torstai 1. syyskuuta 2016

Syksy alkoi



Taisin jo edellisessä postauksessani  antaa viitteitä siitä, että syksy on alkamassa aiemmin kuin monena aiempana vuotena. Niin on käynyt ainakin minun pihallani. Aamulla herätessäni tuli mieleeni katsoa, millaisia vastaavat päivät ovat ennen olleet eri vuosina.  Saatan löytää joitakin sopivia kuviakin.



2010

Elo-syyskuun vaihteessa olen liimannut päiväkirjaani artikkelin 31.8.2010 ilmestyneestä Keski-Uusimaa-lehdestä. ”Värikkäät lastenrattaat syksyisessä puutarhassa”.  Kysymys on Pekka Halosen taiteesta ja Halosenniemessä esillä olevasta näyttelystä. Kävimme äskettäin eli  8. elokuuta Halosenniemessä ja kiertelimme myös puutarhan ympäri. Kaipasin noita rattaita ja jälkeenpäin kyselinkin infosta, mikseivät ne olleet siellä. Vastaus oli, että ehkä ne oli otettu jo pois syksyä vasten. Mainitsemassani artikkelissa kerrotaan tarkemmin kyseisestä maalauksesta, joka kuvaa syksyistä puutarhaa, jonne lastenrattaat ovat unohtuneet. Maalauksessa on ”violetin ohella myös muita kirkkaita värejä; keltaista, okraa, vihreää ja punaista maalattuna rohkean rennosti ja lennokkaasti paksuin värein ja osin kuivalla siveltimellä.”  Maalaus on vuodelta 1913 eli yli sadan vuoden takaa.


 
Halosenniemen puutarha herättää aina mielenkiintoisia ajatuksia. Punaiset rattaat ovat aina inspiroineet minua ja olenkin niitä kaikilla käynneilläni siellä kuvannut. Innoittajana on tavallaan ollut Pekka Halosen maalaus ja ylipäänsä hänen taiteensa. Taide on yleensäkin loputon lähde. Nyt elokuussa siellä käydessäni näin sieluni silmin, kuinka Pekka Halonen ja Juhani Aho rakensivat puutarhaan tiilikäytäviä. Ne ovat edelleen siellä ja kuljin niitä pitkin. 



Olimme tulossa Ainolasta, jossa olimme kävelleet ihanassa puutarhassa Jean ja Aino Sibeliuksen haamujen kanssa. Täällä lähistöllä on paljon sellaisia paikkoja, joissa voi innostua.

Helsingin Sanomissa oli 2.9.2010 mielipidekirjoitus otsikolla ”Taideopetuksen vähentäminen olisi suuri virhe”. Kirjoittajat genetiikan dosentti ja taiteiden maisteri kirjoittavat vastineeksi peruskoulun uuteen tuntijakoon mm. tutkimusten osoittaneen, että taideaineiden opiskelu on jopa välttämätöntä, jotta ihmisaivot voisivat saavuttaa täyden potentiaalin. Ja lisäävät vielä, että jo pelkkä taiteen katselu ja vastaanotto aktivoivat aivotoimintaa tavoilla, joihin muut virikkeet eivät kykene.  Ja myöhemmin vielä, kuinka taiteen tulkinta auttaa yksilöä kytkemään omat kokemuksensa laajempaan perspektiiviin ja siten tukee tämän henkistä hyvinvointia.



Syyskuun alussa 2010 olin juuri saanut tiedon, että minut oli hyväksytty taidehistorian aineopintoihin. Aloitin kesätauon jälkeen käydä ystävieni kanssa kuntosalilla. Pitkäaikainen työkaverini lähti eläkkeelle ja minut oli kutsuttu hänen juhliinsa vanhalle työpaikalleni.



2008

Tuntuu vähän omituiselta sukeltaa vähän kauemmas ajassa. Sinä kesänä olin jäänyt eläkkeelle. Kuukauden vaihteessa oli neuvottelemassa eräänlaisesta mentorin työstä työpaikallani. Kesä oli hurja. Elokuussa olivat ne surullisen kuuluista rapujuhlat, joihin en osallistunut. Meillä rapujuhlien päätarkoitus oli juoda niin paljon kuin sielu sieti. Ja se sieti. Kotona oli levottomia öitä. Mietin kaikkia tulevia projekteja kuten kirjan kirjoittamista, mistä ei sitten ole kuitenkaan tullut mitään. Myöhemmin syyskuussa matkustin sisareni kanssa Samokselle. Ennen sitä olin mukana perustamassa Sirkiän sukuseuraa. Oli kaikin puolin vilkasta aikaa.



2007

Taisi olla aika sateista. En ehdi mitään. Haluaisin käydä kuuntelemassa mielenkiintoisia luentoja. Sukutapaaminen oli tulossa. Olin tavallaan jo valmistautumassa tulevaisuuden harrastuksiin, sillä palaan niihin usein. Päiväkirjassani alkaa olla työlistoja. Valokuvista näen ja mainitsen sen myös päiväkirjassani, että enoni Martti Ruotsista on käymässä. 



2006

En yhtenäkään päivänä ole kirjoittanut päiväkirjaani juuri 1.9. , joten keräilen tänne huomiota ympäröivistä päivistä. Syksyn alussa 2006 kirjoitan välinpitämättömyydestä ja asuinkumppanini addiktioista eli riippuvuuksista. Olemme jo niin pitkällä, että vaikka hän paranisi niistä, paluuta entiseen ei ole. Kirjoittelen postcrossing-korttteja ja haluaisin kirjoittaa kirjeitä monelle.  Ne ovat vain pakoa oikeasta kirjoittamisesta.  Käyn töissä. Tarkkailen lintuja, joille olen jo alkanut antaa auringonkukan siemeniä ja pähkinöitä.  Ulkotyöt odottavat. ”Myydään tämä ja hajotetaan koti.” Mietin poislähtemistä.  Valokuvista näen, että paljon muitakin muutoksia ja muuttoja on meneillään.



Uskomatonta, että olen silti edelleen täällä. Useat haaveet ovat toteutuneet ja olen mennyt sittemmin kohti sellaisia asioita, joihin pyrinkin. Mutta tätä yhtä asiaa en ole saanut hoidettua vaan se hoituu tai on hoitumatta edelleen. Kun vaan ymmärtäisimme ne virtaukset, jotka johtavat meitä huolimatta omasta tahdostamme ja halustamme.



1965

”Asetu tosiasian ääreen kuin pikku lapsi, ole valmis luopumaan kaikista ennakkokäsityksistä, seuraile nöyränä minne ikinä luonto vain sinua viekin tai et opi mitään.” Thomas Huxley

Oli muuten yllättävän raskasta lukea syksyn 1965 päiväkirjaa. Se on sitten joskus aikanaan toisen blogini ”Kirjoituksia polun varrelta” juttuja, kunhan olen siihen valmis


 

Tänään


Olin hiukan yllättynyt, miten paljon tietoa saan eri lähteistä. Myös se, kuinka paljon muistoja herää ja kuinka paljon asioita on muuttunut. Ehkä jo pelkästään siinä syksyn alkamisessa on aina jotakin omalla tavallaan surullista. Muutos. Uuden kauden alku ja vanhan loppu. Olisihan niiden muidenkin vuosien tarinoita löytynyt, mutta uupumus iski. Minusta on myös tullut harvinaisen hajamielinen. Siksi näistä kirjoituksistani on tullut myös niin tylsiä.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti