Pyrkimyksiä eri aikoina

Aamuyöstä tunsin, kuinka päänsärky alkoi valua kohti niskaani. Olen lapsesta saakka kärsinyt silloin tällöin pääsäryistä. Siksi ne eivät ole poikkeuksellisia. Vain yhden kerran jo ainakin kolmekymmentä vuotta sitten päänsärkyni yltyi niin voimakkaaksi, että olin jo melkein menossa hakemaan lääkärin apua. Se tokeni siitä kuitenkin ennen kuin ehdin mennä. Kaiken lisäksi olimme silloin Savonlinnassa, poissa kotiseudulta.

Viimeöinen särky oli jo alkanut edellisenä iltapäivänä ja koska särkylääke ei tehonnut siihen, piti vain kestää ja ymmärtää sen olevan säähän ja ilmanpaineisiin liittyvää. Loppuyön näin jotakin värikästä unta retkistä ja matkoista. Muistin vasta nyt, että uni päättyi erittäin dramaattisesti saatuani kesken tarinan kuulla kahden tutun, omanikäiseni ihmisen, pariskunnan kuolemasta. Herättyäni jatkoin vielä nukkumista, kunnes heräsin puhelimen soidessa.  Arki iloineen ja suruineen oli taas alkanut.

Täytyy myöntää, että kirjoittaminen alkoi myös yön aikana kolkutella. Alkuviikko on ollut mahdottoman rasittava ja väsyttävä, etten ole jaksanut edes aloittaa. Kaikki sukututkimusjuttuni odottavat aikaa rauhallisempaa. Maanantaina kyllä kirjoitin kokemuksistani Talo-blogiini. En rohjennut tuoda sitä kirjoitusta tänne vaan lisäsin sen tämän kotitaloni piikkiin. Koska en jaa tuota blogia missään, vain todella harvat lukevat sitä, vaikka vapaasti sen pääsee kuka tahansa lukemaan.

Maanantain autoasiat ratkesivat kyllä eilen enkä halua enää palata niihin. Tiistaina sovittiin, että talon remontin aloitus siirtyy noin viikolla, kun edellinen urakoitsija oli hypännyt jo toiseen projektiin ja piti valita uusi. Aamuinen puhelinsoitto koskikin sitten tätä uutta urakoitsijaa, joka haluaa myös aloittaa kiireellä ja heti. Hän tuleekin valvojan kanssa heti huomenna katsomaan, voisiko aloittaa jo ja mistä, kun vielä asun täällä. Itse asiassa olin valmistautunut lähtemään täältä jo ensi viikon alussa ja ehkä vieläkin pystyn siihen, mutta lähtöä siirrettiin juuri tiistaina seuraavaan viikkoon. Aikamoista pallottellua.

Olin jo mielissäni viikon hengähdysajasta ja ehdin jo sopia tälle viikolle hoidettavia asioita. Onneksi voin myös jättää osan tavaroista kaappeihin (keittiö, astiakaapit ja kodinhoitohuone), mikä helpottaa minua aika tavalla. Nyt kun vielä saamme siirrettyä täältä osan huonekaluista kuten kirjoituspöytäni ja pari lipastoa makuuhuoneeseen ja ehdin pakata tavarani, olenkin melkein valmis lähtemään. Valvojat totesivat myös, että olohuoneen huonekaluja ja kirjalaatikoita voi siirrellä talon sisällä remontin mukaan eli ei ehkä tarvita muuttopalveluja. En vain enää tahdo millään jaksaa. 

Onhan tämä meidän maailmamme kokenut aikamoisen muutoksen entisestä. On aivan selvää, että poikkeavien, sairaiden ja vanhojen ihmisten voi olla vaikea sopeutua siihen.  Lapsetkaan eivät enää koskaan voi kokea tätä maailmaa sellaisena kuin vaikkapa me 1940 – 1980-luvuilla eläneet olemme sen kokeneet. Muutokset ovat tapahtuneet vähän kerrallaan, että nuoremmat eivät edes ymmärrä, mitä he ovat menettäneet. 

 

Eilen keskustelin erään iäkkään ihmisen kanssa, joka totesi, että kun nuoremmat saavat kuulla hänen ikänsä, he alkavat kohdella häntä kuin lasta. Hänelle aletaan puhua kovaa ja selkeällä äänellä. Ulkonäkö ei välttämättä aina paljasta ikää. Ehkä minunkin kannattaa jatkossa olla hiljaa eikä mainostaa, että olen kohta 70-vuotias.

Riittää minulla myös ihmettelemistä tai se on ehkä enää vain toteamista. Muutos on selkeä eikä useimmiten parempaan suuntaan. 

 

Helsingissä on parhaillaan Tieteen päivät. Olisi ollut todella kiva käydä kuuntelemassa hienoja luentoja ja keskusteluja. Mutta tässä tilanteessa on paras jättää ne väliin. Osaa ohjelmasta tietyissä saleissa voi seurata netin välityksellä suorana. Viivähdinkin vähän aikaa kuuntelemassa erästä talouteeen liittyvää tositieteellistä keskustelua.  Yleisö luennoilla näyttää olevan pääsääntöisesti vanhempaa porukkaa.  Monta muutakin hienoa juttua jäänee tänä keväänä väliin, mutta tilalle saattaa muita kivoja juttuja, joita nyt on vielä vaikea nähdä.

 

Afrikkalaisen viisauden mukaan ”kävellessä pitää aina pysähtyä, jotta sielu seuraa mukana”.  Tähän sekavaan elämääni ja kirjoitukseeni sopii jokin kohta päiväkirjoistani. 

”Käsin kirjoittaminen auttaa oppimaan”. Nyt aiheesta ollaan jo tekemässä psykologian alan väitöskirjaakin. Sen luin tämänpäivän paikallislehdestä. Olen tiennyt sen aina ja viime aikoina olen liiaksi laiminlyönyt tuota päiväkirjan kirjoittamista ja korvannut sitä blogiteksteilläni ja Facebookilla.

Otan nyt ensiksi käsiini osuvan ja kirjoitan sieltä sattumanvaraisen pätkän tämän iltapäiväni iloksi, kun minusta ei nyt ole muuhun. Aloitin silloin tekstini juuri tuolla afrikkalaisella viisaudella.

sunnuntaina 19.2.2006

”… ja sopii tähänkin, minun kolmen päivän päänsärkyyni. Aamulla herätessäni, kun tunsin, että särkyä ei enää ole, ajattelin, että päänsärkyni voi olla myös ylivuodon parantamista. Kovalevy tulee niin täyteen, että sitä on pakko tyhjentää. Mutta voipa tuo sielun kiinniotto myös sopia syyksi. On terveellistä pysähtyä.

Eilen illalla päänsärky oli aivan kauheaa. (tässä välissä on tekstiä edelliseltä päivältä niin hirveistä asioista, että jätän väliin)

Toisaalta en halua sekaantua koko asiaan mitenkään. Oma elämäni vaatii myös selvittämistä. Tämä ei voi jatkua näin. Paha olo alkaa seurata. En tarvitse sellaista ”estäjää” lähelleni. 

On ihanaa, kun päänsärky on kaikonnut. Kyllä sen kaiun vielä tuntee niskassaan niin, että haluaa varoa ärsyttämästä sitä. Niskassa ja kulmakarvojen välissä. Näin vanhempana elimistö alkaa taas reagoida lapsen tavoin, tulla herkemmäksi.”

 

Päiväkirjan teksti on niin poikkeavaa siitä, mitä kirjoitan blogiini, että sitä on joskus todella vaikea kirjoittaa tänne. Mutta jatkoin tuonakin päivänä pitkään kirjoittamista. Toivon voivani alkaa keskittyä olennaiseen ja alkaa tehdä sen hyväksi työtä. Ja se olennainen oli silloinkin jo kirjoittaminen. Pähkäilen pitkät hetket elämääni ja mitä minun pitäisi tehdä. Lopuksi tarvitsen Wayne W. Dyerin apua.  Oletan näiden silloin itse englannista kääntämieni ohjeiden olevan hänen kirjastaan ”Pyrkimyksen voima.” Mielenkiintoista, mutta tänä päivänä ovat  jo niin kovin tuttuja. Tuollaisia ohjeita tulee joka tuutista. Parhaat perustavimmat kohdat ovat ehdottomasti 1, 7 ja 8, joita ilman ei voi elää. Addiktit ovat minulla jääneet taakse jo kauan kauan sitten. Ruoka, koti , musiikki ja televisio, suhde niihin myös kunnossa.

Kahdeksan tapaa ammentaa pyrkimyksen voimasta ja tuntea olonsa hyväksi joka päivä:

·       1. Tee mietiskelystä säännöllinen tapa elämässäni. Tarvitset aikaa hiljentyä, mennä siihen sisään ja ottaa siitä hiljaisuudesta tietoinen yhteys pyrkimyksen lähteeseen. Olet jo yhteydessä kaikkeen, minkä tunnet puuttuvan elämästäsi.

·       2. Tule tietoiseksi ruuasta, jota syöt. Korkeasti emäksiset ruoat kuten hedelmät, pähkinät, soija, hiivaton leipä, neitsytoliiviöljy ovat korkean energian ruokia ja vahvistavat sinua kun taas voimakkaasti happoiset ruoat kuten jauhopohjaiset viljat, liha, meijerituotteet ja sokerit alentavat ja heikentävät sinua.

·       3. Pääse eroon matalan energian aineista, alkoholista, tupakasta, sokerista ja virtuaalisesti kaikista keinotekoisista aineista. Tarkoittanee myös addikteja.

·       4. Tule tietoiseksi kuuntelemasi musiikin energiatasosta. 

5   5. Tule tietoiseksi kotisi energiatasoista, tee siitä hoitava, iloinen ja rauhallinen paikka.

·       6. Vähennä kaupallisen television katselua.

·       7. Paranna energiatasoasi valokuvilla. Jokainen valokuva sisältää energiaa. Kanna mukanasi ja esitä valokuvia, jotka on otettu onnellisina hetkinä.

·       8.Tule tietoiseksi tuttaviesi, ystäviesi ja laajan perheesi energiatasoista. Valitse lähellesi voimaannuttavia henkilöitä, jotka näkevät suuruutesi ja arvosi ja joihin tunnet henkisen yhteyden.

      No, tämä blogi olisi voinut jäädä kirjoittamatta, mutta korvatkoon nyt sitä käsin kirjoitettavaa päiväkirjaa. Yritän vielä etsiä joitakin minulle voimaa antavia valokuvia niistä valtavista kokoelmistani.

 

Tämä alue Tuusulassa on nykyään tupaten täynnä taloja.