tiistai 9. helmikuuta 2016

Unien tulkintaa


Toissa yönä näin erityisen paljon unia.  Viimeisin niistä on jäänyt mieleeni. Itse asiassa se oli tavallaan jatkoa edelliselle unelle.  Muistan osan siitäkin ja itse asiassa huomaan nyt, että olen aiemmin nähnyt vastaavan unen tai unia vaikka ehkä vähän erilaisena.   



Eksyminen oli unessa tärkeä teema. Toinen oli se, että ympäröivä maailma, joka ensimmäisessä unessa oli Helsinki, oli kaaoksessa , talot rikkinäisiä.   Kulkeminen oli vaikeaa ja oli vaikea pysytellä vesien yli menevillä lankuilla.  Menetin toisen kenkäni sen pudotessa pahassa paikassa veteen.  Saatoin pudottaa tai rikkoa myös kamerani, jota raahaan aina mukanani, siis unissakin.



Jälkimmäisessä unessa olin aluksi jonkun ryhmän kanssa matkalla, jossa jouduimme yöpymään.  Joka tapauksessa lähdin yksin yöpymispaikaltani käymään kaupungilla, joka tällä kertaa ei ollut Helsinki. Kun palasin, kuljin kaupungin läpi oletettavasti oikeaan suuntaan. Alue oli täynnä vaaleita puurakenteisia taloja ja tajusin siinä, että en muistakaan taloa, mistä lähdin liikkeelle ja missä aikomukseni oli yöpyä.  Taskussani oli pieni avain. Päätin kokeilla sitä yhden talon oveen, jonka tiesin jo siinä vaiheessa olevan väärä talo. Ehkä ajattelin jatkossa kokeilemalla löytää oikean talon. Sinänsä tyhmä ajatus ja siinä kävikin niin, että avain katkesi ja oli käyttökelvoton.

Jostakin kumman syystä en hätääntynyt ollenkaan vaan pysyin tyynen rauhallisena. En siinä vaiheessa vielä tajunnut, että olin unessa. Se tapahtui hetkeä myöhemmin. Kun heräsin mieleeni tuli useita tilanteita, joissa olisin voinut vaipua epätoivoon, raastaa hiuksiani ja toivoa olevani kuollut.  Sen sijaan olen ollut tyyni kuin ”viilipytty”.  Olen vain jatkanut eteenpäin kuin kone ja vähän ajan päästä asiat ovatkin ratkenneet oudolla tavalla.



Olen usein tehnyt myös sen virheen, etten ole varmistanut paluureittiä jonnekin/jostakin.  Olen selittänyt sen, että minusta on hauska eksyä, koska silloin aina löydän jotakin uutta tai opin lisää. Viime aikoina en ole kovasti välittänyt eksymisestä. Minulla ei ole ollut siihen aikaa ja olen halunnut vähentää ylimääräisiä vaikutteita ja ideoita selvitäkseni edes niistä, joista on selvittävä ja jotka ovat nyt ajankohtaisia.

Sanoin eilen illalla ystävälleni, että olen taas kerran umpikujassa.  Jos talon kauppa ei synny lähiaikoina, tarvitsen taas tuota jääkylmää rauhallisuutta ottaakseni vastaan ne asiat, jotka häämöttävät lähitulevaisuudessa.



Me ihmiset rakennamme elämän itsellemme. Se koostuu monesta asiasta, keräämme oman persoonamme ympärille ystäviä, puolison, lapsia, perheen, kodin, työn, harrastukset. Jos meillä on onnea, tulemme hyvin toimeen ja asiat onnistuvat helposti. Elämme sopusoinnussa ympäristömme kanssa. Oma elämämme on tukijalkamme myös kohdatessamme vaikeita asioita. Voimme sairastua, jäädä työttömiksi, menettää läheisiämme. Oma persoona ei aina yksin riitä tukijalaksi vaan kohdatessamme liian paljon vaikeuksia voimme joutua tuuliajolle. Huonoimmassa tapauksessa voimme menettää aivan kaiken, myös itsemme.



Itse asiassa kaiken menettäminen on helppoa.  Tiedän sen todella hyvin äitini perheen osalta. Myös äitini menetti kaiken. Kun on vielä nuori eikä ole saanut kerättyä sitä runsasta elämää ympärilleen, menetys voi olla pienempi. Toisaalta sodan yhteydessä voi menettää perheensä, ystäviään, haavoittua ruumiillisesti tai henkisesti ja kantaa sitten sodan jälkiä itsessään loppuelämän.  Molemmat vanhempani tulevat tässä mieleen. Heillä säilyi silti niitä tukijalkoja ja ajan myötä tuli lisää. Mutta sitten vanhuudessa ei kuitenkaan ollut aina niin helppoa. 

Minäkin olen saanut menetysten jälkeen uusia tukijalkoja aivan itsestään tai hankkimalla niitä omalla toiminnalla.  Olen niistä hyvin kiitollinen. 

Syntymälahjaksi olen saanut erinomaisen taidon uusien asioiden/taitojen hankkimiseksi. Kiitän hyviä haltijattaria, jotka olivat paikalla syntyessäni.  Kunpa olisin ollut yhtä hyvä myös rahan hankkimisen suhteen.  Se ei tuo onnea, mutta se voisi nyt helpottaa ratkaisuja. Olen aina ollut sitä mieltä, että pääasia on, että tulee toimeen ja pystyy hoitamaan asiansa kunniallisesti. Nyt ei kohta enää sekään riitä.



Joskus ihminen saapuu haarautuvien teiden risteykseen ja jää siihen miettimään. Toinen kenkä on pudonnut ja vaivaisenluinen jalka on paljaana. Talon rännit vuotavat ostajaehdokkaan niskaan. Ei ole rahaa korjata. Kukaan ei ole kiinnostunut ostamaan vanhaa, mutta hyvää taloa, jossa on tehty iso remontti kunnolla ja vaihdettu yhdeksän ikkunaa.  Isolle tontille voisi joskus ehkä rakentaa toisen talon. Pihalla kasvavan mäntymetsän voisi kaataa ja saada hyvät rahat vaikkapa kattoremonttiin.  

Eilen paikallisessa sanomalehdessä kirjoitettiin, että kunta yritti laskiaistapahtumassa myydä omakotitontteja siinä onnistumatta.  Hyrylän kupeessakin ne menevät tänä päivänä huonosti kaupaksi. Tontit ovat paljon pienempiä kuin tämä ja maksavat kolmasosan tästä. Ilman taloa tietysti.
Rakentamalla tontille oman talon, saisi juuri sellaisen, mitä haluaa eli täydellisen kodin, upouuden ja kiiltävän. Toisen vanha on jo käytetty eikä oikein sovellu nykyihmisille.  Jos rakentaa pienelle 100.000 euron tontille vaikkapa avaimet käteen systeemillä samankokoisen talon, joutuu maksamaan tuohon vielä päälle noin 330.000 euroa. Itse asiassa, jos itse toimii rakennuttajana, hinta on melkein sama.  Mutta silloin hintaan voi joutua lisäämään paljon muutakin.  Onko onni vielä tallella, kun talo on valmis?



Minun ei pitänyt tähän edes juuttua, mutta…  Huomaatte kuitenkin, että selviytyjä miettii koko ajan. Minähän olen luovuttamassa, koska olen umpikujassa. Meissä taitaakin olla useita puolia, jotka aktivoituvat tarpeen vaatiessa.  Mutta miksi olen niin rauhallinen, vaikka unessa avain katkesi enkä löydä tietä perille? 

Avain saattoi olla myös syypää siihen, että olen vieläkin tässä jamassa. Kun aikoinaan vaihdoin talon oviin uudet lukot, se aiheutti niin kovan suuttumuksen, että oksat poikki. Tein sen asianajajan pyynnöstä, koska en enää jaksanut seurata muuttoa, jota oli jo kestänyt kolme kuukautta. Asianajaja tosin erehtyi monesta muustakin asiasta. Siitä opin, että nyt käytän vain omaa harkintaa.


Olen miettinyt vaihtoehtoja, olen todella. Mutta niitä ei ole. Jos tulisi sota, talo ja tavarat (kirjat ja paperit) tuhoutuisivat, mutta minä en, voisin aloittaa alusta. Se olisi ratkaisu. Minusta tulisi pakolainen.  Se voisi ratkaista kaiken.  Kukahan antaisi minulle turvapaikan?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti