3.7. Pieni päänsärky on kaivertanut huonosti nukkumastani yöstä lähtien. Olen kyllä ottanut särkylääkettä, mutta kuten ennenkin ne eivät oikein vaikuta säästä johtuvaan päänsärkyyn, joka on syntymävikani. Yritän tehdä jotakin kevyttä. Ulkona on oikeasti sateista.
Kaapit, laatikot, hyllyt, paperikasat pursuavat kaikenlaista pikkutietoa, joka odottaa edelleen ja aina käsittelyäni. Olen napannut erilaista viitetietoa pikkuvihkoihin eri lehdistä ja tilaisuuksista silloin, kun aloin vasta tutustua asioihin ja kulkea menneisyyden poluilla.
2.7.2024
Tutkiessani 1892 syntyneen mummoni varhaisvaiheita, kiinnitin huomiota jälleen kerran perheen ja ihmisten lähisuhteisiin. Hänen syntymäänsä liittyen olikin erityisen tärkeää, että yksityiskohtainen tieto pidettiin tiukasti lähimpien ystävien tiedossa eikä sitä jaettu eteenpäin. Aloin huvikseni kaiken varalta kerätä listaa kyseisen tapauksen sellaisista henkilöistä ja mietin, miten he olivat kestäneet paineen. Saa nähdä, jaksanko paneutua asiaan ja saada siitä vaikka uuden tarinan?
Olen aiemminkin kiinnittänyt kirjoittaessani huomiota ihmisten ja perheiden verkostoihin, jopa 1700-luvun aikaisiin, viimeksi viime vuonna, jolloin kirjoitin Markkulan Viestiin (59/2023) artikkelin "Sukua 300 vuoden takaa". On ehkä liian kunnianhimoista vanhalle maallikkotutkijalle alkaa tutkia maalaisväestön verkostoja niinkin kaukaa kuin 300 vuotta sitten. Esiäitini Anna Orenia (1713-1763) ja hänen esivanhempansa olivat lähtökohtiani. Lähdin jopa kesällä tutkimaan Janakkalan Iso-Hiiden kartanon mansikkamaita. Jälkeenpäin tajusin, että siellä ollessani olin seissyt juuri sillä paikalla, missä Anna oli perheineen asunut 1700- luvun puolivälissä. On ollut uskomatonta, mitä kaikkea tämäkin tutkimuspolku on tuonut eteeni. Tosin verkoston kirjaaminen oli vaikeampaa kuin perheen suhteiden tutkiminen. En liitä tähän linkkeja blogipostauksiini, jolloin olen kirjoittanut hänestä, mutta nimellä hakemalla niitä kyllä löytyy.
Kyläyhteisö ja perheiden suhteet ovat siis ensiarvoisen
tärkeitä, vaikka niissä on tapahtunut toki paljon muutoksia. Tulen ehkä palaamaan aiheeseen ja em. listaani ja niihin seikkoihin, mitkä
yhdistivät henkilöitä. Koska kysymys on tavallisista ihmisistä, joudun
käyttämään myös mielikuvitusta, koska he eivät ole jättäneet jälkeensä mitään.
Perheessä on voitu keskustella asioista, mutta ne eivät ole välttämättä
kiertäneet enää nuoremmille sukupolville. Huomasin, että monen ihmisen elämä päättyi myös
varhain 1900-luvun alkupuolella. Se tosin vähensi salaisuuden tietäneiden määrää.
Kaikissa näissä asioissa muistan myös itseni ja oman täysin erilaisen elämäni ymmärtääkseni erot. Niiden erojen ja erilaisten elämän olosuhteiden erottamista olen ajatellut sen verran pitkään, että se on jo oletusrvona minussa. Joskus lukiessani sukutarinoita, ihmettelen, miten varmasti kirjoittaja voi kertoa joidenkin asioiden olevan täysin totta. Kaikki niistä eivät tunnu minusta oikeilta.
4.7.2024
Tänään on jo helpottanut päänsäryn suhteen. Tosin aina
vastaavassa tilanteessa alan innostua liikaa, joten vauhtia
riittää. Helpotus on niin ihana kurjan olotilan jälkeen.Voisin kyllä opetella kulkemaan hitaammin.
Lähdin kauppaan enkä liittänyt menooni mitään luontoretkeä kuten usein teen. Kaupassa käynti jo vie paljon energiaa. Ensin kävin paikallisessa S-marketissa, joka on Hyrylän eteläisessä päässä. K-Supermarket Hyrrä on pohjoispäässä eli lähellä kotiani. Poikkesin tulomatkalla sielläkin. Liikun autolla. Joskus ajattelen, miten onnistuin nuorena käymään kaupassa ja kantamaan painavat kassit yli kilometrin matkan. K-Supermarketissa käyn joskus jalkaisin, mutta vain pienillä ostoksilla. Keväällä ostin jo sellaisen vedettävän kauppakassin tulevaa varten. On myönnettävä, etteivät ihmisen voimat enää tässä iässä ole kovin vahvat.
Ajattelin pitkään tuntemaani naista, joka on jo reilusti yli 80 vuotta ja siirtyi lääkärin kehotuksesta korona-aikana käyttämään rollaattoria. Hänen miehensä kuoli muutama vuosi sitten muistaakseni 2020 ennen korona-aikaa pitkään sairastettuaan. Kaupassakäynnit piti jatkossa hoitaa bussilla. Kun pitkän ajan jälkeen tapasin hänet kaupassa, olisin vienyt hänet autollani kotiin, mutta rollaattoria ei saanut mahtumaan autooni. Muutenkin olisin tarjonnut apuani, sillä avun antaminen muille on puoli minua, se voimaannuttaa ja on ihanaa, kun saa auttaa muita. Olen huomannut, että avun pyytäminen muilta on meille suomalaisille hirveän vaikeaa, niin minullekin. Olisiko sitten niin, että apua saisimme aina, jos pyydämme?
Edellä mainitsemani nainen joutuu suunnittelemaan kauppamatkat
tarkkaan, rollaattorista on kantajana apua. Kissanhiekat tai muut vastaavat ja
kissanruokalaatikot painavat. Hänelle on kertynyt hoitoon pari kissaa perheeltä.
Niistä hän ei missään tapauksessa luopuisi niistä enää eikä edes rollaattorista. Minäkään en luopuisi
Minnistä enkä toivottavasti koskaan joutuisi käyttämään rollaattoria.
Tämä aihe eli tehtävien hoidon vaikeutuminen on pohdituttanut
minua kauan. Se tullee myös eteeni päiväkirjoistani, kun jouduin vuosikaudet
vastaamaan isosta omakotitalosta yksin. Nuorempana ei edes
huomannut, mitkä asiat veivät paljon aikaa ja olivat rasittavia. Nythän niitä
asioita on asunnon joka huoneessa odottamassa käsittelyä, poisvientiä tai
muuta. Ja häkkivarasto, kaikki kirjat ja taulut siellä. Ystäväni pohti
äskettäin samaa asiaa. Olin heti tarjoamassa apua elektroniikkatavaroiden ja
kirjojen viemisessä. Onhan minulla auto ja samalla omiani pääsisi mukaan. On
kurjaa tehdä kaikki yksin. Sorry, tästä olen varmasti kirjoittanut usein ennenkin.
Kun ajoin kotipihalle, silmäni osuivat pihalla kasvavan koivun oksille, jonne lensi joku lintu. Uskomatonta, mutta totta, sielläkin oli puun oksalle kyhätty sepelkyyhkyn pesä, jonne toinen puolisko toi juuri ruokaa, parikin kertaa. Enkä ole nähnyt sitä aiemmin, olisiko siellä on poikaset kuoriutuneet? Toisella puolella taloahan on piippuköynnöksen päällä alimman parvekkeen alla myös pesä, jossa odotetaan myös poikasten kuoriutumista.
Edellä olevaan viitaten, olen edelleen kuin pikku tyttö, joka riemuissaan kertoo kaikille luonnossa tekemistään löydöistä. Minni-kissa tietää sen oikein hyvin. Hän tuli juuri kehräämään läppärini viereen kasvot melkein kiinni minun kasvoissani välillä halaten. Kissat ovat aina tienneet, että olen ikuinen lapsi. Kyllä te muutkin olette varmasti huomanneet, että olette edelleen sama elämänilmiöistä innostuva lapsi, vaikka se ehkä välillä ruuhkavuosina jäi varjoon. Nyt pieni tauko ja Minni syliin.
Mietin äskettäin sitä, miten ihmiset saavat oikeaa tietoa, koska he eivät enää lue sanomalehtiä ollenkaan ja haukkuvat Ylen tarjontaa mm. uutisia. Kyllä lehtiäkin luetaan, mutta suuri joukko ihmisiä on jo jäänyt ulkopuolelle. Kommentointi asiasta kuin asiasta esim. Facebookissa kertoo, että kommentit heitetään ilman oikeata tietoa. Joku sitten kyselee, mihin kommentoija perustaa varman mielipiteensä. Helsingin Sanomat ja Yle ovat usein tapetilla. Luen myös paikallislehden eli Keski-Uusimaan. Nykyään digitaalisesti. Ne ovat minun lähteeni, luen joka päivä Hesarin ja jos ehdin, luen osan kommenteistakin, en itse kommentoi, lähinnä ihmettelen muiden kommentteja ja kommenttien kommentteja. Riidanhaluista porukkaa. Sama on Facebookissa. Mitähän ne muut oikeata tietoa antavat lehdet ovat? Luen kyllä myös Iltasanomien ja Iltalehden minulle näkyviä uutisia. Kirjoittajienkin tekstit ovat välillä hyvin ristiriitaisia ja riitaa haastavia.
Edellisestä johtuu, että ihmettelen, miten tämä maa makaa tällä hetkellä. Kun valtionjohtokin ja vakavasti otettavat ihmiset kommentoivat maan olevan sodassa. Miten ihmiset, jotka eivät lue, mutta kuulevat uutisen, reagoivat siihen ymmärtämättä asiaa ja sen juuria. Minäkin haaveilin aikanaan pitkään toimittajan urasta, keskikoulusta lähtien. Siksi varmaan ihailen monen toimittajan työtä ja paneutumista asiaan, vaikka artikkelit sitten jyrätään ja haukutaan.
Tulihan tässä juttua taas vähän liikaakin. Vaikea maailma herättää ja toisaalta pakottaa pysymään omassa kuplassa, mutta tietoisena siitä, missä mennään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti