Voisi olla toisinkin

Oli todella rasittava loppuviikko, vaikka olisin rauhoittanut sen mielelläni. Mutta jos katson taaksepäin, se sama on toistunut ennenkin.  Jos minulla on jotakin itselleni/harrastuksilleni tärkeää tekemistä tai valmistautumista, joka vaatii täyden huomioni, muut asiat yrittävät ohittaa ne. 

Kukatkin kukkivat pitempään kesällä 2015

 

Olen usein osannut olla välittämättä ikävistä jutuista. Olen nyt myös hoitanut ne johonkin vaiheeseen asti. Olen melkein kuin selättänyt ne  hetkeksi jättäen odottamaan seuraavaa toimenpidettäni. Täytyy sanoa, että tällä hetkellä minulla on aika paljon esteitä tielläni. Tarvitsen itsevarmuutta ja voimaa. 

Tiedän hyvin, että monilla ihmisillä on vielä paljon vaikeampaa, enemmän ongelmia ja suruja. Pahinta on, jos ei ole niitä kantavia vastavoimia. Minulla on niitä riittävästi, paljon.  Elämäni on kahtiajakautunut. Valitettavasti minulla ei ole ollut niille muille asioille viime aikoina paljon annettavaa.

Mutta sellaistahan tämä elämä taitaa olla. Vanhemmiten se muuttuu vaikeammaksi, raskaammaksi. Aivotkin ovat niin täynnä tietoa, että melkein pursuavat yli. Saati sitten se mahdoton tekemisen määrä, joka pitäisi pystyä suorittamaan. Toisaalta aina voi jättää tekemättäkin kuten olen joutunut jo vuosikaudet. 

Haravoin tänään hetken männynneulasia ja puista tippuneita lehtiä kasoihin. Yritin päästä pienestä päänsärystä raikkaassa ulkoilmassa. Syksyn tuoma kuihtuminen ja rapistuminen ovat alkaneet. Vanha verivaahtera on alkanut tiputtaa päivä päivältä lehtiä, samoin joka puolella kasvavat vaahterat. Ajattelin, että olisi mukava saada piha siivotuksi syksyn aikana, jotta keväällä on vähemmän töitä. Sisälläkin on paljon tekemistä. Banaanilaatikot odottavat, että varastoin taas osan kirjoista. Autotalli ja varastotkin olisi siivottava ja turha tavara siirrettävä jatkokäsittelyyn. Voi olla, että se jää.

Tuli mieleeni, kuinka viime kesänä olin vielä optimistinen ja ajattelin, että seuraavana kesänä eli nyt menneenä olisin jo muuttanut täältä pois, kun talo olisi mennyt kaupaksi. Kaikki työt kuluivat silloin leikiten. Vai tuntuuko se vain siltä nyt ajateltuna? Kun katselen valokuvia viime kesältä, se oikeasti oli sitä. Niistä huokuu vielä sellainen ihana rauhallisuus ja tunne, että kaikki onnistuu. Muuttuihan se sitten ajan kuluessa, kun aloin kyllästyä niihin jatkuviin näyttöihin. Nyt myymisestä ei ole edes enää minkäänlaista toivoa.

Eihän se mitään, jos saisin olla rauhassa kenenkään tai minkään painostamatta. Vain asua ja elää. Lottoan todella harvoin, ehkä pari kertaa vuodessa. Tässä välissä ajattelin, että vain raha pelastaisi minut. Muistin loton ja kävin nopeasti lottoamassa. Ehkä joku päivä aurinko paistaa risukasaan.

Ikävää on sekin, että ne liian täynnä olevat aivot surkastuvat silti, koska en ole viime aikoina ehtinyt käyttää niitä tarpeeksi. Eilen sentään tuli käytyä kirjastossa täydentämässä lainakirjoja. Tuskin ehdin niitä lukea.

Päänsärky on siis kiusannut tänään, tosin mieto, mutta se häiritsee silti.  Se liittynee säähän, luonnonilmiöihin ja ilmanpaineeseen eikä siihen pillerit auta. Päivällä ajattelin, voisivatko isot maanjäristykset ja Pohjois-Korean ydinpommikoe vaikuttaa. Onhan niin, että ne järisyttävät maan kuorta, niin mikseivät ne myös vaikuttaisi muihin virtauksiin.

Olen väsynyt ja innoton. Huomenna on iso juhla Turussa. Olen valmistellut tervehdyspuheen, se on näköiseni. Olen muuttanut sitä monta kertaa ja pari kertaa aiempina päivinä harjoitellut. Viimeisenä iltana ei kannata enää askarrella sen kanssa, sen tiedän ennestään. Tilaisuuden energia kyllä kantaa minua. Mutta jännittävää se on silti. Mitähän vanhempani sanoisivat? Se on myös kiitos heille, kun kiitän kaikkia muitakin minua tukeneita.

Katselin vielä tovin noita viime vuoden valokuvia ja totta se on, mitä aiemmin mainitsin. Siksi tämän postauksen liitteenä on vain noin vuoden takaisia valokuvia.