Joskus yöllä tuulee

Joskus vain herää yöllä ja alkaa ajatella. Nyt ulkona tuulee rajusti ja täysikuu mollottaa taivaalla. Näillä tekijöillä saattoi myös olla vaikutusta heräämiseeni. Aiemmin illalla satuin katselemaan poikkeuksellisesti Harry Potter-elokuvan, vaikkei minun edes pitänyt. Liimauduin sohvalle, koska elokuva oli niin jännittävä. En sitten pystynyt jättämään sitä kesken. Yleensä sitä vain herää ja nukahtaa uudelleen, mutta nyt oli lopuksi pakko nousta ylös.

En ajatellut omaa surkeata kohtaloani taloni ja samalla menneisyyteni vankina. Aloin ajatella lapsieni ja lapsenlapsieni elämää. Joulun aika varmaan herkistää ajattelemaan niitäkin. En ole koskaan halunnut liikaa sekaantua heidän elämäänsä. Olen tehnyt parhaani niillä edellytyksillä, joita minulla on ollut. Minulle ei ole suotu pitkiä onnellisia ja tasapainoisia elämänvaiheita. Olen tehnyt vääriä valintoja elämänkumppanieni suhteen. Lapseni ovat myös saaneet kärsiä niistä.  Pitkäaikaisin suhteeni nyt tosin jo vuosien takaa vei kaikki voimani viimeiseen pisaraan ja kalvaa minua vieläkin niin kauan kunnes saan talon myytyä.  Koska talokauppoja ei ole syntynyt tunnen olevani umpikujassa. Näytöt rasittavat ja tekevät elämästä epänormaalin. Olen todella tuntenut taas olevani käyttämässä voimieni viimeisiä rippeitä. Yritän työntää tähän asiaan liittyvät ajatukset syrjään ja kehotan itseäni vain elämään tässä hetkessä ja päivän kerrallaan. Iskuja tulee kun tulee.

Joulutohinan loputtua ajatukset kuitenkin hyökkäävät takaisin ja tuovat esille vanhoja haamuja ja murheita. On toki niin, että meillä kaikilla on niitä, enemmän tai vähemmän. Useimmat eivät puhu niistä vaan haluavat työntää ne piiloon, poistaa kokonaan mielestä. Karjalaisilla on tapana sanoa: ”ilo pintaan vaikka sydän märkänis.” No, siinä on lause, joka herättää minussa vastenmielisyyttä. Mieluummin tuon surun näkyviin pintaan, jotta sydän ei märkänis.

Tunteiden näyttäminen ja esille tuominen ei oikein sovi suomalaisille. Meillä on myös oma reviirimme, jonka haluamme pitää. Olisiko metri sellainen välimatka, joka on hyvä pitää toisiin ihmisiin. On oltava koko ajan vähän varuillaan, jotta ei loukkaa toisia ihmisiä pelkällä olemassaolollaan. Jos ei saa mennä liian lähelle omaa sieluaan ja sydäntään, ei myöskään saa lähestyä toista ihmistä, mennä iholle.

Joulun aikana ihmiset herkistyvät monella tapaa. Silloin ajattelemme kaikkia elämämme jouluja. Ne melkein alkavat puhua. Huomasin tänä jouluna sen, että olen vihdoin irrottautunut jouluista. Tein tyttäreni perheelle jouluaterian ja vietimme joulun kohokohdan yhdessä. On suuri ilo olla mukana pienten lasten joulussa. Omat jouluni olen jo viettänyt moninkertaisesti, nyt voin jatkossa olla enää vain väline muiden jouluissa. Omasta tahdostani ja halustani.

Piste. Ehkä ei sittenkään. Tiedän, että moni ymmärtää edelliset lauseeni väärin. Joku sanoo, että mikä marttyyri luulet olevasi. Toinen sanoo sanojeni olevan teeskentelyä ja kylmyyttä. Tosiasiassa tarkoitan aivan sitä, mitä sanon. En ole enää itse tärkeä muuten kuin äitinä, mummona, ystävänä. Sellaisena haluan antaa kaiken rakkauden, mitä pystyn antamaan. En halua itselleni mitään. Minulla on jo kaikki rakkaus itsessäni.

Tuuli myllertää kotipihalla, kulkee mäntyjen välistä, kiiruhtaa meiltä naapurin pihan kautta seuraavaan. Kuu katselee pilvien välistä puhurin lennokasta kulkua. Minun on aika palata sänkyyn, painaa pää tyynyyn, käpertyä peiton sisään ja ottaa unesta kiinni. En pysty muuttamaan maailman kulkua ja ottamaan muiden suruja pois. Voin vain lievittää niitä olemalla ystävällinen ja hyvä ihminen.