maanantai 12. helmikuuta 2024

Kompastun ajattelemaan liikaa

Tekoäly on todellakin rynnännyt vauhdilla eri sovelluksiin. Word tekstinkäsittelyohjelma ilmoitti heti alkajaisiksi, että sanelutoiminto on nyt saatavilla omalla kielelläsi. Ehkä ilmoitus on tullut jo aiemmin, mutta en ole ehtinyt kiinnittää siihen huomioita. Kuten olen aiemmin maininnut, olen kokeillut keskustelua tekoälyn kanssa kysyen neuvoja, mutta muuten olen jättänyt asian sikseen.

15.7.2020 kaikki kuvat tässä postauksessa ovat vuodelta 2020

Aloitan uuden postauksen tai yritän aloittaa, koska Minni-kissa hyörii taas ympärilläni. Siitä tulee mieleeni, ettei minun ole tietenkään pakko kirjoittaa juuri nyt. Kirjoittamisesta ei saa toisaalta tulla pakollista toimintaa. Kautta aikojen olen rynnännyt kirjoittamaan jotakin, lapsesta lähtien. Tietokoneet ja blogialustat ovat helpottaneet asiaa. Aiemmin ja vieläkin kirjaan asioita eri välineisiin. Muistutan itseäni aiheista, jotka olisi hyvä ottaa käsiteltäväksi. Kiireisinä tai muuten vaikeampina aikoina on paras pysytellä kevyemmän ja henkilökohtaisen kirjoittamisen tasolla kuin ottaa jotakin isoa tutkimuksen alla olevaa kohdetta kirjoitettavaksi.

Löydän koko ajan lappuja, joissa olen kirjannut aiheita. Jos toisille on pakkomielle jossakin muussa harrastuksessa, niin minulla se on toden totta kirjoittamisessa. Lapsena ja nuorena päiväkirjaan kirjoittaminen oli se juttu. Se on muuten jopa häirinnyt tietämättäni ehkä useampia ihmisiä ympärilläni. Äskettäin järjestäessäni vanhoja kirjeitäni nuoruuteni kirjeenvaihdon jäljiltä kotimaisiin ja ulkomaisiin kirjeisiin. Silmiini osui sattumalta eräs lyhyt kirje, joka oli päivätty 29.7.1963.  Olin viettänyt serkkuni perheessä Kouvolassa lyhyen aikaa. Serkkuni kirjoitti kirjeessään mm. ”Minua hermostutti silloin, kun sinä olit täällä se, että aina kirjoitit sitä päiväkirjaasi.”

26.5.2020

Kautta aikojen kirjoittavien naisten elämä saattaa olla ollut jopa vaarallista. Lukeminen ja kirjoittaminen ovat kuitenkin tuoneet aikoinaan naisille paremman elämän. Lukeminen on vaarallista, koska se saattaa avata silmämme uusille asioille ja ideoille ja muuttaa meitä sekä hyvään että pahaan. Kirjailijaksi halunneet naiset kirjoittivat aikoinaan salanimillä, koska naisen tekstejä ei otettu todesta. Maailma on edelleen naisille, lapsille ja miehille monella tapaa todella vaarallinen paikka. Lukemiseen ja kirjoittamiseen liittyvät asiat ovat mahdottoman laaja kokonaisuus, joten en edes yritä aloittaa kirjoittaa siitä. Haluan edelleen korostaa syvälukemisen taitoa ja asiaan paneutumista. Osaamme kaikki kirjoittaa, vähintään kommentteja somealustoilla. Miten on pitemmän kirjoittamisen taito?

Tänään jatkan pakollisilla kotitöillä, pyykkien pesulla ja ruoan laitolla kahdeksi päiväksi. Yöllä oli satanut ohut kerros lunta, joka sulaa pois. Onneksi sain eilen järjestettyä auton huollon ja katsastuksen alkuviikosta. Muissa tehtävissäni yritän myös päästä askeleen eteenpäin.

31.5.2020

On jo helmikuun 9 ja lähes viikko on kulunut aloituksestani (3.2.) En ole päässyt jatkamaan tekstiäni, koska on ollut aivan liian paljon muuta tekemistä. Usein mietin, johtuuko ”saamattomuuteni” iästäni ja hitaudestani. Olinhan aiemmin nopeampi. Sain vielä pahasti keskeneräiset sukutaulut muille kirjatoimikunnan jäsenille (meitä on kolme) maanantaina illalla kuten olimme sopineet. Viikko aukeni eteeni täysin muille asioille. Tiistaina sain autoni huoltoon ja huoltofirma hoiti myös sen katsastukseen puolestani. Tyttäreni haki minut aamulla huoltamosta kotiin ja iltapäivällä vei takaisin hakemaan autonsa. Hänelle on toki aika vaikea aina järjestellä ajoja töiden ja lasten takia, joten joudun joustamaan enkä valitettavasti osaa käyttää sellaisina päivinä aikaani rationaalisesti.

Sen jälkeen ajattelin suunnitella lupaamaani esitystä Helsingin Kuolemajärvikerhon tilaisuuteen kuukauden viimeisenä torstaina. Vaikka päällisin puolin voisin aina mennä sieltä, missä aita on matalin, en osaa. Valmistellessani tutkin koko ajan lisää, vahvistan aiempia tietojani ja kirjaan kaikkea muistiin. Vaikka olen tehnyt muutakin välillä, niin päivät ovat karanneet. Olin tänä aamuna todella yllättynyt, kun huomasin, että on jo perjantai. Olisi kiva mennä uloskin, mutta yli 20 asteen pakkanen ei houkuttele, vaikka sää on aurinkoinen ja kaunis. Sanon itselleni, että on myös hyvä parannella salaperäistä yskääni. Ajattelin jo eilen, että tänään kirjoitan.

31.5.2020

Aamukahvin jälkeen oli kyllä pakko mennä vielä kaivamaan kesän 2015 muistoja matkasta, jolloin kävimme myös Seivästöllä. Tyhmät, nopeasti napatut kuvat antoivat valmistelemaani tarinaan tukea. Viimeiset lähes parikymmentä vuotta ovat toden totta menneet tutkimukseen. Vähän kerrallaan olen kerännyt aineistoa monesta eri asiasta. En ole aina edes tajunnut, miksi. Se vain sattuu olemaan luonteeni piirre. Niistä riittää ammennettavaa. Tiedän kyllä, että en koskaan ehdi kaikkea.

On ihana yrittää asettautua yli 130 vuoden takaisiin aikoihin, kun tietoa on todella niukasti olemassa. Pienikin tieto vie silti asiaa eteenpäin ja tiedän, että löydän jatkossa lisääkin, kun ehdin taas lukea enemmän. Seuraavat tehtävät rassaavat jo mieltäni. Teen kaikkea limittäin ja lomittain. Kiitän tasaisia pakkaspäiviä, koska silloin en tarvitse särkylääkettä. Ainoa ongelma hyvinä päivinä on, että ehtisin tehdä kaiken, mitä pitäisi tehdä.

1.5.2020

En ole ehtinyt käydä sähköpostejani läpi. En seuraa aktiivisesti blogini tilastoja, mutta kun nyt poikkesin niitä katsomaan, näen, että niitä on luettu tässä kuussa jo 1465 kertaa.  Eniten niitä on luettu Yhdysvalloissa. Ettei vain tekoäly käy lukemassa. Sehän voisi tehdä niistä minulle kirjan. En ehdi olla somessa. Hesarin luen aamulla tabletin näytöltä ja seuraan aktiivisesti politiikan uutisia, mutten käytä niihin liikaa aikaa. Aina välillä olen raivostunut asioista, mutta ihailen itseäni, että osaan hillitä puheitani, jos aihe tulee puheeksi. Miten ammattipoliitikot voivat puhua niin tyhmästi toistamalla aina samaa?  Rentoudun katselemalla jotakin sarjaa Areenasta. Yritän tehdä joka päivä ruokaa, mieluiten kahdeksi päiväksi.

Loppujen lopuksi odotan kevättä ja lämpöä, en hellettä.

Seuraavat kirjoitustehtävät odottavat jo niin, että maaliskuussa pitäisi olla valmista. Saa nähdä ehdinkö? Jos luet blogiani, niin kyllä täällä liittää luettavaa aina vuodesta 2012 alkaen. Useimmat tekstini ovat tavalla tai toisella edelleen ajankohtaisia.

10.5.2020

 

12.2.2024

On presidentinvaalien päättymisen ja uuden presidentin julistamista seuraavan päivän aamupäivä. Onneksi olkoon, Alexander Stubb, vaikka äänestinkin toista ehdokasta. Pekka Haavisto olisi ollut myös oikein hyvä presidentiksi. Onneksi vaalit sujuivat rauhallisesti ja yhteisymmärryksessä ja lopputulos oli tasainen. Kaikki hyvin toistaiseksi.

Olen viime aikoina ajatellut paljon Suomen politiikkaa. Olen jopa ärsyyntynyt itsestäni ja siitä, että seuraan sitä paljon ja luen myös taustoja ja mielipiteitä. Usein nykyään toistetaan monen suusta, että kansa on puhunut ja muiden on sopeuduttava sen tahtoon. Se on demokratiaa. Se taisi myös tulla esille näissä pressanvaaleissa joissakin omahyväisissä keskusteluissa. Kirjoittaja varmasti tiesi sen ärsyttävän, jos antoi ärsyttää. Olen seurannut asiaa jo pitempään, siksi kirjoitan siitä. Entä kun Suomessa on kaksi lähes tasavertaista puolta vaaleissa kuin vaaleissa. Kummassakaan puolessa ei ole valtavasti eroavaisuuksia ollaan sitten nk. oikealla tai vasemmalla (paitsi äärioikeiston ajatuksissa). Vastakkainasettelua syntyy silti paljon. Hävinnyt puoli ei saisi mielellään esittää ajatuksiaan, koska on hävinnyt. Eikö demokratia ole myös sitä, että kaikki saavat olla omaa mieltään. Koska jako on niin selkeä puolet ja puolet, voittaneen osapuolen pitäisi ehdottomasti tehdä myös yhteistyötä hävinneen osapuolen eli sen toisen puolen kansasta kanssa. Omat edut näköjään hakkaavat kaikkien yhteiset edut. Eripura ilmeisesti mahdollistaa myös paremmin omien etujen tavoitteet. Olisiko sittenkin niin, että meilläkin aito demokratia on pian vaarassa? Sehän nähdään. Itselleni aion sanoa, että ala pysytellä erossa näistä asioista. 

Hesari 10.2.2024
 

Viime viikko oli erityisen hyvä viikko, koska oli tasainen pakkassää. En tarvinnut yhtenäkään päivänä tämän tekstin aloituksesta lähtien särkylääkettä. Pari yötä saattoi jäädä lyhyemmäksi, kun ajattelin liikaa. Projekti 1892 aktivoitui, kun nukkumaan mennessä luin uudelleen käsin kirjoittamiani tekstejä vuodelta 2000. Kerron siitä lisää ehkä maaliskuussa, jos ehdin.

Kuten olen aiemmin monta kertaa kirjoittanut, niin tunkeutuminen asioiden ja tarinoiden alkusyihin montaa eri väylää pitkin, on ominaisuuksiani. Siksi minun on vaikea edetä helppoa tietä päämäärään tai voisiko sanoa lyhintä tietä välittämättä hyvästä lopputuloksesta. Toisaalta olen myös aina huomannut, vaikka olen joskus senkin unohtanut, että harvat ihmiset ovat ylipäänsä aidosti kiinnostuneita siitä, mitä haluan kertoa, koska olen tavallinen ihminen ilman suuria meriittejä ja oppineisuutta. Tämä vie taas siihen, mitä korostin aikoinaan jopa lapsenlapsilleni, jotka pelkäsivät muiden arvostelua ja sanomisia. Sanoin, että me ihmiset olemme vain pieniä tomuhiukkasia maan pinnalla eikä kukaan ole meistä loputtoman kiinnostunut eikä tarkkaile meitä. Täytyy sanoa, että itse asiassa, ihmisten näkymättömyys on vain korostunut ajan mennessä eteenpäin.  Näin on, siitäkin huolimatta, että somessa ihmiset tulevat ja yrittävät tulla monin keinoin iholle. Ne ovat vain hetkiä, jotka eivät oikeastaan kerro ko. ihmisestä paljon mitään. Syvällisyys puuttuu kokonaan. Osa ihmisistä pysyttelee aina ulkopuolella, osa jää tahtomattaan ulkopuolelle, vaikka haluaisi olla mukana.

Hyvää helmikuuta kaikille lukijoilleni!

Me 11.2.2024

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti