Sukutarina, joka meni ihon alle

Haastattelin äitiäni maaliskuussa 2000 viettäessämme viikon Viron Pärnussa.  Hän täytti samalla viikolla 85 vuotta. Haastattelusta tuli minulle kullanarvoinen lähde jatkaessani eri asioiden tutkimusta.

Monesta aiheesta olen aiemmin kirjoittanut blogeissani, mutta tämä tarina on joutunut odottamaan, vaikka se on ollut mielessäni pitkään. Koko totuutta en ehkä koskaan saa selville, mutta se ei ole oikeastaan enää tärkeätä. Äiti jätti haastattelussa monta asiaa kertomatta eikä suostunut myöhemmin antamaan  kysymyksiini tarkennuksia. Sittemmin olen yhdistellyt asioita aiemmin tapahtuneisiin ja muiden kertomuksiin.  Kun vuoden 1915 arkistot avautuivat ja kun sattumalta löysin erään asiakirjan Kansallisarkistosta, niin tämän kirjoittaminen oli lähellä. 

Kerron nyt Salomon Tahvonpoika Väisäsen (aiemmin Aikamies) tarinan hänen juuristaan lähtien. Samalla tämä kertoo oman isoäitini Aino Sirkiän juurista, hänen, minun, sisarteni ja serkkujeni ja jälkipolviemme juurista. Kertomus koskettaa myös omaa DNA:n kautta tietämääni äitilinjaa.

 

Johan Tuomaanpoika Aikamies 1784 – 12.9.1853

Syyskuun 12 päivänä 1853 kuoli Karjalankannaksella Kuolemajärven pitäjän Seivästön kylässä kirkonköyhänä eli kirkon elättinä Johan Tuomaanpoika Aikamies. Hän oli kuollessaan 72-vuotias eli suunnilleen ikäiseni. Hän on salaperäisen, aluksi sukunimettömän suvun vanhin tietämäni henkilö. Hän sai nimen Aikamies, kun joku kyläläisistä nimesi hänet niin hänen kasvettuaan lapsesta aikamieheksi. Karjalassa oli yleistä, että kaikilla oli sukunimet. Valitettavasti naisten sukunimiä ei sielläkään vielä 1700-luvulla aina pappien toimesta kirjattu. Länsi-Suomessa taas ei talonpoikaisissa suvuissa käytetty ollenkaan sukunimiä.  Karjalaisissa asiakirjoissa puuttuva naisen sukunimi saattaa tulla näkyviin lasten syntyessä. Kerrotaan Johanin tulleen kylään jo lapsena. Ehkä hän ollut orpo vanhempien kuoltua. Toinen tarina kertoi, että kylään tuli yhden sijasta kaksi veljestä. Sitä en ole pystynyt mistään lähteestä todentamaan.

Johan ilmestyi siis Kuolemajärven Seivästön kylään ja sen rippikirjan toiseksi viimeiselle sivulle vuonna 1808. Hänen syntymäajakseen on merkitty 1784.  Toisin sanoen hän on tuolloin 24-vuotias. Hänen syntymänsä aikoihin lapset kirjattiin rippikirjaan, kun taas myöhemmin he siirtyivät lastenkirjaan, josta ripillepääsyn jälkeen siirtyivät vanhempiensa alle rippikirjaan.

3.12.1819 Johan avioitui naisen kanssa, jonka on merkitty olleen ”kvinnsperson” eli nainen, jota oli rangaistu salavuoteudesta tai hän on saanut aviottoman lapsen.  Saattaa olla, että tämä Johanin tuleva puoliso 1789 syntynyt Agneta Matintytär Mamia tuli Seivästölle Kirjolan kylästä jo ennen avioitumista.  Johan oli renkinä ja Agneta piikana. Koska heidän ensimmäinen lapsensa Hanna syntyi 1.4.1819 eli ennen avioliiton solmimista, merkintä on saattanut tulla pariskunnan susiparina elämisestä. Hanna kastettiin 4.4.1819 ja kummeina olivat Agnetan veli Johan Mamia ja Valborg Pihkanen. Valborg on merkitty etuliitteellä hu (hustru) eli vaimo. Hän oli Agnetan isän Matti Tahvonpoika Mamian (1748 – 1810) toinen vaimo eli sisarusten,  Johanin ja Agnetan äitipuoli. Isä Matti oli kuollut 1810. Kolmantena kummina on Maria Tähkäpää.  Johan Aikamiehen lapset on merkitty Kuolemajärven ensimmäiseen lastenkirjaan (aloitettu 1813), kylän kolmanneksi viimeisimpänä perheenä.

Heidän perheensä jälkeen lastenkirjassa on Gabriel Matintytär Jyrkmamian (1797 – 1820) perhettä. Gabriel sattuu olemaan Agnetan velipuoli tämän isän toisesta avioliitosta. Kirjolan kylässä on ollut kaksi haaraa Mamioita, joista toista kutsuttiin Jyrkmamioiksi. Nämä Mamiat ovat sitä haaraa. 

Gabriel Mamia muutti myös Seivästön kylään mennessään 1820  naimisiin ensin Susanna Antintytär Rangin kanssa ja tämän kuoltua 1835 Hanna Erkintytär Kipinoisen kanssa. 

Myös seuraavana lastenkirjassa mainittu Peter Sakarinpoika Tähkäpään (1801 - ) perhe oli tullut Kirjolasta Seivästölle, kun Peter on mennyt naimisiin Kristiina Heikintytär Rusin (1794 - 1853) kanssa. Lastenkirjassa Seivästön kylän viimeisimpänä oleva Margareta Tuomaantytär Iivanainen(1791 - 1854) on tullut Kaukjärveltä Seivästölle ja saa siellä aviottoman pojan Aleksanterin 1823.  Tämä kuitenkin kuolee jo 1826. Ylipäänsä sukuja tutkittaessa kannattaa aina kiinnittää huomio sukulaissuhteisiin ja naapureihin.

On vaikeaa yrittää yhdistää esi-isä Johania mihinkään sukuun. 

Vuosisadan vaihteessa on ollut levotonta ja sotaista. 1788 – 1790 välillä käytiin Kustaa III:n sotaa, jolloin Suomenlahdella käytiin useita meritaisteluja.  On mainittu Seivästön kylän edustalla (Styrsudd) käydyn taistelua merellä. Asukkaat ovat ehkä pystyneet seuraamaan taistelun kulkua, koska merelle on avoimet näkymät. Suomen sotaa käytiin vuosina 1808 – 1809. Sen jälkeen 1812 koko muu Suomi liitettiin Vanhaan Suomeen, jonka alueella Karjalankannas jo oli aina 1721 ja 1743 rauhansopimusten jälkeen. Täällä tietoa Seivästön kylästä.

Samoihin aikoihin maailmaa kohtasivat runsaista vulkaanisista purkauksista aiheutuneet säiden vaihtelut.  Tuolloin 1783 Islannissa tapahtui tulivuoren (Lakagígar) purkaus, joka kesti kokonaista kahdeksan kuukautta. Se aiheutti muualla maailmassa nk. vulkaanisen talven, jonka seurauksena tuli kurjia säitä, katovuosia ja kylmiä talvia ja paljon näkyvyyttä estävää sumua.  Nämä koettelemukset kohdistuivat erityisesti Skandinaviaan. Kesän 1783 sanotaan olleen erityisen kuuma, silloin oli kovia ukkosmyrskyjä ja satoi rakeita.

Kuumaa kesää seurasi hyytävän kylmä talvi. Ihmisiä paleltui kuoliaaksi ympäri Eurooppaa. Suomessa ja Ruotsissa koettiin vaikea nälänhätä. Kerrotaan meren olleen jäässä vielä toukokuussa ja järvien sulaneen vasta kesäkuussa. Nälänhätä ympäri Eurooppaa saattoi myös johtaa Ranskan vallankumouksen puhkeamiseen. Myös 1800-luvun alkupuolella koettiin vastaavanlaisia aikoja useiden tulivuorien purkautuessa maailmalla. 

Kun tutkii historian tapahtumia, on hyvä  yrittää löytää tietoa kunkin aikakauden sääilmiöistä. Ne saattavat olla myös apuna, kun yritämme ymmärtää sukujemme tapahtumia. Itse asiassa säät ovat entistä tärkeämpiä nyt, kun saatamme (tai olemme) olla taas globaalin lämpenemisen takia uudenlaisten haasteiden edessä. Edellä olevat tiedot löysin juuri lukemastani erittäin mielenkiintoisesta kirjasta (Marcus Rosenlund. Sää joka muutti maailmaa. S&S.2019).

Kuolemajärven rippikirjat tuolta ajalta ovat valitettavan huolimattomasti täytettyjä. Kukahan pappi on niistä vastuussa? Epäselvyys niitä tutkiessa saattaa aiheuttaa virhetulkintoja. 

Johanin ja Agnetan ensimmäisen lapsen, Hannan elämä jäi suhteellisen lyhyeksi, sillä hän kuoli naimattomana sen ajan riesaan, keuhkotautiin vain 29-vuotiaana 23.3. 1848.

Perhe elää tilattomien kyläläisten joukossa. 

Tahvo Juhonpoika Aikamies 6.4.1822 – 16.3.1884

Pääsen nyt omaan sukuhaaraani. Seuraava lapsi Johanille ja Agnetalle syntyi 6.4.1822. Tämä sai nimekseen Stephan. Kutsun häntä jatkossa Tahvoksi. Hänet kastettiin 8.4.1822. Kummeina ovat A. Fyrlander, Kristian Iitti ja Katariina Gottskalk.  Andreas Fyrlander oli Kuolemajärven lukkari, jälkimmäiset naapureita ja ystäviä.

Tahvo saa vielä kaksi sisarusta:  Petrus, jota kutsuttiin ehkä Pietariksi tai Pekaksi, syntyi 22.8.1824. Kummeina kasteessa 29.4.1822 olivat jälleen oletettavat naapurit tai kylällä renkinä ja piikana olevat Jeremias Stycki (Tykki), Matti Paakki ja vaimo Beata Brusi (Rusi). Ainoa, jonka näistä varmasti voin sukututkimuksestani tavoittaa on Jeremias Tykki. 

Pietari avioitui 1847 Saara Ristontytär Rangin (1830 - 1902) kanssa. He saivat ainakin seitsemän lasta välillä 1848 – 1868. Kolme ensiksi syntynyttä kuolivat pieninä. Mutta Judith s. 1856, Mikkel (Mikko) s. 1859 ja Johan s. 1868 menivät naimisiin ja suku jatkui heidän kauttaan. Tytär Anna Maria s. 1863 kuoli vain 13 vuoden iässä polttotautiin. 

Tahvon Katariinaksi kastettu sisar syntyi 1826, mutta kuoli 1845 vain 18-vuotiaana keuhkotautiin.

Tahvo Aikamies menee naimisiin 6.7.1845 talontytär Maria Sakarintytär Koskelaisen kanssa, joka on syntynyt 26.5.1826. Morsiamen isä Sakari on kuollut jo 1831, mutta Marian äiti Hedvig Paulintytär Gottskalk ( 1798 - 1855) eli vielä. Näin Tahvo pääsi vävyksi Koskelaisen taloon.   

Koskelaisen talossa vietettiin kaksia häitä samanaikaisesti, koska Marian 1817 syntynyt isoveli Simo Sakarinpoika Koskelainen (1817 - 1871) avioitui samana päivänä Kaukjärveltä olevan Katariina Mikontytär Rouvalin (1824 - 1904) kanssa. 

Seivästö nro 5 oli suuri jakamaton tila, josta 1/12 osan manttaalia omisti tai piti hallussaan henkikirjan 1847 mukaan Hedvig Gottskalk.  Todennäköisesti perheillä oli kuitenkin omat talot. Hedvigin sisar Valborg Paulintytär Gottskalk asui myös samassa taloudesssa, sillä hänen miehensä (oletettavasti Rasimuksen sukua) oli lähtenyt rekryytiksi 1811 ja hävinnyt sille tielle. Hedvig Gottskalk ja Maria Koskelainen ovat kanssani samaa DNA:n mitokondrion äitilinjaa.

Tahvo Aikamiehen ja Maria Koskelaisen perhe

Tahvo ja Maria saivat ainakin seitsemän lasta, joista kaksi ensiksi syntynyttä, tytär Helena s. 1846 ja poika Peter s. 1847 kuolivat vauvana ja pikkulapsena. 

Toinen Helenaksi nimetty lapsi syntyi 1849. Hän avioitui 1868 Tiitus Joosepinpoika Rangin kanssa, joka oli syntynyt 1843. Kun tätä kirjoittaessani tutustun tämän avioliiton jälkeläisiin, jotka olen kaivanut esiin eri lähteistä, ymmärrän hyvin sen, kun äitini aikoinaan sanoi, että hänen perheellään oli valtavan paljon sukua Seivästön kylässä. Olen nimittäin kirjannut Helenalle ja Tiitukselle yhdeksän lasta, jotka ovat syntyneet välillä 1871 -1891. Useimmat heistä ovat avioituneet ja jatkaneet sukua. Koska heidän elämänsä ajoittuu suurimmaksi osaksi 1900-luvulle, en ole mitenkään ehtinyt tutkia kaikkia haaroja. Joukossa on kuitenkin useita henkilöitä, joita olen tavannut eri yhteyksissä.

Toinen tytär, Kristiina syntyi 1856. Häntä aiemmin 1853 syntynyt veli Kristian kuoli vain kahden vuoden ikäisenä 1855. Kristiina meni 1874 naimisiin Jaakko Juhonpoika Lempiäisen kanssa. Jaakko Lempiäinen kuoli jo 1915. Pariskunta oli saanut viisi lasta, jotka olivat syntyneet vuosien 1877 – 1893 välillä. Taas suku laajenee ja selvittämistä riittää.

Tahvo Aikamiehellä oli Seivästöllä ja Kuolemajärvellä useita luottamustehtäviä. Vuonna 1871 kuntakokous valitsi Kuolemajärven kuhunkin kylään kylänvanhimmat ja heille varamiehet. Näiden tehtävä oli pitää yllä järjestystä, vastata huoltotehtävistä ja tiedottamisesta. Heidän tehtävänsä oli huolehtia myös kyläläisten kristillisestä elämänmenosta. (lähde Raili Taberman: Seivästö meri mäki majakka. 2000 sivu 121) Seivästön kylän peräkylään valittiin Nuutti Rusi, Matti Pännäri, Tahvo Aikamies ja Adam Rusi. 

 

Salomon Tahvonpoika Aikamies (myöhemmin Väisänen) 15.4.1859 – 5.11.1915

Sitten 1859 syntyi Salomon Tahvonpoika Aikamies, henkilö, joka on tämän tarinan päähenkilö.

Salomon syntyi 15.4.1859 ja hänet kastettiin tavan mukaan pari päivää myöhemmin 17.4. Kastajaksi on mainittu Kuolemajärven kappalainen Niklas Emanuel Tengén, josta 1864 tuli Kuolemajärven kirkkoherra. Äiti Maria Koskelainen oli 32-vuotias. Kummina toimivat Fredrik Riski, Abraham Montonen ja Katariina Tykki. Seivästön kylässä on kaksikin Katariina Tykkiä. Oletan hänen olleen Tahvo Tuomaanpoika Vesterisen 1837 syntynyt vaimo. Fredrik Riski lienee ollut Abrahaminpoika s. 1822, seppä Seivästöltä. Montonen lienee toiminut kummina kirkon puolesta.

Fredrik (Rietu) Abrahaminpoika Riski (1822 – 1877), jota olen sivunnut joissakin kirjoituksissani, on mies, joka oli merkittävä henkilö Kuolemajärvellä. Ammatiltaan hän oli seppä. Hän asui Seivästön Tammikossa ja toimi mm. kunnallislautakunnan esimiehenä. Hän ja vaimonsa Beata Vyyryläinen eivät koskaan saaneet lapsia. Hän otti myöhemmin Tammikkoon nk. ”ottopojakseen” aikuisen Abraham Joosepinpoika Sirkiän, isoisäni isän. Tämän vaimo Eeva Kirjonen oli hänen sisarensa Helenan tytär. Fredrikin äiti oli Valborg Kala. Jos lukijaani kiinnostaa, olen aiemmin kirjoittanut kaikista näistä henkilöistä. Tässä linkkejä Kurkistan menneeseen, Esiäiti nimeltä Margareta, Sukunimenä Kala. 

Syyskuussa 1947 vietettiin Abraham Sirkiän 60-vuotispäiviä ja koko silloinen perhe oli koossa. Olen päässyt eturiviin erään mummon syliin (Sarjan mummo), joka oli perheen ulkopuolinen, äitini veljen vaimon äiti.

Beata Tahvontytär Aikamies, myöhemmin Asikainen, Juusti 9.11.1862 – 8.7.1936

Salomolle syntyi  9.11.1862 pikkusisko, joka sai nimen Beata. Hänet oli ennen Tengénin suorittamaa virallista kastetta 16.11. hätäkastettu Matti Pännärin ja tämän vaimon toimesta. Kolmantena kummina oli Beata Lerkki. Kaikki lienevät lähinaapureita.

Rippikirjan mukaan, 1890-luvun alussa perheestä oli Seivästö 5:ssä jäljellä perintötilan omistaja (1/24 osaa ja 41/1200 osaa) Tahvo Aikamiehen leski Maria Koskelainen. Hän kuoli pian eli 27.10.1893 vanhuuteen ollessaan vielä alle 68-vuotias. Äitinsä talossa asui myös Salomon vaimonsa Helena Hermanintytär Evestin kanssa. Helena on syntyisin Pihkalan kylästä, jossa hän oli syntynyt 2.5.1859. Olisivatko Salomon ja Helena tutustuneet rippikoulussa, koska he ovat aivan saman ikäisiä?  Salomon pääsi ripille 1874.  Salomon ja Helena avioituivat 17.6.1883. He eivät saaneet koskaan lapsia.

Salomon oli lautamies ja hänet on rippikirjaan merkitty myös asevelvolliseksi.  Hän jatkoi isänsä jälkeen kylän luottamustehtävissä, vuodesta 1902 kylänvanhimpana (lähde Raili Tabermanin Seivästö-kirja s. 121). Muitakin tehtäviä hänelle kertyi, sillä em. lähteen mukaan hän oli Kuolemajärven kunnallislautakunnan jäsenenä vv. 1912 – 1914. Salomo oli myös jonkin aikaa tilattoman väestön lainarahaston toiminnassa. Vuodesta 1899 alkaen hän edusti Seivästön piiriä lautamiehenä käräjillä.

Marraskuussa 1959 haudattiin Aino Anjalan Muhniemen hautausmaalle.

 

Köyhä, suuri ja pitäjän syrjäisimmäksi mainittu kylä Seivästö, aavan meren (Suomenlahti) rannalla oli ensimmäinen Kuolemajärven kylistä, jonne perustettiin kansakoulu.  Se perustettiin yksityisin varoin ilman kunnan tukea. Koulu aloitti toimintansa 1878.  Koulun perustamiseen uhrasi voimavaroja lähteiden mukaan erityisesti henkilö nimeltä Aapram Rusi. 

Kun käyn läpi Seivästön kylän ihmisiä, oletan hänen melko varmasti olleen Aapram Nuutinpoika Rusi (1835-1892). Tämän isä Knut on antanut nimen Nuuvinrannalle, joka hieno ranta sijaitsee juuri niillä main, missä nämä ihmiset asuivat. Tosin Seivästökirja sivulla 196 kertoo Aapram Rusin kadonneen vuosisadan vaihteessa kyläkuvasta ja hänen kerrotaan muuttaneen Amerikkaan.

Salomon Aikamiehen kerrotaan Seivästökirjan mukaan toimineen koulun johtokunnassa ja taloudenhoitajana. Samassa tehtävässä näyttää olleen myös hänen serkkunsa Johan Aikamies. Salomon oli monessa muussakin mukana. Sanomalehtiarkistosta löysin Vakuutusosakeyhtiö Kalevan ilmoituksen Sanomalehti Viipurissa 17.4.1908, missä hänet mainitaan Seivästön kylän vakuutusasiamiehenä. Ilmoituksia on lehdissä myös seuraavina vuosina.  Seivästöllä toimivan kalastajien avustusseuran toiminnassa hän näyttää myös toimineen.   

Viipuri nro 76 1.7. 1908 kertoi otsikolla Maalaispoliisit, että Salomon Wäisänen on nimitetty kuvernöörin toimesta Kuolemajärven nimismiespiiriin ylimääräiseksi poliisikonstaapeliksi ajalle 20.7. – 15.10. Kuolemajärven kunnallislautakunnan jäsenenä hän oli vv. 1912-1915 (Kuolemajärven historia s. 269).

Olisikohan hän tavannut myös Leninin, joka oleskeli useaan otteeseen piilossa Seivästön kylässä, melko lähellä Salomonin asuinpaikkaa? Minkälaisia konflikteja tämä asia aiheutti 1900-luvun ensi vuosikymmenenä, kun Suomen suurherttuakunnassa muutenkin oli kuohuntaa pinnan alla?

Salomonin sukunimi Aikamies vaihtui Väisäseksi. Hän ilmoitti siitä henkilökohtaisella ilmoituksella ainakin 19.7.1902 Viipurin Sanomat Supistuksessa.

Salomon omisti osia Seivästö 5:stä ja ilmeisesti myös Seivästö 2:sta saatuaan tilanosuuden velkojen maksuksi. Näitä asioita silmäilin sen ajan henkikirjoista.

Nuuvinrantaa heinäkuun alussa 2015

Ainon syntymä ja siihen liittyviä asioita

Sisar Beata on kirjattu rippikirjassa samalle sivulle. Hän on saanut 10.5.1892 aviottoman äpärälapsen Ainon, isoäitini.  Myöhemmin samana kesänä Beata on käynyt papin ripitettävänä. Oma näkemykseni Kuolemajärven suvuista on se, että aviottomat lapset olivat suhteellisen harvinaisia. Heitä toki on syntynyt ja joskus asiaa on ilmiselvästi yritetty jopa pappien toimesta häivyttää. Isoäitini tapaus on rippikirjan merkintöjen mukaan täysin selvä. Uskon asian olleen asianosaiselle eli Beatalle ja koko perheelle äärimmäisen häpeällinen ja vaikea asia. Jo se itsessään on ollut aikamoinen skandaali, vaikka meille on väläytelty vielä suurempaa skandaalia, jota tulen myös käsittelemään. 

Beata oli Ainon syntyessä viittä vaille 30-vuotias eli ei enää mikään nuori tytönhupakko. Kysymys kuuluu tietenkin, kuka on lapsen isä? Tiesikö kukaan sitä aivan varmasti? Aiheuttivatko syntymää seuranneet häivytystoimet entistä enemmän sekaannusta ja epäselvyyttä. Sisältyykö asiaan vielä jotakin muuta?  Asiasta ei varmaan saanut edes puhua. Miksi asia piti pitää salassa? Muuttiko salassapito asiaa entisestään jopa niin, että me ymmärrämme sen väärin? Jos lapsen isä oli naimisissa jonkun toisen kanssa, oli tietenkin ymmärrettävää, että asiasta ei puhuttu. Voiko asian kirjaaminen nyt aiheuttaa eripuraisuutta? Kukaan Ainon lapsista ei ole enää elossa. Olemme vain me serkut. 

Aino kastettiin Oskar Wilhelm Wilskmanin toimesta 13.5.1892. Ainon nimen päälle on kastettujen luetteloon kirjattu sana ”äpärä” ja äidin nimen päälle on merkitty kysymysmerkki. Kummeina olivat Tahvo Vesterinen, Kristiina Aikamies ja Kristiina Iitti, jotka olivat naapureita ja äidin sisar.

Niin tai näin. Aino kasvoi samassa paikassa Seivästön peräkylässä, oletettavasti Rusinmäen vieressä Heinonmäeksi kutsutussa paikassa.  Näillä kohtaa Suomenlahden rannat ovat yllättävän lähellä rantaa ja  Viipurista Pietariin kulkevaa rantatietä.

Kesällä 2015 kävin Rusinmäellä ja käsittääkseni se on samaa mäkeä Heinonmäen kanssa. Nimittäin Salomon Aikamiestä kutsuttiin Heinon herraksi. Jos olisin jatkanut käymästämme paikasta eteenpäin korkean mäen päällä, olisin tullut suunnilleen niille paikoille, jossa he aikoinaan asuivat.  Kävin jopa tarkistamassa, että siitä pääsisi mäkeä pitkin kävelemään eteenpäin. En vain ole sen jälkeen päässyt tutkimaan samaa aluetta.  

Seivästökirja kertoo sivulla 197, että Salomon Väisäsen kuoltua hänen maansa siirtyivät Samuli Rusin omistukseen. Kysymysmerkki on, kuka oli Seivästön Samuli Rusi. Oletan tämän olleen kuitenkin Salomon Rusi, joka sai nimityksen myös herastuomariksi ja häntä kutsuttiin Salomon A Rusiksi, koska hänen isänsä oli Adam Rusi.  Hänen hautakivensä on levännyt vasten Kuolemajärven kirkon raunioita. Joka tapauksessa henkikirjat kertovat, että Salomon Aikamies oli saanut kiinnekirjan omaan osuuteensa 1894. 

Salomon Väisänen adoptoi sisarensa tyttären Ainon, jonka sukunimeksi tuli myös Väisänen Aikamiehen sijaan. Beatalla oli näköjään jotakin saamisia em. Abram Rusilta, sillä 20.4.1899 pidettiin Seivästöllä huutokauppa, jossa myytiin tämän omistamat osuudet 1/30 osaa perintötilasta Seivästö nro 3:sta ja 1/36 osa tai 1/218 osa Seivästö nro 5:stä Beata Aikamiehen ja Pietar Pöyhösen saamisten kattamiseksi. Huutokaupasta ilmoitti Rannan kihlakunnan kruununvouti Nandelstadt 14.2.1899. (Sigismund von Nandelstadt 1827 – 9.12.1899, kruununvoudiksi Rannan kihlakuntaan 1882) Mitähän siinä järjesteltiin?

Aloin eräänä yönä miettiä kesken unieni, josko Kuolemajärven historiassa mainitaan jotakin enemmän salaperäisestä, Seivästön koulun perustajasta Abram Rusista. Siellä mainitaan hänen olleen lautamiehenä, mutten löydä sieltäkään tarpeellisia lisätietoja. Tutkin henkikirjoja. Sieltä saan vahvistuksen olettamukselleni. Löydän hänet Viipurin läänin 1861 henkikirjasta 28-vuotiaana Knut Matinpoika Rusin taloudesta, Seivästö nro 3:n mailla. Siellä on mainittu myös nuorempi veli Samuel.  Olisiko tämä sitten se Samuel Rusi, jolle Salomonin maat menivät hänen kuoltuaan? 

Miten kyseisen Abram Rusin ja Salomon Aikamiehen elämät kytkeytyivät toisiinsa? 

Abram Rusi häviää todellakin salaperäisesti rippi- ja henkikirjoista. Kukahan kertoi hänen muuttaneen Amerikkaan?  Hänen kuolemansa kyllä löytyy, Abraham Nuutinpoika Rusi kuoli 21.4.1892 Seivästöllä keuhkotautiin 56 vuoden iässä, vain alle kuukauden ennen kuin isoäitini syntyi. Hänen leskensä Aune Tahvontytär Matikainen s. 1839 Työppölässä asui myöhemmin tyttärensä Karoliina Abrahamintytär Rusin s. 1877 ja tämän miehen Vilhelm Augustinpoika Laasosen s. 1866 kanssa Seivästö 3:ssa. Vilhelm oli tullut Uudeltakirkolta, mutta hänen isänpuoleiset juurensa olivat Kuolemajärveltä, äidin suku oli Uudenkirkon Sirkiöitä. 

Samalta rippikirjalta löytyy myös veli Samuel Nuutinpojan perhettä. Itse Knut kuoli vanhuuteen lähes 90-vuoden iässä 28.2.1895. Samuel kuoli jo 1912, joten hän ei sittenkään voi olla se, jolle Salomon Aikamiehen maat menivät. Se ei liene enää niin kovin tärkeätä. Minua vain sattuu kiinnostamaan tämäkin sen jälkeen, kun vuosi sitten selvitin Karjalaisten kylän Sirkiän maiden historiaa.

Olen ehkä mennyt kauas aiheestani, mutta en voi mitenkään olla käsittelemättä muutamia mielenkiintoisia asioita, joilla voi olla ollut merkitystä silloin. Joihinkin Knutin (Nuutti) Matinpoika Rusin jälkipolviin minulla on yhteys. Se on sinänsä hyvin mielenkiintoista, minusta, mutta ei ehkä kaikista muista. En siksi käsittele tässä kaikkia yksityiskohtia, joita sukututkija rakastaa. 

Salomon Väisästä edeltävän Seivästön lautamiehen Abram Nuutinpoika Rusin jälkeläisistä toinen tytär, 1871 syntynyt Justiina meni 1892 naimisiin Malakias Adaminpoika Rangin kanssa. Heidän poikansa Salomon Malakiaanpoika syntyi 1900 ja nai vuorostaan isoisäni Abraham Sirkiän veljen Jooseppi Abrahaminpoika Sirkiän vanhimman lapsen,  1909 syntyneen tyttären Helmi Marian. Heidän lapsensa ovat siis minun pikkuserkkujani.

Abram Rusin veljen Samuelin ja tämän vaimon Leena Simontytär Paakin jälkeläisissä saattaa olla useampia tuntemiani. Ainakin siellä on erään matkoilla tutuksi tulleen Eilan isoäiti Amalia.

Joka tapauksessa minusta on hienoa yrittää selvittää asioita perinpohjaisesti, vaikkei niillä ole enää merkitystä.

Kuten edellä olevasta kävi ilmi Salomon Väisäsellä oli varsin värikäs elämä, jota lienee aika mahdotonta enää kokonaan tavoittaa, koska ketään häntä nähnyttä ei ole enää elossa. 

Pohdin sitä, mitä järjestelyjä Ainon 1892 tapahtunut syntymä vaati eri osapuolilta?  Tätä tutkimusta tehdessäni, olen tullut siihen lopputulokseen, että asiat eivät sittenkään olleet aivan niin kuin Ainon lapset ehkä ymmärsivät ja jonka jotkut lapsenlapsista ovat vahvistaneet.  Tämän jälkeen en nimittäin enää usko, että Aino oli Salomonin ja sisar Beatan suhteesta syntynyt lapsi. Oli silti hienoa, että Salomon ja hänen vaimonsa adoptoivat ja kasvattivat lapsen.

Siellä Kuolemajärven hautausmaalla samannimisen järven rannalla oli hautausmaa kirkon vieressä. Se on enää vain muisto.

Mitä tapahtui Beatalle?

Beatalla saattoi olla suhde johonkin muuhun naimisissa olevaan mieheen, suhde, jota lähipiirin toimesta yritettiin kaikin voimin peitellä. Kylällä saattoi olla vieläkin enemmän sukulaisia.

Edellä huutokauppa-asiassa tuli esille minulle sukututkimuksen osalta tuntematon henkilö eli Pietari (Pekka) Ollinpoika Pöyhönen s. 1845. Hän oli sukututkimuksen osalta tuntematon tuttavuus. Hän oli ammatiltaan seppä ja tullut Seivästölle Viipurista, jonne hän oli alun perin tullut Heinävedeltä. Hänellä oli Seivästölle tullessaan mukana vaimo Aliisa ja pari lasta. Lapsia syntyi lisää.   Pekka Pöyhönen kuoli 1925 Karjalaisten kylässä, jossa perhe oleskeli silloin. 

Beata, isomummoni, muutti sittemmin Uudenkirkon Himottulan kylään, jota myös Puumalaksi kutsuttiin ja meni naimisiin Taavetti Juhananpoika Juustin kanssa. Taavetti oli syntynyt samana vuonna 1862 kuin Beata. Hänen ensimmäinen vaimonsa Eeva Juhanantytär Summa kuoli 1906 ja lapsia oli kertynyt ainakin seitsemän välillä 1889 – 1906. Siinä oli työsarkaa loppuelämäksi. Taavetti kuoli jo 1924. Beata, Puumalan mummo käveli tyttärensä Ainon ja Abraham Abrahamintytär Sirkiän perhettä tapaamaan joka kesä. Äiti kertoi käyneensä hänen luonaan mustikassa. Puumala sijaitsi myös aavan Suomenlahden rannalla. Beata kuoli 12.7.1936 Uudellakirkolla 73 vuoden ja 7 kuukauden iässä vanhuuteen. Äitini kertoi mummonsa olleen pieni, kiukkuinen ja punatukkainen. 

Salomon Väisänen joutuu Siperiaan vihapuheesta

Kuolemajärven ja Seivästön historiateoksissa on kerrottu syistä, miksi Salomon karkotettiin Siperian Tomskin kuvernementin alueelle keväällä 1915. Syyksi mainittiin, että hän niskuroi eikä itse tehnyt venäläisen esivallan hänelle määräämiä tehtäviä vaan pisti renkinsä töihin. Kuolemajärven historia s. 344 ja Seivästön kyläkirja kertovat sivulla 196, että maailmansodan puhjettua hänen olisi pitänyt vartioida omalla vuorollaan öisin puhelinlinjoja. Hän oli kieltäytynyt menemästä itse. 

Venäjän sortotoimet Suomea kohtaan olivat kiristyneet äärimmilleen. Vanha historiateos Einar W. Juvan Suomen kansan aikakirjat IX kertoo sivulla 533, että Venäjän tarkoituksena oli kuristaa Suomi henkisesti, aineellisesti ja valtiollisesti.  Koko Suomi julistettiin sotatilaan 30.7.1914. Rajoitukset koskivat kaikkea mahdollista. Sotasensuuri vallitsi. Svinhuvudia pidettiin sortojärjestelmän voimakkaimpana vastustajana. Tuohon aikaan hän oli toiminut mm. Lappeen tuomiokunnan kihlakunnantuomarin virassa ja aiemmin eduskunnan puhemiehenä.  

Suomen tuleva presidentti Pehr Evind Svinhufvud oli syksyllä 1914 karkotettu samalle alueelle kuin Salomon myöhemmin. Hän vapautui 1917 ja palasi juhlittuna takaisin Suomeen.Hän oli sen verran merkittävä henkilö, että vaimo sai seurata häntä Siperiaan mukana, koska heille järjestettiin mahdollisuus matkustaa Siperiaan omalla kustannuksella. Muunlainen kuljetus olisi saattanut olla tuhoisa. Samoihin aikoihin tuli Suomessa julki suuri venäläistyttämisohjelma, jonka keisari, Suomen suuriruhtinas oli vahvistanut. Nämä tiedot olen ottanut em. teoksesta.

Salomonin kuolemasta Siperiassa kirjoittivat kaikki Suomen lehdet. Suurin osa 1915 lehdistä käytti vielä vanhanaikasista fonttia. Tämä on Uudesta Suomettaresta 12.12.1915

Tässä Helsingin Sanomat 12.12.1915numero 12.12.1915 no 339A s. 7

Olin vuosien mittaan kysellyt eri paikoista Salomon Väisäsen pidätykseen johtaneita asiapapereita sekä Kansallisarkistosta että Viipurin arkistosta saamatta kuitenkaan lisätietoa. Käydessäni Kansalliarkistossa muissa asioiss,  selailin usein aulassa olevia Kenraalikuvernöörinkanslian päätöksiä.

Aloitin aina vuodesta 1914. Kävin sitten lopulta selaamaan vuoden 1915 päätöslistaa. Ja aivan sattumalta löysin päätöksen satojen muiden joukosta. Sitten vaan tilaamaan Astian kautta kansio tutkijansaliin. Kävin sitten uudelleen arkistossa ja kuvasin kansion venäjänkieliset sivut, jotka enimmäkseen käsittelivät Suomen lehdistössä julkaistuja kirjoituksia Salomon Väisäsen kuolemasta Siperiassa. Ne olivat minulle jo pääasiassa tuttuja, koska olin löytänyt ne aiemmin sanomalehtiarkistosta.

Tärkeintä oli saada selvyys alkuperäisestä tuomiosta, joka vei Salomonin Siperiaan. Löysin Facebookin Juuret Kuolemajärvellä-ryhmän kautta henkilön, joka suostui kääntämään päätöstä koskevan sivun. 

Sen mukaan tuomio oli annettu asetuksen 20 perusteella 12.3.1915 kuuluen näin

 ”Minä, Viipurin linnan päällikkö, olen tarkastanut Suomen Viipurin alueen Sotilashallinnon komentajan minulle esittämää tiedonantoa maaliskuun toiselta päivältä (Nr. 281). Tieto koskee Seivästön kylässä Kuolemajärven pitäjässä asuvaa talonpoikaa, Salomon Tahvo Väisästä, joka on jyrkin sanakääntein panetellut hallitusvallan vaatimuksia ja kieltäytynyt paikallisen poliisin vaatimuksesta täyttää käsky armeijan kuorman kuljettamisesta. Hän oli julkisesti ilmaissut pahansuopaisuutensa Venäjän armeijaa kohtaan sekä myötätuntonsa Venäjän vihollisille. Lakipykälä 17n (s. 19) perusteella liite koskien sodan aikaista kenttäarmeijahallintoa, jossa tuomitaan kyseinen S Väisänen karkotettavaksi Tomskin lääniin vakituisesti asumaan linnakkeessa ja sen alueella, määrättynä olemaan paikallisen poliisin valvonnan alaisena.”

Meidän on nyt vaikea kuvitella sen ajan käytäntöjä ja tunteita. Tämä tarina kokonaisuudessaan jätti syvän jäljen perheeni historiaan eikä siitä varmaan puhuttu tai keskusteltu sen enempää. Vaikeat ajat, Suomen itsenäistyminen, 1939 alkaneet sodat ja evakkoon lähdöt ja paluu takaisin, kaikki yhdessä haluttiin varmasti työntää taka-alalle yritettäessä selviytyä. Myyttejä on syntynyt monessa muussakin perheessä.  Kaikkia kertomuksia ei koskaan pysty todentamaan. DNA-tutkimus saattaa ajan mittaan olla apuna. Siitä on hyvä jatkaa.

Vihapuheesta joutui jo aikoinaan vankeuteen. Tänä päivänä vihapuhetta ja valheita saa levittää melko vapaasti. 

En tiedä, saiko mummoni Aino vielä tavata ”isänsä”. Hän oli viimeisillään raskaana, sillä 9 päivän päästä 21.3.1915 Ainon ja Abrahamin perheeseen syntyi toinen lapsi, äitini Helvi Tyyne.  Ensimmäinen lapsi Lempi oli syntynyt 1913. Perheeseen syntyi parinkymmenen vuoden aikana yhteensä 13 lasta.

Ainolle on kertynyt jälkeläisiä tähän mennessä neljässä sukupolvessa yli 80 henkilöä.  Kaikki näistä ensimmäiseen sukupolveen kuuluvat eli hänen lapsensa ovat jo kuolleet. Nykyään onneksi ilman vanhempien avioliittoa syntyvät lapset ovat samanarvoisia muiden kanssa. 1960-luvulla se oli vielä kyseenalaista.

Tämä tarina on osa perheeni tarinaa, mutta sen sijaan, että pitäisin sen vain itselläni ja joillakin harvoilla, haluan jakaa sen ensimmäiseksi blogissani.

Sattumalta löysin kuvieni joukosta tämän sisareni aikoinaan ottaman valokuvan, joka sopii kuvaamaan vaellustani