keskiviikko 8. elokuuta 2012

Hiljaista kauhua

Katselen valkoisten pilvien kulkua lännestä itään ja mietin taas kerran, miten pilvet sattuvatkin aina kulkemaan samaa rataa. Varmaan jokin sääsivu selvittäisi asian. Piha aivan selvästi kutsuu minua edes vähän töitä tekemään. Todella vähäiseksi työni on tänä kesänä jäänytkin ensi sijassa terveyteni takia. Toisaalta huomaan hylkiväni minulle niin rakasta pihaa myös siksi, että joudun ennen pitkää sanomaan sille jäähyväiset. Tuntemattomaan hyppääminen auttamatta herättää alitajunnassa hiljaista kauhua. Mutta toisaalta se tuo mukanaan myös hyvää kunhan niin pitkälle pääsen.

Ei varmaan liene taaskaan pelkkää sattumaa, että viime viikon matkalla eräästä pysähdyspaikan kirjakaupasta käteeni osui Eckhart Tollen kirja "Läsnäolon voima".  Aloitin hetki sitten lukea sitä. Hän kertoo, kuinka hän löysi ja oivalsi 29-vuotiaana ollessaan epätoivoissaan ja kauhuissaan eräänä yönä, että jos hän ei voi elää itsensä kanssa, täytyykin olla kaksi minää, "minä" ja "itse", jonka kanssa minä ei voi elää.  Hänen mielensä pysähtyi ja hän joutui energiapyörteeseen. Kun hän palasi, hän tunsi olevansa uudesti syntynyt. Kesti aikansa, vuosia,  kunnes hän ymmärsi, mistä oikein oli kyse.


Tämä kuva on viime kesän retkeltä samaisesta kirjakaupasta, josta eräs kirja osui käsiini. Arttu löysi itselleen ja pikkuveljelleen luettavaa.

Me kaikki emme kohtaa yhtä voimakkaita kokemuksia kuin Echart Tolle. Hän joutui tuon sattumuksen  jälkeen tutustumaan henkiseen kirjallisuuteen ja elämään henkisten opettajien parissa. Hän tajusi kokeneensa kärsimyksen seurauksena paineessa tietoisuuden irtautumisen samaistumisestaan onnettomaan ja syvästi peloissan olevaan itseen, joka on loppujen lopuksi pelkkä mielen kuvitelma. Kärsivä valeitse romahti ja myöhemmin hän oppi menemään tietoisena sisäiseen ajattomuuden ja kuolemattomuuden maailmaan. Hän jäi sitten jopa kaikesta paitsi aineellisella tasolla, eli ilman ihmissuhteita, ilman työtä, ilman sosiaalista identiteettiä istuen puistojen penkeillä mitä suurimman ilon tilassa.

Kaiken pohjalla on sisäinen rauha, jota kaikki häneltä kyselevät. Hän kertoo kirjassa, että meillä kaikilla on tuo rauha, mutta koska mielemme mekastaa niin paljon, emme voi tuntea sitä.

Luonnossa ja puutarhassa tavoittaa läsnäolon harjoittelematta. Tämäkin kuva on viime kesältä.


Tässä meidän ajatuksemme yhtyvät, sillä olen miettinyt näitä asioita paljon. Samoihin tuntemuksiin voi päästä monta tietä. Minullakin on takana monta vuotta kehittää mielenrauhaani, jota on sittemmin koeteltu erityisen runsaasti. Ikäänkuin halutaan opettaa asia perinpohjin. Toisaalta tiellemme asetetaan paljon muitakin esteitä usein muiden ihmisten hahmossa. Opetukset eivät aukea heti vaan ajan kuluessa. Lisäksi monet yksinkertaiset asiat halutaan tehdä todella vaikeiksi. Kaikenmaailman opettajat ja gurut tyrkyttävät ainoita oikeita tapoja hengittää tai meditoida. Jollet osaa tehdä juuri heidän mukaansa, olet huono. Asia on kyllä aivan toisin päin.  Me jokainen joudumme niiden oikeiden asioiden eteen kun on oikea aika juuri itselle. Kun jatkan Tollen kirjaa eteenpäin, huomaan sen koostuvan juuri niistä yksinkertaisista asioista, joita olemme ehkä jo ajatelleet. Tolle vain ohjaa meitä havaitsemaan sen, että on olemassa vain tämä hetki, ei muuta.

"Henkisestä näkökulmasta katsottuna kielteinen ja myönteinen ovat saman kolikon kaksi puolta. Molemmilla on osansa siinä taustalla olevassa kärsimyksessä, joka kuuluu erottamattomasti mieleen samastumisen itsekeskeiseen tietoisuudentilaan."


Vanhat tarinat ja niihin paneutuminen eivät sulje läsnäoloa pois!!


On vaikea pysytellä asiassa. Ajatukset tulevat aina tielle. Eckhart Tollea voi olla vaikea ymmärtää, jos alkaa ajatella niin kuin me yleensä ajattelemme. Joku sanoo sinulle, että yritä olla positiivinen, sinun pitää unohtaa, lopeta vihaaminen, iloitse.  Eihän se niin käy, vaan kierre jatkuu. Siksi varmaan niin kauheasti tunnenkin vastenmielisyyttä, kun joku kehottaa ajattelemaan positiivisesti tai vaikkapa unohtamaan tunteet.  Koko idea ei ole sitä vaan siinä, että opimme olemaan läsnä nykyhetkessä. Voin lyhyiksi hetkiksi tyhjentää ajatukseni ja mieleni ja vain olla. Kun olen sanonut, että olen viime aikoina ollut kovin hajamielinen ja yritän olla ajattelematta väistämätöntä, huomaan nyt sen olevan tiedotonta harjoittelua, mutta... Eikä nykyhetken läsnäolo ole edes sitä, mitä meille joka puolelta äänekkäästi tyrkytetään, koska se on niin muotia. Mutta sekin on vain harjoittelun alkua.

Olen ollut aika hidas harjoituksissani, koska löydän joka sivulta asioita, jotka vaativat minua tarkistamaan suhdettani omaan energiakenttääni ja sitä kautta koko maailmankaikkeuden energiaan.  Tässä kohdin huomasin tajunneeni vihdoin myös sen, mikä on se rakonen, josta Eric Pearl kirjoittaa kirjassaan "The Reconnection - Paranna muut Paranna itsesi".  Pohdimme sitä Helmin ja Kertun kanssa viimeksi heinäkuussa Perniössä. Jostakin syystä minä aina nukahdan alkaessani harjoitella rakoseen luiskahtamista. Toinen asia vie toiseen. Jokaisella on todellakin oma tiensä valaistumiseen ja sen kautta sisäiseen rauhaan. Tolle on erinomainen opas, varmaan juuri oikea kirja tähän hetkeen, kun tuntuu, että olen käyttänyt lähes kaikki voimavarani.

Kirjoittelin tätä päivän mittaan silloin tällöin jopa siis  nukahtaen välillä. Valkoiset pilvet ovat jo vaihtuneet harmaiksi, mutta suunta on edelleen sama, lännestä itään. Kohta alkaa sade, tuuli on kova.

Tässä vielä linkki  heinäkuisen Karjalan matkan kuviini, jotka sain vihdoin liitettyä katsottavaksi. Facebookissa oleilevat saivat linkin jo eilen.  Sain myös vietyä vähän lisää tietoa kotisivuillemme (Kuolemajärven Sirkiät) Karjalan liiton alla. Ne vaatisivat minulta syvempää paneutumista, mutta harjoittelen nyt muuta. Kaikki tässä blogissa julkaisemani kuvat löytyvät myös täältä.


Kissat osaavat sen parhaiten...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti