On ollut vaihteeksi oikein tehokas aamu. Sunnuntai 12.10.2025. Kotihommia, päivän rutiinit, aamiainen, Hesarin luku, Minnin ruoka ja muut rutiinit, lääkkeen pistäminen, hiusten pesu, föönaus ja suoristaminen, blogin julkaisu. Ajatusten tajunnanvirta. Itse asiassa päässäni kulkee koko ajan eräänlainen tajunnan virta, vaikken niitä ole erikseen kirjoittanut blogeihini. Huolimatta muista kiireistäni, se ei tahdo hiljentyä, joten on ehkä paras käyttää siihen vähän aikaa. Kun vielä ehtii, ikäisiäni ihmisiä kuolee yllättäen koko ajan emmekä voi tietää oman aikamme koittamista. Siitä ei nyt enempää.
Tässä olen ennen Saksaan lähtöäni, tarkkaa ajankohtaa enkä edes vuotta tiedä. Omat kuvat jäivät aikoinaan kuvaajalta vähiin. Myöhemminhän asia muuttui.
Meikatessani ajattelen aina sitä, että miksi se on minulle lähes pakollista ainakin silloin, kun olen lähdössä jonnekin, vaikka pelkästään kauppaan. Aloitin meikkaamisen ehkä siinä 17–18-vuotiaana. Aloin myös jossakin vaiheessa värjätä hiuksiani. En pystynyt koskaan lopettamaan meikkaamista. Hiusten värjäys jäi välillä pois, koska se oli mahdotonta olosuhteiden takia. Meikkaaminen muutettuani Saksaan 1968 oli myös vaikeata, koska käyttämääni Max Factorin meikkivoidetta oli vaikea hankkia. Sitä sai vain Kielin Karlstadt-tavaratalosta. Moni on sitä mieltä, että vanhusten ei pitäisi enää meikata. Käytän siis meikkivoidetta, en enää vuosikymmeniä käyttämääni Max Factoria (koska muuttivat voiteitaan niin paljon) vaan halvempaa Maybelline-merkkiä. Vaihtaminen on vaikeaa, koska ei tiedä, miten jokin merkki sopii. Enkä edes kehtaa kysyä. En oikein luota muiden ohjeisiin. Käytän meikin päälle aurinkopuuteria. Silmät rajaan luomen sisältä mustalla ja sinisellä Kajalilla. Ripseni ovat lyhyet enkä tavallisesti käytä ripsiväriä. Usein putkilo ehtii kuivua ennen kuin tarvitsen sitä. Huulipunalla punaan joskus vähän kalmankalpeita poskiani ja huuleni rajaan ja lisään huulipunaa. Iholleni laitan aamuisin päivävoidetta ja öisin yövoidetta, Lidlistä ostettua. Silmänympärysvoiteen jätin jo aikoja sitten pois. On totta, että tarpeet ovat vähentyneet ikääntyessä ja meikkien ja voiteiden käyttöni on halpaa. Voiteiden ja huulipunien ym. pitää olla tuoksuttomia. Käytin joskus yleensä hajusteita, mutta olen hyvin pitkään kokenut nyt mahdottomaksi, voin pahoin hajuista, vaikken olekaan allerginen. Meikkaaminen oli nuorempana vielä tärkeämpää, joskus ulkonäköön liittyvät asiat tulivat uniini. Se on ollut lähinnä huolenpitoa itsestä kuten moni muukin asia.
(Sivujuonteena voisin mainita, että joskus 1990-luvulla myin itse meikkejä, muistaakseni Colose-nimisiä. Meikkasin jopa jossakin esityksessä muita. Hassua olen jo melkein unohtanut sen ajan.)
Hiukset käyn leikkauttamassa kampaajalla. Kampaajani ovat yleensä hyvin pitkäaikaisia ja tuntevat hiukseni. Leikkaus maksaa tällä hetkellä minulle 50 euroa. En tunne oloani hyväksi, jos tukka on kasvanut liian pitkäksi. Niin on käynyt usein viime vuosina. Polkkatukka on aina ollut ihanteeni siitä saakka, kun pääsin lapsuuden leteistä eroon. Minulla ei ole koskaan ollut permanenttia ja olen aina värjännyt hiukseni itse. Joskus aikoinaan joku kampaaja halusi muuttaa tyyliäni, mutta se meni aina pieleen. Hiukseni ovat valitettavasti kihartuvat, mikä on aivan hirveätä, sillä inhoan kiharaa tukkaa, siis ainakin itselläni. Nyt olen huomannut hyvin paksujen hiuksieni harventuneen kovasti, varsinkin viime vuoden aikana ja epäilen, että lääkkeellä on siihenkin syy. Jos jättäisin värjäämisen 7–8 viikon välein väliin, hiukseni olisivat aivan harmaat.
Muuten itseni hoitamisessa on paljon puutteita. En käytä ihovoiteita kuin poikkeustapauksissa, samoin jalka- ja käsivoiteita. Jalkani ovat hirveän näköiset vaivaisenluineen ja reuman runtelemat, samoin käteni. Kasvoni ovat rypistyneet paljon sairauden vaikeina aikoina. Synkkä ilme pahentaa ulkonäköä. Kun valokuvaan itseäni, haluan ottaa kuvat luonnollisena, en minkään filtterin kautta. Hyvä olo näkyy kasvoissa ja koko olemuksessa.
Tajunnanvirtaa ihmisen olotilasta voisin jatkaa paljon pidemmälle. Ehkä senkin aika tulee.
tiistai 14.10. Kun alkaa purkaa omaa tajunnanvirtaansa pienempiin osiin, alkaa ymmärtää paremmin stressien ja välillä kaoottiseksi muuttuvan elämänsä syviä juuria. Olen toki tajunnut jo aiemmin kehityskulut, mutta en ole oikeasti pysähtynyt niiden äärelle. Minni-kissa kiipesi tässä välissä syliini ja olkapäälleni muistuttamaan minua eilisen ajatuksista tai toki muistan ne itsekin. Olen jo hyvin kauan tuskaillut näiden asioiden kanssa, mutta en ole ymmärtänyt, että minun pitäisi tehdä niille jotakin, lopettaa hermoilu, hyväksyä se, että voin ottaa itselleni pari päivää tai jopa enemmän viikossa, jolloin… häviän…
Menin välillä tarkistamaan sähköpostini ja siihen päättyi uuden tajunnanvirtani käsitteleminen. Oli aloitettava hoitaa esiin tulleita tehtäviä liittyen sukukirjaan. Päivä oli taas siinä. Huomenna osa päivästä menee sukukirjakokouksiin. Johonkin väliin olisi mahdutettava verikokeet.
Myöhemmin tuli torstain kokouskutsu ja puheenjohtajan tekemä asialista ja ehdin jo vastata siihen, että ehkä voin olla pois kokouksesta tai osallistua etänä.
Palatakseni alkuun, minun piti kai kirjoittaa ennen kuin päivä hajosi palasiksi: tarvitsen nämä pari päivää alkuviikosta pysyäkseni järjissäni.
Tuusulan kirjasto vasemmassa reunassa. 15.10.2025
keskiviikko 15.10.2025. Päivä on mennyt kuten suunnittelin. Nukuin pitkään, toki aina on heräämisiä välillä, mutta nyt ohitin ne nopeasti. Sukukirjakokous kesti vain suunnilleen tunnin. Sitten tilasin laboratorioajan ja keräsin muita menoja samaan pakettiin. Kävely K-supermarket Hyrrän parkista ison työmaan ohitse terveyskeskukseen, jossa pääsin ennenaikaisesti verikokeeseen. Palasin Tuusulan kirjaston kautta. Kirjastohan on keskellä Särmän valtavaa työmaata (Prisman ja Tuusulan kunnantalon työmaa) ja sinne pääsee yhtä kautta. Parkkipaikkoja ei ole ollut koko rakennusaikana enkä ole viitsinyt ja oikeastaan välillä edes voinut mennä sinne, koska lainaan aina paljon kirjoja, joita en jaksaisi kantaa kaukana olevaan autoparkkiin. Minulla ei ollut mitään lainauslistaa, mutta löysin sattumanvaraisesti kolme romaania. Sitten suunnistin Hyrrän vieressä olevaan apteekkiin ostamaan loppuneet lääkkeeni ja sen jälkeen vielä pikkuostoksille.
Eikö olekin naurettavaa listata tekemisiään. Oikeastaan teen ihmiskoetta itselläni.
Kotonakin olisi paljon luettavaa. Muutenkin luen jotakin koko ajan, mutta ajattelin, että ehkä pian voisin aloittaa uuden elämän, jossa tekisin enemmän pelkästään oman itseni takia.
Uudesta elämästä puheenollen nappasin kaupan eteisestä mukaani Voima-lehden, jossa oli jälleen muutamia tosi mielenkiintoisia artikkeleita. Kuinka kaukana me hyvin toimeentulevat ihmiset olemme vaikeassa tilanteessa olevien ihmisten tilanteista, työttömyydestä, sairauksista, asunnottomuudesta, lapsien vaikeasta asemasta. Tilanne on nykyhallituksen aikana vain jyrkästi huonontunut eikä valoa ole oikeasti vuosikausiin näkyvissä. En tässä elämässä koskaan onnistunut kiipeämään barrikadeille ja osallistumaan vallankumouksiin paremman elämän ja luonnonsuojelun vuoksi. En usko, että minusta on enää siihen, mutta toivottavasti synnyn aikanaan uudelleen.
torstai 16.10.2025 Kyllähän se on niin, että kun hillitsee itseään, rauhoittaa ja säännöllistää elämäänsä, niin nukkuukin paremmin. Se tarkoittaa myös mainitsemaani tajunnanvirtaa. Sinne on paras olla päästämättä sosiaalisen median kiihotuksia. En lähde erittelemään aihetta, mutta uskon lukijani ymmärtävän sen. Seuraan kyllä päivän mittaan uutisia, vaikka lopetin niiden katsomisen televisiosta paitsi joskus Yle Areenan kautta. Uutisiahan tulee koko ajan puhelimen kautta. Tuntuu, että maailma on yksi pieni paikka.
On myös yllättävää, että mahdoton liikenteen hyörintä parin sadan metrin päässä Hyrylän keskustassa on laimennut, kun olen kotipihalla, rauhan tyyssijassa. Juuri nyt kerrostalojen välisiä puistoja siivotaan ja työkoneet pitävät ääntä. Täällä talot ovat kaukana toisistaan verrattuna lähistön uusiin asuinalueisiin. Suuri osa koivujen keltaisista lehdistä on vielä puissa.
17.10.2025. perjantai. Hurjaa. Lähden aina yhtäkkiä rikkomaan omia ”sääntöjäni”, jos niitä voi niin kutsua. Eilen sain yhtäkkiä päähäni lähteä Markkulan sukuseuran hallituksen kokoukseen Riihimäelle, vaikka olin jo aiemmin päättänyt, etten mene. En ehkä ollut vielä saanut soittoa terveyskeskuksesta, josta kerrottiin, että ALAT-arvoni oli edelleen noussut. Lääkäri oli todennut, että se johtuu Trexanista, mutta on aiheellista edelleen jatkaa lääkettä. Uusi verikoe kuukauden päästä.
Pääsin Riihimäelle toisen hallituksen jäsenen kyydissä. Itselleni perustelin lähtöä sillä, että on kiva joskus nähdä ihmisiä. Sukututkimus yhdistää meitä useampia. Kokous on silti kokous ja teettää vähän töitä, koska olen sihteeri, toistaiseksi vielä. Kokous pidettiin Riihimäen HAMKin tiloissa. Nykyään tapaamme useimmiten etänä. Nyt sitten pöytäkirjaa kirjoittamaan.
Palatakseni tajunnanvirran ohjaukseen. Käsittelen asioita usein jälkikäteen ja inhoan omaa puheliaisuuttani eri tilanteissa. Olin unohtanut, kuinka juuri se oli ennen vaikuttanut hurjasti yöuniini, häpeä. Nytkin oli niin, että eilinen vaikutti voimakkaasti yöhön. En saanut unta, saatoin nukahtaa hetkeksi, valvoin tuntikausia. Olisi pitänytkin jättää väliin. Aamuyöstä kävelin veskiin ja kaaduin pimeässä pöntön viereen. En satuttanut itseäni kummemmin. En ole maininnut aiemmin kaikkea, mihin sairastuminen vaikutti. Jouduin luopumaan monesta asiasta. En pystynyt enää olemaan polvillani. Yritin myöhemmin välillä treenata polville käymistä, mutta se sattui niin paljon, että luovutin. Kaatumisesta ylösnouseminen on sittemmin ollut vaikeaa, mutta onnistun toki lopulta. Loppuyön nukuin hyvin. Tiedän huonot ominaisuuteni, mutta unohdan ne usein.
Minä ja Tassu kesällä 1957 tai 1958.
19.10.2025 sunnuntai. Yöllä herätessäni mieleeni tuli, ettei tämä on tajunnanvirtaa, johon olen liittänyt tapahtumien virran. Joka tapauksessa tässä on kysymys erään yksinäisen tai lähes yksin elävän ihmisen monologista. Kun ihminen tulee lisäksi vanhaksi ja sairaus tavalla tai toisella vaikuttaa hänen elämiseensä ja selviytymiseensä, elämä on usein rajoittuneempaa. Sama koskee myös nuorempia ja nuoria sairastuneita, loukkaantuneita tai muuten elämän kolhineita ihmisiä. Usein minusta tuntuu, että näiden ihmisten elämä on eräänlainen tabu suomalaisessa yhteiskunnassa. Heillä on olevinaan ääni, heistä kerrotaan ja kirjoitetaan lehdissä, mutta se tuntuu paremmin pärjäävän valtaväestön silmissä liialliselta, koska Suomessa asiat ovat hyvin. Ei todellakaan ole kaikki hyvin.
Nappaan usein lukemastani jotakin ja kirjoitan tekstin päiväkirjaani, johon en ole taas pitkään aikaan kirjoittanut mitään, koska olen kirjannut tapahtumia blogeihini. Hesarissa oli tänään kirjailija Vilja-Tuulia Huotarisen kirjoittama essee ”Suomi on kuviteltava uudestaan joka päivä”. Otin ylös yhden kohdan hyvästä esseestä, josta voisi ottaa erilleen monta muutakin kohtaa. Jos mahdollista, koko esseen voi lukea täältä https://www.hs.fi/paivanlehti/19102025/art-2000011555820.html
”Jos taiteilija ei visioi maan tulevaisuutta, joku muu tekee sen.
Saavutettuamme ylellisen ja yksityisen rauhan olemme joutuneet tinkimään yhteydestä ihmisiin. On muodikasta tulla toimeen itsensä kanssa, muista ei niin väliä. Olemme valjastaneet koneet hyvinvoinnin jatkeeksi siinä määrin, että tekstimallien geneerinen puhe on alkanut opettaa meitä emmekä me sitä. Aktiivinen ajattelu on nykyisin valinta. Vielä vaikeampaa on eläytyä siihen, mitä toiset ajattelevat. Se vaatii läheisyyttä ja halua ymmärtää.”
Minni valtaa usein sohvan. 18.10.2025
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti