Aloittaessani on sunnuntai 4.1.2026. Sain suurella vaivalla kirjoitettua luonnokseni päälle edellisen blogipostaukseni, nimeltä DNA tietää osa 2. Joskus kirjoittamiseni sujuu mahdottoman kankeasti kuten moni muukin asia, toisinaan taas ei. Aivoni ovat toisinaan jumissa vaikean ajan jälkeen. Ehkä siitä tulee pysyvä olotila, vaikka en halua uskoa sellaista vaan positiivisesti uskoa loistavaan tulevaisuuteen.
 |
| 8.1.2026 |
Olen usein maininnut huonot yöuneni, monet heräämiset parin tunnin välein. Ostin Unimagnesiumia, perjantai-iltana otin ensimmäisen tabletin, niitä voisi ottaa useampia. Alkoi väsyttää melkein heti ilta yhdeksän jälkeen, mutta yöuni ei ollut sen parempaa. Mutta viime yönä illalla ottamani yksi tabletti aiheutti sen, että pian nukahdettuani nukuin yhtäjaksoisesti melkein kello puoli viiteen aamuyöstä. Valvoin hetken ja sitten jatkoin kello kahdeksaan saakka. Näin uniakin, joita en ole joka yö nähnyt tai en ole muistanut. Tuntui hyvältä.
Jouduin poistamaan monta asiaa aiemmasta blogistani, koska ne oikeastaan viittasivat asioihin, joilla ei ollut merkitystä ja ne olisivat vain vieneet harhateille. Itse asiassa sellaiset kohdat tulevat siitä, että lähden itse harhateille. Eteeni saattaa tulla asioita, jotka liittyvät tekstin aiheeseen, mutta eivät eivat ole se jutun pointti, josta on kysymys. Aivoni ovat aina ”harhailleet” ajatuksesta toiseen eikä varmaan monikaan pysyisi niiden mukana. Olen itse ajatuksistani ylpeä, koska minulle ne ovat tulevia kirjoitusaihioita. Olen 2000-luvulta asti keräillyt aiheita. Aluksi en ymmärtänyt mistään paljon mitään, mutta uudet tarinat lisäsivät palasia entiseen ja nyt on aika kerätä hedelmiä. Kaikki liittyvät tavalla tai toisella historiaan ja sukututkimukseen. Kirjoittaessani jostakin aiheesta blogia, en voi välttyä siltä, että monet kirjoittamani asiat herättävät ne varhaisemmat eloon.
Olisi väärin ripustaa vähän nahistuneet aivot narulle, koska ihminen on tullut vanhaksi. Tiedän, että monet ikätoverini ovat tyytyväisiä paljon vähempään. Onhan minullekin ehdotettu jo kauan sitten sanaristikoita, kevyttä kirjallisuutta ja kaikkea muuta mahdollista, mitä on sopivaa vanhuksille. Monet nuoremmatkin tyytyvät vähempään. Syvällisyys on rasittavaa ja pahetta.
pari päivää myöhemmin eli loppiaispäivänä
Yksin asuvan vanhan naisen hiljaiselo jatkuu. Aivan yksin en onneksi ole, sillä Minni Minnukka on rakas varjoni ja huolehtijani niin kuin minä hänen. Kun huokailen yöllä taas kerran herättyäni, hän kiirehtii viereeni kehräämään ja nukkuu siinä, kunnes taas itsekin vaivun unten maille. Aamulla hän odottaa heräämistäni, hän tuntee aikatauluni kuten minäkin hänen. Joku jälkipolvista, useimmiten Arttu tai tyttäreni yksin tai poikineen käy välillä tervehtimässä. En edes kaipaa entisiä vilkkaita aikoja, jolloin tuskin saatoin hengähtää.
Tosiaan, unimagnesium ei enää kahtena seuraavana yönä toiminut, heräilin taas vanhan aikataulun mukaisesti. Siitä ei sen enempää, seurailen tilannetta, ovathan nämä kaksi viikonpäivää lääkepistoksen jälkeen olleet pitkään jopa välillä tosi vaikeita.
Tänä aamuna värjäsin hiukseni, edellinen kerta oli marraskuun alkupuolella ja tyvikasvu oli pitkä. Jos antaisin mennä, olisin täysiharmaa kuten useimmat ikätoverini. Minun on vain jotenkin todella vaikea nähdä itseni harmaatukkaisena. Kaiken lisäksi paksu ja runsas tukka on enää vain muisto.
 |
| 4.1.2026 Olin aloittanut kirjojen järjestämisen, mutta se pn pahasti kesken. Mapit ovat tuossa vaiheessa vielä siirtämässä. Toinen kirjahylly on vastapäätä työpöytäni vieressä. |
Pakkasilma jatkuu. Jääkaappi alkaa tyhjentyä. Ehkä huomenna menen taas sulattamaan auton ja piipahdan kaupassa. Täällä kotona riittää tekemistä. Eilen siivosin olohuoneessa väliaikaisesti olleet mapit niille toisessa huoneessa varattuihin hyllyihin. Samalla tyhjensin lisää kaapeista papereita lehtiroskiin. Välillä järjestelen kirjahyllyä aiheen mukaisesti ja otan pois kierrätykseen meneviä kirjoja. Samalla löydän kirjoja, joita voisin lukea, kun en ole aiemmin ehtinyt. Luen niitä aina pitäessäni taukoja ja joskus myös aamukahvilla ollessani, kun en jaksa lukea päivän lehtiä. Uutisethan saavuttavat meidät jo ennen lehtiä.
Aloin hetken mielijohteesta lukea Veijo Meren kirjoittamaa ”Suomen marsalkka C.G. Mannerheim.” Alun perin 1988 julkaistua kirjaa on julkaistu useita painoksia, minulta löytyi 6. painoksen kirja vuodelta 1990. Kirjassa ei minkäänlaisia viitteitä, mistä olen saanut sen. Olen täysin kirjan lumoissa. Aiemmin en ole ollut kauhean innostunut Mannerheimin historiasta, jota on tyrkytetty meille monessa eri muodossa vuosikymmenien ajan. Veijo Meri on paneutunut Mannerheimin elämään yksityiskohtaisesti ja kirjassa kuljetaan kaikki vaiheet hänen elämästään. Mannerheim kirjoitti itsekin paljon ja ne on myös koottu omaksi kirjaksi. Meri ihailee monessa kohtaa Mannerheimin tekstejä ja sitä, miten hän osaa mahdottoman hyvin kuvata asioita. Meren mukaan ”Hän pystyy kuvaamaan totaalisen olotilan, olon. Tähän pystyy vain hyvä kirjailija, ihminen, joka saa vaikutteet suoraan todellisuudesta ja pystyy eliminoimaan mielestään kaikki ennakkoluulot ja olettamukset.” s. 176
 |
| 5.1.2026 Minni osallistuu kaikkeen |
Mannerheim oli myös taitava valokuvaaja. On ihana lukea kirjaa, jossa kuvaillaan todellisia hetkiä elämässä. Keitä kohtauksessa on mukana, miltä tuntuu. En voinut välttyä ajatukselta, että useimmista Mannerheimin elämän hetkistä/vaiheista voisi tehdä elokuvan. Koko elämä elokuvana voi olla liian vaikea toteuttaa. Muistaakseni sellaisia projekteja on ollutkin. Kirja on erityisen perusteellinen kaikkien Mannerheimin elämän, siihen liittyvien ihmisten, tapahtumien ja jopa eläinten suhteen. Kirjaa lukiessani tajusin monta asiaa, myös sen, miksi sodan käyneet ihmiset arvostivat häntä suuresti. Ajattelin taas vanhempiani. Kodin seinällä oli Mannerheimin kuva. Äiti puhui hänestä ihaillen. Kiitos Veijo Meri.
Muuten, Veijo Meri on minullekin kaukaista sukua, esiäitimme Markkulan suvussa 1700-luvun alussa olivat sisaruksia, molemmat lähtöisin Rengon Nevilän Mannilasta. Anna Sipintytär Markkula syntyi 1700 ja minun esiäitini Liisa Sipintytär syntyi 1702. Anna avioitui Urjalaan Urjalan Välkkilän eli Hakolahden kylän Isotalon eli Huovilan rusthollin isännän Erkki Kallenpoika (Erich Carlsson) Huovilan kanssa. Markkulan sukututkimuksesta voi seurata suvun jatkoa Urjalasta Vanajaan ja Hausjärvelle. Veijo Meren isän äiti oli Hausjärveltä, jossa myös hänen isänsä syntyi.
 |
| Tämä oli se Urjalan Ikaalan Isotalo. Satoi vettä. |
Tästä tulee mieleeni sukuseuran ikimuistoinen retki Urjalaan 4.8.2018. Satuin olemaan sitä voimallisesti suunnittelemassa, mutta olin ensin myöhästyä meitä varten tilatusta bussista, koska eksyin tapani mukaan ajaessamme Urjalaan. Urjalan talojen suhteen sekoitin Urjalan ratsutiloja, koska pitäjässä oli aikoinaan kaksi Isotaloa, molemmat ratsutiloja. Anna avioitui aikanaan Välkkilän Isotaloon ja me vierailimme Ikaalan Isotalossa. Toiseen emme olisikaan päässeet. Se oli kaikin puolin hieno retki Väinö Linnan jalanjäljissä, mutta samalla suvun jäljillä. Teimme myös ilahduttavan poikkeuksen retken ohjelmasta, kun kävimme Akaan Sotkiassa Kinnarin kotimuseossa, jonne meidät kutsuttiin. Viime kesän aluksi sain uuden kutsun talon emäntä Kaija Rupposelta tulla uudelleen vierailemaan. Hän oli saanut valmiiksi kirjan talon mielenkiintoisesta historiasta. Jospa ensi kesänä saisin käytyä siellä uudelleen. Olemme Kaijan kanssa myös kaukaista sukua samojen Markkulan sisarusten kautta.
 |
| Tässä ollaan jo Kinnarin kotimuseossa ja Kaija kertoo suvustaan. |
Kävin myös muutaman kerran Urjalassa tapaamassa elämäni ensimmäistä ystävätärtä Tuulaa. Hän asui Urjalan keskustassa ja oli siis kotoisin samasta Rengon kylästä kuin minäkin, naapurin tyttö. Meidän seikkailuistamme lapsuudessa ja nuoruudessa saisi kyllä tehtyä kirjan. Päiväkirjoissani 1960-luvulla olen kertonut niistä paljon, myös joissakin blogipostauksissani. Tuula meni naimisiin ja asettui myöhemmin miehensä kanssa Urjalaan, Aina ajaessani sinne ajattelin menneiden aikojen ihmisiä ja millaisia teitä pitkin he aikoinaan kulkivat niin kauas ja miten puoliso oli löytynyt niin kaukaa.
7.1. Aurinko paistaa. Lunta on tullut ainakin useita senttejä. Kävin putsaamassa auton. Tyttäreni tuli yllättäen käymään ja pääsi heti lumitöihin eli lanaamaan auton ympäristön, joka oli minulta vielä kesken. Joimme kahvit, ihastelimme Minniä ja keskustelimme. Tuli puhetta tekoälystä. Sanoin, etten taida enää lähteä siihen mukaan syvällisesti. On niin paljon muuta tekemistä. Tyttäreni kertoi kokemuksistaan ChatGPT:n kanssa ja luki pari pitkää keskustelua, joissa hän on kysellyt joistakin asioista, joista olen myös kirjoittanut blogeissani. No niin, epäilyni vahvistui, tekoäly käyttää sukututkimuksen osalta myös blogejani lähteenä mainiten monessa kohdin Unikkopellossa-blogin.
Nyt lähden kävellen apteekkiin. Ruokatilauksen tein eilen ja saan lähetyksen huomenna. Ajattelin, että sillä tavalla minulle vapautuu aikaa alkaa ulkoilla. Kauppapäivinä olen muuten aina niin rasittunut, etten jaksa lähteä ulos.
Tätä kirjoittaessani tuli jälleen mieleen monta ideaa ja onhan niitä jo ennestäänkin odottamassa.
8.1. Ruokatilaukseni tuli hetki sitten, kyllä on helppoa. Tyhjentynyt jääkaappi sai sisältöä. Tekstini odottaa vielä valokuvia ja otsikkoa. Tyttäreni poikkesi aiemmin kahvilla ja rupattelemassa. Häntä ei ole vielä työnhaussa onnistanut, vaikka onkin ollut lähellä. Ilahduttavaa on, että me tapaamme useammin. Ehkä ensi viikolla pääsen taas muutamasta kirjalaatikosta eroon, kun lähdemme retkelle Järvenpään Prismaan.
Unenlahjani ovat edelleen surkeat unimagnesiumista huolimatta. Ehkä päiväni ovat kuitenkin liian aktiivisia.
 |
| 7.1.2026 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti