Tapahtumia, vaikeuksia ja kiireitä

9.10. Olin jo pari päivää sitten julkaisemassa blogini. Uuvahdin kesken etsiessäni sopivia kuvia ja miten sitten kävikään. Kun on kipeä niska ja kädet ja paljon muuta tehtävää, blogi saa jäädä.

7.10. Minni vaihtelee nukkuma- ja lepopaikkojaan ahkerasti

 

7.10. Saattaa olla tylsää tai väärin jakaa vanhempaa tekstiäni tai sitten ei, koska muutenkin linkkaan blogihini aina viittauksia aiemmin kirjoittamiini blogeihin tai muuhun vastaavaan. Tämä blogipostaus jäi pahasti kesken, vaikka oli jo odottamassa viimeistelyä. Syy oli huonontuneessa voinnissani, mitä nyt sattuu jatkuvasti. Lisäksi oli paljon kaikenlaista hulinaa, mihin piti osallistua. Uuden Prisman avaus vaikutti. Tapasin joitakin perheeni jäseniä, joista lapsenlapseni sai tällä viikolla kaukaisen vieraan Kanadasta. Asia aiheutti minulle ja muulle perheelle hässäkkää, vaikken ole vielä edes tätä nuorta naista tavannutkaan. 

Viime viikolla ollut Kuolemajärvikerhon tapaaminen meni aivan ok, mutta aiheutti minussa taas sen jälkeen väsymystä ja liikaa pohtimista. Ensi viikon Kuulutko sukuuni-tapahtuma on ollut myös mielessäni, koska olen vointini takia miettinyt, pystynkö edes lähtemään sinne. Nämä ovat vanhan kivuliaan naisen jokapäiväisiä ajatuksia. 

Oma projektini ei ole päässyt etenemään, se on jumissa, vaikka olen välillä kyllä lukenut vuoden 1964 päiväkirjojani ja tehnyt huomioita itsestäni, minkä mainitsenkin.

Nyt pääset lukemaan 

tässä kirjoituksiani alkaen 19.9.  Hyvää jo kauan sitten alkanutta lokakuuta! 

 19.9. 2026 lauantai.

Olin tapani mukaan kerännyt tälle päivälle paljon tehtäviä. Olen viime aikoina jaksanut paremmin ja aamupäivä on todella otollinen tehdä kaikkia asioita. Ikävä kyllä suurin osa niistä liittyy kodinhoitoon, ruoan laittoon, pyykin pesemiseen. Niin oli tänäänkin. Lisäksi oli aika värjätä hiukset. Nehän olisivat oikeasti jo aivan harmaat kuten useimmilla tämän ikäisillä, mutta minä värjään uskollisesti hiukseni suunnilleen joka seitsemäs viikko. Uusi tyvikasvu on useita senttejä pitkä ja näen, että muu tukka olisi varmasti myös harmaa, nyt se on vain haalistunut. Samalla pilkoin kaalia, sipulia ja porkkanaa lihakaalilaatikkoa varten. Jauhelihan olin unohtanut ottaa pakasteesta sulamaan, joten laatikon valmistuksen siirsin suosiolla iltapäivään. Siinä on sitten ruokaa kahdeksi-kolmeksi päiväksi.

Minni kulkee koko ajan perässäni naukuen tai muuten läheisyyttä kaivaten. Ruoasta ei ole puutetta, mutta hän osaa hyvin olla välillä tykkäämättä valinnastani. Yritän olla tehdä tarjonnasta houkuttelevan, mutten onnistu aina.

 

Viikonlopun Hesarit tulevat minulle vielä paperisena ja on nautinto käyttää niiden lukemiseen paljon aikaa. Lauantaisin lehdessä on kulttuurisivuilla kirjallisuutta koskevia artikkeleita, niitä, jotka luen sanasta sanaan. Jotkut jutut johtavat minut tutkimaan asiaa lisää. Niin kävi nyt Pirkko Saision haastattelun suhteen, joka oli tehty hänen uuden kirjansa julkaisun takia. Hän kertoi käyttäneensä sen tekemisessä tekoälyä, joka on hahmottanut hänen sukunsa pitkän historian aina 1500-luvulle saakka. Sen mukaan tekoäly olisi käynyt läpi kaikki asiakirjat, kirkonkirjat ynnä muut, joista hän on saanut tiedot helposti.  Sukututkijana kyselin itse tekoälyltä (Google Gemini) asiasta yleisesti ja sitten vielä tarkennusta. Sain kattavat esitykset.  Joka tapauksessa tehtävän toteuttaminen vaatii osaamista ja tekoälytoimintojen täyttä hallintaa. Sain tarkan kuvauksen, miten tietojenkäsittelyketju toteutetaan, jonka tekoälyagentit sitten suorittavat. Käsitän, että se vaatii myös sukututkijan osaamista monin tavoin.

Omassa kirjaprojektissani en ole paljonkaan edennyt. Tajusin taas tänään, että olen aiemmin kirjoittanut blogeissani todella monista asioista, joita aion jatkossa käsitellä uudelleen tavalla, joka ei ole vielä täysin selvää.

Lapsenlapseni tuli kylään. Hänelle on lokakuun alussa tulossa ystävä kylään Kanadasta saakka. He eivät ole koskaan vielä tavanneet muuten kuin netin kautta. Mielenkiintoista. Sain hänen lähdettyään lopulta valmisteltua kaalilaatikon. Minnille kelpasi sikanautajauheliha. Nyt hän nukkuu parisen tuntia parvekkeella. Lapsenlapsi tulee Ikeassa käytyään takaisin. Sain ujutettua hänelle pari ostosta, kattolamppu makuuhuoneeseen ja uusi päiväpeite sohvalle. Minnihän on käyttänyt sohvaa raapimispuunaan ja se on aina peitettävä jollakin peitteellä.

Olen tässä välillä tehnyt paljon muistiinpanoja, mutta en tunnu koskaan ehtivän kirjoittamaan. Olenhan kyllä kirjoittanut jo mielettömän paljon kertoen kaikesta mahdollisesta, mitä on milloinkin tapahtumat.

Etsin tänään jotakin juttua ja osuin blogiini:

Olen käyttänyt tätä otetta blogissani 21.7.2018 Satujen tomupilvet https://unikkopellossa.blogspot.com/2018/07/satujen-tomupilvet.html

” Kun on tyhjä, silloin on paljon asiaa. Kun on täysinäinen, ei osaa ilmaista paljoudestaan. Kesä on tyhjä. Siksi sen on synnytettävä paljon. Syksyllä katselet kuuta, jonka ohi varikset lentävät pimeässä. Ilmassa on lakastuvien lehtien tuoksu. On tyyntä ja virkistävää. Syöt paljon kuumaa velliä. Ja varikset rääkyvät edelleen lentäessään oranssinpunaisen kuun ohi. Viipyvässä hämärässä, syyskuun pimeydessä. Silloin muistat ajatella, jos ehdit. Niin, jos vain ehdit. Life is hard. Sen lauseen kirjoitit pienenä koulutyttönä englannin kieliopin kirjaan pronominien kohdalle. Silloin nekin kai olivat vielä vaikeita, kun ne nyt ovat niitä helpoimpia asioita tämän elämän sokkeloissa ja labyrinteissä.” 31.5.1965 (olin 18-vuotias)

Tiedän olevani oikealla tiellä, mutta kaikkien menneiden asioiden paljous on kuin huntu päälläni eikä aikani tunnu edelleenkään riittävän mihinkään.

Olen tästä päivästä niin poikki, että käyn vähäksi aikaa jatkamaan erään sarjan katsomista Netflixistä. Ehkä sitten ruokakin alkaa valmistua.  Ehkä lapsenlapseni ehtii palata Ikeasta ja tulee ripustamaan kattolampun.

Edellä mainitsemassani blogissa on viittaus myös Hyrylän toriin, josta tein taidehistorian proseminaarin. Tori on jo parisen vuotta sitten hävitetty ja tilalle on noussut uusi ja upea Särmä, jossa oleva Prisma avataan 1.10.2026. Siitä ehkä myöhemmin.

24.9.2026

Avasin läppärin, koska aion laittaa kutsun Helsingin Kuolemajärvikerhon tilaisuuteen ensi viikolla. Olen ilmoittanut, etten aio jatkaa kerhon toiminnassa enää. Tässä välillä oli vielä häikkää kerhotilan varauksissa ja kaiken lisäksi oikein kukaan toimikunnassa ei ottanut kantaa asiaan. Karjalatalon takkahuoneen varaukset saatiin kuntoon. Olen luvannut hoitaa kutsut niin kauan, kunnes joku muu on valmis ottamaan tehtävän hoitaakseen. Ehdotin, että ensi keskiviikkona keskustelemme kerholaisten kesken kerhon tulevaisuudesta. Helsingin kerho on ollut toiminnassa nyt 23 vuotta. Olen ollut aktiivisesti mukana vuodesta 2011 alkaen. Sitä ennenkin pidin esityksiä ja kävin kuuntelemassa muiden esityksiä.

Tällä viikolla jäsenkipuni ovat taas aktivoituneet. En lähde tällä kertaa ylitulkitsemaan asiaa eli mikä asia kaiken joukossa on tuonut ahdistusta ja stressiä, että se on mennyt niveliini. Teen, mitä jaksan ja lääkitsen itseäni tarpeen mukaan.

25.9.2026

Olipa vaikea yö. Jälleen kerran. Viikko aiemmin totesin olotilani parantuneen, mutta sen jälkeen alkoi taas alamäki. Hyvä, että pystyn vielä kirjoittamaan. Vaikeudet kohdistuvat lähinnä ranteisiini ja käsiini. Aloitin pari päivää sitten uuden Prednisolon- kuurin ja Panadol-särkylääkkeen. Vaikuttaisiko sää niin paljon. On satanut yhtäjaksoisesti ja lujaa. Eilen tuntui, että sade tulee ikkunoista sisään. Sataa edelleen.

Jospa istahdan lukemaan. 

Tältä näytti 26.9.2026 

 

26.9. lauantai

Vaikeat yöt ja aamut jatkuvat. Oli pakko lähteä apteekkiin, koska huomasin, että Buranat olivat loppuneet. Panadol ei auta tällä kertaa, koska ilmiselvästi käsissäni on tulehdusta ja pääkin särkee. Entä ilmapaineet?  Menin kävellen tihkusateessa. Kiersin vähän kauempaa, jotta sain muutaman kuvan uudesta Särmästä ja Prismasta. Kunnan toiminnot lienevät jo kokonaan muuttaneet rakennukseen ja Prismahan avautuu 1.10. Apteekki siirtyy Prismaan, joten siellä muutos on jo jonkin aikaa näkynyt, kun henkilökunta on valmistellut muuttoa. Kävin vielä Hyrrässä eli K-Supermarketissa, joka alkaa myöhemmin muuntua City-Marketiksi. On täällä Hyrylässä sitten paikkojen paikka, kaikki kaupat pienellä alueella, jossa oli vähän aikaa sitten linja-autoasema, kauppoja ja tori. Aiempi purettu kunnantalo oli alueen vieressä. Ja joskus alue kuului sotilastoimintoihin, jonne venäläiset 1800-luvulla rakensivat kasarmeja ja pitivät harjoituksia. Hyrylä ympäristöineen oli merkittävä armeijan paikka myös Suomen itsenäisyyden aikana.

Siis minunkin aikanani täällä on tapahtunut paljon. Ja tapahtuu jatkossakin...

 27.9. sunnuntai

Tänään oli vaihteeksi aurinkoinen päivä.  Kuten vähän joka aamuna minulla oli karsea olo. Minni oli herättänyt minut hyvistä unista kolmen aikaan puremalla käsivarttani. En oikein ymmärtänyt, miksi, mutta hänellä oli vauhti päällä. Nälkäkään ei voinut olla. Yritin nukkua sen jälkeen katkeilevaa unta. Päivä lähti sitten kuitenkin käyntiin. Ajatuksenani oli taas edistää paperisotaani. Kävin useita laatikoita läpi, mutten päässyt kaikesta eroon. Löysin myös kadonneen päiväkirjani syksyltä 1964, kun olin aloittanut lukion. Olin kirjoituksissani jo aika aikuismainen verrattuna edellisiin vuosiin. 

On vaikea päästä projektissani eteenpäin. Välillä tuntuu, että juuri nyt on tärkeä hävittää turhia papereita ja samalla ajatella tulevan tekstini rakennetta. En tietenkään saa millään kaikkea ympättyä mukaan, niin perinpohjaisia kirjoitukseni ovat. On hassua ajatella, että olen tiennyt jo silloin, mihin olen menossa. Jokin katkaisi hyvän kehityksen. 

Mielenkiintoinen kuva paperikasoistani. Kesällä 1966 opettelin piirtämään. Kuvassa on joku sisaristani.

 

Myöhemmistä kirjoituksista, joita voi myös päiväkirjoiksi kutsua, saan hyvin tiivistettynä epäonnistumiseni avioliitoissa ja parisuhteessa. Olen kirjoittanut niitä harvakseltaan enkä edes niin perinpohjaisesti kuin kouluaikoina. Silti ne kertovat kaiken, rivien välistä pääsen muistamaan yksityiskohdat ja näen, miten huonosti minua on kohdeltu. Mikä on herättänyt miehissä aggression naista ja juuri tätä naista kohtaan? Onko aggressio miesten synnynnäinen ominaisuus vai mistä se tulee, vanhemmista ja ympäristöstä? Myöhemmin mies on saattanut katua tekosiaan, mutta ei oikeasti, koska olen tunnistanut sen enkä ole voinut palata takaisin. Mikä minussa on ärsyttänyt yli kaiken, että on jopa kostettu. Onpa hyvä, että olen kirjoittanut. En ole koskaan pystynyt kehittämään vihaa. Tässä kaikessa riittää ajattelemista, mutta voi käydä niin, etten koskaan pysty selvittämään sitä ”vihaa”, jota minua kohtaan on tunnettu.

Tekstin rakenne ja muoto kehittyvät mielessäni hitaasti. Käyttäisinkö jotakin yllättävää tapahtumaa tai ärsykettä, josta etenisin sopivaan kohtaan? Se ei taida päteä kaikissa elämän vaiheissa?

Jään ajattelemaan näitä enkä jaksa lopetella tätä postausta vielä tänään.