26.11.
Tämän syksyn ensimmäinen talvi alkoi viime viikon keskiviikkona lumimyräkällä, jatkui torstaina, lieveni perjantaina ja lauantaina, alkoi loppua sunnuntaina ja nyt tiistaina lähes kaikki lumet ovat sulaneet. Minulla oli melko raskas viikonloppu ja jopa vielä maanantai. Tänään olen aloitellut keskeneräisiä tehtäviäni. Olisi kiva, jos joku tekisi minulle päivän ruoan. Ehkä teen vain kaurapuuroa, silläkin elää.
 |
| 21.11.2024 puolenpäivän aikaan |
Eilen kuljetin aikuista lastenlastani verikokeeseen ja
lopuksi takaisin kotiini. Hän on joskus pyörtynyt verikokeessa eikä ole
uskaltanut itse ajaa matkaa labran jälkeen. Päivä ei ollut paras mahdollinen
kuten ei aluksi suunniteltu viime viikon keskiviikko tai torstai, jolloin ei
olisi missään nimessä pitänyt lähteä liikenteeseen. Maanantai- aamu
ruuhka-aikaan ei ollut myöskään paras mahdollinen. Tiet alkoivat sulaa ja parin
tunnin aikana muutos niiden pinnassa oli suuri, polanteet olivat korkeita. Kun lopulta
olin kotona, en jaksanut tehdä mitään. Mutta mitäpä ei lasten ja lastenlasten
eteen tekisi.
Nuorempi lapsenlapseni Alex oli viikonlopun luonani ja kuten joskus ennenkin hyvä ystäväni haettiin lauantaiksi Keravalta seuraksemme ja vietiin illalla pimeän aikaan takaisin. Lapsenlapsi haettiin kotiin sunnuntaina iltapäivällä. Pelkäsin maanantai- aamun heräämistä ja vääntäytymistä liikenteeseen. Hyvää ystävää on kiva tavata, vaikka aika harvoin nykyään tapaamme.
 |
| 22.11.2024 |
Taisin mainita aiemmin, että vasemman jalkani tila askarruttaa minua. Joudun syömään Buranaa pystyäkseni tekemään ja toimimaan, koska jalkaa (polvi ja sääri) sattuu kovasti. Vilkkaat päivät vievät kaikki voimat ja särkylääkkeen voimakin menee nopeammin ohi. Onneksi varsinaiset reumakipuni ovat mennyttä. Lääkäriin en ole vielä ottanut yhteyttä.
Valittaminen on turhaa, monilla muilla on paljon vaikeampaa. Monet eivät pääse enää osallistumaan ollenkaan. Terveys on kullanarvoinen asia, mutta siitä ei pidä olla ylpeä ja ylvästellä siitä kuten jotkut saattavat tehdä.
Sain sentään tänään kirjoitettua Markkulan Viestiä varten melkein valmiin jutun elokuisesta kesäretkestä, jossa sain käyttää pohjana blogiani. Meillä oli viime viikon keskiviikkona 1,5 tunnin Zoom-kokous, jolloin menin lupaamaan tekstin. Olin ajatellut, etten jaksa kirjoittaa mitään joulukuun lehteen. Muutama aihe pyörii mielessäni, mutta ehkä sitten ensi kevään lehteen saan jotakin aikaiseksi. Olen kyllä hyvä haalimaan mieleeni ideoita ja rakentamaan suunnitelmia, mutta en sitten jaksa tehdä niistä mitään. Sukututkimukseen liittyvien juttujen kirjoittaminen vie minut usein tutkimaan lisää ja siihen menee paljon aikaa.
 |
| 23.11.2024 |
seuraavana päivänä 27.11.2024
Onpa haalean harmaata ja hiljaista. Ei se mitään, koska silloin on kiva olla kotona (kuten usein muutenkin) ja tehdä rästissä olevia kotijuttuja. Tänäänkin siivosin kylpyhuonetta ja sen kaappeja. Lattia olisi pitänyt pestä kunnolla, mutta se jäi nyt myöhemmäksi. Teen parhaillaan jopa ruokaa itselleni, koska koko alkuviikon olen vältellyt ruoanlaittoa. Voi sentään, kirjoittelen taas näitä tavanomaisia kotijuttuja, on hyvä pitää koti siedettävässä kunnossa. Moniin suunnitelmiini tarvitsisin nykyään apua. Olen kerännyt laatikoittain kirjoja viedäkseni niitä ilmaiseksi Tammiston uuteen kierrätyskeskukseen. Puhuin aiheesta lapsenlapseni kanssa, joka lupasi auttaa minua siinä. Paperien käsittely minun on tehtävä yksin (päiväkirjat, kirjeet, vanhempieni aineistot ym.).
 |
| 24.11.2024 |
Ajatelkaa, kuinka paljon tärkeitä ja merkityksellisiä asioita menee hukkaan ihmisen kuollessa, jollei aineistoja tallenneta jonnekin arkistoon. Jonakin päivänä tulevaisuudessa joku tutkija olisi ilahtunut löytäessään 100 vuoden takaista informaatiota kalentereista, päiväkirjoista ja kirjeistä. Minäkin, harrastelija, kaivan tekstien ja sanojen välistä vähän kerrallaan informaatiota ihmisistä, heidän tuntemuksistaan ja elämästään. Tavallisesta ihmisestä löytyy mitään virallista tietoa enempää, joka sekin on muurin takana.
 |
| 20.11.2024 |
Harva joutuu siis oikeuteen, jolloin oikeuden pöytäkirjat kertoisivat eräänlaisen tarinan. Koska olen itse ollut käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa taloni asiassa, tiedän hyvin, että pöytäkirjaan kirjatut asiat ovat vain pieni osa ja epämääräinen totuus todellisuudesta. Eikä ne ole aina edes totta vaan vääristynyttä tietoa. Kaikki osallistuvat tuomarit eivät pysty irrottamaan olennaista oikeudessa olevien henkilöiden ajamista asioista eivätkä henkilöä avustavat tuomarit eivät edes kuuntele osallisia vaan oma ego on tärkein. Oli todella opettavaista olla sellaisessa prässissä. Tein suuren tutkimustyön apuvälineeksi tuomarilleni, mutta en oikeudessa saanut edes avata suutani korjatakseni jotakin väärin ymmärrettyä asiaa.
Tuosta kaikesta on jo aikaa yli 10 vuotta, mutta syystä tai toisesta asia pulpahtaa välillä mieleeni. Kun kesällä kaivoin asiakirjoja, kirjeenvaihtoa ynnä muuta esiin, niin taas mietin, että olisi sittenkin pitänyt kirjoittaa siitä enemmän. En ole vielä pystynyt poistamaan asiaan liittyviä sähköpostiviestejä, vaikka oletan ottaneeni kaikesta myös paperikopion.
Olen äskettäin tutkinut joidenkin ihmisten perukirjoja, lähinnä joko äitini tai isäni sukuun kuuluvien. Ne herättävät myös paljon ajatuksia ko. ihmisten ja sukujen elämästä. Yhdestä äitini isän isoäidin perukirjasta olen kirjoittanut jo blogiluonnoksen. Saa nähdä, milloin on sen julkaisun vuoro.
 |
| 28.11.2024 |
28.11.2024
Oma olotilani vaatii nyt minulta paljon. Onneksi olen oppinut ennakoimaan ja suunnittelemaan, kiitän itseäni siitä ominaisuudesta. Eihän sitä kukaan muu huomaa. Meillä kaikilla on omat vahvuutemme, joita emme edes tajua. Nyt en kyllä löydä mistään pattereilla toimivia kynttilöitä, joita olen viime vuodet käyttänyt. On oikeastaan aika saada ne ikkunoille. Ne eivät harvan jäljellä olevan joulukrääsän joukossa, jota en itse asiassa aio enää nostaa esille. Ehtiessäni taidan laittaa ne Facebookin roskalavalle, koska siellä menee kaikki paitsi eivät menneet Kotipuutarha-lehteni. Ihmiset rakastavat kaikkea krääsää, koriste-esineitä ynnä muuta. Taidan olla siinä mielessä poikkeustapaus.
Tänään on kello 18 alkaen Helsingin Karjalatalolle meidän Helsingin Kuolemajärvikerhon syksyn viimeinen tilaisuus, jonne saimme muusikko Seppo Hovin. Ystäväni Marja tulee Riihimäeltä ja menemme sinne yhdessä. Jännitin, onko takkahuoneessa riittävästi tilaa kaikille paikalla tuleville. Soitinkin talonmiehelle, joka lupasi järjestellä pöytiä ja tuoleja kaiken varalta.
Olen yrittänyt lääkitä itseni niin, että ei synny vaikeuksia, vaikka joutuisimme jättämään auton kauas ja kävelemään.
1.12.2024
Niinpä niin, en ole jaksanut enkä ehtinyt kirjoittaa tätä postausta valmiiksi. Torstain tilaisuus onnistui hyvin. Paikalle tuli esiintyjän lisäksi 30 ihmistä, joista monet ovat sellaisia, jotka eivät koskaan käy kerhossamme. Se ei ole mikään ihme, sillä Seppo Hovi on hyvin suosittu. Hän liitti musiikkiinsa ennen talvisotaa 1930-luvulla ja talvisodan/jatkosodan aikaiseen musiikkiin, sävellyksiin, sanoituksiin jne. liittyviä taiteilijoita ja aikakauden tapahtumia yhdistellen niitä hienosti. Välillä hän soitti jonkin kappaleen hanurilla. Hänen suosikkisoittimensa on piano, mutta sellaista meillä ei ollut mahdollisuus tarjota hänelle, takkahuoneessa oli vain harmoni. Seppo joutui raahaamaan painavan haitarin paikalle.
Aihe ja musiikkikappaleet herättivät varmasti monille ajatuksia. Olen itsekin viimeisen vuoden aikana liikkunut paljon sotateemaan liittyvissä aiheissa, joten musiikki toi monia asioita mieleen. Marja muisteli musisoivaa isäänsä, jonka hän menetti lapsena. Hieno esitys kaikin puolin, jonka kiitollisuudella vastaanotimme. Unohdin jälleen vähäksi aikaa jalkakipuni. Tosin eiväthän ne tunnu muutenkaan istuessani, vain liikkuessani. Auton kyllä jouduimme jättämään kauas ja sauva oli onneksi apuvälineenä.
Eilen aamulla havahduin siihen, että 85 vuotta tuli täyteen talvisodan syttymisestä. Olen pitkään ajatellut mm. evakkoon lähtöjä. Pienistä keskusteluista tällä viikolla monet asiat keskeneräisissä teksteissäni saivat varmistuksen. Sain myös lehteen tulevan tekstini valmiiksi ja toimitettua eteenpäin.
Eipä nyt muuta, kuin kaikille lukijoilleni oikein hyvää joulukuuta ja joulun odotusta!
