lauantai 4. syyskuuta 2021

Hetki kaaoksessa

Yritän joinakin päivinä epätoivoisesti järjestellä arkistojani. Aloitan, keskeytän, aloitan uudelleen, vaivun epätoivoon, en jaksa. Uskon, että monella ikätoverillani ja minuakin nuoremmilla on sama pulma. Blogissani käsittelen kuitenkin vain omaa urakkaani. Voit ohittaa voivotteluni, sillä useimmiten kirjoitan itselleni selventääkseni ajatuksiani. 


 

Tarkoituksenani on järjestelyssä kerätä esimerkiksi valokuvat yhteen paikkaan, päiväkirjat omaansa ja niin edelleen. Tilaa minulla tähän kaikkeen on aivan liian vähän, vaikka suurin osa lukuun ottamatta alakerran verkkovarastossa olevia kirjoja, tauluja ja muuta vastaavaa, mahtuukin asuntooni. Kun sitten paneudun johonkin, unohdun lukemaan ja joskus lukemastani syntyy kirjoitusta. Osan papereista hävitän, kunhan ensin olen perehtynyt siihen. Toisaalta, jos hävitän, niin enhän edes osaa kaivata niitä papereita takaisin. 

27.8.2021 Lottamuseon pihalla

 

Etsimiseen menee myös paljon aikaa, koska en aina voi kerätä jotakin aineistokokonaisuutta omaan ryhmäänsä. Hyvä aloitus kaatuu usein erilaisiin häiriötekijöihin, joita en aio selvittää tässä sen enempää.

Nyt aion ensin setviä pääosan valokuvista. Olen tehnyt sitä jo aiemmin ja jakanut joitakin kuvia fyysisesti eteenpäin. Siksi kerään kaikki kymmenet valokuva-albumit olohuoneen lattialle. Entä negatiivikansiot? Kaikki tärkeät kuvat pitäisi saada digitoitua. Olen vuosien mittaan tehnyt sitä työtä ennenkin. Netti, Googlet ja OneDrivet pursuvat myös valokuviani, mutta eiväthän ne sielläkään ole ikuisesti turvassa.

Alex piirtämässä 18.3.2015 (3 vuotta)

 

Toisaalta olen iloinen, että olen aina ottanut paljon valokuvia ja kirjoittanut päiväkirjoja.Kuten lukijani ovat ehkä havainneet,olen pitänyt arvokkaana ja syttynyt myös valokuvien erityisen eläviksi herättämien muistojen löytymisestä kirjallisesta materiaalista. Tämä havainto koskee myös isäni jälkeensä jättämiä valokuvia. Valokuvat innoittavat minua erityisesti. Siksi ne ovat niin tärkeitä.  

6.4.2015

 

Toivon pystyväni jatkamaan kesäkuussa aloittamaani aihiota liittyen vanhempieni historiaan, johon aion kytkeä mukaan oman historiani.  Erilaisia alkuja ja yrityksiä on ollut ennenkin ja kaikki ovat tallessa, mutta en ole saanut mitään vietyä loppuun. Kirjoitusta kyllä tulisi. Liikaakin.  Lähteitä on paljon, omat päiväkirjani kautta vuosien. Blogeistakin saisin koottua vaikka mitä, niitä on pian 500 ja paljon lisää, jos laskee sen vanhan, hävinneen ”Polulle kauas” – blogialustan. Niistäkin olen aloittanut aineiston keräämisen ja keskeyttänyt.  Myös kysymys, valitsenko tiukan oman totuuteni vai kirjoitanko osittain autofiktiota, kalvaa minua.

9.6.2013 Merjan pihalla

 

On niin paljon kaikkea muutakin.  Joka päivä jatkan pätkän eteenpäin, mutta ehdin vain vähän. Sellaistahan tämä elämä on. Loppujen lopuksi tulee seinä vastaan, lopullinen seinä.

Välillä on myös keskityttävä kirjoittamaan tekstejä julkaisuihin. Mietin parhaillaan, mitä kirjoittaisin seuraavaan Markkulan Viestiin, joka ilmestyy marras-joulukuussa. Viime kevään julkaisuun en kirjoittanut vaihteeksi mitään. Minulla oli silloin työn alla teksti Kuolemajärveläiseen.  Siinä paneuduin äitini kotikylän Kuolemajärven Seivästön kylän tapahtumiin viime vuosisadan alkupuolella, aikaan, kun Suomi oli itsenäistynyt. Ensin saksalaiset ja sitten englantilaiset kävivät Suomenlahdella asemapaikkana Koivisto suojaamassa maamme itsenäisyyttä. Kirjoitukseni innoittajana oli tapahtumiin liittyvä kysely ja liitin siihen myös ystäväni Niilo Marjakin suvun ja hänen itsensä tarinan.  Lehti ilmestyi tämän viikon alussa.

10.8.2021 Kukkatalo, kuvaaja Alex

 

Edellä mainitsemani kirjoitukset vaativat paljon tutkimusta ja asioiden tiivistämistä luettavaksi. Julkaistut jutut sisältävät paljon elementtejä, joista voisi kirjoittaa uuden artikkelin. Olen myös täällä blogeissani kirjoittanut monta tarinaa, joista voisin laatia lehtikirjoituksen. Vaikkapa äitini salaperäisen isoisän tarina voisi olla sellainen. Löydät sen täältä

18.6.2013 päivänkakkarahullun kotipihalla

Blogien kirjoittaminen on helppoa verrattuna kaikkeen muuhun. Voin jopa myöhemmin korjata niihin kirjoittamiani asioita, täydentää niitä uudemmalla tiedolla. Ne eivät myös noin vain häivy minnekään.

Kotini on siis juuri nyt hirveässä kaaoksessa. Tarkoitukseni on vielä pestä kaksi ikkunaa ennen talven tuloa. Tarkoitus oli pestä ne jo keväällä. Tuon parvekkeelta sinne siirtämiäni huonekasveja vähitellen sisälle. Mihin se kesä meni? Kaikki pöydät ovat täynnä kirjoja, papereita, mappeja. Sotkussa ei ole mukava keskittyä. Yritän välillä siivota, mutta siivoaminen sotkee selvittämisjärjestykseni. Siivoaminen on aina kesken. Silloin minun on taas aloitettava alusta.

29.6.2017. taisi olla kaupantekopäivä, kun omistusoikeus ei enää ollut minulla. Onneksi se jäi minulle ikiajoiksi kuvien kautta, koska niitä ei enää ole muualla kuin kuvissa.

 

Syksyn alkaessa pitäisi myös viettää paljon aikaa ulkona. Odotanjo pimeitä marraskuun päiviä, jolloin voin kaikessa rauhassa keskittyä muihin puuhiin. Mennä talviunille?  Sitä ennen on vielä paljon käytännön tekemisiä, joita en edes ala luetella. Ehkä korona-ajan estämät harrastukset saavat myös tänä syksynä alkunsa. Viitteitä on.

Kun välillä luon katseen taaksepäin, huomaan, että samanlaisessa kaaoksessa olen elänyt jo pitkiä aikoja. Olen jopa maininnut pitäväni kaaoksesta ja vihaavani rutiineja. Onhan siinä pieni totuuden poikanen, vaikka olen henkilönä aika "normaali".

1.7.2019 tapaaminen ennen Oodiin menoa. Kaikki on ikuistettu

Tällä viikolla muistelin puhelimessa kaiken muun lisäksi erään, kaukana asuvan ystäväni kanssa menneitä aikoja. Olin jo kuukauden ollut soittamassa hänelle, mutta jotakin tuli aina väliin. Kun soitto onnistui, hän kertoi nähneensä minusta unta. Asuimme aikoinaan naapureina tässä lähistöllä. Tutustuimme bussissa työmatkalla istuessamme kirjat edessämme. Olisiko ollut jo 1991, kun he muuttivat Savoon asuen sitä ennen välillä Keravalla. Nykyään he asuvat Joensuussa. Kävin sielläpäin viimeksi 11 vuotta sitten juhannuksen alla lapsenlapseni kanssa ollessamme matkalla Tornioon. Kuvia ja vähän tekstiäkin siitä matkasta ja jotakin tekstiä löytyy blogistani 24.7.2017 Keskellä kauneita suvea. Pääset lukemaan sen täältä. Ystäväni on kyllä käynyt etelässä silloin tällöin. 

voi sentään 27.8.2021

 

Vuosiin mahtuu paljon, tapahtumia, ihmisiä, tunteita, kokemuksia. Ajattele sinäkin, mitä kaikkea olet ehtinyt, kuinka paljon ihmisiä tuntenut. Loppujen lopuksi olet ollut koko ajan kuitenkin sama ihminen, joka sitkeästi vaeltaa tässä maailmassa. Toivon nyt, että keksin seuraavaksi jotakin mielenkiintoisempaa kirjoitettavaa. Mutta menköön tämä julkaisuun, kunhan ensin keksin valokuvat.



Joillakin voi olla tämä kuvani pankkikortissaan.  Kuva 3.7.2021 selfie.

 

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti