Ympäristöoppia

Näin taas viime yönä omituisia unia, sellaisia, että ajattelin niissä  esiintyneiden asioiden olleen joskus oikeasti tapahtunut. Herätessäni nappasin vielä yhdestä tapauksesta kiinni ja kirjoitin sängyssä kännykällä muistiinpanon. Sillä tavalla voisin myöhemmin palata uneni kautta sen herättämiin ajatuksiin. Oikeastaan jo siinä kirjoittaessani tiesin, mikä oli laukaissut unen. Huomioitavaa on, että kun näen paljon mielenkiintoisia unia, nukun myös sellaisina öinä erinomaisesti.

En selitä kuvia sen enempää, niillä on merkitystä vain minulle ja niille, jotka tuntevat paikan

Päästäkseni jatkamaan omaa tarinaani, viivyttelen vielä pidemmän hetken muiden asioiden parissa, joihin myös uneni tavallaan liittyy. Naisen raskauden kesto on keskimäärin 280 päivää eli 40 viikkoa. Aiempi julkaisemani postaus ”Aika ennen syntymääni” jäi vaiheeseen, kun aloin vasta kehittyä äitini kohdussa. Koska minulla on siitä ajasta vain joitakin hajanaisia äitini saamista kirjeistä löytyviä kommentteja, minulla on aikaa tutkia tulevien tapahtumien ympäristöä. Siis ennen kuin kertomukseni synnyttää minut. En voi kieltää ajatelleeni juuri näitä ajankohtia jo kauan. Minusta on välillä tuntunut, että yritän tunkeutua ajan tasojen läpi siihen aikaan. Ajattelun kautta. Uskon, että se on mahdollista, jos tutkii ja ajattelee paljon. Unien kautta siihen tulee muita elementtejä.  Kuten ihmiset, joita ei enää ole.

Samalla yritän kurottautua vieläkin kauemmas.

Odottamassa on myös eräs kartta kotitaloni tiluksista, muistaakseni vuodelta 1915, kun kylässä tapahtui muutoksia, taloja siirreltiin ja uusi sukupolvi (isovanhempani)oli astumassa ohjaksiin. Sitä aikaa en käsitellyt tarkkaan edes kyläkirjassa, koska tietoa ei ollut tarpeeksi käsillä. Koska olen tehnyt kaikenlaisia omia kehittämiäni johtopäätöksiä aiemmin, niin käsittelen kartan ja siihen liittyvät asiat joskus myöhemmin. Kun oltiin vuodessa 1946, useita vuosikymmeniä oli kulunut, edellinenkin sukupolvi oli poistunut, oli käyty sotia, oli selviydytty.  Murusia aiemmista ajoista tulee kertomuksiini koko ajan, olivathan vanhempani eläneet jo kauan.

Nämä taloaiheiset unet johtuvat siis ajatuksistani. Jos lukijani muistaa, olen käsitellyt erilaisia taloja usein. Viime vuosina on hävitetty monta aiempaa kotitaloani, koulujani. Jopa nykyinen kotikyläni (Hyrylä) on purettu parin viimeisen vuoden aikana ja alue juuri nyt autiomaata. Olen tuskaillut näiden purku- ja hävittämisasioiden kanssa vuosikausia ja päättänyt monta kertaa, että alan katsella niiden ohi enkä mene edes valokuvaamaan. Sitten kuitenkin saatan mennä. 

2018

Minulla oli aikoinaan ja huomaan nyt, että en ole sitä vieläkään sulkenut,  blogi nimeltä ”Talo”. Tätäkin blogiani on itse asiassa luettu aika paljon. Onneksi olen jo aikoja sitten sulkenut ”Polkuani kuljen”- blogin, jossa olin kirjoittanut itseasiassa melko kauniisti perhehelvetistä alkoholistin kanssa.

Nyt on oikeastaan kysymys siitä, että mietin kotitaloni ympäristöä silloin, kun äitini tuli sinne eikä minusta ollut vielä tietoakaan.  Vielä 1930-luvulla pihalla oli vanha pitkä rakennus, joka näkyy muutamissa, oletettavasti isäni ottamissa valokuvissa. Karjaa varten oli lähistöllä pihalle näkyvä iso karjasuoja.  Se oli meille lapsille sijaitsevan ison kuusen vieressä. Kuusi oli olemassa jo silloin ja iso kivikin näkyy.  Siinä vieressä oli 1950-luvulla suuri kuoppa, jonne kukaan ei varmasti halunnut pudota. Kuoppaan heitettiin kaikenlaista jätettä, metallipurkkeja ja vastaavaa, se voisi joskus olla arkeologinen kohde. 

Pihalla oli myös 1800-luvun alussa rakennettu aitta, joka on siellä edelleen.  On aika jännittävä asia, että aitan päädyssä on vuosiluku 1802 (toivottavasti tuli oikein),jolloin meille kerrottiin aitan vanhimman peräosan rakennetun. Kuka isännistä oli sitä rakentamassa?

Kyläkirjan kirjoittamisen jälkeen minulle selvisi, että Siukolan talon isännän Johan (Juho) Antinpojan (1760–1833) nuorin veli Heikki Antinpoika Telon (1765–1830) oli opiskellut rakennusmestariksi ja oli mahdollisesti kuulun kirkonrakentaja Martti Tolpon oppilaana. Hän oli tämän kanssa ehkä rakentamassa/korjaamassa täysin rapistunutta Rengon kirkkoa ja myöhemmin mestarina ylläpitämässä ja tervaamassa säännöllisin välein kirkon pärekattoa. Koska hän asui perheineen samassa kylässä, niin hän oli varmasti myös mestarina aitan rakentamisessa veljensä isännöimässä talossa. Heikki Antinpojan Telonin elämänkerta selvisi minulle jälkikäteen tarkentaessani tutkimuksiani. Isänikään ei sitä tiennyt.  Kirjoitin tästä aiheesta 12.5.2023 otsikolla ”Telon - unohtunut sukuhaara”. Pääset lukemaan postauksen tästä.

Ehkä isännyydessä pidettiin tärkeimpänä miehen kautta kulkenutta isännyyttä eli esi-isäksi (on isäni, veljeni ja tämän poikien isälinjaa, jota ei ole DNA:n kautta tutkittu) laskettiin Henric Johan Nålberg (1823–1887), jonka vaimo Leena Maija Juhontytär Siukola (1833–1894) oli suoraa edellisten isäntien linjaa. Koska hän oli nainen, häntä ei tietenkään laskettu. On myös aiheellista olettaa, että suku taisteli myös muiden ongelmien parissa eikä niitä haluttu viedä tulevaisuuteen. Vain nainen löydettyään kunnon miehen kelpasi tämän kanssa jatkamaan talon isännyyttä. Olen melko varma, että palaan tähän aiheeseen myöhemmin, niin kutkuttavan mielenkiintoinen se on tai koen sen nyt olevan.

2018

Yksiosaiseen aittaan oli rakennettu jossakin vaiheessa 1800-luvun aikana kaksiosainen laajennusosa. Aitan viereen rakennettiin suunnilleen 1911 talo edellisen sukupolven, isäni isovanhempien käyttöön. Heistä Kalle Kustaa kuoli 1917 ja Heta Loviisa 1922. Siitä vanhusten talosta tuli sittemmin minun ja sisarteni syntymäkoti. Tosin me kaikki kävimme syntymässä Helsingin Kätilöopistolla, joka sijaitsi silloin myöhemmin Venäjän valtion omistamalla tontilla Kaivopuistossa. Kaikki edellä mainitsemani rakennukset lukuun ottamatta karjasuojaa (se oli ehkä vain väliaikainen) näkyvät myös mainitsemassani kartassa.

Navettakin on sillä paikalla, missä se on kartassa ja on edelleen olemassa, tosin toisessa käyttötarkoituksessa. Saattaa olla, että sitä vain kunnostettiin myöhemmin, koska olen kuvitellut sen olleen nuorempi.

Isäni isällä oli tietääkseni suunnitelmia rakentaa uusi talo, mutta hän kuoli varhain lasten ollessa pieniä. Isäni oli silloin 1925 vasta menossa kouluun. Mutta milloin vanha rakennus purettiin? Oletan vanhan pitkän ja harmaan rakennuksen tultua puretuksi jo 1930-luvulla. Ehkä ne muutama kuva, joissa se esiintyy, on otettu juuri siksi, että talon purkua suunniteltiin.  Olen isäni tytär ja minun ajatuskulkuni olisi mennyt niin.

Talon palvelusväki, pehtoori, mahdolliset piiat ja karjakot tarvitsivat myös asuintiloja. Lähistöllä oli Hakalan mökki lähellä kalliota, jonne teimme sisarteni kanssa tutkimusretkiä joskus 1960-luvulla sen viimeisen asukkaan kuoltua. Osa työntekijöistä oli varmaan kyliltä. Kanalan yhteyteen rakennettu asunto oli melko varmasti silloin jo käytössä. Asuimmehan siellä jopa perheenä 1950-luvulla, kun asuintaloa korjattiin.

Toisin sanoen voin tehdä sen johtopäätöksen, että ympäristö oli jo, kun minua odotettiin syntyväksi, suunnilleen sellainen, millaisena sen muistan.

On yllättävän kiintoisaa, mutta joskus myös rasittavaa, kun pohtii ennen omaa elämäänsä olleita asioita. Mutta on tämä kyllä myös uskomattoman mielenkiintoista ja kiehtovaa. Ymmärrän kyllä, että kertomukseni ei kaikkia kiinnosta. Mutta kuten olen ennenkin sanonut, kirjoitan itseni takia. Ja kuten jo hyvin tiedätte, minulle ei pelkkä vanhuksen elämä riitä.

Viikonloppu menee jälleen lapsenlapseni kanssa, joten omat jutut jäävät sivuraiteille. On hyvä välillä palata menneisyydestä 11-vuotiaan elämän äärelle.