Stressin hallintaa

Kovien helteiden jälkeen tuli viileämpää ja odotettuja sateita.  Toukokuun lopussa sain myös apua vaivoihini ja elämä kirkastui. Apu voi olla tilapäistä, mutta huomasin sen valtavan eron aiempaan kuukausien kärsimykseen. Pieni pilleri voi kirkastaa maailman ja antaa vauhtia kaikelle tekemiselle, jota on kertynyt aivan liian paljon.  Miten jatkossa? Se pohdituttaa nyt, jopa yöllä. Siis, palaako ikävä olotila jälleen, kun lopetan pillerin ottamisen?

Huomisen aamun jälkeen lopetan kahden viikon kuurin ja sittenhän näen, mitä tapahtuu. Tosin sain huononakin aikana paljon aikaiseksi, mutta nyt mukaan tuli vähän enemmän itseluottamusta, joka oli valunut minusta pois. Kesälläkin on vaikutuksensa. Tälle viikolle olen kasannut paljon asioita ja samoin ensi viikollakin on tekemistä. Mielessäni kummittelee koko ajan, ties mitä.

Aloitin tämän postauksen kirjoittamisen eilen, mutta jätin kesken, koska pitkä lista töitä, tosin en ole sitä paperille tai koneelle kirjoittanut, on odottamassa. Jaksoinkin hoitaa pari asiaa ja kun olin saanut ne tehdyiksi jatkoin hetken sukukirjaan liittyvien asioiden pohtimisella. Kumma kyllä väsähdin, tuli nälkä ja väsymys. Maanantai ja tiistai ovat usein sunnuntain jälkeen vaikeita, olleet niin jo kauan. Olen aina yhdistänyt olotilani Trexaniin, jota otan sunnuntaina. Asiahan on vain minun tuntemukseni, lääkäri sitä ei myönnä. Minä taas puolestani en halua jäädä näihin asioihin kiinni, koska tekemistä riittää ja monet asiat ovat kesken.

Viime yönä heräillessäni tuli mieleeni, että alan juuri niinä päivinä ja jopa öinä stressata liikaa. Juutun asioihin liikaa, tunnen, että aika loppuu kesken, vaikkei lopukaan.  Yöllä aloin mielessäni kirjoittaa tekstiä sukukirjaa varten selittääkseni sukutauluja ja sitä, miten olemme käsitelleet sitä. Muutakin kirjoittamista olisi, mutta tämä tuntuu juuri nyt tärkeältä. Käytin sukutauluihin valtavasta voimavarojani ja mietin monet asiat useaan kertaan. Nyt näyttää siltä, että moni asia hajoaa. Miten, sitä en osaa vielä määritellä. Aiempi stressiaika olisi riittänyt, koska seuraukset olivat ikäviä, mutta nyt tulee kiire. Siinä kaksi asiaa, joita en kestä, kiire ja stressi! Yöllä yritin katkaista häiritsevät ajatukset ja päästä takaisin uneen. Nousin ylöskin ja luin tabletilta päivän Hesarin. Aamulla noustessani olotilani ei ollut kovin hyvä.

Kaiken lisäksi tänään en enää ota kortisonipilleriä, sekin stressaa. Lukijani, voit ihmetellä, miksi kirjoitan TAAS näitä asioita tänne. Minähän kirjoitan asioita kaikkialle, joskus päiväkirjaan, joskus almanakkaan, joskus muistiinpanoihin, joskus pienille tai isoille lapuille. Kirjoitukseni sisältyvät myös valokuviini ja jotkut vien Facebookiin, Instaan ym. Ne kaikki ovat irrallaan toisistaan, erillisiä. Kysynkin, miksi en kirjoittaisi myös henkilökohtaiseen blogiini. Tosin siinäkin saan yleensä käsitellä vain omaa itseäni ja jo kuolleita ihmisiä. Jos haluan mainita jonkun toisen ihmisen, siihen pitää olla lupa. Elämäni on intertekstuaalisuuden huipentuma, kaikki viittaa kaikkeen muuhun, tekstit kuviin, sanoihin.

Lapsenlapseni Alex (häneltä minulla on ollut aina lupa) oli perjantaista sunnuntai-iltaan luonani. Vettä satoi melkein koko ajan, joten olimme oikeastaan vain kotona. Oli mukavan rauhallinen viikonloppu, suunnittelin kyllä luonto- tai museoretkeä, mutta ne jäivät tekemättä. Olin ajatellut, että siivoamme yhdessä autoni, imuroimme jne., koska olen siivonnut sen viimeksi vuosi sitten. Sateessa sitä ei voinut tehdä. Alex opetti minulle lyhytvideoiden tekemisen.  Kirjoitin lehtijuttuani, mutta jätin kaikki muut odottavat tehtävät tälle viikolle. Nukuimme pitkät yöunet. Stressialttiille minulle rauhallinen viikonloppu oli hyvä, paitsi eilen kaikki ryntäsi jälleen päälleni.

 

On totta, että pääsisin paljon helpommalla, jos minulla ei olisi näitä harrastuksiani ja jos hoitaisin vain elämän rutiineja ja harrastukseni olisivat arkisia. Sukututkimukseen liittyvät harrastukset ovat yllättävän raskaita ja joskus mieltä rassaavia. Nyt on ajatuksissa ollut löytöni koskien omaa mummoani. Olen alkanut jakaa tietoa eteenpäin. Palaan aina äitini muistelmiin ja tarkistan hänen kertomiaan asioita, jotta en sekoittaisi omia myöhempiin tutkimuksiini perustuvia asioita ja oivalluksiani vaan pysyttelisin totuudessa.

Äitini muistelmissa oli myös lisää tietoa kastetilaisuudestani, josta kirjoitin äskettäin. Onneksi postaus jäi puolitiehen ja nyt muistan kirjata jatko-osaan lisää ajankuvaa. Todella mielenkiintoista.

Kirjoittaminen on rentoutumista varsinkin nyt, kun mielen päällä on paljon asioita.

Nyt on keskiviikko. Onneksi katkaisin tiistaipäivän eli eilisen heti yllä olevaan lauseeseen. Soitin ystävättärelleni ja ehdotin, että menisimme nyt ostamaan ne köynnöskasvit. Hän oli ajatellut aivan samaa. Ajoimme siis Nukarin puutarhalle, jossa on yleensä hienoimmat roikkuvat köynnökset. En aivan löytänyt sellaista, joka olisi ollut täysin mieleni mukainen. Viime vuonnahan ostin liian suuren ja painavan köynnöksen. Jouduin hävittämään sen aika pian.

Tekemisen ja kiireen katkaisu on minulle nyt erittäin tärkeää. Tiedän, että stressi on tekijä, joka on aiheuttanut minulle eniten ongelmia, joka on myös sairauteni juurisyy ja syy, joka nostattaa aina uudelleen oireet pinnalle. Oma kiihkeyteni ja innostumiseni valitettavasti edesauttavat sitä. Ikä on tehnyt myös tehtävänsä, siksi mielenmaltti ja rauhallinen elämä ovat uskomattoman tärkeitä. Siksi vältän kaikkia konflikteja ja osallistumista erimielisyyksiin, saati riitoihin.  Suorastaan tarvitsen lepoa ja yksin olemista yli kaiken. Saatan innostua jostakin asiasta ja olen vähällä ehdottaa jotakin, kunnes havahdun ja rauhoitun. Näin tapahtuu, kun olen erityisen hyvällä tuulella ja virkeä. Itsetuntemus on meille kaikille tärkeää. Senhän te kaikki tiedättekin. Ihan turhaan näitä kirjoitan kaiken kansan luettavaksi.

Tällaisina viileinä ja usein sateisina päivinä on hyvä keskittyä kotijuttuihin ja tekemättömiin töihin. En kuitenkaan usko, että saan tälläkään viikolla mitenkään ikkunoita pestyä tai muuta suurta projektia edes alkuun. Tärkeämpää on selvittää tai paremminkin järjestää sekaista arkistoani. Jätän tämän kirjoitukseni tarkoituksella lyhyeksi. 

Olen pahoillani, että tekstiin jää usein pieniä virheitä. Wordin (Microsoft 265) kirjoitusavustaja, jota käytän, ei ilmeisesti oikein ymmärrä suomea täydellisesti enkä todellakaan saa luottaa siihen. Kaikista pahinta on ollut, kun virhe menee lehtijuttuun saakka. Näissä blogeissani voin käydä korjaamassa, kunhan huomaan virheen joskus myöhemmin sitä itse uudelleen lukiessani.