lauantai 8. tammikuuta 2022

Uusi vuosi ja vanhat kujeet


Minulla on loistava piilopaikka heinikossa viljapellon laidalla. Kasvit suojaavat minua. Joku hyönteinen siivet viuhuen pöristelee ohi. Lintu livertää. Poutapilvet seilaavat upean sinisellä taivaalla. Olen täydellisen turvassa. Voin istua täällä kauan ja kirjoitella aloittamaani jatkokertomusta. Minua ei löydetä täältä. 

3.1.2022 kaikki kuvat liittyvät tekstiin.

Voin milloin tahansa valita sopivan paikan palata aiemman elämäni maisemiin ja piilopaikkoihin ajattelemaan, kirjoittamaan ja unelmoimaan. Joskus kuljen metsän siimekseen, toisinaan kalliolle, isolle kivelle tai vaikkapa varaston katolle puhdistamaan ja purkamaan liian täyttä mieltäni. Vien suruni ja iloni luonnon käsiteltäväksi. En silti voi unohtaa mitään. En halua unohtaa mitään.

Tuusulanjärvellä 15.2.2009
 

Minä ja ikätoverini olemme melkein muinaismuistoja, jollemme muuten, niin olemme lähes muuttuneet pelkiksi muistoiksi.  Olemme kaikki erilaisia, täynnä asioita. Ketään meistä on mahdoton eritellä osiksi. vaikka meissä on paljon samaa ja joskus ymmärrämme toisiamme puolesta sanasta.  Silti tunnen usein, että puhumme eri kieltä kuin nuoremmat ihmiset.

Tuusulanjärvellä 12.1.2008

 

Joka päivä ihmettelen nykyajan valtavaa kehitystä. Kaikki ovet ovat ihmisille auki valita itselle parhaiten sopivat vaihtoehdot. Minun sukupolveni ei tullut niin valmiiseen maailmaan vaan joutui ponnisteleman ja auttamaan uuden uljaan yhteiskunnan rakentamisessa. Olen itse asiassa hiukan surullinen, ettei minulla ole enää aikaa hyödyntää kaikkia tarjolla olevia mahdollisuuksia. Olisin täydellisen sopiva siihen uuteen maailmaan.

 

12.1.2008

 

Tällaisia ajatuksia on mielessäni pyörinyt uudenvuoden alkaessa. Ja monia muitakin. Niin meille käy usein siirryttäessä ja ylittäessä rajoja. Heräsin aamuyöllä hyvin nukuttuani, se taitaa olla monille vanhuksille yleistä. Minulle se ei ole ollenkaan yleistä paitsi, että heräilen usein, mutta nukahdan heti uudelleen. Nyt olin nukkunut useita öitä liian hyvin. 

Kotona 22.12.2011

Aloin selata tabletilta Instagram-valokuvia.  Vien sinne itsekin harvakseltaan kuviani, useimmiten vanhempia valokuviani. Nyt on ollut muotia käydä luistelemassa Tuusulanjärvellä.  Kuvia on otettu satoja, kaikki lähes samanlaisia.

Olen kai kateellinen. Olen aikoinaan melkein ominut järven ja erityisesti sen yksinäisyyden itselleni. Sama koskee monia muitakin paikkoja, joihin ihmiset ovat nyt koronan aikana löytäneet, osittain myös Tuusulan mainosrummutuksen ansiosta. 

Tuusulanjärvi 6.12.2017

 

Uudenvuoden ensimmäisenä päivänä oli hieno auringonpaiste. Autolle ei olisi ollut tilaa kirkon lähistön parkkipaikoilla, kun tuhannet ihmiset olivat tulleet käyttämään järvelle aurattua hienoa baanaa luisteluun. Myös seuraava pyhäpäivä veti sinne paljon ihmisiä. Ei oikein sovi vanhalle erakolle, joka ei edes osaa luistella. Ihmisjoukot, minulle kauhistus, en edes osaa silloin valokuvata.

 

3.1.2022 Tuusulanjärvellä. Kaikki kuvat tässä jutussa liittyvät tavalla tai toisella tekstiin

Aloitin kirjoittaa tätä eilen eli vuoden kolmannen päivän aamulla varhain. Tabletilla on vaikeampi kirjoittaa, mutta en halunnut vielä nousta ylös. Jatkan myöhemmin läppärillä. Olin innoissani jonkin ajatuksen, ehkä unen johdattamana. Onneksi ihmisellä on mielikuvitus, jonka avulla hän voi milloin tahansa siirtyä ajasta ja paikasta huolimatta, minne tahansa. Kun innoitus syntyy, sitä haluaa vaalia ja kirjata paperille nopeasti haihtuvat mielikuvat. Ne ovat hyvin katoavaisia, vaikka ne saattavat joskus myöhemmin palata mieleen.

Mikkolan ja Lahelan välisellä kevyen liikenteen väylällä 28.12.2011,lempipaikkojani aiemmin, kun asuin lähellä ja nyt

Istuin uuden vuoden aattona iltaa ja yötä rakkaan ystäväni seurassa. Keskustelumme kirvoittavat usein mielikuvitusta silitellen suuria ajatuksia. Ja mitä sitten. Tarinoiden juuria oikeasta elämästä. Sellaisia ihmisiä kuin ystäväni on harvassa. Hän pystyy omilla kertomuksillaan herättämään toisen ihmisen mielikuvia ja laajentaa niitä. Ajattelen usein, että voisin ottaa ne kertomukset talteen ja jalostaa niitä. En tosin ehdi. Hetket ovat katoavaisia.  Minulla itselläni on myös niin paljon tietoa ja kertomuksia kerättynä, etten pysty enempään. Ihmisen rajat ja katoavaisuus olivat ajatuksissani. Monia meitäkin nuorempia ihmisiä kuolee jatkuvasti. Ja vanhemmat ovat jo lähteneet tai odottamassa lähtöä.

Tuusulanjoki tulvi 28.12.2011

Eero Järnefelt teki 1890-luvulla nurmikolla lepäävästä naisesta maalauksen, joka kulkee nimellä Saimi kedolla. Ainakin 2016 isokokoinen teos oli esillä Järvenpään taidemuseossa, kun museon uutuuksia esiteltiin. Maalauksen malli Saimi s. Swan oli Eero Järnefeltin puoliso.  Täältä pääset katsomaan kuvan ihanasta maalauksesta ja täältä löydät tietoa maalauksen historiasta. Taisi olla niin, että Järvenpään Taidemuseo osti Järnefeltin perheelle kovin henkilökohtaisen teoksen huutokaupasta. Saimi Järnefelt on mm. kääntänyt suomeksi minulle aikanaan tärkeän kirjan George Eliot: Mylly joen rannalla. Miksi niin tärkeä, kerroin siitä tarinaa blogissani ”Heräämisiä” 22.9.1917. Pääset lukemaan blogin täältä. Tulikin mieleen, että äskettäin kirjastossa käydessäni etsin vasta viime vuonna ilmestynyttä Eliotin kirjaa ”Daniel Deronda”, mutta en löytänyt. Toisin sanoen kirjaston ainoa kappale oli lainassa.

Edellinen tuli mieleeni tuosta blogini alusta, kun istuin ja välillä makasin siellä nurmikon keskellä, lapsuuteni kodin pihapiirissä.

Sama paikka kuin edellä eli Tuusulanjoki Mikkolan ja Lahelan välisellä sillalla 29.12.2012

 

Nyt on jo perjantai 7.1. 2022 eli loppiaisen jälkeinen päivä.  Jatkan vielä hetken, sillä monet muut omat tehtäväni odottavat. Pienetkin tutkimusprojektit ja niistä kirjoittamiset vievät paljon aikaa ja energiaa. Koti on sekaisin. Välillä pitää siivota, tosin useimmiten ohimennen, pestä pyykkejä ja laittaa ruokaa.

Ja käydä kaupassa. En ole siirtynyt ostamaan ruokia verkon kautta syystä, että haluan pitää kosketuksen elämän vaikeuteen. Siis ainakin kerran viikossa on käytävä täydentämässä ruokavarastoa. Valitsin nyt loppiaispäivän, koska ajattelin, että ihmiset pysyttelevät pois kaupoista ja seuraavaksi päiväksi oli tiedossa kovempaa pakkasta.

 

Katoavaa Tuusulaa, Hyrylän tori oli minulle keskiössä 20.1.2012
 

Kun ensin olin rapsuttanut auton esille lumesta ja jäästä, pääsin lähtemään. En edes ajatellut poiketa luontokohteille, sillä oli sen verran kaunis päivä, että uskoin niiden pullistelevan ihmisiä.

Kaupassakin oli parkkipaikka melkein täynnä ja sisällä minulle tuli mieleen, että monella muullakin oli sama ajatus. Onneksi paikallisessa S-marketissa on paljon kassoja eikä yleensä koskaan joudu jonottamaan pitkiä aikoja. Ostan sen verran, että jaksan kantaa ison kestokassin tai joskus kaksi ainakin autosta kotiin.

Minulle tuli jostakin syystä taas mieleen talvi ja edellinen syksy tasan 10 vuotta sitten, kun kaupassakäynnit olivat erityisen tuskallisia olkavarsieni ja ranteiden kipeytymisen takia. Ihminen unohtaa hurjan paljon ajan kuluessa. Kuvia olen ottanut silloin todella vähän.

Edelleen katoavaa Tuusulaa, torin paikalle noussee jättimäinen Prisma. Tässä kuvassa 20.1.2012. Taustalla olevassa rakennuksessa annettiin nyt korona-rokotuksia.

 

Mutta päiväkirjasta selviää paljonkin, juuri kaikkea sittemmin jp unhoon jäänyttä. Olotilani heittelehti joulun 2011 aikaan ja sen jälkeen. Kun jaksoin, autoin muita. Silloinhan en edes tiennyt, mikä minua vaivasi. Samoihin aikoihin myös oikea jalkani alkoi vaivata. 30.12.2011 kirjoitin, että jos olotilani oli ennen 95 %, niin nyt se on vain 20 %. Välillä nukuin koko päivän, nukahdin kesken kirjoittamisen.

 

10.1.2012 näkymä Senaatintorille yliopiston ikkunasta

  

Joulukuussa 2011 joki tulvi yli äyräidensä ja tapaninpäivää edeltävänä yönä riehui myrsky. Pihajalavan kaatumisprosessi alkoi. Vai jatkuiko se?

Kun aamulla varhain 7.1.2012 hain lehdet postilaatikosta, kirjoitin, että yöllä sataneesta lumesta joku voisi päätellä kulkijasta sen, että tämän oikea jalka oli kipeä, kun sillä ei ole astuttu kunnolla. Lumessa oli silloin ennen minua vain naapurin Mökä-kissan jäljet. Yöt olivat vaikeita, tuntui, että painoin kuin kivi.

Samanaikaisesti valmistelin esitystä proseminaarityöni dispositiota varten. Joka päivä seurasin olotilaani ja kirjasin tuntemuksiani. Muru-kissa oli silloin seuralaiseni.

Sama paikka kuin eräässä aiemmassa kuvassa, mutta tässä vuotta myöhemmin eli 29.12.2011
 

Muistoihin on yllättävän helppo palata, mutta se ei ollut nyt tarkoitukseni. Loppiaisiltana selasin Instagramista kuvia. Tuusulanjärvi oli todellakin ollut tupaten täynnä ihmisiä, myös tyttäreni perheineen kävi siellä. Jää oli luistelijoille ja hiihtäjille, mutta myös kävelijöille nyt parhaimmillaan. Kaikkina vuosina ei ole ollut samanlaista mahdollisuutta, ei ainakaan näin aikaisin. Selasin valokuviani ja yleensä luistelumahdollisuus on ollut vasta helmi-maaliskuussa. Silloinkin mm. 15.2.2009 jäällä oli paljon ihmisiä, mutta ei toki sellaisia määriä kuin nyt. Varmaan aikainen jäätyminen ja ahkera auraaminen ovat juuri nyt luovat nyt tärkeän piristyksen ihmisille.

Tänään varmaan samanlainen ihmisvirta kulkee eri paikoista jäälle. Parkkipaikat ja teiden varret ovat täynnä autoja. Toistaiseksi pysyttelen poissa, koska en halua sellaiseen tungokseen.

Syy ei ole koronassa, joka on valtavasti levinnyt ja leviää edelleen, tosin vain melkein flunssana. Syy on ehkä tullut esille jo aiemmin, yleinen arkuuteni mennä ihmisten (pääasiassa nuorten) joukkoon. Siitä ei nyt enempää. 

Tuusulanjärvi 17.12.2021 muutoksia on tällekin rannalle tulossa?

 

Kävin ottamassa 3.1. kolmannen rokotuksen, kun Keusote järjesti onnistuneesti joukkorokotuksia. Samalla sain peruttua aiemmin sopimani ajan 19.1. Samalla kävin kurkkaamassa silloin järven tilanteen. Sää oli melko huono, oli tullut lunta. Sohjossa oli vaikea kävellä, tuuli ja ilmasta tuli pistäviä pisaroita. Ihmisiä oli paljon vähemmän liikkeellä, mutta minä en ollut sillä päällä.

Muuten, on huvittavaa huomata valokuvista, että pidän edelleen samoja vaatteita kuin 2000-luvulla. Kyllä aikanaan halvat vaatteet ovat hyvin kestäneet aikaa, kulutusta ja pesemistä. 

Pitää tyhjentää pesukoneen sisältö kuivumaan ja tehdä ruoka uuniin.

Suuri osa näistä blogipostauksistani on eräänlaisia korona-ajan päiväkirjoja. Ehkä jatkossa mieleeni pulpahtaa jotakin muutakin.

20.12.2021


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti