Ajatusten paino

Olen saanut erään isänpuoleiseen varhaiseen sukuhistoriaan liittyvät blogini kirjoitettua. Siitä tuli vaan hirvittävän pitkä, mutta vain koska en osaa kirjoittaa lyhyitä postauksia. En muuten itse jaksa lukea lyhyitä, pelkistettyjä kirjoituksia vaan ahnehdin ja toivon muiltakin pitkiä, perinpohjaisia tekstejä.

Kevät alkoi minulle 9.4.

Ko. sukututkimukseen liittyvässä tekstissäni on niin paljon korjattavaa, että pitkitän vielä sen julkaisua. Tässä välissä ehdin kirjoittaa jotakin muuta samalla seuratessani ruohon viherrystä silmieni edessä olevassa koivumetsikössä. Jos muotoilen tämän toisin, rentoudun kirjoittamalla niitä näitä eli todella arkisia väläyksiä elämästäni.

Sukututkimuksesta kirjoittaminen on eri tavoilla vaikeaa ja monimutkaista, koska teen kirjoittamisen ohella selailuja eri pitäjien kirkonkirjoissa. Selailu ei aina edes johda välittömästi oikean tien löytymiseen. Omituista kyllä, siitä on silti hyötyä tulevaan.

kun kävin tarkistamassa, miten tilukseni jaksavat (hah), paikoin oli jäätä vielä niin paljon, etten voinut käydä kaikkialla

Varsinaisessa tekstissä en myöskään kirjoita kaikista ihmeoivalluksistani, jotka saattavat tulla yöllä ollessani syvässä unessa ja herättyäni oivallukseen. Ihmisen omituiset aivot raksuttavat levossakin.  Yritän myös asettautua toisen ajan ihmisten elämään, mutten tee sitä itseäni pakottamalla. Tieto ja tietojen selailu on ensi askel siihen, loppu tulee sitten vähitellen. Olen tehnyt sitä alitajuisesti jo lapsesta saakka. Kukaan ei taida uskoa minua, kun kirjoitan tällaisia. Toisaalta muutkin saattavat sanoa samoin. Ihmisestä paljastuu vanhana outoja ominaisuuksia, jotka asettuvat pinnalle. Toisilla tarkkaavaisuus kasvaa.

Nykymaailma sovelluksineen johdattaa ihmisiä tyhmyyteen ja pintapuolisuuteen, joista tulee joidenkin ihmisten näkyviä ominaisuuksia. Olen usein ymmälläni seuratessani maailman menoa. Se varmaan näkyy postauksissani. En myöskään enää jaksa kauheasti mennä mukaan kaiken maailman hömpötyksiin.

Eilen kävin tarkastassa Fjällbon tilanteen. Tuusulanjärvi on edelleen jäässä.

MTV:ssä on esitetty suomalaista draamasarjaa ”Made in Finland”, joka kertoo osittain hyvin fiktiivisesti, osittain toteen perustuen eräästä vaiheesta suomalaisen Nokian vaiheista firman siirtyessä GSM-maailmaan ja maailmanmaineeseen. Valitettavasti suomalaisissa sarjoissa on vaikea saada selvää osittain ihmisten puheesta, mutta muuten sarja on loistava.  Ehkä koska draamassa ovat myös SYP:n ja KOP:n johtajat ja myös joitakin aikanaan hyvin tietämiäni henkilöitä, niin ehkä siksi aloin kuvitella, millaisen sarjan saisikaan aikaan SYP:n vaiheista maksuliikenteen kehityksen osalta, tuotekehittely, ideat, täytäntöönpano ja asiakaspinta.  Uneksin siitä seuraavana yönä. Pankkifuusiotkin voisi muuttaa filmiksi. Siitä tulisi pitkä sarja. Jos kiinnostaa, niin sarja löytyy MTV-katsomosta.

Kauhistelen valokuvieni määrää pankkiajaltani. Toki toisaalta ajattelen myös, että kuvia ei ole yleensä edes tarpeeksi, ei edes nykyään. Osa kuvista on aina sieluni silmien edessä. 

Pari yötä sitten olin unessa 1980-luvulla valtavassa kiireessä, muuttamassa paikasta toiseen, keskellä pakkaamista. Yritin viestiä jollakin ihmevehkeellä ja puhelimella onnistumatta (ehkä ne liittyivät myös tuohon draamasarjaan ja sen aikaisiin viestittelyvälineisiin). Kameran käytönhän jo osaan unessa. Hätäännyin, siis unessa ja heräsin siihen, että ratkaisu oli löytymässä ja pyysin ääneen lähettämään tiedot jostakin osoitteesta ja kellonajan sähköpostilla.  Jatkoin ääneen puhumista, vaikka olin jo herännyt. Uni oli vienyt minut äärimmäisen kiireisen 1980-luvun puoliväliin. Koko vuosikymmen on edelleen käsittelemättä. Kaikilta osin. Silloin ei ollut edes aikaa tehdä riittävästi muistiinpanoja.

Ihmeellistä on tämä elämä. Näin ihmeelliseksi en kokenut tai tajunnut sitä nuorempana. Suoraan sanoen rakastan sisäistä elämääni. Toisaalta on kiva tavata ihmisiä ja keskustella heidän kanssaan. Se on silti kuormittavampaa kuin yksin oleminen ja eläminen kuten olen ennenkin kertonut. 

Mutta kyllä siellä on nykyään liian paljon ihmisiä, en pääse tekemään omaa elokuvaani.

 

Aloitin kirjoittaa tätä postausta pari päivää sitten. Jatkan vielä hetken. Tänään on syntymäpäiväni, jota en tietenkään juhli. Onnitteluita on tulvinut Facebookiin, Messengeriin, Whatsappiin, sähköpostiin ja tekstiviesteihin. Aiemmin kirjoittamaani viitaten, on ällistyttävää, miten yhteydenpitosovellukset ovat muuttuneet kaukaisista ajoista ja jopa viimeisten vuosien aikana.  Postikortteja ei enää lähetetä. Minä hulluna korttien lähettäjänä lopetin jo ennen monia muita.  Harvoin myös enää soitetaan. 

Eilen Fjällbossa oli vielä paljon jäätä ja lunta, ei niin helppoa huonojalkaiselle.

Nukuin huonosti viime yön ja olotilani ei ole kummoinen, joten on paras ottaa kevyesti. Kevyt kirjoittaminen sopii erinomaisesti. Ehkä jatkan tänään parvekkeen siivoamista, kun sain keittiön ikkunan pestyä.

Erilaisia töitä kyllä riittää, niitä on aina jonoksi asti. Kotitöitä tietenkin, mutta ne jäävät taka-alalle, kun ajattelen sukukirjaan liittyviä sukutaulujen muokkaustehtäviä. Mutta pidetään ensin aiemmin mainitsemani lauantain sukukokous Raisiossa. Teen ajatustyötä koko ajan. Ihmettelen joskus, miten hyvin pystyn pitämään valtavan määrän asioita edes jonkinlaisessa järjestyksessä ja suunnittelemaan tulevia asioita. On tietenkin myös tärkeätä osata improvisoida.

Lumikelloja ja sinivuokkoja oli jo noussut.

On myönnettävä, että ajatukset ovat myös työtä. Kun tulee vanhaksi, haluaa toisaalta yksinkertaistaa elämäänsä karsien kaikkea turhaksi käynyttä pois, tehdä valintoja punniten asioiden tärkeysjärjestystä. Oikeastaan olen viime aikoina ymmärtänyt sen entistä paremmin. Lukija saattaa muistaa, että olen poistanut vähitellen kaikki juhlapyhät ja niihin liittyvät perinteet ja rekvisiitat. Jatkan tällä linjalla, aika näyttää.

En olekaan oikeasti niin sosiaalinen kuin monet luulevat, vaikka se on silti lapsesta saakka minussa ollut persoonallisuuden piirre. Minua on alkanut entistä enemmän ärsyttää se, miten aikamme on vaikuttanut ihmisten todellisuuden kokemiseen ja ymmärtämiseen. Toivottavasti joku viisas tutkija tutkii valemedian ja erilaisten pelkojen vaikutusta ihmisen psyykeen. Tietenkin tutkii, mutta mitä sitten? Aikamme on jo niin täynnä sitä kaikkea emmekä tiedä, minne olemme menossa. On tärkeää, että meistä jokainen pitää huolta itsestään parhaaksi katsomallaan tavalla.

Sormeni syyhyvät ottaa tähän loppuun jonkin muiston. Itse asiassa liitän tähän linkin erääseen blogiini huhtikuussa 2014 otsikolla ”Hiljaisen viikon hiljainen päivä”. Pääset lukemaan sen tästä linkistä.

Elämämme kulku on kirjoitettu meihin.

Mitähän nuorena kuollut Aleksis Kivi olisi sanonut?

  

Kevät tulee kohisten

Kiireettömän ihmisen kiireinen huhtikuu on käynnistynyt. Huomasin kaipaavani korona-ajan hiljaista tahtia, kaikkien tapahtumien peruuttamista ja kaikkea siihen kuuluvaa. Ihmisillä on tapana kiiruhtaa ja hätäillä, kun siihen on nyt mahdollisuus. Vanhan ihmisen elämään se ei enää sovi niin vain. On pakko rauhoittaa itseään ja kulkea edelleen hitaasti. Huomaan usein meneväni lähes sekaisin, kun joku toinen alkaa hoputtaa.

Pandemia-ajasta jäi hyvä tapa pitää suurin osa kokouksista etänä. Ei tarvitse ajaa aina pitkiä matkoja illalla jonnekin kokoukseen. Siinä säästyy paljon energiaa, jonka voi käyttää tehokkaammin. Minulle se on erityisen tärkeää, koska olen aina ollut aikamoinen energian tuhlaaja. Innostun hetkessä jostakin asiasta enkä säästele itseäni. Itse asiassa siksi aloin nyt kirjoittaa tätä blogipostausta, koska tarvitsen itseni rauhoittamista.

Huhtikuussa on viikon välein kaksi sukuseuran kokousta. Ensimmäinen on jo ensi viikon lauantaina. Kuolemajärven Sirkiät ry:n varsinainen sukukokous pidetään kolmen vuoden välein. Viimeksi 2020 syksyllä tapasimme Turussa ja nyt tapaamme Raisiossa. Matka on pitkä täältäpäin katsottuna, edestakaisin tulee lähes neljäsataa kilometriä. Matkustan jälleen yhdessä samalla autolla Riihimäellä asuvan ystäväni ja hallituksessa mukana olevan Marjan kanssa. Matkaseura tekee matkasta aina sen oikeata pituutta lyhyemmän.

Onneksi meillä on lähellä Pirilän kukkatalo, jossa mielelläni viivähdän ihailemassa kasveja.

 

Varsinaisessa kokouksessa käsitellään kolmen vuoden tilit, tilintarkastus, toimintakertomus ja päätetään hallituksen kokoonpanosta seuraavan kolmen vuoden ajaksi. Lisäksi meillä on meneillään sukukirjaprojekti, jossa on mukana minun lisäkseni kaksi muuta hallituksen jäsentä. Tapasimme taas eilen etänä melkein kaksi tuntia pitkässä kokouksessa. Kokoukselle on myös kerrottava jotakin projektista, jonka eri osien työstäminen tulee viemään vielä paljon aikaa. Meillä herää koko ajan uusia ideoita ja kysymyksiä, joita on pohdittava yhdessä.

Minnin lempipaikka kevätaamuisin, koska aurinko paistaa silloin minun harmikseni suoraan työpöydälleni.

 

Olen viimeisen vuoden aikana harmistunut muutamasta asiasta ja ladannut tunteitani blogipostauksiini. Viimeksi harmistuin sunnuntaina eduskuntavaalien tuloksesta. Päätin olla hiljaa, vaikka olen nyt lähes peloissani siitä, jos ja kun hallituksessa on loppujen lopuksi sekä vaalien voittaja kokoomus ja perussuomalaiset. Aika näyttää, miten käy ja mihin suuntaan mennään. Demokratia toivottavasti pitää huolen siitä, ettei tule ylilyöntejä. Edellinen hallitus selvisi loistavasti vaikeasta ajasta ja vaikeista tilanteista, mutta sai päälleen vain haukkumista ja vihaa. Entä nyt? Tämän enempää en koskettele tätä aihetta, toivottavasti en koskaan.

Käytiin Alexin kanssa kylässä

Tästä tulee jälleen usean päivän blogipostaus. Seuraavaksi saatan julkaista erään sukututkimusta koskevan blogin, joka on viittä vaille valmis. Muistaakseni en ole maininnut sitä aikaisemmin. Sukututkijalla tutkimusta tehdessä suvut kasvavat. Katsetta tarkentaessa löytyy yllättäviä asioita. Tämä mainitsemani tutkimus liittyy omaan hämäläiseen sukuuni ja talon nuorimpaan poikaan, jota en aluksi ollut osannut seurata, mutta yllättäen jokin pieni asia johdatti minut tutkimaan tarkemmin. Sukututkimusta tehdessä niin käy, myös omat kyvyt ovat koko ajan tarkentuneet.

 

Sitä samaa tapahtuu myös geneettisen sukututkimuksen piirissä kuten olen aiemmin maininnut. Silloin lähdetään vain toisesta suunnasta eli tästä hetkestä taaksepäin. Perinteinen sukututkimus on silti kaikkein tärkein. DNA-tutkimuksen perustuvassa lähdetään usein elävän henkilön DNA:ta tutkien selvittämään jotakin epäilyä. Sekin vaatii osaksi sen kirkonkirjoista ja muista asiakirjoista kaivetun tiedon. Valitettavasti useimmiten etsivän ihmisen tietoisuus omista sukujuuristaan on melkein aina kovin hatara eikä hän pysty esittämään sukupuutaan. Netissä olevissa sukupuissa on myös paljon virheitä.

Edelliseen liittyen Yle Areenasta löytyy mielenkiintoinen ruotsalainen sarja ”Geeninmetsästäjät” ja lisäksi lyhyempi lisäosa ohjelmalle: ”Geeninmetsästäjät opettavat lisää”, jossa selkeästi selitetään asiat esimerkkejä käyttäen. Pääset ohjelmiin alleviivausten kautta. Suosittelen.

Pääsiäispyhät ovat edessä. Minä en vietä enää pääsiäistä millään muotoa. Samahan koskee jouluja ja muita merkkipäiviä. Syntymäpäiväni ensi viikolla jää myös pimentoon. On suuri helpotus, kun voi edes tällä tavalla helpottaa elämäänsä ja saa aikaa kaikelle muulle. Esitän kuitenkin joitakin pääsiäistoivotuksia Facebookissa. Siinä kaikki. 

7.4.2023 pitkäperjantaina

Jatkan kirjoitustani. Eilinen päivä jäi väliin. Syy oli kova päänsärky, joka alkoi jo edellisenä yönä eikä lakannut edes särkylääkkeellä. Siis kysymyksessä oli selvästi sään vaihtelusta johtuva päänsärky (ei muuten migreeni), ilmanpaine on muuttumassa, sää vaihtumassa korkeapaineesta matalapaineeseen. Säähän voimakkaasti vaikuttanut polaaripyörre on hajoamassa ja terminen kevät on alkamassa kertarysäyksellä. Valikoin edeltävän tekstin Forecan sivuilta. Siinähän se on, luuvalo, joka on koko elämäni vaikuttanut minussa. Siitä ei sen enempää.

Iltaan mennessä särky oli jo vaimentunut, koska olin levännyt ja välillä nukkunut ja pääsin pitkästä aikaa käymään vanhimman lapsenlapseni luona viemässä keskimmäisen lapsen todella myöhässä olevan synttärilahjan. Syntymäpäivä oli jo maaliskuussa. Aiemmin esteenä kyläilylle oli flunssani, joka oli minulle epätavallinen ja sitkeä. Siitäkään ei enää sen enempää.

Ystävättäreni muistutti minua viikolla puhelimessa, että minun pitäisi vähentää menojani ja ymmärtää, että olen jo vanha. Vihdoinkin hän myöntää sen, oman vaikean ajan jälkeen. Monilla on jokin kumma harha, että minä lennän ympäri ja ämpäri, ehkä puhun liikaa ja väärinkäsitys syntyy siitä. Jollekin läheiselle, ikätoverille on kiva kertoa, miten juuri nyt menee. Siitäkin syntyy väärinymmärryksiä, jos sanon, että olen tehnyt töitä. Ne pitäisi myös lopettaa. Ohjeita satelee, vaikka en halua niitä. Töillä tarkoitan yleensä sukuseura- ja kerhotoimintaani ja niihin liittyviä kirjoitus- ja muita tehtäviä. Ja niitähän en noin vain lopeta, sillä kyllä ne ovat elämän suola. 

8.4.2023 näkymä yli Järvenpääntien kohti valmistuvaa Moniota ja Hyrylän vanhasta puisesta venäläisestä varuskunnasta jäljellä oleva 1862 rakennettu pitkä Rakennus 10

Kaikki ihmiset ympärillämme sekä vanhat että nuoret ymmärtävät meidät väärin. Miksi juuri minua neuvotaan niin paljon, vaikka välillä yritän pontevasti sanoa, että päätän itse, mitä teen ja mitä jaksan?

Samanlainen väärinymmärrys ja väärinlukeminen vaivannee koko Suomen kansaa, jos seurasi eduskuntavaaleja. Ihmiset tekevät johtopäätöksiä perehtymättä asioihin, kuuntelematta ja lukematta.  Jos ennen kansaa vaivasi puhumattomuus ja vaikeneminen, niin se on tänä päivänä saanut uudenlaisia ilmenemismuotoja.

Minulta tulee silloin tällöin tällaisia purkauksia, mikä johtuu tutkijasielustani. Tutkija ja tarkkailija olen ollut lapsesta saakka, valitettavasti on ollut aikoja, kun olen syystä tai toisesta herpaantunut. Nyt tämä tutkiva ominaisuus on päällimmäisenä. Tulisin ehkä nykyisin parhaiten toimeen eläinten ja luonnon kanssa. Ehkä lastenkin, jos jaksaisin, mutten jaksa kauheasti. Vanha mikä vanha.

 

En kiusaa tällä kertaa lukijaani unillani, vaikka olen nähnyt niitäkin, jopa varmasti sellaisia, joista voisin lisätä tekstiin jonkin muiston palan. Koska viikon aikana on ollut paljon tekemistä, kaikki muu aika on mennyt lepäämiseen ja pikku toimiin kuten kaupassa käyntiin, sähköposteihin vastaamiseen, siivoamiseen. Ulkoilu ulkoilun vuoksi on jäänyt vähäiseksi.  Lapsenlapseni Alex oli luonani koko viime viikonlopun muuttaen suunnitelmani. Ehdimme tehdä yhdessä vierailun katsomaan perheen kahta kissaa, joita Eeva nykyään hoitaa. Olin suunnitellut, että kävisimme yhdessä joella sunnuntaina, mutta silloin oikea jalkani kipeytyi yhtäkkiä niin, etten voinut liikuttaa sitä. Näin jälkeenpäin ajatellen, olisiko tämä johtunut myös ilmanpaineesta ja heikentyneestä stressinsietokyvystäni.

Nyt on luvattu todella lämmintä säätä. Loput lumet sulavat nopeasti. Lopetan kirjoittamisen tähän. Alan tehdä ruokaa, sekin puoli on tullut huonosti hoidettua viime päivinä, kun en ole jaksanut. Anteeksi tämä tylsä postaus, olisin voinut jättää julkaisematta. Mutta jos kuitenkin?

Hiustenleikkaus myös tällä viikolla.