Valokuvat

Tänään aamulla selailin valokuviani, mikä nyt ei ole mitenkään harvinaista. Niitä kuvia kun on niin paljon ja olisi kiva keksiä niille lisää tarkoituksia kuten vaikkapa korttikuvaksi, Facebookiin tai blogin kuvitukseksi. Jotkut kuvat on aihellista tulostaa lähetettäväksi tai valokuva-albumiin. Eilen ystäväni kyseli juuri kuolleen ystävänsä, naapurissaan asuneen naisen kuvia minulta, koska minäkin olen tuntenut hänet. Aloin etsiä niitä ja löysinkin pari kuvaa elokuun 2011 Tuusulan taiteiden yöstä. Koneeni alkoi siinä sitten sekoilemaan ja kopioimaan kansioita ties minne. Ehkä ei vielä ole aika käsitellä niitä kuvia, kun henget suuttuvat.

Vuosien mittaan ei ole ollut kovin harvinaista, että kuvia kysellään minulta, kun itsellä ei satu olemaan yhtäkään tallella. Olen jopa käsitellyt muiden ottamia kuvia, jotta vaikkapa pariskunnasta saataisiin toisen kuoltua edes yksi yhteinen valokuva. Monien valokuvaaminen on vuosien mittaan vain vähentynyt kun toisten on käynyt kuten minun. Facebook on varmaan myös virkistänyt kuvien ottamista.

Tässä ensimmäinen kamerani

Valokuvia ei enää paljon arvosteta. Ihmiset heittävät hienoja kuviaan huolettomasti maailmalle ja antavat niitä rikkaiden lehtitalojen käyttöön ilmaiseksi. Valokuvauksesta on tullut kertakäyttöhyödyke. Facebookissa kuvat kiertävät koko maailman, samat kuvat kiertävät aina uudelleen ja uudelleen ihmisten tykkäämisten mukaan. Tärkeistäkään tapahtumista ei usein oteta yhtäkään valokuvaa. Vasta jälkikäteen sitten harmitellaan, että kuvat jäivät ottamatta.

Minullakin on vuosien mittaan monta teoriaa valokuvien tiimoilta. Valon kuva, ikkuna todellisuuteen, terapiakuva ja ties mitä. Koko ikäni olen elänyt kuvien seurassa kuten monet muutkin  kuten vaikkapa isäni, jolle valokuvaus oli nuoresta lähtien koko iän mukana kulkeva harrastus tai ehkäpä paremminkin elämäntapa, kuten itse kutsun sellaisia harrastuksia, joita ilman ei voi eikä halua olla ja elää. Valokuvaus on nykyään revennyt liitoksistaan ja siitä on tullut entistä useammalle tapa käsitellä elämänsä ilmiöitä. Onhan se helpompaa kuin vaikkapa kirjoittaminen.

Nämä kuvat on ystäväni Elisa Torniosta ottanut minusta toukokuussa 2009 vähän ennen kuin aloin oikeastikin pyristellä lentoon. Huomaa ekassa kuvassa lentävä lokki, jota lähden jälkimmäisessä seuraamaan.

Valokuvaus on muuttanut maailmaamme ja muuttaa sitä edelleen. Aihe on pohjaton. Joiduin taas äsken varmaan vuosien tauon jälkeen digikuvausasioita käsittelevälle ja lukemattomia linkkejä aiheeseen liittyville sivuille tarjoavaan digicamera.net sivulle. No, sinnehän jäin taas surffailemaan ja päätarkoitukseni kirjoittaa tämä teksti loppuun jäi, kun taas roikuin muualla. Kun vielä osuu blogeihin, siinä on sitten siirtynyt pitemmäksi aikaa unohduksen valtatielle. Tässä linkki valokuvausaiheisiin blogeihin.

Tässä pari aukemaa tuosta  kuvapäiväkirjastani, jota aloitin tammikuussa 2008. Maaliskuussa muuten lopetin sen, koska aloin kirjoittaa blogia ja siirtää kuviani sinne.

Hieno ajatus on luoda blogi, jossa joka päivä on uusi kuva. Aloitin sellaisen aikanaan  (tammikuu 2008) vähän toisessa muodossa luodakseni käyttöä tulostetuille valokuville sekä uusille että vanhoille. Käytin myös epäonnistuneita kuvia. Liimasin kuvat ostamaani tyhjään Piirrospäiväkirja-kirjaan, jossa oli sivu jokaiselle vuoden päivälle. Jokaisen kuvan alle kirjoitin ajatuksiani, jotka syntyivät kuvan johdosta.Sitä voisin jatkaa, ehkä siirtää idean nettiin omaan blogiinsa. Kuvat voisivat olla juuri sen päivän kuvia tai sitten väläyksiä menneistä ajoista.

Tässä vietämme Artun syntymäpäivää joukuussa 2009 hänen täyttäessään 9 vuotta. Syntymäpäiväkuvista ja muista juhlakuvista voisi tehdä oman albuminsa. Huomaa tyttäreni tekemä hieno kakku.

Facebookissa on äskettäin avattu mielenkiintoinen Karjalaisia valokuvissa-ryhmä. Olen liittynyt siihen, mutta en ole lähettänyt sinne vielä yhtäkään kuvaa. Varmaan tulen lähettämään joitakin. Kuitenkin jatkan omaa linjaani ja kerron kuvista mieluumin omilla sivuillani, joihin kaikilla halukkailla on pääsy. Nyt kun kuvablogi on edelleen poissa toiminnasta, olen edelleen hakoteilla. Vaikka se ei enää toimisi, en ole menettänyt paljon mitään. Kuvat ovat tallella, kirjoitukset on tallennetty ja blogeista olen ottanut kopiot, koska haluan tietää, mitkä kuvat olen niihin liittänyt. Kyllähän valokuvaus, kirjoittaminen, blogit, ne kaikki ovat eräänlaista terapiaa   minulle. Tarvitsemme kaikki omat keinomme selviytyäksemme tässä mahdottoman vaikeaksi muuttuneessa entistä helpommassa maailmassa.

Kuvien joukosta löytyy monta hassuttelukuvaa. Kukaan muu ei yleensä kuvaa niin paljon kuin minä ja joskus olen  joutunut hillitsemään tätä monen varmaan tyhmäksi katsomaani elämäntapaa, elämää kuvien parissa. Ylemmässä kuvassa  keväällä 2009 hassuttelen erään pikkuserkkuni kustannuksella. Alakuvassa samoin keväällä 2009  laitan  vaihteeksi itseni peliin ja pelleilen kameralleni, joka ottaa yksin valokuvia ollessamme risteilyllä vanhan työporukkani kanssa. Osa taitaa hävetä minua, vaikka ystävällisesti hymyilevätkin.

No niin, sitten kävi näin. Lähdin etsimään yhtä tiettyä valokuvaa eräistä perhejuhlista vuosien 2005-2009 kuvista toisen koneeni kovalevyltä. Enpä löytänyt sitä, mutta sen sijaan monta hauskaa muistoa tuli esille ja joku kuva niistä pääsee nyt kuvittamaan tätä kirjoitustani. Kuvista löysin monta unohtunutta asiaa.

Tämä kuva on sitten sen risteilyn jälkeen. Olen ottanut kuvan 18.5.2009. Pelle kuoli tammikuussa 2011. 

Tässä Elisan kanssa puutarhassani  31.5.2009 kameran taas yksin kuvatessa.