Luin muutaman aiemmin kirjoittamani postauksen ja huomasin niissä paljon kirjoitusvirheitä ja sekavuutta. Anteeksi, yritän jossakin välissä korjata virheitäni. Nostin läppärin aamiaisen jälkeen ruokapöydälle, koska tunsin kirjoittamispakon. Kirjasin päiväkirjaani yöllä näkemäni unet, mutta en kertaa niitä täällä. Pihan kaikki jäät ovat jo sulaneet, nyt uskaltaisin mennä sinne. Ei ole kuitenkaan mitään menoa. Lenkkipolulle minusta ei vielä ole ja siellä on varmasti vielä jäätä. Säätiedotuksen mukaan ensi viikolla sataa runsaasti lunta? On 27.12.2024.
______________________
”Nykyään on
lähes muotia rypeä henkilökohtaisissa suhdevaikeuksissa. Se on helppoa, koska
on erilaisia nettialustoja, joissa voi purkautua lyhyesti ja epämääräisesti. On
Instagram, on Facebook ja on Threads.
WhatsApp on enemmän ryhmien välinen informaatiokanava.
Silmiini
osui juuri, että joku kirjoitti Facebookin olevan geriatrinen some vastauksena
toisen ajatukseen. Tämä toinen oli julkaissut Facebookissa kauniita kuvia ja
jakanutkin niitä johonkin ryhmään. Joku tuttavalapsi kutsui häntä Facebook
mammaksi, vaikka hän on vasta vähän yli 30. Olen aivan äskettäin avannut
Threadsin itselleni, mutten ole julkaissut vielä mitään.
Kaikki
mielipiteet ovat sallittuja, mutta olen usein ihmeissäni postausten, tekstien
ja videoiden lyhyydestä ja epäselvyydestä, en ymmärrä, mitä ihminen tarkoittaa.
Tosin en tutki niitä edes kovin paljon enkä viitsi esittää kysymyksiä.
Sellaiseksi maailma on vain mennyt. Mietin vain, miksi minä olen siellä. Sitten
ajattelen, että onhan minulla sentään blogini. Sinne voin työntää tai kaataa
mieltäni askarruttavat asiat täysinäisinä ja itseni analysoimina.
Tällä
viikolla aikuinen lapsenlapseni (24 v) kertoi taas yhden jutun, jonka hän on
varmaan maininnut joskus aiemmin. Hän oli kertonut aikoinaan kavereilleen, että
hänen mummonsa on haka teknisissä tietokonejutuissa, korjaa asioita, tulostaa
valokuvia ja kaikkea. Olin silloin ehkä kymmenisen vuotta nuorempi, mutta
siihen ei ole tullut muutosta. Kaverit olivat ihmeissään, ei heidän mummonsa
tee niin. Nyt keskustelimme juuri näistä
some-jutuista, joita hän ei muuten käytä muuten kuin on WhatAppissa ja käyttää
puhelinta. Eli siinä mielessä Facebook on vanhusten pelikenttää. Olkoon.
Yritän
välillä ottaa mallia muista, olla lyhyt, arvoituksellinen, kryptinen, mutta en
vain osaa. Onneksi on nämä blogipostaukset.
Järjestelin
taas hetken arkistojani ja heittelen samalla papereita menemään. Monet paperit
olen tutkinut, mutta laittanut sitten hetkeksi hautumaan. Olen aina ottanut
lähettämistäni kirjeistä kopioita. On uskomattoman tuskaisaa lukea niitä, koska
joudun häpeämään itseäni ja sokeuttani. Muistot eivät aina tule kultaisiksi,
jos niitä on joutunut elämään vaikeaan, julmaan ja rumaan loppuun saakka,
jolloin kaikki kauniitkin asiat ovat mitätöityneet. Siinä asettaa myös oman
itsensä kyseenalaiseksi. On todella paha asia, että ihmisellä on uskomaton
muisti, niin hyvä, että näkee ne kaikki tilanteet kuin elokuvana. Alan
oikeastaan ymmärtää sitäkin, miksi monella muistin rappeutuminen pelastaa
ahdistavilta muistoilta.
Lukijastani
saattaa joskus tuntua, että ryven muistoissani, olen tehnyt sitä aina ja kun
tulemme vanhoiksi, muistot joskus lähes ryöpsähtävät päällemme. Minulle tulee
silloin tarve kirjoittaa. Sillä tavalla helpotan olotilaani. Usein samaan
kimppuun sisältyy iloa, onnea, mutta sitten myös aavistus jo edessä
häämöttävästä tuskasta. Kaipa tulen koko loppuelämäni tulkitsemaan näitä
asioita. Vaikeinta on niissä ymmärtää se, miksi muut eivät ole nähneet niitä
tai edes ymmärtäneet niitä, jos ovat osuneet kohdalle. Olemmeko todella niin
erilaisia?
Eräässä
kirjeessä kirjoitin, että ehkä en voi antaa kirjettä, koska se voi joutua
vääriin käsiin, että taidan kirjoittaa vain arkistoon kuten monet muutkin
kirjeeni. Mietin, mitä varten teen näin. Totean, että ehkä vain itseäni varten,
kun sitten joskus voin kipua tuntematta lukea niistä tunteista ja
tuntemuksista, mitä olen juuri silloin kokenut ja ehkä sitten joskus ymmärrän
tämän kaiken tarkoituksen. ”
__________________________
Kommunikaation
erilaisia muotoja. Lukiessani ihmisten postauksia, näen, että Threadsissä
käydään läpi vaikeita asioita, yksinäisyyttä, menetyksiä, sairauksia. Monelle
se on pakoa normaalista arkielämästä merkityksellisiin asioihin. Sovelluksesta
ei edes haluta kertoa muille, koska se halutaan pitää itsellä. Vieraat ihmiset
kommentoivat myötätuntoisina ja kertoen omista vaikeuksistaan. Onhan siellä
höpöjä juttujakin ja parin etsintää, mutta pääasiassa ihmiset taitavat kokea
sen ystävälliseksi ja lohduttavaksi alustaksi jakaa ajatuksia.
Taidan silti
pysytellä näissä yksinäisissä blogeissani, joita ei erityisemmin kommentoida
paitsi joskus sattumalta, mutta kyllä luetaan aika paljon.
29.12.2024
Eletään vuoden viimeisiä päiviä. Ajattelin julkaisevani tämän pätkän ja aloittavani keskeneräisten blogieni purkamisen. Nimittäin olen laiskotellut monta päivää enkä ole edes katsonut läppäriin päin, tuskin uloskaan paitsi, että eilen kävin kaupassa ja sitten laiskottelin taas. Katselin mm. Netflixistä hurjan pienoissarjan La Palma, mikä herätti muistoja La Palman matkasta (1997), jolloin koko ihmeellinen saari tuli kierrettyä. Joskus aiemmin olen kirjoittanut siitä matkasta (2018).
Jollen ehdi enää
tänä vuonna julkaista mitään muuta, niin toivotan tässä kaikille lukijoilleni
Onnellista Uutta Vuotta 2025!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti