lauantai 18. lokakuuta 2014

Uneton Jerusalemissa

Tämän postaukseni otsikko ei viittaa tähän hetkeen, tähän aurinkoiseen lauantaipäivään lokakuussa vaan kolmen vuoden takaiseen päivään. Olen tässä koko aamun puuhaillut kaikenlaista kuten tyhjentänyt loput liinavaatteet mustista jätesäkeistä liinavaatekomeroon kodinhoitohuoneen vieressä, Toisaalla tyhjentelin lisää vaatteitani vaatehuoneeseen. Minulla ei ole enää paljon mitään, mistä tarvitsisi luopua, mutta haluan sijoittaa tavarat jo tulevaisuudessa muodottomana häämöttävää seuraavaa muuttoa varten. Huomasin kaipaavani evakkoasuntoni tilavaa vaatehuonetta ja vaatekomeroita, jonne helmikuussa suurin osa tavaroistani sujahti helposti paikalleen. Nyt tavaroiden kaivaminen ja sijoittaminen tuntuu tuskallisen hitaalta. Välillä etsin jotakin mappia, erityisesti kaikki Karjala-aiheiset mapit ja kirjat pitäisi saada lähiympäristöön. Piha odottaa haravoijaa ja onhan siellä  (kuten täällä sisälläkin) vielä paljon muutakin tehtävää, Enpä siis taida olla täällä koskaan niin valmis, että voisin istahtaa ja ihailla valmista omaa maailmaani ympärilläni. En ollut aiemmin enkä ole nytkään. Elämäni olisi kauhistus täydellisyyttä tavoittelevalle ihmiselle. Mutta tämä onkin minun oma ihana elämäni.


Otin tuon aiempaan blogiini kirjoittamani postauksen esille jo aiemmin viikolla. On hyvä aina palata ja muistaa. Mieleen virtaa sekä hyviä että huonoja asioita. Olen oppinut tällä välin suojelemaan itseäni. En ole enää niin altis kaikille ympäristön ärsykkeille. Oma mielenrauha on se kaikkein tärkein. Vaikka nytkin kaikki ne hajottavat elementit ovat ympärilläni, pysyn kovana ja valitsen vain sen verran kuin jaksan kantaa ja kestää. Kun kävin nyt tutkimassa tuon syksyn valokuvia valitakseni tänne jonkun kuvan vaikkapa lokakuulta, huomaan olleeni koko ajan menossa opiskelujen  ohella. Joskus vaan sitten tarvitaan sairastuminen, jotta ihminen saadaan pysäytettyä.

Toisaalta kuitenkin huomaan, että ne samat asiat kuin kolme vuotta sitten ovat niitä rakkaita. Olen vain ohjeistanut itseäni lisää ja ehkä oppinut jotakin.

Jerusalemissa en ole ollut, mutta Roomassa sentään. Tosin en voi ylpeillä runsailla matkakokemuksillani. Maaliskuussa 2008 kiipesin sisareni kanssa Pietarinkirkon huipulle
23.9.2011

Uneton Jerusalemissa

Tällä viikolla olen tuntenut monta kertaa itseni erityisen vanhaksi. Vaikka yli 60-vuotias on toisaalta elämänsä kunnossa, niin hän on jo huomattavasti hauraampi, kun jokin vaikka kuinka pienikin vaiva iskee. Hän myös väsähtää nopeammin ja tarvitsee aina joskus enemmän lepoa jaksaakseen eteenpäin.

Minun vaivani oli korvien tukkeutuminen. En keksinyt mitään muuta kuin, että olen pihatöissä ollessani yrittänyt kaivaa korviani multaisilla sormillani ja multamöykky oli sitten sujahtanut korvakäytävääni. Onneksi lääkäri poisti mustan mönjän korvastani ja olo helpottui. Toisaalta tämä asia ei edes ole sen arvoinen, että siitä pitäisi kirjoittaa blogiin. Mutta miksei sitten ei?

Siellä Pietarinkirkon katolla saimme ihailla näin idyllista paikkaa. Kuva on päässyt jopa omiin postikortteihini.
En edes oikein muista, mitä kaikkea olen tehnyt tällä viikolla. Tulevan sunnuntain sukukokoukseen valmistautuminen on joka päivä teettänyt työtä. Eilen sain sukuseuran web-sivut siihen kuntoon, että voin esitellä ne sunnuntaina. Siinä on vierähtänyt useita tunteja, kun olen miettinyt sovelluksen toimintaa/ominaisuuksia. En vieläkään ole ratkaissut kaikkia kysymyksiä, mutta asioiden kannattaa antaa levähtää välillä.  Koin tässä vaiheessa tärkeämmäksi laatia kuvauksen sivujen rakenteesta ja esityksen kokoukseen, jos se nyt katsotaan edes aiheelliseksi. Ainakin olen valmistautunut.
Syyskuussa 2011 Mikkolantielle vienottain kotitonttiani vastapäätä rakennettiin kunnan vuokrataloa.
Tulevan sukukokouksen painaessa ajatuksiani ja viedessä aikaani, olen joutunut pakosti työntämään opiskelutehtäväni syrjään. Viime tiistain luento Pyhästä Maasta koukutti minua kuitenkin niin paljon, että seuraavana yönä menetin jopa sen takia yöuneni. On hyvin harvinaista, että herään yöllä hetkeä pidemmäksi ajaksi, mutta nyt olikin pakko nousta ja levittää pöydälle Israelin kartta. National Geographic-lehden välissä oli aikoinaan iso kartta nimellä ”Historian takomo”, joka esittää  koko alueen ja kartan toisella puolella on tarkat piirrokset Jerusalemin pyhistä paikoista. Kirjoitin aiheesta jo 6.1.2009 otsikolla ”Kuohuva maailmankolkka”.  Muistan silloin tutkineeni aluetta myös Google Earthin avulla. Nyt tämän viikon luennolla professorimme J-P Airas kävi aihetta läpi eri historiallisten lähteiden kautta.
Työpöytäni (yksi niistä) sijaitsi silloin syyskuuss 2011 takkahuoneessa.
Vanhasta testamentista löytyvät mm. tarkat kuvaukset Salomonin temppelistä, jonka tämä rakensi isänsä Davidin valitsemalle paikalle sen valmistuessa noin vuonna 960 eaa. Temppelin pyhimpään sijoitettiin liitonarkki, joka hävisi historian hämärään, kun kuningas Nebukadnessar tuhosi temppelin ja karkotti juutalaiset Babyloniaan. Persian kuningas Kyyros Suuri vapautti alaisenaan olevat juutalaiset ja antoi heille luvan rakentaa temppelin samalle paikalle. Tämä temppeli otettiin käyttöön noin 516 eaa.  Myöhemmin Herodes Suuri Rooman valtakunnan Juudean kuninkaana laajensi temppeliä. Tällöin elettiin Jeesuksen aikaa. Tämän temppelin roomalaiset Tituksen johtamana tuhosivat perinpohjin vuonna 70.  Tituksen historiatietoja löytyy täältä. Kaikki tiet vievät siis lopulta Roomaan.  Satuin muuten Roomassa käydessäni keväällä 2008 kiertämään kaukaa Tituksen triumfikaaren, jota paikkaa myös juutalaiset Rooma-oppaiden mukaan välttävät.

Opiskeluihin kuului syksyllä 2011 sekä taidehistoriassa että sukututkimuksessa vierailuja arkistoihin. Tänne Kansallisarkistoon kuten  myös Kansalliskirjastoon olisin voinut jäädä asumaan. Pitääpä kohta alkaa käydä taas....
Jerusalemin temppelin paikalla on nykyään muslimien Kalliomoskeija. Yhtä kaikki, paikka on pyhä meille kaikille, juutalaisille, kristityille ja  muslimeille. Taas niin ajankohtaista kun seuraa uutisia koskien Palestiinaa ja Israelia. Voitto Viron ” Pyhän maan matkaopas” ( WSOY vuodelta 1963), jonka olen joskus löytänyt antikvariaatista ja kuluu karttojen lisäksi myös usein käsissäni. 

Virtuaalimatkustaminen sattuu nykyään olemaan hintansa puolesta minulle sopivin vaihtoehto. Onneksi se on nykyään mahdottoman antoisaa. Tietotekniikka on mahdottoman hyvä apuväline monellakin mittarilla mitattuna. Kun vaan osaa nähdä sen niin. Ja kaikkihan eivät koskaan osaa.

Kuolemajärvi. Tuossa edellisen kuvan  salissa olivat seinät täynnä paikallishistorioita. Ei ihme, jos siellä voisi vaikka istua niitä lukemassa koko päivän.
Toinen asia sitten on, mitä kaikkea vanhat kuluneet aivoni pystyvät säilyttämään. Onneksi ovat kirjat, joihin tukeutua ja etsiä tietoa. Opiskelun edetessä tunnen itseni jälleen kerran todella pieneksi kaiken sen valtavan tiedon edessä, jota joudun kohtaamaan. Ymmärrän, että en voi koskaan oppia kaikkea. Loppujen lopuksi ison kokonaiskuvan luominen on tärkeintä kuten myös tiedon soveltaminen ja erilaisten yhteyksien näkeminen. Se on muutenkin aina ollut vahvuuteni nippelitiedon sijasta. Pidän myös tärkeänä käytännön taitojen hallitsemista. Niitä olenkin viime viikkoina tarvinnut roppakaupalla.

Kaiken lisäksi nukkuminen on tärkeätä. Pitää muistaa mennä ajoissa nukkumaan tai ottaa päivätorkut ja välttää erityisesti sukujen tutkimista iltaisin. Pihatyöt jätän suosiolla ensi viikkoon.
No niin, sinne....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti