Mietin äskettäin mennyttä korona-aikaa ja sen aiheuttamia vaurioita, jotka meistä monen osalta saattavat jäädä pysyviksi. Pihtasin koko korona-ajan ottamasta yhteyttä lääkäriin sairausongelmieni takia. Tutkin päiväkirjaani osatakseni ehkä vastata lääkärikäynnillä esille tuleviin kysymyksiin. Kirjasin asioita ylös, koska olin tajunnut, että tekemäni laiminlyönnit aiheuttivat sairauden pahenemisen siihen tilaan, missä olen ollut pitkään.
 |
| Kaikki kuvat ovat vuodelta 2020. Tässä tutkin mappia täynnä vanhoja asiakirjoja, joita tutkin artikkeliani varten Kaloisten kyläkirjaan... ja muutenkin. 29.2.2020. |
Huomasin, kuinka tärkeätä minulle on ollut aina pärjätä ja katsoa omien vaikeuksieni ohitse, kunnes ne iskevät niin kovaa, etten voi enää selättää niitä. Tosin piilottelen niitä edelleen, mutta saatan puhua niistä jo muillekin. Luin päiväkirjojani kuin joku muu olisi ne kirjoittanut. Tajuan, miten totta on, että korona ja sota Ukrainassa katkaisivat minunkin hyväksi kuvittelemani elämän. Minut alistettiin pitkitettyyn sairauteen, joka ruumiin lisäksi vaikutti mieleen. Olen huonovointisuuteni kustannuksella yrittänyt työntää sitä kaikkea pois itsestäni, mutta se on ollut vaikeata. Mietin usein, kuinka monet ihmiset ovat olleet samassa kuopassa yrittäen kiivetä kuopan reunalle. Emme ole kuopassa sinne ammuttuina sodan uhrina tai sairauden lopullisesti runtelemana vaan huutaen apua ja voimiamme takaisin pystyäksemme elämään täysipainoisesti.
Totta on, että samanaikaisesti vuodet kulkivat ohitseni ja ikääkin karttui. Eikä edes ehtinyt tehdä kaikkea, mitä oli suunnitellut. Useimmiten syytämme tietenkin itseämme kuten minä teen. Yhtäkkiä myös vain putosimme normaalin, tavallisen ihmisen elämästä ja suistuimme kaiken lisäksi vanhuuteen, jota monet nuoremmat eivät edes ymmärrä. Olen usein kuin haamu menneisyydestä.
 |
| Hyrylän S-marketin parkkialueella 13.4.2020 |
Tämä aihe on kummitellut muistissani, mutta aloittaessani kirjoittaa tätä tekstiä, tunne on vahvistunut ja sain siitä hataran otteen. Kuten ennenkin kirjoittamalla yritän karistaa synkkiä ajatuksia mielestäni, jotta pystyisin elämään täysipainoisesti eteenpäin.
Eräässä blogissani marraskuussa 2022 kirjoitin:
” Viime viikkojen aikana minusta on tuntunut, että olen siirtynyt radaltani syrjään, lennän lähes holtittomasti radan ulkopuolella välillä muistaen, minne olin matkalla ja sitten taas pyörin eteenpäin ja unohdan tarkoitukseni. Se tapahtui jossakin vaiheessa kesän ja syksyn vaihteessa. Ikään kuin aivoissa olisi katkennut verisuoni tai jotakin vastaavaa, josta pitäisi toipua. Ajatus on oudolla tavalla vaivannut minua. Joskus jopa olen ajatellut, että jos niin kävi, sillä on ehkä ollut hyvä tarkoitus. Mietin tätä asiaa lisää.” lähde: Pimeä marraskuu
Kävin viime viikolla tosiaan lääkärillä. Olin valmistautunut paperinivaskalla, jota en edes ottanut esiin. Kerroin vain lyhyitä otteita, soittoni terveyskeskukseen olivat tapahtuneet äärimmäisen epätoivon hetkillä. Joka kerta minua oli kuunneltu ja pari kertaa lääkärikin soitti yllättäen. Elämäni oli yhtä selviämistä päivästä toiseen, mutta olin saanut kaikki velvollisuuteni hoidettua ja olin pystynyt auttamaan muitakin. Kiitin ja olin iloinen voidessani kertoa tilanteen alkaneen parantua päivä päivältä. Olin myös ottanut opikseni, että tarkkailisin itseäni paremmin ja ottaisin yhteyttä heti, kun oireilu alkaisi uudelleen. Nivelreumalla on tapana aika ajoin pahentua. Joskus koronavuosien aikana, oikea käteni ja sormeni käpristyivät ja luulin satuttaneeni ne, mutta sekin oli samaa sairautta, jonka ohitse katsoin. Ehkä mainitsin sen jossakin blogipostauksessani. Päiväkirjassani kerroin, että olin harjoitellut vasemmalla kädellä kirjoittamista. Ihminen sopeutuu eikä aina pysty ajattelemaan järkevästi.
 |
| Maisema parvekkeelta 16.4.2020 |
Huomasin myös, kuinka liikkumiseni oli helpottanut ja nopeutunut, jopa autoa oli helpompi ajaa. Jaksan myös enemmän. Tosin, minunkin on muistettava edelleen suojella itseäni liialta työnteolta.
Joskus kirjoittaminen sujuu vaikeammin. Kuten nyt, kun ajattelin ottaa siihen aikaa. Mielessä on paljon asioita, työtä, muuta tekemistä ja ajatuksia. Pölyä on näköjään jälleen kerääntynyt lattialle ja huonekalujen päälle. Siivoamisen lisäksi muidenkin asioiden hoitaminen mietityttää. Ajattelen silti, että juuri nyt tarvitsen myös hiljaista aikaa, jotta jaksan suorittaa kaikki velvollisuuteni, siis raskaan vuoden jälkeen. Oireiluni alkaa yleensä raskaiden ja kuormittavien asioiden myötä. Tässä iässä pitäisi jo päästä niistä eroon, mutta jollei se ole mahdollista, pitää yrittää osata pitää itsensä kunnolla kurissa. Toisin sanoen, kiiruhtaa hitaasti. Niin kuin muutkin vanhat ihmiset!
Ensi sunnuntaina eli vaalipäivänä täytän vuosia. Tietenkään en vietä synttäreitä. Äänestämässä kävin ennakkoon ja autonrenkaatkin on vaihdettu. Taitaa lapsenlapseni tulla jälleen viikonlopuksi luokseni, perjantai-iltapäivästä sunnuntai-iltapäivään eli kaksi vuorokautta. En osaa silloin tehdä töitä paitsi kotitöitä. Vaikka hän onkin usein luonani, ajattelen, että parin vuoden päästä hän ei ehkä halua enää tullakaan. Yhtä läheistä suhdetta lapsenlapsiini ei enää ole sen jälkeen tiedossa. Jospa saisin hänestä joskus apua arkistoni järjestämiseen.
Jollei suju, niin lopetan tämän tähän. Huhtikuun tuulista ja sateista en tällä kertaa kirjoita. Kun ajatus ei leimahda, niin ei leimahda. Se pitää hyväksyä.
 |
| Tutkin kasvikirjoja 14.4.2020. Sitä samaa tein nytkin, kun keräsin kasvikirjoja luovuttaakseni niitä eteenpäin. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti