Oli todella
rasittava loppuviikko, vaikka olisin rauhoittanut sen mielelläni. Mutta jos
katson taaksepäin, se sama on toistunut ennenkin. Jos minulla on jotakin
itselleni/harrastuksilleni tärkeää tekemistä tai valmistautumista, joka vaatii
täyden huomioni, muut asiat yrittävät ohittaa ne.
 |
| Kukatkin kukkivat pitempään kesällä 2015 |
Olen usein osannut
olla välittämättä ikävistä jutuista. Olen nyt myös hoitanut ne johonkin
vaiheeseen asti. Olen melkein kuin selättänyt ne hetkeksi jättäen
odottamaan seuraavaa toimenpidettäni. Täytyy sanoa, että tällä hetkellä minulla
on aika paljon esteitä tielläni. Tarvitsen itsevarmuutta ja voimaa.
Tiedän hyvin,
että monilla ihmisillä on vielä paljon vaikeampaa, enemmän ongelmia ja suruja.
Pahinta on, jos ei ole niitä kantavia vastavoimia. Minulla on niitä riittävästi,
paljon. Elämäni on kahtiajakautunut.
Valitettavasti minulla ei ole ollut niille muille asioille viime aikoina paljon annettavaa.
Mutta
sellaistahan tämä elämä taitaa olla. Vanhemmiten se muuttuu vaikeammaksi,
raskaammaksi. Aivotkin ovat niin täynnä tietoa, että melkein pursuavat yli.
Saati sitten se mahdoton tekemisen määrä, joka pitäisi pystyä suorittamaan. Toisaalta
aina voi jättää tekemättäkin kuten olen joutunut jo vuosikaudet.
Haravoin
tänään hetken männynneulasia ja puista tippuneita lehtiä kasoihin. Yritin
päästä pienestä päänsärystä raikkaassa ulkoilmassa. Syksyn tuoma kuihtuminen ja
rapistuminen ovat alkaneet. Vanha verivaahtera on alkanut tiputtaa päivä
päivältä lehtiä, samoin joka puolella kasvavat vaahterat. Ajattelin, että olisi
mukava saada piha siivotuksi syksyn aikana, jotta keväällä on vähemmän töitä.
Sisälläkin on paljon tekemistä. Banaanilaatikot odottavat, että varastoin taas
osan kirjoista. Autotalli ja varastotkin olisi siivottava ja turha
tavara siirrettävä jatkokäsittelyyn. Voi olla, että se jää.
Tuli
mieleeni, kuinka viime kesänä olin vielä optimistinen ja ajattelin, että
seuraavana kesänä eli nyt menneenä olisin jo muuttanut täältä pois, kun talo
olisi mennyt kaupaksi. Kaikki työt kuluivat silloin leikiten. Vai tuntuuko se
vain siltä nyt ajateltuna? Kun katselen valokuvia viime kesältä, se oikeasti
oli sitä. Niistä huokuu vielä sellainen ihana rauhallisuus ja tunne, että
kaikki onnistuu. Muuttuihan se sitten ajan kuluessa, kun aloin kyllästyä niihin
jatkuviin näyttöihin. Nyt myymisestä ei ole edes enää minkäänlaista toivoa.
Eihän se
mitään, jos saisin olla rauhassa kenenkään tai minkään painostamatta. Vain asua
ja elää. Lottoan todella harvoin, ehkä pari kertaa vuodessa. Tässä välissä
ajattelin, että vain raha pelastaisi minut. Muistin loton ja kävin nopeasti
lottoamassa. Ehkä joku päivä aurinko paistaa risukasaan.
Ikävää on
sekin, että ne liian täynnä olevat aivot surkastuvat silti, koska en ole viime
aikoina ehtinyt käyttää niitä tarpeeksi. Eilen sentään tuli käytyä kirjastossa
täydentämässä lainakirjoja. Tuskin ehdin niitä lukea.
Päänsärky on
siis kiusannut tänään, tosin mieto, mutta se häiritsee silti. Se liittynee säähän, luonnonilmiöihin ja
ilmanpaineeseen eikä siihen pillerit auta. Päivällä ajattelin, voisivatko isot
maanjäristykset ja Pohjois-Korean ydinpommikoe vaikuttaa. Onhan niin, että ne
järisyttävät maan kuorta, niin mikseivät ne myös vaikuttaisi muihin
virtauksiin.
Olen väsynyt
ja innoton. Huomenna on iso juhla Turussa. Olen valmistellut tervehdyspuheen,
se on näköiseni. Olen muuttanut sitä monta kertaa ja pari kertaa aiempina
päivinä harjoitellut. Viimeisenä iltana ei kannata enää askarrella sen kanssa,
sen tiedän ennestään. Tilaisuuden energia kyllä kantaa minua. Mutta jännittävää
se on silti. Mitähän vanhempani sanoisivat? Se on myös kiitos heille, kun
kiitän kaikkia muitakin minua tukeneita.
Katselin
vielä tovin noita viime vuoden valokuvia ja totta se on, mitä aiemmin
mainitsin. Siksi tämän postauksen liitteenä on vain noin vuoden takaisia valokuvia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti