Muistan, kuinka yritin saada lupiinin leviämään pihallani. Toin siemeniä ja heittelin niitä ympäriinsä. Lupiini ei vain halunnut asettautua puutarhaani. Huvittavaa oli, että se alkoi kasvaa talon seinustalla kivien välissä. Aloitan tämän postauksen Komealupiinista, joka on Suomessa nimetty haitalliseksi vieraslajiksi.
 |
| Viimeisenä kesänäni talon puutarhassa vain yksi lupiini nousi. kuva 22.6.2017 |
Olen miettinyt, miksi tienvarsien kovasti ihailemani kukat, pitää hävittää. Miksi muualla Euroopassa lupiinia ei ole laitettu samalla tavalla pannaan. Kaiken lisäksi alkuviikosta jäin alakynteen alkaessani puhua lupiinista. Jotenkin yhdistän aiheen luonnosta ja erinäisiä kasveja koskevasta luontovihasta myös pakolaisiin ja muunmaalaisiin, koska heidätkin koetaan meillä vieraslajiksi. Nämä aiheet herättävät monissa suomalaisissa ylettömän vihantunteen. Viittaan myös vihapuheeseen, jonka olen usein maininnut. Eikö ihminen itse ole loppujen lopuksi myös vieraslaji kaikkialla maapallolla luonnon, kasvien ja eläinten sijasta. Siis me kaikki ihmiset.
Meillä on usein vaikea keskustella rauhallisesti eri aiheista ja mennä syvemmälle ja laajemmalle asioiden ytimeen. Se voi myös johtua siitä, että minä keskustelijana olen vanha ihminen enkä näin ollen voi ymmärtää asioita? Vastapuolen huomiointia ja kuuntelua korostetaan erityisesti keskustelussa eri näkökantoja edustavien ihmisten välillä. Sitä haluaisin vaalia.
Kävin itse viime viikolla keräämässä kimpun lupiineja ison tien varresta, paikasta, jossa oli helppo pysähtyä ja mennä saksien kanssa leikkaamaan vaikeasti käsin taitettavia kasveja. Alue oli hiekkamaata, jossa kasvoi myös jonkin verran päiväkakkaroita, lempikukkiani. Lupiinikimput maljakossa ovat todella kauniita. Nämä tosin kuihtuivat muutamassa päivässä. Nyt katkoin jo lupiinit roskiin jättäen päiväkakkarat maljakkoon. Helle on armoton myös sisällä.
Virikkeen alkaa juuri nyt kirjoittaa tästä aiheesta antoi Facebook-postaus, joka kertoi Lutukka-lehdestä, jota julkaisee Luomus eli Luonnontieteellinen keskusmuseo. Lehti on kasviharrastajan ja -tutkijan lehti, jota on julkaistu painettuna jo 35 vuotta. Vuoden 2020 alusta lehti muuttui sähköiseksi ja ilmaiseksi. Avasin sattumalta lehden 1/21, jossa kerrottiin pitkässä artikkelissa alaskanlupiinista (Lupinus nootkatensis) Pudasjärven Syötekylässä ja muuallakin. Lutukan numerossa 1/2020 on artikkeli komealupiinin (Lupinus polyphyllus) hävitysoperaatiosta otsikolla ”Kamppailu lupiinin kanssa Ketosuorasta”. Paikka on valtatien varret Joutsenossa. Hävityksessä käytettiin suihkuttamalla kasveihin glyfosaattia, myrkkyä, joka on jo kielletty joissakin Euroopan maissa ja jatkossa kielletään koko EU:n alueella.
Samanlaista hävitysoperaatiota on harrastettu miellä jo kurttulehtiruusun kanssa vuosikausia.
Suomen kielessä sanaa invasiivinen käytetään yleensä vain lääketieteessä. Lukiessani muiden kielien kasviartikkeleita, eteeni tuli nimittäin usein invasiivinen laji.
”Invasiivinen kasvilaji on tuontikasvi, joka kasvaa ja lisääntyy aggressiivisesti, vahingoittaen luonnollisia ekosysteemejä ja vaarantaen kotoperäiset kasvit ja villieläimet. Ero rikkaruohojen ja invasiivisten kasvien välillä on se, että rikkaruohot vaikuttavat enemmän ihmisiin kuin kasveihin ja eläimiin. Invasiiviset kasvit ovat rumia maisemassa, kilpailevat puutarha- ja maatalouskasvien kanssa ravinteista ja kosteudesta ja vähentävät maatalouden satoja. Jotkut rikkaruohot ovat myös invasiivisia kasveja.” Tämä teksti lienee ollut suomeksi käännetty teksti, jonka löysin joltakin verkkosivulta.
Lukiessani useimmiten minulle tuli mieleen, puhutaanko kasveista vai ihmisistä. Invasiivinen laji tarkoittaa haitallista lajiketta, vieraslajia, joka on tullut jostakin muualta. Meistä monet ovat tuoneet ulkomailta kotipuutarhaan kasveja, jotka eivät sinne kuulu. Kun ne leviävät, niitä aletaan kutsua vieraslajiksi, jolla voi olla haitallisia vaikutuksia alkuperäiseen luontoon. Haitallinen maahanmuutto, uuden hallituksen teema. En jatka.
Toisaalta mitään täysin alkuperäistä ei tässä maailmassa enää ole. Emme pysty enää estämään asioita, joita on tapahtunut kauan sitten ja tapahtuu edelleen. Monet kasveistamme ja eläimistämme ovat tulleet tänne kauan sitten, ja niitä tulee koko ajan lisää. Kuten siis ihmisiäkin.
19.8.2006
Kun kuka tahansa maallikko kuten minä alkaa tutkia kaikkia
säädöksiä ja lakeja, joita on aiheeseen ja haittalajien vuoksi säädetty
Suomessa ja ympäri maailmaa, joutuu mielettömään viidakkoon. Maailmasta on
muodostunut äärettömän monimuotoinen yksikkö, jolla on miljoonia ääniä.
Toimenpiteillä halutaan suojella maapalloa ja sen ainutlaatuista luontoa, mutta
toisella puolella sitä tuhotaan koko ajan. Luonnon monimuotoisuus eli
biodiversiteetti on tärkeä asia, sillä köyhtymistä ja kuolemista tapahtuu koko
ajan. Ihmettelen välillä, miten siitä voidaan kiistellä. Joskus tuntuu, että
haitalliset vieraslajit ovat kaikkein tärkein asia, vaikka alue on äärimmäisen
laaja käsittäen kaiken inhimillisen toiminnan maapallon säästämiseksi ja
pelastamiseksi. Tietoa on saatavilla valtavasti, mutta silloin pitää osata
lukea ja kysyä.
kuva 29.1.2006 , kun Mikkolan jokilaaksoa ruopattiin ja muokattiin
Mietin äskettäin myös jokivuollesimpukoita (Unio grassus), joita on erityisen paljon Vantaanjoen vesistössä eli myös Tuusulanjoessa. Hesarissa oli nimittäin18.6.2023 Petja Pellin ja Mikko Rannan artikkeli ”Todellinen helmi”. Artikkeli on tilaajille, joten en yritä jakaa sitä tässä. Se käsitteli lähes 300 vuotta vanhaa raakkua eli jokihelmisimpukkaa tai yleensä jokihelmisimpukoita, jotka elävät pohjoisessa, Suomen Lapissa Kaldoaivin erämaassa. Kyseinen yksilö löydetttiin rapututkijoiden toimesta pienestä purosta viime kesänä. Nytkin niitä havainnoidaan. Raakku suojeltiin Suomen ensimmäisenä nilviäisenä 1955. Niitä pyydystettiin aikanaan helmien takia.
Taisin silloin kierrelllä aluetta ympäri eli 29.1.2006
Siitä pääsin meidän lähiympäristöömme. Talvella ja keväällä 2006 Tuusulanjokea ruopattiin kovasti. Silloin mm. ne lammet Mikkolan lähellä muodostettiin. Elokuussa vietin vanhimpien lastenlasteni kanssa aikaa Tuusulanjärven rannalla ja huomasimme, että kirkkorannassa oli vedessä kasoittain simpukoita sekä eläviä että simpukoiden kuoria. Nyt tutkin vähän asiaa. Kyseinen simpukka on kautta Euroopan suojeltu ja Suomessa uhanalainen. Sitä esiintyy meillä erityisen paljon juuri Vantaanjoessa kehä III:n sisäpuolella. Sen on laskettu olevan maailman suurin esiintymä (https://fi.wikipedia.org/wiki/Vuollejokisimpukka).
Itseasiassa luin useita tutkimusraportteja ja eräässä kirjoitettiin:
”Tuusulanjokea on perattu 1930-luvulla maankuivautustarkoituksissa ja siivottu 1960-luvulla. Uusikunnostushanke toteutettiin vuosina 2006–2009, jolloin joen tilaa ja käyttökelpoisuutta parannettiin luonnonmukaisen kunnostuksen keinoin. Hankkeessa perattiin jokea, rakennettiin koskimaisia pohjakynnyksiä ja vahvistettiin sortuvia reunuksia. Myös maisemallisia ja virkistysarvoja kohottavia kunnostustöitä, mm. kosteikkoaltaita ja -lampia tehtiin joen rannoille. Tuusulanjoen pääasialliset kalalajit ovat ahven ja särki. Muita joessa esiintyviä kaloja ovat mm. hauki, sorva, kiiski, kuha, lahna, kivisimppu, taimen ja suutari. Tuusulanjoesta on saatu koekalastuksessa vuonna 2008 kaksi jokirapua, mikä saattaa merkitä luonnollista jokirapukantaa Tuusulanjoessa. Tuusulanjoen erikoisuus on uhanalaisen vuollejokisimpukan (Unio crassus) esiintymä, joka havaittiin vuosien 2006–2009 joenkunnostushankkeen yhteydessä. ”
Siis vasta silloin se havaittiin. Mutta sen jälkeen on eri hankkeita tehtäessä simpukat otettava huomioon. Niin on ehkä tehtykin, vaikkei kaikissa tilanteissa.
No jaa, taisin mennä vähän liian pitkälle aloittaessani lupiinista. Joka tapauksessa huomasin, ettei lupiinia esimerkiksi Saksassa katsota niin pahasti kuin Suomessa eikä se kuulu koko Euroopan Unionin kannalta haitallisiin vieraskasveihin
(https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_Euroopan_unionin_kannalta_haitallisista_vieraslajeista)
Taidanpa kohtapuoliin kysellä aiheesta lisää uudelta ystävältäni ChatGPT:ltä, jollei muuta tule väliin.
Hyvää ja kaunista juhannuksen aikaa kaikille lukijoilleni!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti