On tiistai 7.10. Oikeastaan en ehdi aloittaa uutta postausta nyt. Aloitan silti. On nimittäin paljon muutakin tekemistä. Oma läppärini on tupaten täynnä ja yritän aina välillä siirtää osaa tiedostoista ulkoiselle kovalevylle ja samalla poistaa ja siivota. Teen sitä juuri nyt. Joskus sillekin on otettava aikaa. Olen ennenkin yrittänyt samaa, mutta toiminto on jäänyt aina kesken. Pelkään, että läppärilleni tapahtuu taas jotakin kuten viisi vuotta sitten. Ajatuksissani on ollut uuden läppärin hankinta. Tarvitsen myös uuden älykännykän ja kameran. Toisaalta kaikki tiedostot ja valokuvat ovat tuplasti suojattuja ollessaan myös pilvipalveluissa. Nykyään on vaikeata ymmärtää muutosten nopeus ja ettei käyttäjä voi itse hallita niitä kuten joskus ennen.
Kuten joku lukijoistani on saattanut teksteistäni ja rivien välistä ymmärtää, olen ollut tässä välillä paniikissa, hermostunut, sairas, väsynyt, burnoutissa, kyllästynyt, turhaantunut. Kaiken lisäksi asun sekaisessa ympäristössä, jota välillä yritän pitää järjestyksessä vapaaehtoisena suorittamieni tehtävienkin takia. Aikaa tuntuu aina olevan vähemmän ja vähemmän, mutta olen ollut viime aikoina välillä näkeväni valonpilkkuja edessäpäin.
9.10. torstai. Aika paljon kaikenlaista on kasaantunut tälle ja seuraavalle viikolle. On siis pakko yrittää ottaa kevyemmin. Miksi se on entistä vaikeampaa? Kävin tänään tyttäreni kanssa Järvenpäässä Prisman Buffassa salaatilla ja pikkuostoksilla. Samalla sain vietyä pari laatikkoa kirjoja kierrätykseen. Ystäväni ehdotti aiemmin eiliselle samaa menoa, mutta jouduin kieltäytymään, koska eilen oli yksi viimeisiä kirjapalavereita ennen kirjan taittoon lähettämistä. Palaverissa käsitellään nyt pieniä fiilauksia ja korjauksia ja keskustellaan. Usein meillä menee Zoomissa lähes kolme tuntia ja sen jälkeen kotona vielä aiheeseen liittyviä pikku tehtäviä, Vaikka kuinka yritän olla rauhallinen, yöllä keskiviikon jälkeen herätessäni muutaman kerran, tunsin taas paniikin nousevan mielessäni. Tyttäreni vietti tänään vapaapäivää, hänelläkin on välillä kaikenlaisia stressioireita kiireisen elämän takia.
Minullahan on ainakin kaksi päivää viikossa, jolloin on välttämätön pakko levätä (maanantai-tiistai). Edessä kuvittelemani valonpilkut himmenevät välillä. Pitkäaikainen henkinen stressi ja aiemmat terveyden rankat fyysiset ongelmat heijastuvat elämään voimalla. Mitä erityisiä ominaisuuksia nykypäivän ihmisellä pitää olla, että hän jaksaisi kestää kaiken? Kysymykseni koskee meitä kaikkia ihmisiä sekä lapsia, nuoria, aikuisia ja vanhoja ihmisiä. Siitähän myös kirjoitetaan ja puhutaan paljon, jos olette huomanneet.
Kaikki käsittelemäni arkistot ovat levällään pöydillä ja lattialla, olleet jo vuosia. Olen aina etsimässä jotakin, mitä tiedän minulla olevan. Usein löydänkin, mutta papereita kulkeutuu toiseen paikkaan ja mappi jää lojumaan. Sukukirjan aineisto on hyvässä mallissa, mutta aina kun tarkistamme jotakin, on taas kaivettava mappeja ja papereita. Olen säästänyt kaiken, paljon olen mapittanut ja muistan, että jotakin on jossakin.
Ensi viikolla on Markkulan sukuseuran hallituksen kokous, jossa setvitään äskettäin kuolleen sukututkijan arkistoja. On myös aika käsitellä seuraavan Markkulan Viestin artikkeleita. Omani ovat vielä kesken. Kaiken lisäksi lupasin Kuolemajärvikerhoon aiheen, jota työstän mielessäni, joskus yöuneni menettäen. Samalla mietin jo seuraavan kuukauden juttua. Ihminen saattaa jopa kuolla kesken kaiken kuten olemme nähneet. Minun olisi varmaan pitänyt olla pelkkä arkiston hoitaja?
Ajattelin, että ehtisinkö mennä lauantaina elokuviin Keravan Keudaan. Viime jakson jouduin jättämään väliin. Lähtisikö ystävätär mukaan, tuskin?
Maailma ympärillämme on juuri nyt kaunista. Osa puista on väriloistossaan.
11.10.2025 lauantai. Voimakas tuuli irrottaa lehdet puista. Aurinkoinen, kaunis päivä silti. Keräsin kaikki talouden roskat ja vein ne pihalla olevaan roskarakennukseen, onneksi siellä on kaikki tarvitsemani roskalaatikot. Eilen vaihdoin kissanhiekat ja pesin kissan veskin kunnolla. Päivisin poistan useimmiten parikin kertaa kissan jätökset ja sitten saatan lisätä hiekkaa. Minni taisi huomata ja kävi naukuen kiittämässä. Ymmärrämme toisiamme hyvin. Kaikki arkipäivän, päivisin toistuvat rutiinit vievät hirveän paljon aikaa.
Eilinen päivä oli raskas, olin yllättäen kauhean väsynyt. Siksi piti ottaa rauhallisesti. Kaiken lisäksi viime yö oli hurja. Valvoin ja pyörin sängyssä tuntikaupalla. Aloin jopa pohtia jotakin tulevaa tehtävää juuttuen siihen tietenkin saamatta asiaa hoidettua loppuun. Kaiken lisäksi niitä tehtäviä on paljon. Saan lopulta kaiken hoidettua tai muuten junailtua. Stressi on vaan nykyään suurempi. Aamuyön nukuin makeasti. Minni käy välillä tutkimassa, miten voin. Samaa teen minäkin.
Päätin jo eilen, että jätän ajatuksen elokuviin menosta väliin. Yritän jatkaa keskeneräisiä kirjoituksiani ja saada tämän postauksen julkaistuksi. Ensi viikko on ehkä taas omanlaisensa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti