Aamuyöstä tunsin, kuinka päänsärky alkoi valua kohti
niskaani. Olen lapsesta saakka kärsinyt silloin tällöin pääsäryistä. Siksi ne
eivät ole poikkeuksellisia. Vain yhden kerran jo ainakin kolmekymmentä vuotta
sitten päänsärkyni yltyi niin voimakkaaksi, että olin jo melkein menossa
hakemaan lääkärin apua. Se tokeni siitä kuitenkin ennen kuin ehdin mennä.
Kaiken lisäksi olimme silloin Savonlinnassa, poissa kotiseudulta.
Viimeöinen särky oli jo alkanut edellisenä iltapäivänä ja
koska särkylääke ei tehonnut siihen, piti vain kestää ja ymmärtää sen olevan
säähän ja ilmanpaineisiin liittyvää. Loppuyön näin jotakin värikästä unta
retkistä ja matkoista. Muistin vasta nyt, että uni päättyi erittäin
dramaattisesti saatuani kesken tarinan kuulla kahden tutun, omanikäiseni ihmisen,
pariskunnan kuolemasta. Herättyäni jatkoin vielä nukkumista, kunnes heräsin
puhelimen soidessa. Arki iloineen ja
suruineen oli taas alkanut.
Täytyy myöntää, että kirjoittaminen alkoi myös yön aikana
kolkutella. Alkuviikko on ollut mahdottoman rasittava ja väsyttävä, etten ole
jaksanut edes aloittaa. Kaikki sukututkimusjuttuni odottavat aikaa
rauhallisempaa. Maanantaina kyllä kirjoitin kokemuksistani Talo-blogiini. En
rohjennut tuoda sitä kirjoitusta tänne vaan lisäsin sen tämän kotitaloni
piikkiin. Koska en jaa tuota blogia missään, vain todella harvat lukevat sitä,
vaikka vapaasti sen pääsee kuka tahansa lukemaan.
Maanantain autoasiat ratkesivat kyllä eilen enkä halua enää palata niihin. Tiistaina
sovittiin, että talon remontin aloitus siirtyy noin viikolla, kun edellinen
urakoitsija oli hypännyt jo toiseen projektiin ja piti valita uusi. Aamuinen
puhelinsoitto koskikin sitten tätä uutta urakoitsijaa, joka haluaa myös
aloittaa kiireellä ja heti. Hän tuleekin valvojan kanssa heti huomenna
katsomaan, voisiko aloittaa jo ja mistä, kun vielä asun täällä. Itse asiassa
olin valmistautunut lähtemään täältä jo ensi viikon alussa ja ehkä vieläkin
pystyn siihen, mutta lähtöä siirrettiin juuri tiistaina seuraavaan viikkoon. Aikamoista pallottellua.
Olin jo mielissäni viikon hengähdysajasta ja ehdin jo
sopia tälle viikolle hoidettavia asioita. Onneksi voin myös jättää osan
tavaroista kaappeihin (keittiö, astiakaapit ja kodinhoitohuone), mikä helpottaa
minua aika tavalla. Nyt kun vielä saamme siirrettyä täältä osan huonekaluista
kuten kirjoituspöytäni ja pari lipastoa makuuhuoneeseen ja ehdin pakata
tavarani, olenkin melkein valmis lähtemään. Valvojat totesivat myös, että
olohuoneen huonekaluja ja kirjalaatikoita voi siirrellä talon sisällä remontin
mukaan eli ei ehkä tarvita muuttopalveluja. En vain enää tahdo millään jaksaa.
Onhan tämä meidän maailmamme kokenut aikamoisen muutoksen
entisestä. On aivan selvää, että poikkeavien, sairaiden ja vanhojen ihmisten
voi olla vaikea sopeutua siihen.
Lapsetkaan eivät enää koskaan voi kokea tätä maailmaa sellaisena kuin
vaikkapa me 1940 – 1980-luvuilla eläneet olemme sen kokeneet. Muutokset ovat
tapahtuneet vähän kerrallaan, että nuoremmat eivät edes ymmärrä, mitä he ovat
menettäneet.
Eilen keskustelin erään iäkkään ihmisen kanssa, joka
totesi, että kun nuoremmat saavat kuulla hänen ikänsä, he alkavat kohdella
häntä kuin lasta. Hänelle aletaan puhua kovaa ja selkeällä äänellä. Ulkonäkö ei
välttämättä aina paljasta ikää. Ehkä minunkin kannattaa jatkossa olla hiljaa
eikä mainostaa, että olen kohta 70-vuotias.
Riittää minulla myös ihmettelemistä tai se on ehkä enää
vain toteamista. Muutos on selkeä eikä useimmiten parempaan suuntaan.
Helsingissä on parhaillaan Tieteen päivät. Olisi ollut
todella kiva käydä kuuntelemassa hienoja luentoja ja keskusteluja. Mutta tässä
tilanteessa on paras jättää ne väliin. Osaa ohjelmasta tietyissä saleissa voi seurata netin välityksellä suorana. Viivähdinkin vähän aikaa kuuntelemassa erästä talouteeen liittyvää tositieteellistä keskustelua. Yleisö luennoilla
näyttää olevan pääsääntöisesti vanhempaa porukkaa. Monta muutakin hienoa juttua jäänee tänä
keväänä väliin, mutta tilalle saattaa muita kivoja juttuja, joita nyt on vielä
vaikea nähdä.
Afrikkalaisen viisauden mukaan ”kävellessä pitää aina
pysähtyä, jotta sielu seuraa mukana”.
Tähän sekavaan elämääni ja kirjoitukseeni sopii jokin kohta
päiväkirjoistani.
”Käsin kirjoittaminen auttaa oppimaan”. Nyt aiheesta ollaan
jo tekemässä psykologian alan väitöskirjaakin. Sen luin tämänpäivän paikallislehdestä. Olen tiennyt sen aina ja viime
aikoina olen liiaksi laiminlyönyt tuota päiväkirjan kirjoittamista ja korvannut
sitä blogiteksteilläni ja Facebookilla.
Otan nyt ensiksi käsiini osuvan ja
kirjoitan sieltä sattumanvaraisen pätkän tämän iltapäiväni iloksi, kun minusta
ei nyt ole muuhun. Aloitin silloin tekstini juuri tuolla afrikkalaisella viisaudella.
sunnuntaina 19.2.2006
”… ja sopii tähänkin, minun kolmen päivän päänsärkyyni. Aamulla herätessäni, kun tunsin, että särkyä ei enää ole, ajattelin, että päänsärkyni voi olla myös ylivuodon parantamista. Kovalevy tulee niin täyteen, että sitä on pakko tyhjentää. Mutta voipa tuo sielun kiinniotto myös sopia syyksi. On terveellistä pysähtyä.Eilen illalla päänsärky oli aivan kauheaa. (tässä välissä on tekstiä edelliseltä päivältä niin hirveistä asioista, että jätän väliin)Toisaalta en halua sekaantua koko asiaan mitenkään. Oma elämäni vaatii myös selvittämistä. Tämä ei voi jatkua näin. Paha olo alkaa seurata. En tarvitse sellaista ”estäjää” lähelleni.On ihanaa, kun päänsärky on kaikonnut. Kyllä sen kaiun vielä tuntee niskassaan niin, että haluaa varoa ärsyttämästä sitä. Niskassa ja kulmakarvojen välissä. Näin vanhempana elimistö alkaa taas reagoida lapsen tavoin, tulla herkemmäksi.”
Päiväkirjan teksti on niin poikkeavaa siitä, mitä
kirjoitan blogiini, että sitä on joskus todella vaikea kirjoittaa tänne. Mutta
jatkoin tuonakin päivänä pitkään kirjoittamista. Toivon voivani alkaa keskittyä
olennaiseen ja alkaa tehdä sen hyväksi työtä. Ja se olennainen oli silloinkin
jo kirjoittaminen. Pähkäilen pitkät hetket elämääni ja mitä minun pitäisi
tehdä. Lopuksi tarvitsen Wayne W. Dyerin apua. Oletan näiden silloin itse englannista kääntämieni
ohjeiden olevan hänen kirjastaan ”Pyrkimyksen voima.” Mielenkiintoista, mutta
tänä päivänä ovat jo niin kovin tuttuja. Tuollaisia ohjeita tulee joka tuutista. Parhaat perustavimmat kohdat ovat ehdottomasti 1, 7 ja 8, joita ilman ei voi elää. Addiktit ovat minulla jääneet taakse jo kauan kauan sitten. Ruoka, koti , musiikki ja televisio, suhde niihin myös kunnossa.
Kahdeksan tapaa ammentaa pyrkimyksen voimasta ja tuntea
olonsa hyväksi joka päivä:
· 1. Tee
mietiskelystä säännöllinen tapa elämässäni. Tarvitset aikaa hiljentyä, mennä
siihen sisään ja ottaa siitä hiljaisuudesta tietoinen yhteys pyrkimyksen
lähteeseen. Olet jo yhteydessä kaikkeen, minkä tunnet puuttuvan elämästäsi.
· 2. Tule
tietoiseksi ruuasta, jota syöt. Korkeasti emäksiset ruoat kuten hedelmät,
pähkinät, soija, hiivaton leipä, neitsytoliiviöljy ovat korkean energian ruokia
ja vahvistavat sinua kun taas voimakkaasti happoiset ruoat kuten jauhopohjaiset
viljat, liha, meijerituotteet ja sokerit alentavat ja heikentävät sinua.
· 3. Pääse
eroon matalan energian aineista, alkoholista, tupakasta, sokerista ja
virtuaalisesti kaikista keinotekoisista aineista. Tarkoittanee myös addikteja.
· 4. Tule
tietoiseksi kuuntelemasi musiikin energiatasosta.
5 5. Tule tietoiseksi kotisi energiatasoista, tee siitä hoitava, iloinen ja rauhallinen paikka.
· 6. Vähennä
kaupallisen television katselua.
· 7. Paranna
energiatasoasi valokuvilla. Jokainen valokuva sisältää energiaa. Kanna mukanasi
ja esitä valokuvia, jotka on otettu onnellisina hetkinä.
· 8.Tule
tietoiseksi tuttaviesi, ystäviesi ja laajan perheesi energiatasoista. Valitse
lähellesi voimaannuttavia henkilöitä, jotka näkevät suuruutesi ja arvosi ja
joihin tunnet henkisen yhteyden.
No, tämä blogi olisi voinut jäädä kirjoittamatta, mutta korvatkoon nyt sitä käsin kirjoitettavaa päiväkirjaa. Yritän vielä etsiä joitakin minulle voimaa antavia valokuvia niistä valtavista kokoelmistani.
Tämä alue Tuusulassa on nykyään tupaten täynnä taloja. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti