Ajatusten paino

Olen saanut erään isänpuoleiseen varhaiseen sukuhistoriaan liittyvät blogini kirjoitettua. Siitä tuli vaan hirvittävän pitkä, mutta vain koska en osaa kirjoittaa lyhyitä postauksia. En muuten itse jaksa lukea lyhyitä, pelkistettyjä kirjoituksia vaan ahnehdin ja toivon muiltakin pitkiä, perinpohjaisia tekstejä.

Kevät alkoi minulle 9.4.

Ko. sukututkimukseen liittyvässä tekstissäni on niin paljon korjattavaa, että pitkitän vielä sen julkaisua. Tässä välissä ehdin kirjoittaa jotakin muuta samalla seuratessani ruohon viherrystä silmieni edessä olevassa koivumetsikössä. Jos muotoilen tämän toisin, rentoudun kirjoittamalla niitä näitä eli todella arkisia väläyksiä elämästäni.

Sukututkimuksesta kirjoittaminen on eri tavoilla vaikeaa ja monimutkaista, koska teen kirjoittamisen ohella selailuja eri pitäjien kirkonkirjoissa. Selailu ei aina edes johda välittömästi oikean tien löytymiseen. Omituista kyllä, siitä on silti hyötyä tulevaan.

kun kävin tarkistamassa, miten tilukseni jaksavat (hah), paikoin oli jäätä vielä niin paljon, etten voinut käydä kaikkialla

Varsinaisessa tekstissä en myöskään kirjoita kaikista ihmeoivalluksistani, jotka saattavat tulla yöllä ollessani syvässä unessa ja herättyäni oivallukseen. Ihmisen omituiset aivot raksuttavat levossakin.  Yritän myös asettautua toisen ajan ihmisten elämään, mutten tee sitä itseäni pakottamalla. Tieto ja tietojen selailu on ensi askel siihen, loppu tulee sitten vähitellen. Olen tehnyt sitä alitajuisesti jo lapsesta saakka. Kukaan ei taida uskoa minua, kun kirjoitan tällaisia. Toisaalta muutkin saattavat sanoa samoin. Ihmisestä paljastuu vanhana outoja ominaisuuksia, jotka asettuvat pinnalle. Toisilla tarkkaavaisuus kasvaa.

Nykymaailma sovelluksineen johdattaa ihmisiä tyhmyyteen ja pintapuolisuuteen, joista tulee joidenkin ihmisten näkyviä ominaisuuksia. Olen usein ymmälläni seuratessani maailman menoa. Se varmaan näkyy postauksissani. En myöskään enää jaksa kauheasti mennä mukaan kaiken maailman hömpötyksiin.

Eilen kävin tarkastassa Fjällbon tilanteen. Tuusulanjärvi on edelleen jäässä.

MTV:ssä on esitetty suomalaista draamasarjaa ”Made in Finland”, joka kertoo osittain hyvin fiktiivisesti, osittain toteen perustuen eräästä vaiheesta suomalaisen Nokian vaiheista firman siirtyessä GSM-maailmaan ja maailmanmaineeseen. Valitettavasti suomalaisissa sarjoissa on vaikea saada selvää osittain ihmisten puheesta, mutta muuten sarja on loistava.  Ehkä koska draamassa ovat myös SYP:n ja KOP:n johtajat ja myös joitakin aikanaan hyvin tietämiäni henkilöitä, niin ehkä siksi aloin kuvitella, millaisen sarjan saisikaan aikaan SYP:n vaiheista maksuliikenteen kehityksen osalta, tuotekehittely, ideat, täytäntöönpano ja asiakaspinta.  Uneksin siitä seuraavana yönä. Pankkifuusiotkin voisi muuttaa filmiksi. Siitä tulisi pitkä sarja. Jos kiinnostaa, niin sarja löytyy MTV-katsomosta.

Kauhistelen valokuvieni määrää pankkiajaltani. Toki toisaalta ajattelen myös, että kuvia ei ole yleensä edes tarpeeksi, ei edes nykyään. Osa kuvista on aina sieluni silmien edessä. 

Pari yötä sitten olin unessa 1980-luvulla valtavassa kiireessä, muuttamassa paikasta toiseen, keskellä pakkaamista. Yritin viestiä jollakin ihme vehkeellä ja puhelimella onnistumatta (ehkä ne liittyivät myös tuohon draamansarjaan ja sen aikaisiin viestittelyvälineisiin). Kameran käytönhän jo osaan unessa. Hätäännyin, siis unessa ja heräsin siihen, että ratkaisu oli löytymässä ja pyysin ääneen lähettämään tiedot jostakin osoitteesta ja kellonajan sähköpostilla.  Jatkoin ääneen puhumista, vaikka olin jo herännyt. Uni oli vienyt minut äärimmäisen kiireisen 1980-luvun puoliväliin. Koko vuosikymmen on edelleen käsittelemättä. Kaikilta osin. Silloin ei ollut edes aikaa tehdä riittävästi muistiinpanoja.

Ihmeellistä on tämä elämä. Näin ihmeelliseksi en kokenut tai tajunnut sitä nuorempana. Suoraan sanoen rakastan sisäistä elämääni. Toisaalta on kiva tavata ihmisiä ja keskustella heidän kanssaan. Se on silti kuormittavampaa kuin yksin oleminen ja eläminen kuten olen ennenkin kertonut. 

Mutta kyllä siellä on nykyään liian paljon ihmisiä, en pääse tekemään omaa elokuvaani.

 

Aloitin kirjoittaa tätä postausta pari päivää sitten. Jatkan vielä hetken. Tänään on syntymäpäiväni, jota en tietenkään juhli. Onnitteluita on tulvinut Facebookiin, Messengeriin, Whatsappiin, sähköpostiin ja tekstiviesteihin. Aiemmin kirjoittamaani viitaten, on ällistyttävää, miten yhteydenpitosovellukset ovat muuttuneet kaukaisista ajoista ja jopa viimeisten vuosien aikana.  Postikortteja ei enää lähetetä. Minä hulluna korttien lähettäjänä lopetin jo ennen monia muita.  Harvoin myös enää soitetaan. 

Eilen Fjällbossa oli vielä paljon jäätä ja lunta, ei niin helppoa huonojalkaiselle.

Nukuin huonosti viime yön ja olotilani ei ole kummoinen, joten on paras ottaa kevyesti. Kevyt kirjoittaminen sopii erinomaisesti. Ehkä jatkan tänään parvekkeen siivoamista, kun sain keittiön ikkunan pestyä.

Erilaisia töitä kyllä riittää, niitä on aina jonoksi asti. Kotitöitä tietenkin, mutta ne jäävät taka-alalle, kun ajattelen sukukirjaan liittyviä sukutaulujen muokkaustehtäviä. Mutta pidetään ensin aiemmin mainitsemani lauantain sukukokous Raisiossa. Teen ajatustyötä koko ajan. Ihmettelen joskus, miten hyvin pystyn pitämään valtavan määrän asioita edes jonkinlaisessa järjestyksessä ja suunnittelemaan tulevia asioita. On tietenkin myös tärkeätä osata improvisoida.

Lumikelloja ja sinivuokkoja oli jo noussut.

On myönnettävä, että ajatukset ovat myös työtä. Kun tulee vanhaksi, haluaa toisaalta yksinkertaistaa elämäänsä karsien kaikkea turhaksi käynyttä pois, tehdä valintoja punniten asioiden tärkeysjärjestystä. Oikeastaan olen viime aikoina ymmärtänyt sen entistä paremmin. Lukija saattaa muistaa, että olen poistanut vähitellen kaikki juhlapyhät ja niihin liittyvät perinteet ja rekvisiitat. Jatkan tällä linjalla, aika näyttää.

En olekaan oikeasti niin sosiaalinen kuin monet luulevat, vaikka se on silti lapsesta saakka minussa ollut persoonallisuuden piirre. Minua on alkanut entistä enemmän ärsyttää se, miten aikamme on vaikuttanut ihmisten todellisuuden kokemiseen ja ymmärtämiseen. Toivottavasti joku viisas tutkija tutkii valemedian ja erilaisten pelkojen vaikutusta ihmisen psyykeen. Tietenkin tutkii, mutta mitä sitten? Aikamme on jo niin täynnä sitä kaikkea emmekä tiedä, minne olemme menossa. On tärkeää, että meistä jokainen pitää huolta itsestään parhaaksi katsomallaan tavalla.

Sormeni syyhyvät ottaa tähän loppuun jonkin muiston. Itse asiassa liitän tähän linkin erääseen blogiini huhtikuussa 2014 otsikolla ”Hiljaisen viikon hiljainen päivä”. Pääset lukemaan sen tästä linkistä.

Elämämme kulku on kirjoitettu meihin.

Mitähän nuorena kuollut Aleksis Kivi olisi sanonut?