyksiin sijoittuu historiallinen romaani Herodes, jossa yksittäisistä tapahtumista ja henkilöistä kerrottaessa fiktio on kuitenkin hallitsevana." Pauli Huuhtanen

National Geographicin suomenkielisen version viimeisimmässä numerossa 15 (18.12.2008-28.1.2008) kerrotaan samasta aiheesta ”Kuningas Herodes, poikalasten tappaja vai nerokas hallitsija”. Artikkeli on varustettu runsailla kuvilla Herodeksen valtakunnan rakennuksista mm. edellä mainitsemistani Masadasta ja Herodiumista.  Lehden mukana tulee myös hieno kartta nimellä ”Historian takomo” kuvaten itäistä Välimerta. Kartan toisella puolella on kuvattu Jerusalemin pyhät paikat.  Täytyy sanoa, että tänä päivänä maailma tulee kaikista väylistä eteemme, että meidän ei välttämättä tarvitsekaan matkustaa, vaikka kyllä minua edelleen houkuttelee ajatus joskus päästä oikeasti sinne... ”

On kesä 1972. Vietin sen Christinan kanssa Suomessa. Hänen isänsä tuli ystäviemme Irenen ja Herbertin kanssa käymään.