keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Vanhoilla urilla



Samaan aikaan, kun pakkaan kotiani (= kirjojani) banaanilaatikoihin, siirrän syrjään joitakin kirjoja, jotka ovat syystä tai toisesta jääneet lukematta. Olen kyllä lähes aina ostanut kirjat harkinnan jälkeen. Usein ne liittyvät omaan tai sukuni historiaan, aiheeseen, joka ei koskaan lakkaa kiinnostamasta minua.  Kolme vuotta sitten tapahtuneen edellisen myllerryksen yhteydessä tai oikeastaan jo ennen sitä, laitoin ison määrän kirjoja kiertoon.  Silti noin kymmenen banaanilaatikollista kirjoja on siitä lähtien ollut pakattuna autotallissa odottamassa lopullista muuttoani sitten joskus, kunhan nämä loputtomat ikävyydet ovat poissa. Käsikirjasto olohuoneessa ja muualla asunnossa on myös mittava.

Tämä kuva ei nyt liity tekstiin millään lailla, mutta kuvaa ajatusmaailmaani todella usein. En selittele sitä sen enempää.
 
Suoraan sanoen nyt kiertoon laittamisen uhan alla ovat loput taide- ja puutarhakirjat, mutta en aivan vielä voi katkaista sitä ihanaa yhteyttä näiden kirjojen antamaan inspiraatioon. On totta, että kirjan saa lainattua kirjastosta. Silti se ei ole paikalla juuri silloin, kun sitä tarvitsee. 

Tämänhetkinen tilanne ja kaikki siihen liittyvä tekeminen tuo mukanaan monenlaisia tunteita, jotka vaan on elettävä karskisti ilman tunteilua läpi.  Kirjoittamalla voin ehkä vähän helpottaa sydämeni tuskaa. En ole tässä tilanteessa yksin vaan ystäväni joutuu pakkaamaan omat kirjansa, paperinsa ja kaiken muun ja viemään kokonaan pois.

Sisäkuvaa Aleksis Kiven syntymäkodista Nurmijärven Palojoen kylässä. 30.11.2013.
Tänään on ollut mahdottoman hieno, valokuvauksellinen, talvinen päivä. En ehdi ajatella muunlaista valokuvausta kuin ikkunasta räpsimisen tai otan välillä joitakin tähän hetkeen ja tekemisiini liittyviä valokuvia. Muistaakseni hetket sitten joskus myöhemmin.  Olen tänään siirtänyt olohuoneesta aikoinaan työpöydäksi ostamani pöydän takimmaiseen makuuhuoneeseen, jonne olen rakentanut ”arkistoani”. Asetimme pöydän ikkunan viereen ja pöydälle keräsin kaikki kasvini. Viime kesältä säästämäni pelargonia ei siihen mahtunut vaan nostimme painavan ruukun huoneessa olevalle puutarhapöydälle. Pelargonia oli niin upea, että yritän nyt saada sen siirtymään myös ensi kesälle.

tänään....
Isoimmat kasvit (lohikäärmepuut) lattialla olevassa kahdessa isossa ruukussa saavat odottaa vielä, mutta kyllä nekin siirtyvät johonkin makuuhuoneista.  Itse asiassa tasan kolme vuotta sitten tein vastaavaa. Tyttärentyttäreni vei silloin toisen pienemmän itselleen. Tosin hän äskettäin palautti sen takaisin, koska epäili sen aiheuttavan jotakin allergiaa, mikä ei taida pitää paikkaansa.  Kirjoitin aiheesta silloin 6.1.2014 otsikolla ”Kirjojen rakastaja”. Pääset lukemaan sen täältä. Joku ystävällinen ihminen, ystäväni, tyttäreni tai hänen tyttärensä voi sitten käydä joskus antamassa kasveille vettä. Onneksi niitä on näin vähän ja suuri osa näistäkin vain odottaa uutta kotia.

4.10.2015
Aivoni raksuttavat kokoa ajan miettien, minne laitan mitäkin ja mitä pitää vielä tehdä ennen kuin lähden täältä.  Siksi on hyvä välillä rentoutua kirjoittamalla. 

Kirjapinoista osui käsiini Hannes Sihvon kirjoituksista koottu kirja ”Vanhoilla urilla”. Kirja on ilmestynyt SKS:n julkaisuna 2002.  Hannes Sihvon nimi on tullut usein mm. Karjala-aiheisten kirjoitusten kautta eteeni, mutta en ole koskaan paneutunut häneen sen enempää. Olen käsittänyt hänen olleen historian tutkija. Tavallaan hän on ollut sitäkin, mutta kuollessaan hän oli Joensuun yliopiston kirjallisuuden emeritusprofessori, joka on eläessään julkaissut valtavan määrän erilaisia tutkimuksia liittyen Karjalaan mutta myös kirjallisuuteen.


Vanhempani keskustelivat paljon sota-asioista keskenään, muistan heidän jutuistaan Sihvo-nimen. Olisiko ollut se kuuluisa sotapäälliköiden suku Aarne Sihvo ja kumppanit? 

Hannes Sihvon isä oli nuori vänrikki, nimeltään myös Hannes, syntynyt 1919, siis isäni ikäluokkaa. Hän lähti jatkosotaan Karjalan takaisin valtaamiseen (pohjoisempaa kuin isäni) JR 7:n II pataljoonan jääkärijoukkueen riveissä ja kohtasi kohtalonsa rajan ylityksen jälkeen Parikkalassa Tyrjässä, missä hän haavoittui 2.8.1941 ja kuoli seuraavana päivänä (Suomen sodisssa 1939-1945 menehtyneet tietokanta). Hänet haudattiin Karjalan kannaksen Valkjärvelle, mistä hän oli alun perin kotoisin. Poika Hannes Sihvo ei koskaan tavannut isäänsä, koska hän syntyi vasta seuraavan vuoden tammikuussa. Parikkala on myös sellainen pitäjä Suomessa, joka joutui viime sotien seurauksena luovuttamaan 1/3 alueen Neuvostoliitolle.

Arttu ja opas marraskuussa 2013.
Hannes Sihvo käsittelee kirjoituksissaan myös sukujaan, jopa sen, kuinka hänet kastettiin Kuopiossa Valkjärveltä, sotatoimialueelta keskellä talvea tuodulla vedellä. Vesi oli Punnusjärvestä, joka oli suvun ”pyhä järvi”. Suku omisti suuren tilan Valkjärven Sarkolan kylästä, alueen, joka ulottui Punnusjärven rannasta Vuoksenrantaan asti.

Näin Karjalan kannaksen historia laajenee myös minun mielessäni.  Niin pitääkin. Kiitos Hannes Sihvo! Hän kuoli pian täytettyään  61 vuotta 2003. 

Valkjärvi kuului aikoinaan Muolaaseen ja sitä ennen suureen Äyräpään pitäjään. Ystäväni A:n isän suvun juuret ovat myös siellä Muolaan Punnuksessa vuosisatojen ajan. Nämä paikat sijaitsevat aivan keskellä Karjalan kannasta.

Työpöytäni takana seinällä on iso Karjalan kannaksen kartta näköispainoksena vuodelta 1938. Saa nähdä, miten pärjään kuukausikaupalla ilman sitä, kun en enää yhdellä silmäyksellä näe paikkoja.

Palaan vielä Hannes Sihvoon. Meiltä löytyy myös SKS:n 1998 julkaisema teos Karjala, historia, kansa ja kulttuuri, jonka ovat toimittaneet Pekka Nevalainen ja Hannes Sihvo. He ovat kirjoittaneet teoksen alkulehdelle omistuskirjoituksen "15.10.1998 valtioneuvos ja rouva Johannes Virolaiselle".

Huhtikuun alussa 2016 Aleksis Kiven kuolinmökillä.
Kesken kaiken muistin, että viime kirjamessuilta mukaamme lähti 2 euron kirjoista teos ”Elävä Kivi, Aleksis Kivi aikanansa”, myös SKS:n julkaisu vuodelta 2002. Hän tulee aina lähemmäksi kuten myös huomasin monissa teoksen ”Vanhoilla urilla”-kirjoituksissa, jossa myös kirjoittajan oma elämä tuli hyvin näkyväksi fragmenteista kerättynä. Tässä linkki netin Aleksis Kivi-pohdintoihin, jossa Hannes Sihvo käsittelee Aleksis Kiven ulkonäköä. Sieltä löytyy muitakin mielenkiintoisia artikkeleita. Tästä meiltä on kovin lyhyt matka niihin maisemiin ja vielä lyhyempi mökille, jossa Aleksis Kivi kuoli.

Sääli, että joudun jättämään oman kirjaston aarteet taakseni. Mutta onhan niin, että kaikki tyhjä tila tahtoo aina täyttyä jollakin muulla. 


1 kommentti:

  1. Sinulla on paljon kirjoja. Harmi jos joudut osan jättämään, mutta jos saat kiertoon silloin joku voi niistä nauttia.

    VastaaPoista