torstai 25. toukokuuta 2017

Toukokuun kiireitä



Lämmön tultua energiat tuntuvat virtaavan nopeammin. Kaikilla, sekä ihmisillä, eläimillä ja kasveilla. Se on ilmiselvää. Minä muun luonnon kanssa olen siinä parhaan kykyni mukaan läsnä. Verrattuna viime vuoteen, jaksan taas puurtaa pihalla ja sisällä. En ehdi enää nettiin kun vasta hyvin myöhään iltapäivällä tai vasta illalla, jollen sitten kesken töiden lähetä puhelimesta nopeata kuvallista postausta Facebookiin.

Koko mäki on täynnä kukkivia ketunleipiä.

Aika kuluu silti entistä nopeammin. Elämä ei tule koskaan riittämään kaikkeen siihen, mitä haluaisin tehdä. Kun asuin 2014 kerrostalossa kahdeksan kuukautta, ehdin paljon enemmän harrastaa kaikkea muuta. Kävin kuitenkin harva se päivä täällä omakotitalolla, vaikka pihatyöt pääasiassa jäivät silloin useimmiten odottamaan aikaa parempaa.  Otin valokuvia remontin tilanteesta sisällä ja puutarhan kukkaloistosta. Lopun aikaa useimmiten pihan kevätsiivouksen jälkeen huhtikuussa vain istuin ja kirjoittelin. 


Entä nyt. Eilen aloitin aamulla pihatöillä, jotka ovat edelleen kesken. Tänään aamu alkoi ikkunoiden pesulla. Kaksi pienempää ikkunaa sain valmiiksi. Makuuhuoneen ikkunan pesu oli vaikea aloitettava, koska sen edessä on kirjoittimia, näyttöjä ja papereita tammikuussa sinne siirretyn varsinaisen työpöytäni päällä. Kesken jotakin projektia, minulla ilmaantuu aina jotakin uutta tekemistä.  Eihän se haittaa, koska työtä kyllä riittää. Sitä on aivan liikaa.

Aloin nyt ajatella huonekalujen siirtoa. Suuri osa niistä on tällä hetkellä edelleen väliaikaisessa paikassa kuten tuo työpöytä makuuhuoneessa. Mappihyllyt ovat makuuhuoneessa ja olohuoneessa. Viimeiseksi remontoitu huone (lämpöpatterin hajoaminen) on täynnä banaanilaatikoita, jotka ovat täynnä joulu-tammikuussa niihin pakattuja kirjoja ja mappeja.

Järjestelin siinä sitten välipalaksi sanomalehtiä, joita olemme säästelleet. Toistaiseksi. Vein ison kasan pieniä mattoja sängyn alta ulos tuulettumaan. Sitten kaivoin vielä pölynimurin letkun esiin imuroidakseni sängyn alustan. Sitten riittikin. Vähäksi aikaa. 



Sukuasiat pinnalla


Viime sunnuntaina meillä oli Kuolemajärven Sirkiöiden varsinainen sukukokous Turussa. Oli lähes helteinen päivä. Kokous meni mukavasti ja siellä oli rento ja ystävällinen tunnelma. 

Olin maanantain täysin poikki. Olihan Turkuun Riihimäen kautta ja takaisin edestakaisin matkaa lähes 450 km. Onneksi oli mukavaa matkaseuraa ja juttua riitti koko ajaksi. Tulomatkalla käännyimme liian aikaisin ennen Forssaa Turku-Hämeenlinna-tieltä ja palataksemme Riihimäen tielle ajoimme Tammelan Portaan ja Lopen Vojakkalan kylän läpi. Samalla pääsimme hetkeksi ajamaan pitkin Hämeen Härkätietä. 

Valkovuokot kukkivat isoina mättäinä kiemurtelevan Hämeen Härkätien varrella. Tie kulki aivan Kaartjärven vierestä. Olisi tehnyt mieli pysähtyä. Moneenkin paikkaan. Ilta oli jo lähestymässä ja takana oli pitkä päivä. Riihimäellä pidin pienen tauon Marjan ja Eeron tarjotessa kahvit ennen loppumatkaa kotiin.

Mattoja on vähän liikaa, mutta en pysty hävittämään äitini aikanaan kutomia räsymattoja.
Kevät on ollut yllättävän raskas. Siitä huolimatta se on ollut täynnä mukavia asioita, mutta myös tekemistä ja toipumista silmäleikkauksesta. Siksi minusta maanantaina tuntui, että pääsin vihdoin kesälaitumelle. Lomaa se ei tietenkään ole, mutta voin hetkeksi ainakin riisua sihteerin viitan. No, joku pöytäkirja odottaa vielä kirjoittamista ja muutama muu pikkuasia, ennen kuin voin siirtää mapit hyllyyn.

On todella antoisaa toimia kahdessa sukuseurassa, mutta joskus asioita kasaantuu liikaa lyhyelle aikavälille. Silloin ei millään ehdi keskittyä riittävästi johonkin tiettyyn asiaan. Tässä on se ikuinen ristiriita taiteellisen ja käytännöllisen minun välillä. Olen tuonut sen täällä blogeissani ehkä liiankin usein esille. 

Mitäs sinä teet minun pihallani? kysyy orava
 
Hajamielisyyttä tänä keväänä aiheuttavat myös nämä kesken olevat talo- ja raha-asiat. Harrastukset kuten sukuseurat, kerhot ja vastaavat ovat silti minulle elämän suola. Ne ovat minun vapaaehtoistoimintaani. Niiden kautta olen tutustunut ihaniin ihmisiin, joilla kaiken lisäksi on paljon yhteistä minun kanssani.

Ensimmäinen kesä ja joululahja ennen syntymää.
Jospa nyt kesän koittaessa joskus ehtisin vihdoin paneutua taas muuhun kirjoittamiseen kuin oman tässä ja nyt-hetken olotilani rekisteröintiin. Vaikka viikottain jatkan sukututkimuksia, niiden kirjoittaminen ja jopa keskeneräisten tekstien jatkaminen on jäänyt syrjään. 


Muokkasin tämän kevään Markkulan Viestiin yhden blogikirjoitukseni liittyen omien varhaisten juurieni selvitykseen. Oli hienoa saada sähköpostitse heti lehden ilmestymispäivänä kommentti, joka selvitti itselleni epäselviä kohtia ja kirjoituksessa olevia oletuksiani. Minulle on ollut tavallaan aika iso kynnys aloittaa juttujeni julkaiseminen lehdessä, vaikka olen täällä blogeissani niitä aiemmin esittänyt. On selvää, että emme voi koskaan olla täydellisiä. Siksi on vain uskallettava. 


Tällä fasaanilla on kolme puolisoa. Ainakin.
Sirkiän sukukokouksessa pidin esityksen sukututkimuksesta. Yleisen osuuden jälkeen, käsittelin Jooseppi Tahvonpoika Sirkiän (1803 - 1859)  jälkipolvia, koska suurin osa mukana olleista kuului siihen joukkoon. 

Olen kirjoittanut tästä suvusta muutaman blogin mm. Joosepin isästä ja äidistä, mutta nyt lienee aika kirjoittaa Joosepista. Isä Tahvo Yrjönpoika Sirkiästä kirjoitin 9.5.2016 otsikolla "Tahvo Yrjönpoika Sirkiän perhettä ja sukututkimuksen solmukohtia". Sen pääsee lukemaan tästä linkistä.  Joosepin äidistä Margareta Kamparista kirjoitin 17.2.2015 otsikolla "Esiäiti nimeltä Margareta". Tässä linkki siihen kirjoitukseen.

Mainitsemani kirjoitukset ovat aikansa lapsia ja kirjoitettu tietystä senhetkisestä näkökulmasta  ja tutkimukseni tilanteesta ja eivät ole mikään sukututkimuksen lähde vaan yksinkertaisesti innostuneen ihmisen kirjoitus. Tuon viime keväisen blogin lopetin seuraavilla sanoilla:


"Heräsin aamulla pohtimaan taas kerran sitä, miten vanhemmat kestivät  11 lapsen kuoleman. Äiti kuoli lopen uupuneena viimeisten lasten syntyessä. Isä Tahvo kuitenkin meni vuotta myöhemmin uudelleen naimisiin.  Siitäkin avioliitosta kuten myös siitä kolmannesta (minun sukuhaarastani) jäi vain yksi lapsi jatkamaan sukua. Mutta siitä kerron toisella kertaa. On nimittäin aika saada tämä jo vihdoin julkaistua.  Senkin päätin aamulla herätessäni."

Aamukirjoitukseni jäi tähän kohtaan. Olen erityisen pettynyt viime aikoina ottamiini valokuviin. Ne näyttävät pienellä puhelimen ruudulla ihan hyviltä, mutta isolla näytöllä huonoilta.  Turhaantuneena jätin kirjoittamisen. Tein ruokaa, katselin televisiota.

Nyt tämänkin huoneen ikkuna on pesty ja kirjoituspöytä rahdattu toiseen huoneeseen.
Illan tullessa oli pakko alkaa siirtää makuuhuoneessa olevaa työpöytää ja siivota. Aamupäivän sanat muuttuivat teoksi. Työpöytää toiseen huoneeseen siirtäessäni ajattelin, että tuntuu hyvältä tehdä ruumiillista työtä. Loppujen lopuksi pesin vielä sen makuuhuoneen ikkunan. Idänpuoleinen seinä on nyt hoidettu. On aika mennä nukkumaan. Blogin julkaisun ehdin tehdä huomennakin, helatorstaina. Toisaalta tällaisen hölynpölyn voisi jättää julkaisematta.


Helatorstaina 

On sitten hölynpölyä tai ei, niin tämäkin päivä tuli ja on kohta mennyt. Jatkoin aamupäivällä siivoamista. Talo on iso, joten työtä riittää. Iltapäivällä presidentti Mauno Koiviston siunaustilaisuutta ja surusaattoa Hietaniemen hautausmaalle oli pakko seurata televisiosta. Niin varmaan suuri osa Suomen kansaa teki. Oli koko Suomen päivä.


Lemmikit kukkivat parhaillaan pihalla.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti