Keskusteluja ystävän kanssa ja muita menoja

On lauantai 23.8. ja aamupäivä.  Tässä aamun huomioita. Blogin teksti pitäisi kunnolla käydä läpi aina  ennen julkaisua. Kävin äsken tarkistamassa viime torstaisen (21.8.) postauksen, jota olin vielä korjaillut ennen julkaisua. Huh sentään, siellä oli paljon epäjohdonmukaisuuksia, joita kävin nyt muokkaamassa. Voi olla, että niitä jäi vieläkin. Ikävä kyllä tekstiäni oli jo paljon luettu. Lukija voi vetää ja vetää johtopäätöksen, että mummeli taitaa olla sekoamassa päästään. Ei ole ihme, jos on seurannut minua. Kuka meistä on virheetön? 

Mainitsen usein, että kesä on jäänyt väliin. Elokuun alussa ehdin sentään  kierrellä ystävän kanssa Vanhankylän niemessä. 

Hesarin luku jää usein kesken. Viikonloppuisin nautin paperisen lehden lukemisesta. Arkisin luen lehdet vanhalla tabletillani, jota käytän vain siihen tarkoitukseen. Silloinkin lukeminen keskeytyy, kun lähden kesken kaiken tutkimaan jotakin asiaa. Niin kävi nytkin. Siitä ei sen enempää.

Kun vain lähtisinkin tutkimaan, mutta toimintani on kuin kääntyisin jollekin polulle, joka vie odottamattomiin ja yllättäviin suuntiin. Onneksi osaan tarpeen tullen palata lähtöpisteeseen ja tehdä, mitä kulloinkin oikeasti pitäisi tehdä. Kuka ymmärtää tällaista tekstiäni? Se tarkoittaa sitä, että ajatukseni ja mielikuvitukseni vievät minua itseäni kiinnostavien asioiden parien ja arkipäivän vaatimukset ja tehtävät tahtovat jäädä sivuasiaksi. Mutteivat kuitenkaan loppujen lopuksi jää.

Eilen oli taas kiva päivä. Tapasimme jälleen hyvän ystäväni kanssa. Lähdimme käymään Järvenpään Prismassa. Oli sen verran kolea päivä, välillä jopa satoi, etten edes halunnut lähteä luontoretkelle, joihin olen tänä kesänä kerta toisensa jälkeen pettynyt. Järvenpään Prismassa oli uudistetun Prisman avajaisviikko, paljon lisää ostettavaa ja käyttötavaroissa 25 prosentin alennus. Ruokapaikka Puffa on myös vetänyt meitä syömään. Minusta on ollut kiinnostavaa lähteä ihmisten ilmoille. Jonkun seurassa, yksin ei huvita, sillä niin ihmisiä vierastava minusta on tullut. Samalla saa hyötyliikuntaa.

 

Ostokset jäivät kohtuullisiksi, koska ostan nykyään vain tarpeeseen, heräteostokset ovat jääneet historiaan. Ostin uuden repun. Kotoa otin taas yhden laatikon kirjoja mukaan jättäen autohallissa olevaan Kierrätyskeskuksen boxiin. Nyt aloitan seuraavan laatikon täyttämisen.

Olin kaivannut esiin aikoinaan tallentamani Messenger-keskustelut, joita kävin ystäväni kanssa alkaen 26.11. 2013. Satuimme molemmat silloin osallistumaan Keravan Seudun Sukututkijoiden tilaisuuteen Keravan kirjastossa. Minä en huomannut häntä, mutta hän oli tunnistanut minut ja siksi otti minuun yhteyttä.

Kirjastossa oli silloin syyskokous ja sen jälkeen Markku Pihlajaniemi kertoi piikojen ja renkien työsopimusasioista. Olin silloin sukututkijaurani alkuvaiheissa ja keräsin tietoa kaikesta mahdollisesta. Vajavaisia muistiinpanoja tein päiväkirjoihini.  Kaikki blogini marraskuulta 2013 ovat täällä.

Kun nyt tarkistin, mitä kirjoitin blogeissani 2013, niin liitän tähän vielä linkin joulukuuhun 2013.

Mutta sitten asiaan. Aloitimme keskustelut Messengerissä vielä samana iltana 26.11.2013 ja niitä oli elokuuhun 2014 mennessä kertynyt yli 200 sivua (A4). Aikomukseni oli lukea niitä ystävälleni ääneen. Niin teinkin.

Istuimme kotini parvekkeella ja aika suorastaan katosi ympäriltämme. Emme edes huomanneet, että ulkona oli lyhyt kaatosade. Pääsin lukemisessa päivään 14.12.2013. Keskustelumme verkossa olivat olleet hyvin intensiivisiä, monipuolisia ja täydellisiä, ne olivat uuden ajan kirjeitä. Oma laaja vanhan ajan kirjeenvaihtoni oli juuri niihin aikoihin lakkaamassa kokonaan. 

Tapasimme aikoinaan kasvokkain vasta kuukautta myöhemmin. Saatuani ensimmäisen viestin, tunnistin hänet heti. Siksi keskustelumme jatkui sujuvasti. Olimme molemmat unohtaneet, kuinka usein ja paljon vaihdoimme viestejä ja kuinka laaja aiheiden kirjo oli. Meistä tuli ystävinä tärkeitä toisillemme.

Olin tavannut hänet ensimmäisen kerran jo 1973 Riihimäellä aloitettuani kauppaopiston. Hän kuului siskoni ystäväpiiriin.  Keskusteluaiheita riitti laidasta laitaan.

Samaan aikaan marraskuussa eli 22.11.2013 olin huomannut, että asumassani talossa oli vesivahinko, joka sittemmin pitkän tutkimusvaiheen jälkeen osoittautui laajaksi. Oli kiireistä aikaa ja menoja oli paljon. Olin kiitollinen ystävyydestä ja keskusteluista, jotka saivat minut etääntymään raskaasta elämänvaiheesta.  Syvälliset keskustelut ovat aina olleet meille tärkeitä. Sekin on hyvin harvinaista ihmisten kesken. 

Sitten olenkin yhtäkkiä jo tiistaiaamussa 26.8.2025. Aurinko paistaa ja on + 11 ° C.  Suljen parvekkeen oven, jotta voin istua sen vieressä kirjoittamassa. Minni-kissa on aina pyrkimässä ulos ja sitten taas sisälle. Olisittepa nähneet, kuinka Minni riemuitsi, kun sunnuntaina illansuussa palasin kotiin. Hän juoksi ympäri asuntoa, hyppi huonekalujen yli ja läpi ja palasi lopulta aina luokseni. Nyt hän asettui pöydälle viereeni. Öisin hän nukkuu vierelläni. Toisenlainen elämänkumppani ei minua edes kestäisi.

Sunnuntaina osallistuin Markkulan sukuseuran kesäretkeen, joka tänä vuonna suuntautui Hausjärvelle. En varmaan koskaan opi täysin tuntemaan synnyinseutuni lähikuntia. Kesäretkemme ovat useina vuosina suuntautuneet lähiseuduille Hämeessä, joskus myös kauemmas. Tiedonjano pitäjistä on jo olemassa, mutta retkien jälkeen se kasvaa entisestään. Sukututkimuksissa tarvitaan paikallistuntemusta.

Oli jälleen mahdottoman hauska retki, ihania ihmisiä ja paljon kertomuksia, hyvä ruoka, kahvit, hautausmaa ja paljon historiaa, keskusteluja sekä osallistujien että Hausjärven oppaiden kertomana. Kiitos kaikille! Muutama meistä rupatteli vielä ohjelman päätyttyä liittyen sukututkimuksiin, kunnes sitten pääsin kotimatkalle.

Päivästä kertyi pitkä huolimatta kohtuullisesta ajomatkasta. Sää oli onneksi aurinkoinen.  Etukäteen epäilin kestävyyttäni, koska pistän viikoittaisen Trexan-annoksen reiteeni sunnuntaiaamuisin.  Mutta selvisin päivästä hyvin. Yöllä heräilin jatkuvasti ja eilisen päivän vietin päänsäryssä ja huonovointisempana kuin yleensä maanantain.  En saanut mitään aikaiseksi. Meillä kaikilla on omat ristimme.

Tiistaipäivä on yleensä myös huono samasta syystä. Aamuyöstä juutuin taas unen johdattamana miettimään asioita ja suunnittelemaan. Minulla on paljon käytännön asioita hoidettavana ja kuten lukijani ovat ehkä huomanneet, tuskailen usein niiden kanssa.  Vaikka olen keväästä alkaen pystynyt ottamaan rennommin, niin tehtäväni eivät helpotu syksyn ja talven tullessa. 

Löysin kyllä Maria Margareta Rekolan haudan helposti. Kuvat jäivät toissijaisiksi tällä matkalla. Hajavalo häiritsi, mutta onhan syytä myös laitteissa ja kuvien ottajassa.

 

Eilinen retki liittyi tavallaan myös omaan sukuuni ja nimenomaan isoisoäitiini Hetaan, josta äskettäin kirjoitin.  Hausjärven hautausmaalla pääsin käymään hänen äitinsä sisaren eli tätinsä Maria Margareta Abrahamintytär Rekolan s. Seppälä haudalla, josta sain nyt otettua kuvan. Blogini ja tekstini Heta ja Kalle Siukolasta odottaa jatkoa, joten aion palata tähän asiaan myöhemmin. Sain jaettua tarinaani joillekin, mutta koska se ei varsinaisesti liittynyt sukuseuraan, jätin asian vähemmälle.

On aika tehdä jotakin täällä sekaisessa asumuksessani. 

28.8.2025 No jaa. Koko ajan teen jotakin, mutta eteneminen on hidasta. Eipä ole ollut edes aikaa tuijottaa koivumetsää parvekkeelta.

perjantai 29.8.2025 Vielä hetki, niin elokuu ja samalla kesä on loppunut. Olen pettynyt, sillä tunnen, ettei tänä vuonna tavannut kesää ollenkaan. Mitähän oikein odotin?

Eilen jouduin keskeyttämään kirjoittamisen enkä edes muista, mikä oli syy siihen. Viime viikon aikana tuli kaksi suruviestiä. Molemmat koskettivat minua, koska tunsin molemmat henkilöt heidän Kuolemajärvi-taustansa ja yhteisen toimintamme takia. Esitin oman osanottoni ja tein muutamia muitakin toimenpiteitä mm. välitin tiedon ja jopa lisäsin molemmat oman sukunsa tauluihin Kuolemajärven Sirkiän suvun jälkipolviin, jotta he näkyvät myös tänä vuonna ilmestyvässä sukukirjassamme.

Keskiviikkona pidimme illalla Sirkiän sukuseuran hallituksen kokouksen etänä. Pitkiä sukukirjakokouksia etänä olemme kesän aikana pitäneet lähes joka viikko. Etäkokoukset ovat helpotus entisiin kokouksiin, jolloin usein jouduin ajamaan pitkiäkin matkoja. Kuolemajärven pitäjäjuhlat ovat Raisiossa sunnuntaina 14.9. Pitkän edestakaisen matkan vuoksi jätän sen väliin kuten jätin viime vuonna.

Keltaisia koivun lehtiä lentelee vastapäisessä koivikossa. Suostuin jälleen ottamaan Alexin täksi viikonlopuksi luokseni. Hän tulee jo tunnin päästä, kun on päässyt koulusta. Tarkoitukseni oli käydä kaupassa ennen sitä, mutta käymme myöhemmin yhdessä.

Päätän tämän tekstin aloituksesta viikon päähän. On sateinen lauantai, kotipäivä Alexin kanssa, Minni osallistuu kaikkeen meidän kanssamme.  Häntä ei paljon kannata paimentaa. Erimielisyyksiä tulee välillä, koska hän tietää kaiken paremmin. En aio kommentoida tätä asiaa sen enempää. Vanha nainen ei jaksa. On muutakin ajateltavaa ja tehtävää vaikka kuinka paljon.

 

 

Eläimet ja ihmiset, hoivaamista ja surua

8.8.2025 perjantai

Huomasin, etten ole aloittanut uutta päiväkertomustani. Olen ollut energinen ja fyysisesti paremmassa kunnossa. Sattuneista syistä selasin blogejani syksystä 2023 alkaen. Haluan kokonaan siirtää tämän terveyteen liittyvän dilemman syrjään. Itse asiassa minulla on ollut nk. burnout, jonka yleensä saavat työtätekevät ihmiset. Tajusin, että minäkin olen tehnyt yhtäjaksoisesti monta vuotta vaativaa työtä, vaikkakin eläkkeellä. Kaiken lisäksi olen tehnyt sitä vastikkeetta. Ahdistuin ja fyysiset vaivat palasivat.

Muru 3.5.2016

Burnoutin oireiksi kuvataan väsymystä, kyynisyyttä ja ammatillisen itsetunnon laskua. Siitähän se alkoi, kun tajusin, että en olekaan niin hyvä tekemissäni kuin olin ajatellut. Minut ajettiin usean kerran nurkkaan ja koin, että olin tehnyt turhaa työtä. Kamelin selkä alkoi katketa syksyllä 2023 monen syyn kohdatessa. Pinnistelin ja pinnistelin, tein enemmän, yritin ja yritin. Ensin alkoivat ruumiilliset vaivat, kova niveltulehdus oikeaan käteeni, joka sai sormeni käpristymään enkä pystynyt kirjoittamaan kunnolla.  Pian alkoi perussairauteni nivelreuma oireilla. Siihen tietysti liittyi tuo niveltulehdus. Oli otettava yhteyttä lääkäriin.  Kun huhtikuussa vihdoin tapasin lääkärin, molemmat käteni näyttivät kauheilta, nilkkani ja polveni olivat kipeät. Elämä ja liikkuminen oli tullut vaikeammaksi. Enkä vieläkään tajunnut. Porskuttelin eteenpäin huonovointisena ja tein kaikki, mitä piti tehdä. Syksyyn mennessä tilanne oli äitynyt tosi pahaksi. Hyvä, että yleensä pystyin liikkumaan. Tarvitsin joka päivä buranaa, koska muuten en olisi enää päässyt ylös. 

Tuttu näky 18.8.2014

 

 

 

Muru oli aina valmiina, kun Alex oli lähdössä. Hänestä oli kehittynyt loistava lapsenvahti.

18.8.2025 maanantai

Päiväkertomukseni jatkaminen jäi tauolle. Hellejaksosta toipuminen on vienyt aikansa. Olen kirjannut asioita huomattavan vähän tässä välillä.  En halua sanoa, että tuhlaan aikaa vaan, että tarvitsen enemmän aikaa kaikkeen. Valokuviakin on tullut otettua todella niukasti. Kauhistelen usein vanhenemistani ja sitten se ei tunnukaan niin pahalta.  Väsymykseni saattaa johtua myös iästä. Taisin päättää jo aiemmin, että otan rennosti, vaikken saakaan mitään aikaan. Pari kertaa olen sortunut tuhlaamaan päiväni sukututkimukseen. Siihen on innoittanut jokin pieni yksityiskohta. Joka kerta olen löytänyt jotakin uutta, mutten tiedä vielä, miten voisin näitä tutkimuksiani hyödyttää. Kun väsyneenä lopetan, ajattelen, ettei sillä ole niin väliä. 

Muutaman laatikollisen kirjoja olen vienyt Kierrätyskeskuksen boxiin. Valitsemista on paljon eikä se ole kivaa. Usein sorrun kesken kaiken pienestä vinkistä kirjassa tai kirjan välissä tutkimaan jotakin tai vieläpä lukemaan jotakin pitempää tekstiä. Samalla olen heitellyt paljon vanhoja lehtileikkeitä paperikeräykseen, myös sellaisia, joista olen aikonut kirjoittaa.

Muru oli syntynyt 28.11.2010, mutta tuli perheeseen alkuvuodesta ehkä helmikuussa 2011.

Olen pari kertaa ehtinyt tavata rakkaan ystäväni ja olemme silloin tehneet pieniä retkiä Keravalla ja Järvenpään Vanhankylän niemessä.  Ne ovat tulleet tarpeeseen. Näen, että jaksan liikkua hyvin koko päivän. Tosin retkien jälkeisen päivän olen todella väsynyt. Mutta eihän vanhasta voi enää tehdä nuorta. Henkinen toipuminen on vielä kesken.  Tosiasia on, etten kestä vielä paljon mitään ylimääräistä. Ehkä en koskaan myöhemminkään.

Sää on kylmenemässä. Tuntuu, ettei ole välimuotoja. Kuuma ja kylmä. Alan palella tosi herkästi.

Hämäläisen perheeni historiaan liittyvät blogipostaukset tulevat etenemään hitaasti. Se on toteamus.

Tänään kuvavirroista tulivat isäni valokuvakansion kuvat hänen partiotoimintaansa liittyvistä kuvista. Ajattelin julkaista jonkin niistä Facebookissa tai Instassa tai sitten en. Näköjään en. Viime aikoina olen pysytellyt usein kyseisiltä alustoilta poissa. Skannasin valokuvia 18.8.2019. Samalla kirjoitin blogia ”Grande tour – Jamboree 1937”, jonka julkaisin 19.8.2019. 

Aikamme muistuttaa tuota suuria sotia edeltävää aikaa, joten voisin aivan hyvin ottaa edellä mainitut kuvat ja muistelut käsittelyyn. Ne liittyvät perheeni historiaan. Niiden kautta osoitan kunnioitusta minulle tärkeille henkilöille kuten vanhemmilleni. Samalla ehkä löydän jotakin, joka selittää myöhempää historiaamme, johon en voi puuttua kuin oman itseni osalta.

Viime viikolla silmiini osui Instagramista eräs postaus. Olin seurannut ko. henkilöä tietystä syystä. Ensin vähän taustaa. Nimittäin toukokuun lopulla 2020 perheemme kävi kiivasta keskustelua WhatsAppissa. Tyttäreni oli antanut Murun, kissan pois keskustelematta siitä vakavasti etukäteen. 

Perheeseen oli jäänyt perheen hajoamisen ja muuton jälkeen vielä kaksi kissaa, Muru ja Minni. Kissoista oli edellisenä vuonna tullut sisäkissoja, kun ne aiemmin saivat kulkea vapaasti asuessaan metsän keskellä omakotitalossa. Keskustelua syntyi nyt, koska kissa oli siirtynyt toiseen kotiin ja sitten vielä uudelleen eikä siirto ollut enää peruttavissa, vaikka haluaisin. Olin aiemmin aina sanonut, etten suostu ottamaan kissaa. Elimme jo pandemia-aikaa, eikä minulla ollut enää paljon menoja. Olisin ehkä nyt harkinnut asiaa uudelleen. Muruhan oli ollut minulle erityisen tärkeä kissa.

Tyttäreni oli lapsineen muuttanut edellisen vuoden keväänä (2019) pois entisestä kodista. Kaikki kissat oli jaettu eri paikkoihin sen jälkeen. Muru oli kissoista vanhin. Oli osoittautunut, etteivät Muru ja Minni sopeutuneet keskenään, niiden oli mm. vaikea jakaa hiekkalaatikko. 

 

Muru oli erityisen tärkeä myös Alexille. Kaikista kuvista, joita olen ottanut vuosien mittaan hänestä, näkee, kuinka hän rakasti perhettään.  Marraskuussa 2011 hän muutti luokseni asumaan siksi aikaa, kun äitinsä odotti Alexia. Oli liikuttavaa tutkia valokuviani hänen ajastaan luonani ja sitten oikeassa kodissaan ja hänen suojelevasta luonteestaan. Talven 2011–2012 hän hoivasi minua ja kärsi ensimmäisestä juoksuajastaan. Löysin nyt tarkan tiedon Murun syntymäajasta. Hän oli syntynyt 28.11.2010 ja täytti 1 vuotta asuessaan luonani

Kun sitten Alexin kanssa aloin kulkea lähimetsissä, Muru kulki aina perässämme.

Muru sai selvästi hyvän kodin, johon sopeutui. Hänen nimensä muuttui. Hänen uusi emäntänsä on innokas Instan postaaja, mutta Muru ei pitänyt valokuvauksesta. Murun nimikin vaihtui muuton yhteydessä. Hänellä ei ollut tietoa Murun menneisyydestä.

Viime viikolla Murun uusi omistaja jakoi liikuttavan tiedon muutaman kuvan reelsissä kertoen, että yhteinen kissamme on kuollut 7.8.2025.  Taustalla Samuli Edelmanin Suojelusenkeli. Teksti kuului näin: 

”Itkemättä tätä reelsiä en pysty tekemään. Vihasit kuvaamista, mutta rakastit kävelyjä, Raamatun lukemista ja rapsutuksia. Kehräsit kuin nelitahtimoottori. Nyt kehräät ikuisuudessa. Loppuelämän kotisi oli luonamme. Nyt olet Kaikkivaltiaan sylikissana. Kiitos ja tapaamme toisella puolen!”

Itkin ja jaoin perheelle. Tässä välin olen kaivannut lisää Murun kuvia ajatuksena tehdä itsekin muistojulkaisu hänestä. Joka tapauksessa olen tallentanut hänestä valtavasti kuvia.  Itkin kuvia kerätessäni. Minua liikutti todellakin eniten se, kuinka Muru palattuaan luotani 2012 koki tehtäväkseen hoivata  helmikuussa syntynyttä Alexia. Perhe asui silloin maalla metsän keskellä ja kävin usein hoivaamassa pikku-Alexia. Joka kerta lähdimme samoilemaan lähimetsään ja Muru kulki perässä. Samanlaisen hoivavaiston omaa nyt luonani asuva Minni. Kissat osaavat olla äitejä myös ihmisille!

20.8.2025 keskiviikko

En pystynyt jatkamaan tämän tekstin kirjoittamista menneiden asioiden ja surujen kalvaessa minua. Kävin läpi samalla muitakin seuraavia prosesseja perheessä ja surua perheen hajoamisesta. Jos jatkossakin suren yhtä kovasti kaikkia asioita, en tiedä, miten jaksan eteenpäin.  Tämä on ihmisen osaa. 

Olemme viikoittain pitäneet Zoomin kautta muutaman tunnin sukukirjaan liittyviä keskusteluja. Olemme jo aika pitkällä. Aineistot ovat koossa, vielä tarkastetaan.

Ikävää on, että olen ollut entistä väsyneempi, mutta nukun myös huonosti.  

Ehkä tällä viikolla saan postaukseni julkaisukuntoon. 

 

Kuvia on mahdottoman paljon, moni ansaitsisi paikan myös blogissani. En jaksa enää korjata tekstin fontteja, joita blogi-alusta muuttelee. (P.S. En jaksanut näköjään korjata edes tekstiä, jossa oli paljon virheitä, korjasin niitä jälkikäteen.)