maanantai 19. marraskuuta 2012

Historian näkökulmia/sta


Hyvää alkanutta viikkoa!


Eipä ole minulta oikein irronnut mitään hersyävää viime aikoina, ei Facebookissa eikä muuallakaan. Eipä ennenkään ja nämä blogikirjoituksetkin antavat odottaa itseään. Erilaisista syistä. Muutkaan eivät  tunnu olevan kovin innostuneita tähän vuodenaikaan. Omaehtoinen luovuus taitaa muutenkin olla entistä enemmän piilossa. Minäkin jatkan pikkuhiljaa kehittymistäni historialliseksi hahmoksi. Ympärilläni pursuvat kirjat suorastaan pakottavat siihen. Kuka on käskenyt niitä aikoinaan keräilemään?

Alex etsii joka kerta tullessaan luokseni tämän ison kävyn, jota sitten tutkii sekä käsillä että suulla. Tässä kuva viime viikolta vähän ennen kun hän täytti 9 kuukautta.
Luin vihdoin loppuun kirjastosta lainaamani Helsingin Vanhankaupungin historiaa 1550-1639 käsittelevän kirjan ja mielikuvitukseni alkoi leikkiä. On todella mielenkiintoista, mutta myös vaikea kurkottaa 1500-luvulle saakka. Seppo Aalto kirjoittaa (onneksi) välillä kuin romaania ikään, vaikka kirja perustuukin vakavaan tutkimukseen. Noihin aikoihin 1500-luvun loppupuolelta 1600-luvun puoliväliin asti elettiin todella rankkaa aikaa. Ihmiset riitelivät, haukkuivat toisiaan milloin miksikin ja joutuivat sitten kaikesta tuosta oikeuteen. Noista ajoista on löytynyt tarkempaa tietoa, koska oikeuden pöytäkirjoissa on käsitelty riitoja yksityiskohtaisesti. Juorut, huhut ja haukkumiset jäivät kuitenkin elämään ja leimasivat ihmisiä sen mukaan valehtelijoiksi, huoriksi, kelmeiksi ja ties miksi. Yhteiskunta oli äärettömän raaka. Väkivalta oli yleisesti hyväksytty vallankäytän muoto.



Olen joskus aiemmin kertonut, että kirjahyllyssäni on isäni omistama vuosina 1928-1938 ilmestynyt Suomen kansan aikakirjat, jota lapsena luin innolla. Kirjan alleviivaukset ovat isäni tai minun. Kirjasarjassa on osat I - X ja  sen on julkaisut Kustannusosakeyhtiö Otava. Kuva on ensimmäisen Helsingin asemakaavasta siinä vaiheessa, kun se oli jo rakennettu ja oltiin tehty päätös siirtymisetä Vironniemelle.  Aivan tätä samaa kuvaa ei ollut Aallon kirjassa.


Tutkin kirjaa erityisesti siksi, josko olisin löytänyt joitakin linkkejä muualle Suomeen.  Kirjassa mainitaan myös nimeltä useita kaupungissa asuneita ihmisiä. Joidenkin osalta todetaan sukujen jo tuolloin kuolleen. Joka tapauksessa mieleeni jäi paljon avoimia kysymyksiä ja tiedonjanoa. Näitä on mahdoton tuosta vain tyydyttää, mutta ehkä rönsyily ajan kanssa historian ja sukututkimuksen alueella tuo vastauksia. Tänne liittämäni kuvat ovat pieni osa sitä taustalla tapahtuvaa rönsyilyä!

Sukujen historiat 1500-1600-luvulta eivät ole yleisesti nähtävillä. Tuskin niitä on edes pystytty täysipainoisesti tutkimaankaan, ei ainakaan Suomessa. Ehkä nekin asiat valkevat minulle myöhemmin. Kirjan lukuisita mahtihenkilöistä tulee mieleen vaikkapa Göteborgista Turun kautta Porvooseen muuttanut Franz Stockman, saksalainen mahtikauppias, kruunun ja Porvoon seudun aatelin lainoittaja, kruunun tavaranhankkija. aateliton kartanonherra Porvoon pitäjässä, joka harjoitti veljensä välityksellä laitonta kauppaa Helsingissä. Veli oli Jürgen Stockman, joka oli muuttanut Helsinkiin Porvoosta ja oli myös saksalainen suurkauppias, porvoolainen mahtikauppias ja Franz Stockmanin bulvaani Helsingissä. Kun he saapuivat Suomeen elettiin 1630-lukua, Heistä ja monesta muusta kaupungin varakkaasta henkilöstä riittää kertomuksia. (Seppo Aalto. Sotakaupunki. Helsingin vanhankaupungin historia 1550-1639. Otava, 2012)

Kuva kirjasarjan osasta 9 sivulta 512 luvussa, jonka otsikko on "Suomen silpomista suunnitellaan". Mielenkiintoista on, että tässä luvussa kerrotaan venäläisten vaatimuksista liittää Viipurin lääni keisarikuntaan. Näillä sivuilla on mm. valokuva Uudenkirkon kirkonkylästä vuodelta 1907 ja Eino Leinon runo "Karjalan kannas", joka on osoitettu Uudenkirkon ja Kivennavan asukkaille.

Tuon ajan Suomen on täytynyt olla aivan erinäköinen. Ihmisiä on asunut harvassa. Minua erityisesti kiinnostanut eteläinen Häme ei ollut kaukana Helsingistä. Kaupankäynnistä ja oikeuksista käytiin jatkuvasti kiistaa Suomen harvojen kaupunkien kesken. Helsinki uutena kaupunkina tarvitsi erityisoikeuksia, koska talonpojat olivat tottuneet tiettyihin väyliin lähtiessään myymään tavaroitaan. Kustaa Vaasa määritteli Helsingille laajan kauppa-alueen, joka ulottui syvälle Hämeeseen saakka, mikä tietenkin oli kova pala Turulle. Tervasta muodostui yksi tärkeimmistä vientituotteista.

Helsingistä tuli Suomen ensimmäinen tervakaupunki ( ss. 119-120) ja se hakkasi Turun 1550-luvun alun vuosittaisen 200-500 tervatynnyrin suuruisen viennin. Helsingissä laivattiin 1558 tervaa ulkomaille 1749 tynnyriä. Kirjoittaja viittaa muihin tutkimuksiin, jossa on epäilty, että Hämeen terva siirtyi kulkemaan ulkomaille Helsingin kautta, koska matka Turkuun monesta hämäläisestä pitäjästä oli liian pitkä. Hänen mielestään selitys ontuu, koska Helsingin tervanvienti oli 1558 yksistään 500 tynnyriä suurempi kuin Turun yhteensä neljänä vuotena. Aallon mukaan viennin nousu liittyy tervan valmistustavan muuttumiseen ja laadun parantumiseen, mutta jää kuitenkin vielä mysteeriksi.



Akseli Salokannel on koonnut ja kirjoittanut 1950-luvulla kaksiosaisen Vanajan-kirjan, joka on ilmestynyt Wanaja-seuran julkaisuna. Kirjan ensimmäisen osan sivuilla  226-232 kerrotaan Suur-Vanajan hallinnollisesta jaosta. Sen mukaan Kaloinen ja Vehmainen kuuluivat käsittääkseni keskiajalla  Lopen hallintopitäjään ja siinä sen Hyvikkälän neljänneskuntaan. 

Mysteeri? Minuahan tämä kiinnosti, koska kotikulmillani Rengossa eli nykyisessä Hämeenlinnan kaupunginosassa, on harrastettu tervanpolttoa näytösluontoisesti Kaloisten kyläyhdistyksen toimesta jo vuosikaudet. Kävin minäkin joskus alkuaikoina katsomassa. Kaloisten tervanpoltosta kirjoitettiin myös viime kesänä Suomen Kuvalehdessä. Mietin tässä, että tulevatko uudet tutkimukset jatkossa aukaisemaan tietä entistä kaukaisempiin aikoihin? Jos toisessa vanhassa Rengon kylässä Asemilla lähellä Kaloisia on Tervahaudan pelto, niin ehkäpä Helsingin kautta kulkevia tervoja poltettiin Rengossakin? Entä Tervakoski?

Onneksi marraskuussakin on aurinkoisa päiviä. Pihalla riittääkin vielä haravoitavaa, vaikkei tällä puolella.

Jokin aika sitten kävin tutkimassa tarkemmin Suomen asutuksen yleisluetteloita  isäni kotitilan osalta Kaloisten naapurista Vehmaisista. Olin taas kerran niin mielenkiintoisten asioiden äärellä, että minua oli vaikeata pidätellä innostumasta. Oletan näiden asioiden olevan tuttuja kokeneille sukututkijoille, mutta minulle valkenee nyt pikku hiljaa kaikenlaista uutta, jota en aiemmin pystynyt omaksumaan. Oppi ei kaada ojaan vaan koen hyötyneeni kaikesta opiskelusta viime vuosien aikana.  Käsitän myös, että jos tiettyjä asioita ei ole aiemmissa historiankirjoissa käsitelty, kysymys lienee lähinnä vain poikkeavasta näkökulman suunnasta ja/tai sille valitusta kohteesta, ei lukkoon lyödystä päätelmästä.

Historiankirjoitus muuttaa muotoaan. Keskiaikaa ja sitä seuraavia vuosituhansia tutkitaan nyt erityisesti. Uusia tutkimuksia on tulossa koko ajan.  Tässä kohden minun on ehkä hyvä pistää jäitä hattuun ja edetä maltillisesti. Tieto lisää tunnetusti tuskaa, minkä me kaikki tiedämme.

Tutkimista riittää muillakin.  Eilen Alex oli erityisen kiinnostunut Buddhan päästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti