keskiviikko 21. elokuuta 2024

Tutkin tätä elokuun maailmaani

Oikeastaan minun ei ollut tarkoitus alkaa kirjoittaa uutta blogipostausta. Vasta eilen julkaisin edellisen, mutta… Sisäinen paine vain pakottaa kirjoittamaan satunnaisten ajatusten herättämiä ajatuksia. Ehkä se helpottaa tavalla tai toisella. Mitä helpottaa? Valvoin viime yönä tuntikaupalla ajatusten pyöriessä samojen, typerien asioiden sisällä. Yritin hypätä ulos. Tuollainen turhanpäiväinen juuttuminen tavallisiin tehtäviin ja tekemisiin ja niiden suunnittelu valtaavat silloin tällöin mieleni. Mietin jo, onko se korona-ajan perua vai juontaako se kauempaa. Ehkä molemmat ovat mukana vaikuttamassa. 

Sumujen silta 8.8.2009

Kun minulla on ollut terveydessäni huonompi vaihe kuten tänä vuonna, alan takertua tekemisteni suunnitteluun liian tarkasti. Enhän kuitenkaan tee myöhemmin kaikkea niin, kuin ajattelin vaan ryntään tekemään asiat sen enempää harkitsematta. Tai olenhan niitä jo harkinnut ja valmistellut.

Millainen sää on huomenna, sataako vettä, sataako lunta, onko kuuma, onko kylmä? Pitääkö käydä putsaamassa auto, onko maito loppu? Jaksanko tai enkö jaksa?  Me ihmiset ollaan omituisen kummallisia. Ehkä pyörin liikaa tällaisten asioiden kanssa, koska on päiviä, etten puhu kenenkään kanssa. En oikein osaa jatkaa keskusteluja edes satunnaisesti tapaamieni ihmisten kanssa. Useimmiten tilanteet syntyvät väärässä kohtaa, kun on menossa tai tulossa. Oikeastaan voisin asettua pihalle penkille odottamaan, että joku kulkisi ohi ajan kanssa ja alkaisi jutella. Onhan minulla tällaisia tapaamisia, mutta ne ovat kovin lyhyitä kohtaamisia naapureiden kanssa, mutta en jatka niitä, jollen tapaa uudelleen ja jatka aiempaa keskustelua.

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä ujompi minusta tulee. Minulla ei ole egoa, joka nostaisi päätään. Päinvastoin kerron lähes häpeillen omat juttuni enkä tahdo edes korostaa niitä ominani. 


Terapiakirjoittamiseni saa usein alkunsa jostakin lukemastani jutusta. Impulssi tuli tänään kai kirjailija Laura Honkasalon tämän viikon Annaan kirjoittamasta artikkelista ”Kaunis, kipeä kaipaus”, joka keskittyi nostalgiaan, aiheeseen, jota en kovin paljon arvosta. Se kuva voi joillekin syntyä, että olen nostalgiaan taipuvainen, jopa sitä ihannoiva, kun kirjoitan vanhoista jutuista ja tutkin niitä. Tarkoitusperäni ovat aivan muuta. Juttu oli vaikeata luettavaa. Joten se siitä! Vanhojen asioiden kaivelu ja niistä kirjoittaminen on minusta kiinnostavaa ilman nostalgiaa.

Kirjoittamiseni väliin tulee aina kaikkea muuta, niin nytkin. Kynäni terä tylsistyi ja taidan siirtyä sohvalle katsomaan jotakin sarjaa. Jatkan todennäköisesti vasta ensi viikolla, koska huomiseksi on toivottua ohjelmaa kuten myös lauantaiksi. Mutta niistä kerron myöhemmin.

Tästä kuvasta näkee, että valtava Monia Hyrylässä, lukio ja kultturitalo ei oikeastaan sijaitset puretun evakkotaloni (2014) päällä, enemmänkin parkkipaikan päällä. Vanhat koivut ovat vielä tallella.

 

19.8.2024 maanantai

Jatkan tätä jo epätoivoiseksi käynyttä tekstiäni. Takana on kivoja päiviä; perjantai ystävän kanssa retkellä lähistöllä, Keravalla ja Tuusulassa. Heti lauantaina Kuolemajärvet Sirkiät ry:n kesäretki Mustion kartanoon, aivan ihana retki. Molempien retkien kuvat ovat vielä tutkimatta, ja niistä voisin jopa jotakin kirjoittaa. Eilen olisin jo halunnut kirjoittaa, mutta en noista retkistä vaan omista sisäisistä taisteluistani. En taida päästä rauhaan näkymättömältä kiusaajaltani ennen kuin kirjoitan ne pois. Eikö olekin omituinen tai ei oikeastaan omituinen vaan minulle luonteenomainen tapa, paeta kirjoittamalla omia demonejaan?

Olen joskus aiemmin maininnut, että alkuviikko on minulle vaikea ajankohta tehdä mitään tärkeätä. Syynä on nivelreumalääkitykseni, joka tekee minusta jumittuvan ja sekavan. Ehkä olen muutenkin sellainen muina aikoina? Siksi vältän niinä aikoina vaativia tehtäviä.  Kirjoittaminen voi olla hyvä keino selvitä näistä päivistä. Joskus siivoan ja teen rutiinitöitä. Nyt ei huvita. 

Keravan kartano taustalla.  Sillä taisi olla myös toinen nimi eli Humleberg Eräs 1967 tuntemani henkilö on asunut siellä. Olimme jopa kirjeenvaihdossa.

Tänään sain vihdoin tilattua ikkunanpesun. Tarkoitukseni oli tilata vain parvekeikkunoiden pesu, koska sitä ei ole tehty vuosiin. Muut ikkunat olen aina pessyt itse, yksi kerrallaan. Tilasin kaikkien ikkunoiden pesun. Saan sen heti syyskuun alkuun. Maanantaille. Ehkä kestän sen. Sitä ennen minun pitää kyllä tehdä tilaa ikkunoiden eteen, sitä varmasti suunnittelen edellisen viikon. Kuten myös siivousta, ehkä jatkossa tilaan myös siivouksen. Kaikkeen on syynsä, nyt se on pitkään kestänyt huono olotilani. Kyllä se näkyy päällekin päin.

Tänään, ikkunapesutilausta miettiessäni ja sitten sen tehdessäni, heitin taas vanhoja papereita pois. Niitä jää aina tutkimaan, varsinkin, jos ne liittyvät omaan elämäntarinaani. Voi sentään, olen aikonut tehdä monta sellaista asiaa, mihin en ole edes päässyt. Olen ollut joskus 2000-luvun alussa todella ihanteellinen ajatuksissani, mutta kun luin niitä (sähköposteja ja kirjeitä), huomasin kyllä, että olin sama ihminen kuin nyt. Monet ajatukset ovat karanneet kauemmas, koska en ole saanut niihin tukea keneltäkään. Ymmärrän kyllä, miksi niin on käynyt. Sitten tulivat ne kauheat vuodet, joihin omat valintani olivat minut vieneet. Ja ne jatkuivat ja jatkuivat. Kestin ne hyvin, koska jaksoin ja minulle oli paljon muuta. Mutta ihminen ei veny kaikkeen.  Jos on ristiriitoja, saatan haluta selvittää ne, mutta en halua enää käsitellä niitä perin pohjin vaan aloittaa alusta.  Meistä on moneksi.

Eilen luin vähän aikaa kesän 2009 päiväkirjaa, johon olen todella seikkaperäisesti kirjannut kaiken tunnelmineen.  Kaiken kaikkiaan siitä löytyisi aihiota romaaniin ja useampaan.  Nyt ei vain ole intoa alkaa setviä sitä kauheaa ja kaunista kesää, tuskin koskaan.  Harva se päivä kirjoitin, että joku jäsenistäni on kipeytynyt. Näin jälkikäteen lukissani tulee mieleeni, miten oikein selvisin siitä kesästä. Ehkä keskittymällä välillä kivoihin asioihin, perheeseeni, luontoon ja valokuvaukseen kuten aina myöhemminkin. 

13.8.2009

 

21.8.2024 keskiviikko

Teki taas mieli kirjoittaa pieni pätkä. Tosin ajattelin aloittavani uuden tekstin, mutta huomasin, että tämähän sopii jatkoksi edellisille. Olen lähes lopettanut someen päivittämisen ja selailun. Joinakin päivinä liitän sinne vain tarinan.  Ehkä vien sen vielä pidemmälle tai sitten en. Kaikki lyhyet tekstit tuntuvat niin tyhmiltä.  

Tänä aamuna lukiessasi tabletilta Keski-Uusimaan ja Hesarin kirjasin päiväkirjaani parikin aihetta, joita voisin joskus käsitellä blogeissani. 

Viron toiseen itsenäistymiseen liittyvä artikkeli ”He saivat vapauden” oli mielenkiintoinen. Ihmisten ketju 23.8.1989 Tallinnasta Vilnaan sai alkunsa Virosta ja johti myöhemmin Baltian maiden irtautumiseen Neuvostoliitosta.  Kyseisenä päivänä täyttyi 50 vuotta Euroopan jaon vuosipäivästä, jolloin Neuvostoliitto ja natsi-Saksa olivat sopineet etupiireistään salaisella asiakirjalla. Viro sai 20.8. 1991 itsenäisyytensä takaisin. Tasavallan varsinainen itsenäisyyspäivä oli 24.2.1918.  Hesarin artikkelin oli kirjoittanut toimittaja Kaja Kunnas ja se nosti asian ja siihen vaikuttaneet ihmiset pinnalle. Ajattelin, kuinka vähän olin silloin kiinnostunut aiheesta, enemmänkin olin ymmälläni. Niin taisi koko Suomi olla. En edes myöhemmin, kun ravasin työasioissa Virossa, jopa olin siellä useita päiviä ja viikon, osannut ajatella asioita syvällisesti. Kerran olin jopa viikon Latviassa ja siellä oli paljon ihmeteltävää.

Toisesta kirjaamastani aiheesta saatan kirjoittaa myöhemmin, koska haluan tutkia sitä lisää.  Aamusta alkaen olen pähkäillyt jo tulevaa ikkunanpesua (syyskuun alussa), jonka organisointi vaatii minulta aika paljon. Se vaatii huonekalujen ja tavaroiden siirtoa.  Ryhdyin jo suunnittelemaan. Siinähän olen taitava, jos muistaa kaikki muuttoni ja niihin liittyvät järjestelyt. Pitää myös muistaa, että niihin liittyi myös paljon epätoivon hetkiä. Kun menee paremmin, ne lähes unohtuvat.

Aamulla herätessäni päätin aloittaa tähän saumaan toisen kortisonikuurin.  Ensimmäisen pidin välillä 28.5.–10.6. ja se pelasti minut silloin. Ajattelin lopettaa kahteen viikkoon, jotta minulle jäisi vielä toiseen kuuriin. Ymmärsin nyt, että minun on pakko tehdä näin, koska aamuisin herään rannekipuun ja kipeisiin jalkoihin ja joudun ottamaan Burana 600:m selvitäkseni päivästä.  Eihän se kaksi viikkoa silloinkaan aivan ongelmaton ollut, mutta silti se oli paras aika tänä kesänä.  En voinut edes kuvitella ikkunoiden pesemistä, mutta siivoamaan pystyn vielä, jos jaan sen useammalle päivälle.  Anteeksi, kun kirjoitan näistä terveysasioista blogiini, mutta onhan se elämääni ja vaikuttaa yllättävän moniin asioihin. Sen olen huomannut viime aikoina.

Stressaavia asioita on edessä, joten minun on pakko kääntää katseeni taas terveysasioihin.

8.8.2009 aamulla

 

1 kommentti:

  1. Hei MerjaHT! Luen blogiasi ja halusin kertoa, että saan jotenkin lohtua monista kirjoittamistasi asioista. Ei meillä paljon ole yhteneväisyyksiä, mutta kuitenkin saan lohduttavia ajatuksia omaan elämääni sinulta. Omiin kipuiluihini ja ajatuksiini, jotka ovat välillä hyvin alavireisiäkin. Olen 73-vuotias, nykyään yksin asuva nainen. Asunut jo kauan yksin ja siihen olen tyytyväinen. Palattuani harvoista riennoistani kotiin, huokaisen tyytyväisenä, olen kotona. Kiitos kirjoituksistasi!
    Mukavaa loppukesää ja alkavaa syksyä Sinulle! T. Mimmu

    VastaaPoista