Mukavien hetkien vastapainoksi on usein edessä
syöksyminen pohjamutiin. Onneksi se ei kestä kauan. En todellakaan ole ihminen,
joka haluaa paistatella etualalla. Minusta olikin hiukan kiusallista olla
hetken kaiken huomion keskipisteenä saadessani viime sunnuntaina ansiomerkin.
Jouduin siksi hetkeksi estradille ja usean sadan ihmisen huomion kohteeksi.
Tiesin tämän olevan edessä, mutta tuollaiseen ei silti osaa valmistautua. En
edes halunnut valmistautua.
Kuva vanhoilta poluilta Tuusulan Mikkolassa 4.8.2007 |
Menomatkalla Turkuun keskustelin taas kerran
ystäväni kanssa luonteenpiirteistä, jotka ovat vaikuttaneet ehkä liiankin
paljon elämämme kulkuun, kokemuksiimme ja työuriimme. Voimme vain todeta, että ne jo lapsena esiin
tulleet piirteet ja ominaisuudet kulkevat mukanamme loppuun saakka välillä vain
vahvistuen. Emme pääse niistä koskaan eroon. Ne on vain hyväksyttävä.
Nuo ominaisuudet voivat olla olleet myös esteenä työurillamme.
Olimme molemmat senkin kokeneet omilla tavoillamme. Olin lapsena toisaalta äärimmäisen ujo, mutta
toisaalta taas hyvin rohkea toimeenpanija. Jopa ujous ja rohkeus samassa
ihmisessä osaamisen ja innostuksen lisäksi saattavat olla vaikea yhtälö
kaikkien ymmärtää. Esimiehillä ei ole usein sellaista ihmistuntemusta, että he
tunnistaisivat alaistensa monimutkaiset ominaisuudet ja osaisivat hyödyntää
niitä. Johtajat omaavat usein narsistisia piirteitä ja saattavat pelätä niin
paljon, että mieluummin he tavalla tai toisella nujertavat uhkaavat persoonat. Tällöin herkät ja
ujot ihmiset joutuvat ensimmäisenä siirtymään syrjään.
Melkein tasan vuosi sitten vanhassa kodissa vanhimpien lastenlasten kanssa. Onpa paljon muuttunut sen jälkeen. |
Meitä ujoja ihmisiä on todella paljon. Sen olen
huomannut viime vuosina. Heidät syrjäytetään usein työelämässä ja kaikessa
muussakin. Heitä ei kuunnella. Ujous on silti vain yksi ihmisen ominaisuus,
jonka merkitystä emme ehkä nuorempana edes ymmärrä. Uskomattoman paljon riippuu
siitä, millaisten ihmisten kanssa joudumme elämämme aikana tekemisiin. He
kaikki yhdessä vaikuttavat siihen, millaiseksi itsetuntomme muovautuu. Väitän,
että ihmiset eivät yleensä ajattele näitä asioita syvällisesti vaan kylmästi
tuomitsevat toisiaan vaikkapa sanomalla jollakin olevan huono itsetunto. Taitaa
olla niin, että heillä itsellään on huono itsetunto. Meidän kaikkien on hyvä
kaivautua oman ihomme alle, mutta myös tutustua syvällisemmin erilaisiin
ihmisiin.
Tässä kuvassa kolme lastenlasta ja äitinsä (kesä 2011) |
Jos osaisimme tunnistaa ominaisuutemme jo riittävän
ajoissa, elämä olisi saattanut mennä toisin. Huomaan usein taas palaavani tuohon
vaihtoehtoisen elämän aiheeseen, jota käsittelin kirjoittaessani kirjailija
Paul Austerista blogissani 11.8.2017. Jollet ole lukenut sitä, pääset lukemaan
sen tästä linkistä.
Luettuasi pääset helposti takaisin. Kyseinen mielenkiintoinen kirjailija kävi
myöhemmin Suomessa elokuun lopulla ja oli median suuren huomion kohteena. Aluksi
ajattelin meneväni johonkin Helsingissä olleeseen tilaisuuteen, mutta luovuin
myöhemmin ajatuksesta tajutessani, että kaikki muutkin menevät. Kirjoittaessani
blogini en tainnut olla vielä tietoinen hänen Suomeen tulostaan.
Hetki kauan sitten. |
Myös tuo ominaisuuteni on myös osa omituista
luonnettani. Haluan kulkea omia polkujani ja ottaa kantaa asioihin monesta eri näkökulmasta usein käyttäen omaa itseäni esimerkkinä. Mutta on myös täysin turha murehtia mennyttä aikaa ja valintoja joskus kauan sitten. Niinhän monet vuoren varmasti sanovat minulle, kun ikuisena pohtijana ajattelen asioita ääneen.
Aion vielä palata myöhemmin sunnuntain tapahtumiin.
Ehkä. Eilisen vietin Alexin kanssa. Pienestä pulleasta vauvasta on kasvanut
hoikka viisivuotias, joka ensi vuonna menee jo esikouluun. Miten paljon
ulkonäkökin muuttuu parissa vuodessa? Ajattelin sitä, kun kävimme katsomassa
pikku Veiniä, joka osaa vääntäytyä jo seisomaan ja on siitä ylpeä. Ja se
luonne. En tahdo enää pysyä Alexin perässä.
Hänen olisi aiheellista opetella kärsivällisyyttä. Eniten hän jaksaa
rakentaa jotakin legoista. Mutta kun jokin asia valmistuu, pitää saada heti
jokin uusi projekti. Mennä koko ajan eteenpäin.
Alex joulukuussa 2012 |
Tämä aamu alkoi sateisena, satoi kaatamalla. Pian
17-vuotias tyttärenpoikani, Alexin isoveli soitti ja pyysi, josko lähtisin
viemään hänet kouluun. Onneksi olin herännyt. Jätin kahvin juomatta ja lähdin
liikenteeseen. Lahelassa vastaantuleva autojono ympyrään päin oli ainakin
kilometrin pituinen. Onneksi ajoin vastaan jonoa ja muutenkin vastaan Helsingin
suuntaan menevää liikennettä. Sain pojan kouluun ja lupasin hakea hänet
iltapäivällä.
14.12.2012 |
Oman aamuni iloja on lukea päivälehdet. Tänään olin tosin
aika pettynyt. Luen ensiksi Keski-Uusimaan ja sitten Helsingin Sanomat.
Huomasin sunnuntaina ajaessani Turkuun ja takaisin, osan matkasta vesisateessa, kuinka viljat olivat vielä keräämättä. Ihailen aina matkalla Varsinais-Suomeen ihania, avaria peltomaisemia, jotka myös näin syksyisin ovat erityisen kauniita ruskean eri sävyissä. Okra värinä tulee aina ensimmäisenä mieleen. Wikipedian mukaan
Huomasin sunnuntaina ajaessani Turkuun ja takaisin, osan matkasta vesisateessa, kuinka viljat olivat vielä keräämättä. Ihailen aina matkalla Varsinais-Suomeen ihania, avaria peltomaisemia, jotka myös näin syksyisin ovat erityisen kauniita ruskean eri sävyissä. Okra värinä tulee aina ensimmäisenä mieleen. Wikipedian mukaan
”Okra (m.kreik. ὠχρός, suom. keltainen, vaaleankeltainen) on yleensä oranssinkeltainen tai punertavanruskea maaväri, jota on käytetty väripigmenttinä jo esihistorialliselta ajalta saakka. Okra valmistetaan savesta ja rautaoksidista, ja yleensä kaikkia valmistustavaltaan tämänkaltaisia maavärejä, kuten sienaa ja umbraa, nimitetään okraksi. Okran sävyjen kirjo vaihtelee laajasti: keltaokra voi vaihdella vaaleankellertävästä vihertävänkeltaiseen, punaokra oranssinpunaisesta punaiseen ja tummanruskeaan. Punainen okra on ikivanha uskonnollinen väri, jota muun muassa megaliittikulttuurin ihmiset käyttivät.”
Maalaistytölle pellot ovat tärkeitä. Keski-Uusimaa kirjoitti tänään, että osa
viljasadosta on vaarassa jäädä tänä vuonna peltoon, koska sato on
Etelä-Suomessa kolme viikkoa myöhässä. Haastateltu tuusulalainen luomuviljelijä
kuitenkin on vielä toivorikas. Hän kasvattaa ohraa, vehnää, härkäpapua ja
tattaria. Tämänpäiväiset sateet pehmensivät taas peltoja, jotta sinne ei edes
pääse nyt puimaan. Sateet heikentävät viljan laatua eikä vilja, esimerkiksi
vehnä kelpaa leipäviljaksi, jos se on puidessa märkää. Asiantuntijat ovatkin
nyt eniten huolissaan viljan laadusta.
Pellot näyttivät kyllä sunnuntaina upean värisiltä
ja ihanan tasaisilta. Olisin halunnut pysähtyä valokuvaamaan, mutta sää huononi
ja nälkä alkoi vaivata. Kun laskeutuu laajoihin jokilaaksoihin Paimion ja Salon
kohdalla, maisemat ovat mitä upeimpia. Sellaisia maisemia on täällä meilläkin. Kunhan sää
paranee, on valokuvausretken aika.
Tuo mainitsemani artikkeli oli sitten tänään ainoa, mistä voin lehteä kunnolla
kiittää. On hyvä tietää, että Suomi on varsin omavarainen viljan suhteen. Aina
vuodesta 2010 lähtien oma tuotanto on kattanut kulutuksemme ja siitä on
riittänyt jopa vientiin. Eniten viedään kauraa eli 326 miljoonaa iloa. Koko
viljasadosta Suomessa käytetään melkein kolme miljardia kiloa. Hyvä maajussit!
Nimittäin lehdet ovat nykyään usein täynnä pelkkää ikävää luettavaa, koska ihmiset valittavat niin paljon ja heidän äänensä vaikka
anonyymeinä pitää saada näkyviin.
Pääkirjoitus käsitteli köyhyyden kumuloitumista. Suomessa
tulottomien kotitalouksien määrä on muutamassa vuodessa kaksinkertaistunut.
Huono-osaisuus eli köyhyys periytyy kodissa opittujen heikkojen elämän hallintataitojen
myötä. Lukutaito on kirjoituksen mukaan tehokas tapa taistella vastaan. Se ei
ole enää Suomessakaan itsestäänselvyys. Huh sentään. Haluan tietää enemmän! Missä nämä lukutaidottomat ovat?
Liikenne, televisio-ohjelmat, julkiset virat,
parkkipaikat, autot, tylsät hautakivet, posti, politiikka, VR, meteli,
terveyskeskus, siinä aiheita. Ja some, lapset, jotka pelaavat yökaudet. No jaa,
ehkä asiat hyppäsivät silmilleni, kun niitä samoja jauhetaan myös Facebookissa
sekä yksityisesti että paikkakuntaryhmissä.
Olihan lehdessä myös tyttäreni nuorimman pojan syntymäpäiväilmoitus. Hän täyttää tällä viikolla kokonaista kolme vuotta. Mutta sen huomasin vasta myöhemmin.
Ehkä minun on paras nyt lukea lehdet loppuun kaikessa rauhassa ja
jatkaa toipumista viime sunnuntain juhlista ja kaikesta muustakin. Kuvatkin ovat vielä odottamassa
muistikorteilla. Ja paljon muuta tekemistä.
13.5.2012 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti