Joskus tuntuu, että kaikki on jo sanottu...

21.12.2024

Tarkoitukseni ei ollut aloittaa vielä uutta blogipostausta, mutta en jaksaisi nyt kirjoittaa päiväkirjaan. Selitys sekin. Herään joka aamu hiukan epätoivoisena, vaikka olen jälleen nukkunut hyvin paria yöllistä heräämistä lukuun ottamatta.  En näe joka yö uniakaan, valitettavasti. Vasen jalkani on tuntunut paremmalta, mutta se johtuu siitä, että otan säännöllisesti aamuin ja illoin tulehduskipulääkkeen. Kun nousen sängystä, se kyllä tuntuu pahalta, mutta helpottaa pian.

Ihanteellinen joulun alusaika oli vuonna 2009.  Tässä lempipaikoillani silloin ja nyt 22.12.2009.

Tänään minulle tuli mieleen, miksi on vaikea olla puolikuntoinen ja jalkavaivainen. Hyvinhän minä sentään kestän tämän sietämättömän olotilan. Monella muulla ihmisellä on paljon vaikeampia vaivoja, joita minun on ollut vaikea tajuta tai nähdä. Ihmiset eivät välttämättä kerro niistä paitsi sitten, kun olen itse ensin avannut suuni. Meille ihmisille on tärkeä ymmärtää, että ympärillämme on paljon ihmisiä, joiden elämä on jatkuvasti eräänlaista selviämistaistelua. Syyt voivat olla terveyden lisäksi moninaisia, voi olla rahan tai työn puutetta. Niistä ei vain puhuta vaan purraan hammasta ja mennään eteenpäin. Meistä useimmat eivät osaa eivätkä halua pyytää apua. En minäkään missään nimessä. Tarjoan silti apuani aina tarvittaessa.

Monet ajattelevat olevansa uljaita ja ylpeitä selviytyjiä, joilla ei ole mitään edellä mainitsemiani ongelmia. Siitähän se lähtee kaikkien osalta, niin minullakin. En osannut nähdä ympärilläni olevaa kärsimystä. Vähitellen omien koettelemusten kautta tilanne on muuttunut.

sama päivä kuin edellä

Juuri nyt on paras pysytellä sisällä. Kävin eilen kahdessa kaupassa. Vaikein paikka oli oma kotipiha, ensin täynnä vettä, sitten melkein yhtä jääkenttää. En jaksanut tuoda toista kassia sisään, päätin hakea sen vasta tänä aamuna.  Kipeän jalkani lisäksi, käteni ovat heikot, mutta välillä ihmettelen sisälläni edelleen olevaa voimaa. Nyt oli pakkasta muutama aste, jääkenttä kuhmuroineen oli edelleen vaikea läpikuljettava. Minun on pakko varoa jokaista askeltani, etten kaatuisi. Vaikeuksista huolimatta niistä selviytyminen tuo hyvän mielen. 

Sitten alkoikin sataa lunta ja jääkenttä on nyt peittynyt ohueen lumikerrokseen.

 

22.12.2024

Sain sentään tehtyä joulutervehdyksen Juuret Kuolemajärvellä-ryhmään. Monta tervehdystä on edelleen lähettämättä ja joku saattaa unohtuakin. Pähkäilin kuvien kanssa, mutta tänään eteeni tuli ihania joulukuisia kuvia (22.12.2009) ja saan niistä ehkä kuvia joihinkin joulun toivotuksiin. Ei muuten, sillä kyllä kuvia riittää eikä aina kuvaa edes tarvitse.

Samalla kuvien kautta tulin ajatelleeksi vuoden 2009 syksyä ja erityisesti joulun aikaa. Voi olla, että olen siitä ennenkin kirjoittanut, mutta koska olen kirjoittanut niin paljon, en millään saa/jaksa kaivaa niitä tekstejä näkyviin. Silloin kirjoitin vielä vanhaan blogiini ”Polulle kauas”.. Useinhan olen siteerannut niitä. Päiväkirjani löytyi heti.

Lapsenlasta kouluun saattamassa 

Siihen aikaan lähetin vielä valtavan määrän joulukortteja, en ole kirjannut lukumäärää, mutta kyllä niitä oli ainakin 70 jollei enemmän. Kirjoitin lisäksi paljon kirjeitä. Olin muutenkin aktiivinen. Pelkäsin kodistani luopumista. Vaikea vuosi alkoi olla takanapäin, mutta kaikkea oli vielä tulossa. Olin saanut miehen lopulta häädettyä talosta, mutta koska hän oli toinen omistaja, paljon hankalia asioita ja pelkoa oli vielä edessä kuten oli takanapäin.  Vuosikausia.  Vasta vuosia myöhemmin ymmärsin, että olisin tarvinnut terapeutin apua, se näkyy päiväkirjani teksteistä. Löysin elämästäni parantavia voimia, mutta ne eivät aina riitä. Ennen joulua pohdin, mitä olisin voinut tehdä toisin ja mistä olin saanut voimia irtautuakseni kaikesta pahasta, joka oli tullut yhden ihmisen kautta elämääni.

Ihminen on vahva tai ei ole. Sehän nähdään nykyään kansan pahoinvoinnin myötä. Psykologinen resilienssi on tuttu sana tänä päivänä kuvaten yksilön kestävyyttä elämän vastoinkäymisten edessä. Sitä koetellaan tällaisissa ja monissa muissakin vaikeissa tilanteissa. Paha juttu on, kun asiat vaikeutuvat ja kestävät kauan. 

Olin aloittanut samana syksynä taidehistorian opiskelun avoimessa yliopistossa, peruskurssin tenttikin oli edessä. 

15.12.2009 näin ihmeellisen unen, jonka kirjoitin ylös:

” Olimme jollakin kurssilla, joka sitten päättyi ja jouduimme kurssin päätteeksi kertomaan itsestämme aika laajasti vuoron perään. Mietin kertomaani, se oli lyhyt elämäkerta. Joitakin asioita sekoittui siihen, koulu, ikään kuin lapsenlapseni Artun koulu (vietin paljon aikaa hänen kanssaan, koska hän poikkesi päivittäin koulumatkoillaan luonani). Joku tyttö tuli sanomaan minulle, että Artun kumisaapas on rikki, hän kulki mudassa paljain jaloin. Kesken esittelyn oli tauko. Lähdin jonkun toisen kanssa ulos pikku lenkille. Metsäisessä maastossa näimme tien reunalla omituisen tapahtuman. Ihmeellinen, ruma eläin hyökkäsi toisen eläimen kimppuun. Koska en ollut koskaan nähnyt tuollaista eläintä, otin siitä kuvan. Eläin näki sen ja ryntäsi se toinen eläin suussaan meitä kohti. Yritimme paeta, yritin piilottaa kameran. Eläin sai kuitenkin otteen kädestäni. Menimme eteenpäin, minä raahaten elikkoa mukanani. Kun aloimme kertoa asiasta muille, heräsin.”

koulumatkalla marraskuu 2009

Ahdistukseni oli jo kauan ollut äärimmäisen voimakasta. Taas ajattelin vanhempieni aikoinaan kokemia erilaisia kärsimyksiä sotien aikana.

Ennen joulua 20.12.2009 alkaen lunta satoi paljon. Tein tuntikausia lumitöitä. Ystäväni oli menossa seuraavana päivänä Helsinkiin olkapään korjausleikkaukseen ja olin luvannut hakea saattajana hänet sieltä bussilla seuraavana päivänä eli 23.12. Joka päivä tein pitkiä kävelylenkkejä niissä samoissa maisemissa, joihin nyt kaipaan, koska olen nyt jalkani takia joutunut jättämään ne väliin.

Siinä välissä 22.12. ehdin taas hurmaantua valokuvaamisesta, talvinen pihamaisema oli niin kaunis. Vuoden pimeimpään aikaan aurinko kaiken lisäksi valaisi maiseman. Sain taas valtavati inspiraatioita suunnitelmilleni, suunnittelin kuville jopa runollisia tekstejä. Taiteen tie oli vielä kesken. Silloin en vielä tiennyt, että se jäisikin kesken.

HS:n lehtileikkeen mukaan (lehtileike 24.12. päiväkirjan välissä) joulukortteja oli Suomessa lähetetty lähes 50 miljoonaa.

Jouluaatoksi tein graavattua lohta, hernemössöä (isäni herkkua aikoinaan), torttuja ja luumuhyytelöä. Olin menossa tyttäreni silloisen perheen luokse jouluaatoksi. Kirjoitin joka päivä ahkerasti. Kuvista näkee, kuinka rasittuneen ja sairaan näköinen olen. Tajusin sen joulun jälkeen maininnalla päiväkirjassani. Mutta tekemistä, touhua ja kulkemista paikasta toiseen riitti.  Kuvat kertovat aina lisää, vaikka kaikki niistä eivät ole edes säilyttämisen arvoisia, ne ovat vain täydentäviä tekijöitä.

Kelihän on nyt aivan hurja. Tänään on taas sulanut eilen vesisateen jälkeen. On siis pääkallokeli. Runsas viikko eteenpäin taivaalta tulee vain vettä. On paras pysytellä sisällä.

Tuusulan kirkko marraskuu 2009

25.12.2024 joulupäivänä

Ajatukseni oli julkaista tämä ennen joulua, mutta vaikka en aseta paineita joululle, niin vain kävi, että muut asiat ajoivat päälleni. On melkein pakko lähettää joulutervehdyksiä, useimmat Facebookin kautta, kiittää ehkä joitakin. Digitaalinen elämä on yhtä sekasotkua. Vaikka aikoinaan vuosia sitten kiitin sitä, että saan tulevaisuudessa itse päättää, mitä julkaisen, olla toimija, julkaisija, oman itseni toimittaja. niin nyt saatan joskus katua ajatustani. Osaltani asia on jo aikoja sitten revennyt liitoksistaan

Jouluaaton aattona kävin lapsenlapseni kanssa kaupassa (sama, jonka kuvia edellä). Olin aamupäivällä imuroinut koko asunnon, vaikka ei olisi tarvinnut joulun takia, Iltapäivällä olin jo niin poikki ja rasittunut, että liikkuminen kipeällä koivella oli tosi hankalaa. Pahin paikka oli tietysti edelleen taloyhtiön piha. Viime vuonna kävin jouluaattona kävellen kaupassa, mutta silloin ei ollut liukasta eikä jalkani ollut vielä siinä kunnossa kun se on nyt ollut koko syksyn. Nyt jääkaappi ja pakastin ovat täynnä ruokaa, joten tällä viikolla voin pysytellä kotona.  Aatoksi vanhin lapsenlapseni oli kutsunut minut luokseen, mutta kieltäydyin menemästä.

Tämä on sitä kunkin omanlaista joulua, joka kaikesta huolimatta herättää meissä kaikissa valtavasti tunteita ja muistoja. Tulikin mieleeni, että kauneimmankin joulujuhlan takana voi olla rankkoja asioita. Tärkeintä  joulussa olisi lämmin ajatus ja sanoma Jeesuksen syntymästä, mutta siitäkään ei ehkä saa puhua ? 

25.11.2009